Aihearkisto: FL5

FL5: Proppaus

Ohjeita, miten Sielunsiipeen tulisi pukeutua ja mitä pakata mukaan.

-Kaikilla tulee olla taikasauva! Sellaisen voi veistää itse, etsiä sopivan oksan metsästä, valmistaa kukkakepistä tai pensselistä, ja syömäpuikkokin on todettu toimivaksi. Netistä löytyy kaikenlaisia ohjeita. Tärkeintä on, että sauva ei hajoa heitettäessä. Viralliset replikat hajoavat helposti, joten kannattaa harkita, haluaako sellaisen todella ottaa mukaan.

-Pukeudu hahmolle sopiviin velhomaisiin vaatteisiin. Useimmilla on päällään jonkinlaiset työvaatteet, oli se sitten siistimpi edustuskaapu, virka-asu, labrakaapu tai likaisempiin kaiveluhommiin sopiva asu. Jonkinlainen kaapu tai viitta on suositeltava, muttei pakollinen. Velhot pukeutuvat keskimäärin vanhanaikaisemmin ja värikkäämmin kuin jästit, toki myös musta on aina muodissa. Pukeutumisessa voi tuoda esille esimerkiksi hahmon varallisuutta, puhdasverisyyttä/jästisyntyisyyttä ja persoonallisuutta. Velhomaisuutta voi lisätä myös asusteilla (esim. hatut, taskukellot, sauvapussi) ja taianomaisilla kuvioinneilla/materiaaleilla/leveillä hihoilla jne.

-Pinterest-taulu pukeutumisinspiraatioksi: https://fi.pinterest.com/purplieh/magical-garments/

-Koska peli kestää yön yli, on toivottavaa, että sinulla on mukana hahmolle sopiva yöasu & petivaatteet, mutta tämä ei pakollista.

-Huomioi sää, sillä pelissä ollaan paljon ulkona. Kerrospukeutuminen on toimivaa, sillä toukokuussa voi olla mitä vaan 0 ja 30 asteen väliltä. Sateenvarjo on suositeltava.

-Kengät tulee ottaa pois sisätiloihin saapuessa, ja todennäköisesti ravaamista sisään ja ulos on kohtuullisen paljon, eli kannattaa valita kengät, joiden pois ottamisessa ja jalkaan laittamisessa ei mene ikuisuus. Sisällä saa käyttää sisäkenkiä.

Muut propit
-Pelissä olevat rakennukset ovat taikaministeriön liikuteltavia ja pakattavia väliaikaistaloja. Niitä on käytetty jo useita kymmeniä vuosia erilaisilla taikaministeriön tehtävillä. Salaperäisyyksien osasto on käyttänyt niitä kenttätöissä majoitukseen, ne ovat olleet huispauksen maailmanmestaruuskisoissa työntekijämajoituksena, ne on otettu mukaan ministeriön metsävirkistäytymisviikonloppuun jne. Pelinjohdon puolesta majoitusmökkejä ei propata mitenkään, eli pelaajien toivotaan tuovan omiin mökkeihinsä kaikenlaista tavaraa ja lavastetta, jotka heijastavat niiden aikaisempaa käyttöä!

-Mukaan voi pakata myös kaikenlaista tavaraa, jota hahmo on pakannut mukaan lähtiessään muinaisen kylän raunioille. Muistiinpanovälineitä, välipalaa, työvälineitä, tapoja viettää vapaa-aikaa, kuten pelejä ja kirjoja jne.

*****

Seuraavaksi vinkkejä ja neuvoja FTM crossaajille, ja sen jälkeen peruukkien hankinnasta ja käytöstä.

FTM Crossaajat

Tässä on vinkkejä miehiä esittäville naisille, kuinka muuntautua, jos se ei ole vielä kovin tuttua.

Bindaus

Bindaaminen tarkoittaa rintojen litistämistä, ja se on erittäin suositeltavaa, koska tuo huomattavasti lisää uskottavuutta. Bindaamiseen on erilaisia keinoja, joista kaksi esitellään tässä. Jos ei jostain syystä pysty bindaamaan, niin edes vähän litistävät urheiluliivit tai löyhä ideaaliside auttavat.

Bindiliivi, “binder”
Bindiliivi on vaatekappale, jota käytetään rintaliivien sijaan. Se litistää rintoja, ja on useimmiten paras väline bindaukseen. Etuja muihin bindaustekniikoihin nähden: terveellisin vaihtoehto keholle, rajoittaa vähemmän liikkuvuutta, mukavin (esim. hyvän bindiliivin alla hikoilu on vähäistä, toisin kuin muissa bindauskeinoissa), nopea laittaa päälle ja ottaa pois, helppo pestä ja helpommin naamioitavissa (ei haittaa vaikka liivi pilkistää paidan alta). Bindiliivin litistysteho ei kuitenkaan välttämättä yletä ideaalisiteen tasolle, tämä on tosin kiinni liivistä. Lisäksi liiveillä on jonkin verran hintaa. Paikkoja, joista voi tilata (saapumisessa voi kestää 1-2kk):
http://www.lesloveboat.com/
http://www.t-kingdom.com/
http://www.f2mbinders.com/
Sivuilla on neuvoja, kuinka liivi kannattaa valita.

Ideaaliside
(Huom. päivittäiseen bindaukseen tulee ehdottomasti käyttää bindiliiviä, tämä sopii ainoastaan silloin tällöin/harvoin tapahtuvaan bindaukseen)

Tarvittavat materiaalit:
-Apteekeista saa leveää ideaalisidettä, joka sopii tarkoitukseen parhaiten. Yksi rulla maksaa yleensä 3-5 euroa. Mikään tavallinen harsoside ei käy! Nimenomaan ideaalisidettä, joka on hyvin venyvää ja napakkaa. Pienirintaisille yksi rulla riittää, isommat voivat tarvita kaksi.
-2 hakasta (tulevat siteen mukana)
-Toppi tai yksikertaiset urheilurintaliivit
-Hakaneuloja, n. 4 kpl. Keskikokoiset ja tarpeeksi vahvat on parhaita.

Laita päälle urheilurintsikat / toppi. Sitten kiinnitä ideaalisiteen toinen pää hakaneulalla rintaliiveihin/toppiin. Sitten aloita kiertämään ideaalisidettä rintojen ympärille sopivalla kireydellä, niin että rinnat litistyy. Älä laita liian kireälle, koska muuten et pysty hengittämään, tai se voi muuten vahingoittaa sinua. Itsellesi sopivan kireyden löydät vain kokeilemalla. Aloita kiertäminen ihan ylhäältä, kainaloiden yläreunasta asti. Jatka siitä tasaisesti alaspäin. Älä laitetta sidettä ihan alas asti, vaan jätä alareunaan hiukan ilmaa siten, että rinnat pääsevät sitä kautta vähän ”ulos” ja että side ei paina palleaan. Tällöin pystyt hengittämään paremmin, ja bindi ei tunnu ikävältä. Sitten kiinnitä siteen reuna kiinni mukana tulleilla hakasilla, ja lisäksi vielä hakaneuloilla kiinni rintaliiveihin/toppiin, niin se pysyy paikallaan. Erityisesti kannattaa laittaa siihen kohtaan, josta lähtee rintaliivin olkaimet, niin että side ei valu alaspäin.

Tämä bindaus joustaa ja hengittää jossain määrin, sekä bindaa erittäin tehokkaasti – toimii todistetusti isoihinkin rintoihin! (Toki ei yhtä hyvin kuin pieniin.) Ideaalisidettä voi käyttää useita kertoja uudestaan, mutta muutaman käyttökerran jälkeen se alkaa olla vähän löysää, jolloin kannattaa ostaa uusi.

Ideaalisidettä ei kannata laittaa paljaalle iholle.
Silloin se valuu taatusti alaspäin, ja joudut korjailemaan ja nostelemaan pitkin päivää.

Muut keinot
Muita keinoja on mm. bindauskorsetti (joka täytyy osata tehdä oikein), mutta joka ei ole läheskään yhtä mukava kuin yllä mainitut keinot. Se saattaa silti toimia parhaiten esim. isommille naisille. En suosittele kenellekään ilmastointiteippiä tai mitään muutakaan teippiä (ei edes ihoteippiä!), kelmua tai mitään muuta joustamatonta ja hengittämätöntä materiaalia. Se on epämukavaa ja vahingollista keholle.

Maskeeraus

Youtube on pullollaan maskeerausvideoita, kannattaa käyttää vaikkapa hakusanaa “female to male makeup”. http://www.youtube.com/results?search_query=female+to+male+makeup+tutorial

Tässä myös yksi tutoriaali: http://vilya0.deviantart.com/art/Female-to-Male-Crossplay-Makeup-Tutorial-409457154

Peruukki

Suurin valikoima ja halvimmat hinnat ovat Ebayssa http://www.ebay.com tai UK:n versio http://www.ebay.co.uk. Kannattaa vähän katsoa, miltä myyjältä tilaa (millaisia arvosteluja saanut ja kuinka monta tuotetta myynyt), koska Ebayssa liikkuu myös joitain huijareita. Itse olen tilannut sieltä tusinan peruukkeja ongelmitta.

Huom. monet näistä kaupoista lähettävät peruukkinsa kiinapostilla, jonka luvattu toimitusaika on 20-30 arkipäivää. Käytännössä voi pahimmassa tapauksessa kuitenkin mennä jopa yli kaksi kuukautta, eli tilaa peruukkisi ajoissa, varsinkin jos se tulee Kiinasta!

Synthetic vs real hair – Synteettisiä materiaaleja on monenlaisia, toiset halvan ja toiset aidomman näköisiä. Synteettiset peruukit ovat useimmiten paljon halvempia kuin aidoista hiuksista valmistetut. Aitohiuksisen peruukin kuidut kestävät yleensä paljon paremmin rasitusta ja käyttöä.

Kanekalon, Tokyokalon, Eleora – Nämä ovat laadukkaita synteettisiä materiaaleja, eli näistä valmistetun peruukin pitäisi olla hyvälaatuinen.

Skin top – Peruukki, jossa on päälaen kohdassa on läntti ihon näköistä kumia, jolloin hiukset lähtevät siitä aidon näköisesti ja jakauksen kohtaa on helppo muuttaa.

Lace front – Peruukin otsarajassa on punos, josta hiukset lähtevät luonnollisen näköisesti, eli siis hiusraja on aidomman näköinen. Tällaiseen peruukkiin voi tehdä myös suuremmalla vapaudella kampauksia. Lace-front peruukki saattaa pysyä pelkillä pinneillä, mutta useimmiten joutuu käyttämään liimaa tai teippiä peruukin pysymiseen. Niitä voi tilata mm. täältä http://www.ihanathiukset.fi/fi/shop/peruukit/kiinnitystarvikkeet (muista tilata myös liiman irrotusainetta). Liimaa ei kannata tilata EU:n ulkopuolelta, feikeistä Kiina-tuotteista voi saada myrkytyksen. Liimalla peruukki saattaa pysyä päässä jopa useamman viikon, aineella sen saa irti vaikka heti. Liimalla peruukki pysyy niin hyvin, että hiuksia voi vetää ja repiäkin ilman, että peruukki lähtee.

Full lace – Peruukki, joka on kokonaan punosta, myös mm. takaraivosta ja sivuilta. Tällaiseen peruukkiin voi helposti tehdä esim. nostettuja kireitä nutturoita, jotka ovat vaikeita tavallisiin peruukkeihin. Full lacen liimaus päähän voi kuitenkin olla haastavaa jos itsellä on paljon hiuksia, ja tällainen peruukki toiminee parhaiten kaljulla, siilillä tai ihan lyhyillä.

Heat resistant – Oikeista hiuksista tehtyihin peruukkeihin voi käyttää fööniä, kiharrinta ja suoristusrautaa. Normaalit synteettiset peruukit kuitenkin sulavat lämmön vaikutuksesta, muovia kun ovat, eli niihin ei missään tapauksessa saa käyttää mitään lämpömuotoiluvälineitä. Paremmat peruukit ovat kuitenkin usein heat resistant -kuitua, jolloin niihin voi käyttää lämpövälineitä. Kuitenkin kannattaa tarkistaa, kuinka kuumaa peruukki kestää, koska esim. liian kuuma suoristusrauta saattaa silti sulattaa heat resistant -peruukin.

Peruukin kiinnitys

Tässä vinkkejä siihen, miten peruukin saa pysymään koko päivän tiukasti päässä ja omat hiukset nätistä alla piilossa.

Peruukkisukka – Tätä kannattaa ehdottomasti käyttää. Peruukkisukalla on kaksi tarkoitusta: pitää omat hiukset siististi piilossa sekä suojella peruukkia likaantumiselta. Jälkimmäisen syyn takia voi olla hyödyllistä käyttää peruukkisukkaa, vaikka ei olisi hiuksia ollenkaan. Ilman sukkaa peruukkiin vähitellen kerääntyy päänahasta likaa ja rasvaa (peruukkia voi toki pestä, mutta ei kovin tehokkaasti). Monista peruukkikaupoista saa verkkoja, jotka täyttävät ensimmäisen tarkoituksen, mutta ei jälkimmäistä. Tässäpä siis kotitekoinen peruukkisukka:

1. Osta tavalliset ihonväriset sukkahousut, tai käytä rikki menneitä sukkahousuja.
2. Laita hiuksesi kiinni – esim. ponnarille tai leteille ja asettele ne mahdollisimman tasaisesti päälakeasi pitkin (niin että mihinkään kohtaan ei jää isoa klumppua).
3. Vedä sukkahousut päähäsi. Katso, että sukkahousut ovat sopivassa kohtaa – reuna menee otsan rajaa pitkin, juuri korvien yläpuolelta ja niskasta niin, että omat hiukset mahtuvat kaikki alle.
4. Laita kuminauhalla sukkahousut tiukasti kiinni, niin että ne muodostavat pään myötäisen lakin, ja leikkaa ylimääräiset heiluvat sääri-osat pois. Voilá!

Pinnit – Peruukin kiinnitykseen tarvitsee tavallisia metallipinnejä, jotta peruukki pysyy paikallaan. Mitkään huterat halpis-pinnit eivät ole hyviä, vaan testaa pinnien kova pito ja jämäkkyys, ennen kuin ostat. Parhaiten toimii, kun on kahdenlaisia pinnejä: lyhyitä ja keskipitkiä/normaalipituisia.

Kun sinulla on peruukkisukka päässäsi, työnnä huolella kaikki haituvat otsalta, korvan edestä ja niskasta sukan alle. Sitten laita pinnejä neljään kohtaan: kummallekin puolelle korvan yläpuolelle, niin että kiinnität pinnillä tässä kohtaa olevat haituvat sukan alle. Muualla kannattaa käyttää keskipitkiä pinnejä, mutta niskassa toimivat parhaiten lyhyet, niskan kaarevuuden takia. Kiinnitä siis niskaan kaksi pinniä, niin että niskahaituvat pysyvät myös peruukkisukan alla. Korvan edessä/yläpuolella olevat hiukset sekä niskahiukset alkavat helpoiten hapsottaa peruukin alta, joten ne kannattaa kiinnittää kunnolla.

Haituvien pysymistä peruukin alla voi auttaa myös laittamalla hiusrajaan (sekä eteen että taakse) vähän hiuslakkaa tai geeliä, tämä tosin kannattaa tehdä ennen peruukkisukan laittamista.

Seuraavaksi voitkin vetää peruukin varovasti päähäsi. Kiinnitä peruukki vielä kiinni peruukkisukkaan otsalta kahdella pinnillä, ja tarpeen vaatiessa korvien takaa /niskasta. Tällöin peruukki pysyy paremmin paikallaan, eikä valu niin helposti. Valmista on!

Peruukin hoito

Peruukki menee nopeasti pilalle, jos sitä ei käsittele oikein.

Hiustuotteet
Jos mahdollista, kannattaa olla käyttämättä peruukkiin ollenkaan hiustuotteita. Tällöin peruukki pysyy parempana pitempään ja sen kampausta voi helposti vaihtaa. Hiustuotteita on mahdollista toki myös pestä peruukista pois shampoolla, mutta jos tuotetta on käytettä paljon, voi sekin olla vaikeaa. Jos tuotteen jättää peruukkiin pitkääksi aikaa, saattaa esim. hiuslakka hajotessaan alkaa muuttua valkoiseksi.

Jos haluaa peruukkiin pysyvän kampauksen, parhaat aineet siihen ovat: got2B glued hiusspray ja geeli. Spray on ensisijainen tuote, ja sitä tulee käyttää lyhyesti suihkuttelemalla, ja maltillisissa määrin (=mahdollisimman vähän). Liian paljon hiuslakkaa vaan lösäyttää koko kampauksen. Geeliä voi käyttää esim. piikkien kärkiin ja pyöritellä sormenpäillä geeli kärkiin, niin ne liimautuvat kiinni.

Harjaus/kampaus, takut
Harva kampa on peruukille parempi kuin harja. Harjalla hiuksia irtoaa peruukista helpommin ja enemmän, vaikka se voikin tuntua nopeammalta. Varsinkaan kiharaa peruukkia ei kannata harjata, sillä harjaus “tuuheuttaa” peruukkia, mikä ei yleensä ole haluttua, sillä näin peruukki menee helpommin uudestaan takkuun tai rikkoo peruukissa olevat kiharat.

Mitä huonompilaatuista kuitua, sen helpommin peruukki menee takkuun, ja sen lyhyempi sen käyttöikä on. Jos tietää liikkuvansa paljon, kannattaa pitkät hiukset laittaa jollain tapaa kiinni, sillä näin peruukki säilyy paljon paremmassa kunnossa.

Säilytys
Jokaisen käyttökerran jälkeen peruukki tulee ehdottomasti kammata ja laittaa siististi ponnarille tai löysälle letille ja kääräistä nätisti säilytykseen (kts. miten uusi peruukki oli pakattu, se on hyvä tapa myös säilyttää peruukkia). Jos pakkaat takkuisen peruukin kaappiin, voit olla varma, että sen kuntoon saaminen tulee olemaan työn takana, kun peruukin kuidut ovat jo painuneet takkuiseen muotoon. Pahimmillaan olen käyttänyt peruukin kampaukseen monta tuntia, eikä se silti ole ollut entisen veroinen.

Synteettisen peruukin pesu ja käsittely
Peruukin takkuuntumista voi estää suihkuttamalla siihen hieman silikonia. Kts. http://www.cosplay.com/showthread.php?t=185958

Takkuuntumista voi myös ennaltaehkäistä tai takkuista peruukkia hoitaa pesemällä sen vaatteiden pesussa käytettävässä huuhteluaineessa. Laita sankoon haaleaa vettä sekä huuhteluainetta, ja kasta peruukki sinne, huljuttele vähän. Huuhtele peruukki huolella, ja asettele kuivumaan siten, että peruukki kuivuu hyvään asentoon. Älä kampaa/harjaa peruukkia, ennen kuin se on täysin kuiva. Kun peruukki on kuivunut, selvitä se kampaamalla huolella osio kerrallaan, ennen kuin laitat takaisin säilöön.

Peruukkeja varten myydän omia puhdistusaineita, myös tavallisia hellävaraisia shampoita voi käyttää. Shampoolla voi pestä peruukista pois hiustuotteita sekä päänahasta tarttunutta likaa ym. Tässä hyvät pesuohjeet: https://shaunartcosplay.wordpress.com/2011/08/07/how-to-wash-a-cosplay-wig/

FL5: Taustatarina

Tällä sivulla pelikohtaista infoa Sielunsiivestä.

Enaidin paljastuminen

Walesin rannikolla on pienehkö alue, jossa on maagista kasvillisuutta ja taikametsäplänttejä. Kaksi viikkoa sitten maiden omistaja Cyneric Avery otti yhteyttä taikaministeriöön ja pyysi heitä tutkimaan hajoavan suojakuplan näköistä valoilmiötä hänen maillaan. Ministeriö ei onnistunut nopeuttamaan suojien hajoamista, mutta siivosi ympäriltä varjosaasteet pois. Parissa päivässä suojat olivat murentuneet tarpeeksi, jotta alueelle pääsi sisään.

Alustava tutkimus paljasti, että suojien takana oli raunioitunut taikakylä, joka oli todennäköisesti tuhoutunut noin 2000 vuotta sitten. Kylä jäi vahvojen ja erikoislaatuisten suojien taakse piiloon, minkä vuoksi paikkaa ei löydetty ennen kuin varjosaaste aiheutti suojien hajoamisen. Esitutkimuksen aikana alueelle pystytettiin väliaikainen mökkikylä (ministeriön vanhoja pakattavia ja liikuteltavia mökkejä) sekä tutkimuslaitteisto. Sopiva tutkimusjoukkko kerättiin kasaan ja viikko sitten tutkimustoimet saattoivat vihdoin kunnolla alkaa.

Tähän mennessä on löydetty seuraavaa:

  • Kylän nimi on Enaid, joka tarkoittaa sielua.
  • Kylässä asunut taikaheimo palvoi jumallintuja, ja kyläläisten pääjumala oli Sarimanuk eli Sielunsiipi.
  • Kyläläiset käyttivät pääasiassa roomalaisia aakkosia.
  • Kaikki vanhat rakennukset ovat sortuneet ja hautautuneet maan alle, esineistö mukanaan. Jäljet saattaisivat olla jonkinlaisen taikuuden tai luonnonkatastrofin aiheuttamia.
  • Enaidin magiakenttä on erittäin vahva.
  • Hyvin todennäköisesti Sielunsiipi nukkuu jossain kylässä tai sen lähistöllä. Kylästä on löytynyt paljon ohjeita siitä, miten Sielunsiiven voisi herättää. Ne vaikuttavat hätäisesti tehdyiltä ja monet oli jätetty helposti löydettäviksi, aivan kuin niiden kirjoittaja olisi tiennyt, että niitä saatetaan vielä tarvita. Kuitenkin pieni osa ohjeista vielä puuttuu. Herätysrituaali aloitettiin tänään maanantaina klo 18, sillä ympäristön kriteerit (taivaankappaleiden asento) täyttyvät juuri nyt parhaiten ja takaa suurimman onnistumisen mahdollisuuden. Rituaali kestää noin vuorokauden.

Herätysrituaalin häiriköiminen on rikos.

Nyt Enaidin suojista on enää palasia jäljellä, suurin osa on hajonnut. Tänään valtaosa jo tähän mennessä löydetyistä esineistä ja materiaaleista on toimitettu Salaperäisyyksien osastolle, jotta pöytätilaa vapautuu uusille löydöille. Kaikki Enaidista tehdyt löydöt kuuluvat taikaministeriölle.

Uutiset ja juorut

Taikaministeri
Augusta Longbottom valittiin vaaleilla taikaministeriksi syksyllä 2001. Kingsley Kahlesalpa ei edes asettunut ehdolle. Rouva Longbottom on hoitanut virkansa rautaisella otteella ja tasapainotellut etevästi sekä uudismielisten että vanhoillisten näkemysten keskitiellä.

Bennun näyttäytyminen
Kuukausi sitten, suurimpaan aamun ruuhka-aikaan, keskelle taikaministeriön Atriumia ilmiintyi suuri liekehtivä ja poikkeavan näköinen feenikslintu. Useimmat tajusivat nopeasti tämän olevan Bennu. Koko alkukevään oli ollut puhetta ja epäilyksiä siitä, pystyisivätkö tarulinnut todella auttamaan taikanegatointiongelman kanssa. Bennu saapui vahvistamaan, että kyllä he pystyvät ja samalla kävi selväksi, että tarulinnut pystyivät verbaalisesti kommunikoimaan ihmisten kanssa. ”Me pystymme korjaamaan magiakentän sekä estämään taikanegatoinnin käytön. Mutta emme voi tehdä sitä yksin, vaan yhdessä kaikkien yhdeksän kanssa”, Bennu oli sanonut. Asiasta oli etusivun uutinen Päivän Profeetassa.

Päätös lintujen herätyksestä
Kun Enaidista alkoi löytyä viitteitä Sielunsiivestä, Velhojen neuvosto kokoontui ja teki viime viikolla päätöksen, että ainakin Briteistä löytyvät jumallinnut herätettäisiin. Päätöstä vahvisti Bennun sanomat sanat. Neuvosto valitsi vastuuhenkilöt herätysrituaalin toteutukseen.

Velhohistorian tiukin oikeudenkäynti
Kreikan veelayhteiskunnan edustaja Zosime Mahal haastoi velhopankki Irvetan oikeuteen veelarodun törkeästä kaltoinkohtelusta. 1500-luvulla maahiset olivat murhanneet ison joukon veeloja ja haudanneet nämä Irvetan perustuksiin. Tapausta ei mainita missään historiankirjoissa, eikä kukaan ole koskaan joutunut siitä vastuuseen. Irvetan uutena vuonna 2000 tekemät toimet ja virkarikkeet estivät kyseisten veelojen sieluja siirtymästä eteenpäin tuonpuoleiseen. Virallista selontekoa tapauksen yksityiskohdista ei olla annettu. Oikeudenkäynneistä vastaa maagisen Kreikan suurlähetystö, ja ne alkoivat lokakuussa 2001.

Irvetan konkurssi
Joulukuussa 2002 kuului ankeita uutisia Iso-Britannian rahamarkkinoille. Kreikan korkein oikeusistuin tuomitsi Irvetan syylliseksi veelarodun törkeästä kaltoinkohtelusta, tietojen pimittämisestä ja laittomasta toiminnasta. Hyvitykseksi Irveta määrättiin maksamaan mittava summa Kreikan veelayhteiskunnalle. Oikeudenkäyntien vuoksi Irvetan maine oli saanut niin kovan kolauksen, että monet veelojen oikeuksia kannattavat olivat vetäneet rahansa jo pois, ja Irvetan tulevaa pudotusta ennakoiden myös varakkaat sijoittajat olivat hylänneet Irvetan. Pankin tilanne oli siis jo huono ennen oikeudenkäynneissä määrättyä korvaussummaa, joka oli viimeinen niitti hauta-arkkuun. Vuodesta 1474 toimineen Irvetan kokonaisarvo oli ennen pudotusta 11 882 176 kaljuunaa, ja pankin nykyinen toimitusjohtaja vahvistaa, ettei sillä riitä varoja maksaa korvausta ilman taikaministeriön tukea. Irveta julisti itsensä konkurssiin 1.1.2003 alkaen.

Irveta on irtisanonut suurimman osan työntekijöistään, ja irtisanomisten odotetaan jatkuvan tasaisesti kesään 2003 saakka. Asiakkaitaan Irveta palvelee vielä vuoden 2003 loppuun asti, johonka mennessä asiakkaiden toivotaan siirtävän varansa esimerkiksi Ranskan velhopankki Perlevoûteen, tai tuttavallisemmin “Helmiholviin”. Mikäli omaisuuden nostoa tililtä ei suoriteta määräaikaan mennessä, siirtyvät varat konkurssipesän haltuun. Konkurssipesään jääneestä summasta maksetaan velkojille takaisin mitä pystytään.

Vampyyrien levottomuudet
Euroopan vampyyriruhtinatar Judith Senlis kuoli muutama vuosi takaperin. Kukaan ei ole noussut vielä pysyvästi uudeksi ruhtinaaksi, vaan vampyyrit ovat käyneet valtataisteluita, jotka ovat aiheuttaneet levottomuuksia. Aikaisemmin Senlis piti vampyyrit melko hyvässä kurissa, mutta nyt ETASM (Euroopan Taikaolentojen Suojelu ja Metsästys -järjestö) on ylityöllistetty. Levottomuuksia on lisännyt myös taikanegatointi, sillä kahden tapauksen johdosta on jo varmistettu, että vampyyrit muuttuvat tuhkaksi alueella, jossa ei ole magiakenttää. Tämä on lietsonut pelkoa vampyyriyhteisössä ja lisääntyneitä hyökkäyksiä jästejä kohtaan, mikä vaikeuttaa salaisuussäädöksen ylläpitoa. Vampyyrihovin pääpaikka on Puolassa, ja yleensä vampyyrit toimivat varsin irrallisesti velhoyhteisöstä.

Pimeä puhdistus
Tällä hetkellä varjosaastetta on vielä jäljellä syrjäisemmissä kolkissa, ja Pimeän puhdistuksen arvellaan valmistuvan vuonna 2006. Varjohirviöiden määrä on vähentynyt merkittävästi, mutta joskus niitä edelleen ilmestyy pimeimmistä kolkista. Ilmiintyminen etenkin lyhyillä matkoilla ja Lontoon ympäristössä on turvallista, mutta pitkille tai syrjäisille seuduille suuntautuville matkoille suositellaan hormipulveria tai muita kulkuvälineitä.

Pimeän taian määrä magiakentässä on edelleen erittäin korkea, mutta tutkijat ilmoittivat toukokuun alussa, että varjovirta on ilmeisesti vihdoin alkanut laskeutua. Hyvin hitaasti tosin, eikä kukaan osaa arvioida, koska se häviää maan pinnalta.

Pimeä puhdistus on aiheuttanut moraaliristiriitoja useille, ja toisaalta lisännyt myös pimeän magian ymmärrystä. Jotkut kritisoivat koko touhua siitä, että pimeän magian käyttö vain kasvattaa varjovirran kokoa, muuttaa ihmisten luonnetta ja asia palaa takaisin ongelmaksi tulevaisuudessa. Salaperäisyyksien osasto tutkii kiivaasti varjovirran mysteeriä estääkseen toista tällaista katastrofia enää tapahtumasta.

Kotitonttujen uudet oikeudet
Aikaisemmassa lainsäädännössä kotitontuilla ei käytännössä ollut mitään oikeuksia, vaan ne olivat orjia, joille omistaja saattoi tehdä mitä vaan. Hermione Weasley on kuitenkin ajanut läpi varmasti monien kotitonttuomistajien mielestä ärsyttävän lain, joka astui voimaan alkuvuodesta: kotitontulle tulisi taata terveelliset työskentelyolot. Kotitontun pahoinpitelystä, laiminlyönnistä, kohtuuttoman huonoista oloista tai siitä että vaatii/opettaa kotitontun rankaisemaan itseään voi saada sakkoja tai erittäin vakavassa tapauksessa myös lyhyen vankeustuomion. Toistuvassa tai vakavassa tapauksessa taikaministeriö voi takavarikoida tontun.

Yaxleyn perhe joutui jo varoittavaksi esimerkiksi ja he saivat sekä sakot että osa tontuista takavarikoitiin. Kuuleman mukaan taas mm. Potter-Malfoy -pariskunta maksavat jopa palkkaa kotitontuilleen.

Veelojen oikeudet
Hermione on saanut aikaan parannuksia myös veelojen oikeuksiin: nyt veelan ahdistelusta ja hyväksikäytöstä saa yhtä vakavan rangaistuksen kuin jos tekee ihmiselle saman, ennen näin ei ollut.

Ihmissusien oikeudet
Myös ihmissudet ovat saaneet lisää oikeuksia Emilie Mayn ja Hermione Weasleyn yhteispelillä. Nimittäin nykyään jos ihmissusi on työnhakijoista selkeästi taidoiltaan tehtävään sopivin eikä ihmissuteus häiritse työntekoa, on rikos valita joku muu ihmissuden sijaan. Uusi laki ei toki tarkoita, että sitä noudatettaisiin, ja ”ihmissuteus ei häiritse työntekoa” on melko kiistanalainen määritelmä…

Kuolonsyöjät karkuteillä
Kolme vuotta sitten Azkabanin turvapaikkaleiriltä karkasi kymmenen vankia. Muutama näistä on saatu sittemmin kiinni, mutta kuolonsyöjät Dominic Parkinson, Alekto ja Amikus Carrow, Thorfinn Rowle sekä Jonathan Yaxley ovat edelleen kateissa.

Ash Selwyn Säätiö
Ash Selwyn oli taitava parantaja, joka työskenteli nuorten parissa ja ensimmäisten joukossa hyödynsi työssään jästiterapiaa. Hän kuoli muutama vuosi sitten harvinaiseen sairauteen melko nuorena. Naisen läheinen ystävä Aaron Valkeapää perusti perintörahoillaan Ash Selwyn Säätiön, jota johtaa nykyään Marlène Desjardins. Säätiö toimii sairaalana ja tukikeskuksena nuorille, jotka eivät syystä tai toisesta halua hakeutua julkiseen sairaalaan hakemaan apua esimerkiksi vanhempiensa tai pelkotilojen takia. Säätiö tekee yhteistyötä Mungon kanssa silloin kun se on tarpeellista, mutta toimii kuitenkin nuorten ehdoilla. Säätiöltä saa mm. keskusteluapua. Säätiö toimii lahjoituksin ja vapaaehtoisvoimin, ja sen tämänhetkinen päämaja on Rowlen kartanossa, jonka Dean Rowle lahjoitti säätiön käyttöön.

Casino Macabre
Casino Macabre on yksi Ranskan tunnetuimmista ja Pariisin suurimmista kasinoista, ja siellä on sekä jästien että taikovien puoli. Kasino räjähti kaksi vuotta sitten, mutta kuulemma aukeaa remontin jälkeen uudestaan tänä syksynä. Kasinon nykyinen toimitusjohtaja on Joseph Adrien, joka sai viran parisen vuotta sitten tällä hetkellä talousrikoksista vankilatuomiota kärsivältä Adolphe Dubontilta.

Aaron Valkeapään todistajansuojelu
3. syyskuuta 2002 Päivän Profeetassa julkaistu uutinen:

Taikaministeriön korkein tuomioistuin julisti eilen tuomiot järjestäytyneen rikollisryhmän jäsenille. Koko ryhmä pidätettiin aurorien toimesta aiemmin tänä kesänä. Kyseinen rikollisryhmä on useiden viime vuosien aikana tapahtuneiden laittomien toimien, muun muassa kiristysten, uhkailun, pahoinpitelyjen sekä henkirikosten takana. Avaintodistajan lausunto mahdollisti tarpeeksi raskauttavien aineistojen kokoamisen rikollisia vastaan, ja sekä pidätys että tuomiot saatiin tehtyä hänen lausuntonsa avulla.

Avaintodistajan henkilöllisyys on tuomion julistamisen jälkeen uskallettu tuoda julkisuuteen, sillä tuomioistuin ja Taikalainvartijain osasto ovat varmoja, ettei hänen hengelleen koidu enää uhkaa. Aaron Korpivaara, joka on viime syksynä Britanniaan saapunut suomalainen shamaani, on todellisuudessa Tylypahkan entinen muodonmuutosten professori ja Rohkelikon tuvanjohtaja Leo Valkeapää. Valkeapää joutui tapauksen tulenarkuuden ja rikollisryhmittymän vakavien uhkailujen vuoksi todistajansuojeluohjelmaan, ja sitä kautta muuttamaan identiteettiään.

Omalla rohkealla ja epäitsekkäällä toiminnallaan on herra Korpivaara ollut auttamassa oikeuden tapahtumista. Taikalainvartijain osastolta saadun lausunnon mukaan useiden henkilöiden ja perheiden henki on ollut vaarassa rikollisten vuoksi, mutta nyt he ovat jälleen turvassa. Lausunnossa lisäksi mainitaan siitä, ettei identiteetin muutos ole koskaan helppoa, sillä se tarkoittaa koko elämän kokoista muutosta. Herra Korpivaara ei ole antanut virallista lausuntoa, mutta hänen on kuultu sanottavan, että hän teki vain sen minkä piti ja että oikeus on onneksi viimein tapahtunut.

Harkovan huispaustauko
Lipilinnan lepakoiden jahtaaja Michael Harkova kohautti huispausmaailmaa jäämällä tauolle vuoden 2002 loppupuolella ennen kauden päätöstä. Moisen päätöksen syyt jäivät täydeksi mysteeriksi. Huhtikuussa mies kävi muutaman kerran treeneissä, mutta jatkoi sitten taukoaan. Harkova on myös viihtynyt omissa oloissaan ja vältellyt lööppejä.

Ginny Weasleyn toilailut
Henkipään harpyijoissa pelannut Ginny joutui vakavaan huispaustapaturmaan viime vuonna, eikä ole voinut sen jälkeen palata lajin pariin. Hänestä on kehkeytynyt sen sijaan kohujulkkis, joka on ollut melkein jokaisessa Hiiviskelijä!n numerossa.

Vuoden hyväntekijä? (julkaistu Hiiviskelijä!ssä 1.1.2003)
Suosikki kohujulkkiksemme Ginny todistaa jälleen, että vähemmän antaa enemmän. Weasley osallistui uudenvuodenjuhliin Kuunvalo-klubilla ja huipensi kostean iltansa esittelemällä rintavarustuksensa toimittajallemme poistuessaan aamun pikkutunneilla kohti… No, emme tiedä mihin yö jatkui, mutta käsikynkässä komeillut Cormac McLaggen ei näyttänyt pahastuneelta Ginnyn kommunikoinnin hedelmistä. (sensuroitu kuva)

Ginevran taidot jahtaajana eivät koskaan petä. Työnkuva voi muuttua, mutta sehän ei haittaa! Sen sijaan olemme huolissamme nuoren naisen terveydestä, sillä kylmälle talvisäälle altistettu paljas iho voi johtaa sitkeään flunssaan, ja silloin Ginny ei voisi tehdä yhtä epäitsekkäitä uudenvuodenlupauksia kuten: “Jos oot noin v**un puutteessa, niin salli mun auttaa!”

Willit Weasleyt (julkaistu Hiiviskelijä!ssä huhtikuussa 2003)
Jätä vähän muillekin sisaruksille palstatilaa, Ginny. Potentiaalia löytyy viime kaudella huispausmaailmaa hurmanneesta isoveljestä Charliesta, josta on kehkeytynyt varsinainen raikulipoika. Ehkä maine sai miehen pyörät pyörimään, sillä Charlie on bongattu kokeilemasta laskuvarjohyppyä – suoraa lohikäärmeen selästä, sekä tanssittamasta tuntemattomia kadulla salsan sävelin (emme valita). Sen sijaan Charlie ansainnee äidiltään nuhtelut rikottuaan jästilakeja ajamalla ylinopeutta uudella autollaan. Poliisit poimivat Weasleyn kaksi päivää sitten ja sakottivat häntä rötöksistään. Ei omena kauas puusta putoa, sillä Charlieta ei kirjattu rikosrekisteriin yksin. Veelajupakasta oikeuden eteen joutunut veli William oli juonessa mukana. Tsot tsot, tuhmat pojat.

Charlie pelasi Rapakon palloseurassa kauden 2002, mutta on sittemmin palannut dragonologiksi.

Seurapiirien kohukaunotar Mariette
Kevään aikana on ollut lehdissä useampiakin skandaalijuttuja Ranskassa toimivan Italian suurlähettilään tyttären, Mariette d’Aramitzin, toilailuista. Nainen on tehnyt muutamia vierailuja Englannin seurapiireihin, ja jokainen niistä on päätynyt juorulehden sivuille. Neiti d’Aramitz on esimerkiksi loukannut juhlien järjestäjiä tylyillä ja asiaankuulumattomilla kommenteilla, josta oli seuraavana päivänä otsikko “Diplomaatin tytär epädiplomaattisena”. Hän myös aiheutti myöhemmin keväällä kohun saapumalla loukkaavassa asussa kahden seurapiirikuuluisuuden häihin, josta oli Charmissa otsikko “Morsian vai moukka? – eeppinen asumoka häissä”. Myös ehkä kaikkein suosituin juttu, joka Marietten viimeisenä nosti juorulehtiin, oli “Kohukaunotar kirjastossa kintut koholla – katso kuvat”, joka julkaistiin Hiiviskelijä!ssä.

Parkinsonien seurapiiriskandaali
Kuunvalo-klubin omistaja Blaise Zabini oli aikaisemmin kihloissa Pansy Parkinsonin kanssa, joka synnytti parille lapsen maaliskuussa 2001. Mies kuitenkin jätti kihlattunsa ja lapsensa paetakseen ulkomaille huhutun salarakkaansa Theodore Nottin kanssa, aiheuttaen suuren seurapiiriskandaalin. Toukokuun alussa 2001 julkaistiin Hiiviskelijä!:ssä juttu otsikolla “Parkinsonin suvun häpeä? Suuren seurapiirivaikuttajan Pamela Parkinsonin tytär ei kelvannut Zabinille!”

Ministeriön juhlat 2.5.2003
Taikaministeriö järjesti toukokuun alussa perinteikkäät juhlat, joihin kutsuttiin sodassa nimeä tehnyttä väkeä kunnioittamaan sen muistoa. Paikalla nähtiin mm. sotasankari Harry Potter ja taikaministeri Augusta Longbottom jälkikasvuineen. Tilaisuus oli muodollinen ja sujui ilman välikohtauksia.

Apua arkeologiaan Ranskasta
Puoli vuotta sitten tiedelehdissä julkaistiin juttuja säilyvyysliemestä, jota ranskalainen liemimestari Gerald Montmirail oli onnistunut parantelemaan merkittävästi. Liemi oli normaali säilyvyysliemi, mutta siinä missä tavallinen liemi aiheutti kosteusvaurioita esimerkiksi papereihin, tämä uusi liemen sovellus on kaasumainen, ja erityisen toimiva erityisten dokumenttien säilömisessä.

Kuun vaihe
Edellinen täysikuu oli kolme päivää sitten, perjantaina 16.5., eli ihmissusivaroitus on ollut voimassa 15.-16.5.

Sähkölaitteet Enaidissa
Enaidissa on niin vahvaa magiaa, että kännykkäpuhelut pätkivät ja sähkölaitteet reistailevat. Tekstailu onnistuu, mutta viestit saattavat viipyä.

Ötökkäpesäke
Muutamissa ministeriön Enaidiin tuomissa mökeissä on ilmennyt tuholaisia, ja hallintoryhmä on ottanut tuholaistorjuntaosastoon yhteyttä. Sieltä pitäisi jonkun tulla tiistaiaamuna.

Taikanegatointi

Ensimmäinen antimaaginen magiakentän reikä löytyi vuonna 2000, ja sen jälkeen reikiä alkoi ilmestyä enemmän vuodesta 2002 alkaen. Tähän mennessä reikiä on löydetty yhteensä melkein sata eri puolilta Eurooppaa, lähinnä syrjäisiltä alueilta. Uudet reiät ovat olleet isompia kuin vanhat, ja suurimmat yksittäiset reiät ovat olleet läpimitaltaan 10 metriä. Iso-Britanniasta reikiä on löytynyt eniten, 26 kpl, ja Ranskassa niitä on toisiksi eniten.

Euroopan taikaväki alkaa olla todella huolissaan siitä, mihin tämä tilanne on johtamassa. Taikanegatointilaitteita kehittävät jästit täytyisi heti löytää ja pysäyttää heidän toimensa. Sekä Salaperäisyyksien osasto että KTI tutkivat magiakentän reikiä, mutta mitään keinoa palauttaa taikuutta reikiin ei olla löydetty. Huhun mukaan jästeiltä vuonna 2000 takavarikoitu taikanegatointilaite olisi lopulta päätynyt Malfoyn tai Roderickin suvun käsiin, jotka sanovat tuhonneensa sen.

Antimaagisissa rei’issä ei ole magiakenttää lainkaan, eikä täten taikuus voi olla niissä olemassa. Antimaagisuus on taikaväen silmissä hyvin epäluonnollista, koska normaalisti mikään, edes jästit, eivät ole täysin antimaagisia. Rei’issä ei voi loitsia eikä mikään magiaan perustuva toimi. Jos olennon elossaolo on riippuvainen taikuudesta, se kuolee reikään. Esimerkiksi näin on monien taikakasvien ja taikaolentojen kohdalla. Jos olento pysyy elossa ilman taikuutta, se ei kuole, näin on esim. velhojen ja noitien kohdalla.

Kun reiästä siirtyy takaisin magiakentän alueelle, palautuvat ”luontaiset” maagiset ominaisuudet. Olentojen oma taikuus palaa, taikuus palaa taikasauvaan ja moniin muihin voimakkaisiin maagisiin esineisiin. Samaten monet kiroukset ja sairaudet palaavat, toisaalta osa esim. taikabasilleista kuolee antimaagisella alueella. On epäselvää, mikä kaikki taikuus poistuu lopullisesti ja mikä palautuu, ja tämä tuntuu olevan myös kovin esine- ja olentokohtaista. Seuraukset ovat myös arvaamattomia. Esimerkiksi yksi tutkija sairastui pahemmin, sillä hän sai pahoja myrkytysoireita suuresta määrästä kuolleita taikabasilleja kehossaan.

Alkulinnut

Kaksi ensimmäistä alkulintua heräsivät vuonna 2000 turvapaikassa 91, ja nämä olivat feenikslintujen kantaäiti Bennu sekä ukkoslintu Impundulu. Näiden tarulintujen kuviteltiin aikaisemmin olleen vain mytologiaa, mutta nyt todisteet niiden olemassaoloon ovat kiistattomat.

Taikaväen mytologian mukaan tarulinnut ovat taikavoimiltaan erittäin voimakkaita älyllisiä olentoja, jotka suojelevat taikuutta ja tasapainoa. Vanha legenda kertoo, että yhdeksän jumallintua pelastaisivat taikuuden tuhon partaalta. Velhojen neuvosto teki viime viikolla päätöksen, että tarulinnut – ainakin Briteistä löytyvät – herätettäisiin, jotta niiltä voitaisiin pyytää apua magiakentän palauttamiseen. Alkulinnut vaikuttavat tällä hetkellä olevan ainoa vastakeino taikanegatointiin.

Alkulinnuista on ollut paljon spekulaatiota lehdissä, jos hahmosi on yhtään lukenut näitä lehtijuttuja tai tutustunut muuten tarulintumytologiaan, kannattaa lukea tämä sivu: http://hp.epellarp.net/maailma/taikaolennot/alkulinnut/

Työroolit Enaidissa

Suurin osa paikalla olevista hahmoista on Enaidissa töissä taikaministeriön palkkaamana tai vapaaehtoisena, mutta osa on muiden tahojen palkkalistoilla tai tullut omatoimisesti. Suurin vastuu paikan päällä on jaettu Karla Kahlesalvan, joka johtaa tutkimuksia, ja Marlène Desjardinsin, joka johtaa hallintoa, välillä.

Hallintoryhmä / valvontaryhmä
Hoitaa hallinnollisia asioita ja byrokratiaa, kuten oleskelulupia alueelle. Huolehtivat muun muassa asioiden etenemisestä ministeriön ohjeiden mukaisesti, mahdollisten onnettomuuksien paperitöistä sekä raportoivat tapahtumista taikaministeriölle.
Johtaja: Marlène Desjardins
Muut työntekijät: Lucius Malfoy, Pansy Parkinson, Rosina Culpepper

Tutkimusryhmä
Ryhmä koostuu useista pienistä ryhmistä, joiden johtajat raportoivat Karlalle. Tutkimuslaboratorio sijaitsee pääsalissa.
Johtaja: Karla Kahlesalpa

Ydintutkimusryhmä
Hoitaa kaikki sellaiset tutkimushommat, jotka eivät kuulu muiden ryhmien alaan, eli esimerkiksi tutustuvat löydettyihin esineisiin ja muihin kuin matelijoiden jäänteisiin. Tehtäviä voidaan delegoida myös ryhmän ulkopuolelle kiireen sattuessa.
Johtaja: Karla Kahlesalpa
Muut työntekijät: Seth Allison, Alexandra Roderick, Ethan Brooks, Aphrodite Floros, Eva Espina Bello, Marisa Fierro Durante

Kaivausryhmä
Vastaa kaivauskohtien etsimisestä, löytöjen esille kaivamisesta ja kirousten murtamisesta. Myös muut kuin kaivausryhmä (esim. tutkijat, rituaaliapulaiset) saavat toteuttaa esineiden kaivamista, kunhan siitä ilmoittaa Vivienille. Kaikki kaivauksissa löydetyt asiat tulee välittömästi tuoda tutkimuslaboratorioon.
Johtaja: Vivien Vermont
Muut työntekijät: Quincy Quinton, Bill Weasley, Angelina Weasley, Kylie Bell

Matelijatutkimusryhmä
Tutkii kaikkia matelijoihin viittaavia löytöjä, kuten matelijoiden jäänteitä.
Johtaja: Francesco Minetti
Muut työntekijät: Bernhard Valdemarson, Charlie Weasley, Séverin Adrien

Kasviryhmä
Tutkii kylän alueen outoa ja poikkeavaa taikakasvillisuutta.
Johtaja: Neville Longbottom
Muut työntekijät: Hestia Carrow

Omatoimiset tutkijat
Draco Malfoy tutkii kylän hajonnutta suojakuplaa. Aaron Valkeapää kokoaa yhteen kylästä löytyvää mytologiatietoa.

Liemiryhmä
Välittää tutkimusryhmien, parantajien ja rituaalijohtajien tarvitsemia liemiä.
Johtaja: Gerald Montmirail
Muut työntekijät: Michael Corner, Daphne Greengrass

Turvallisuus
Huolehtii alueen turvallisuudesta ja järjestyksestä ja puuttuu esimerkiksi rituaalia häiritseviin tekijöihin. Ministeriö selkeästi ottaa asian vakavasti, kun paikalle on lähetetty oikein auroreita eikä pelkästään taikalainvartijoita, jotka yleensä tekevät tällaiset hommat.
Johtaja: Katie Bell
Muut työntekijät: Benjamin Sawyer, Harry Potter, Michael Harkova

Parantajat
Pyhän Mungon parantajia päivystää paikalla haavereiden varalta.
Parantajat: Liira Valkeapää, Meril Finn, Léa Weasley

Rituaalijohtajat
Ovat vastuussa Sielunsiiven herätysrituaalin toteuttamisesta ja huolehtivat siitä, että kaikki tarpeelliset rituaalivaiheet tehdään.
Johtajat: Hermione Weasley, Emilie May, Ophélie Leblanc
Varajohtaja: Fleur Weasley

Rituaaliapulaiset
Vapaaehtoisia, jotka ovat lupautuneet auttamaan herätysrituaalin toteutuksessa. Näiden lisäksi myös muissa työryhmissä on vapaaehtoisia auttajia, ja mahdollisimman monen paikallaolijan apua halutaan rituaalin viimeiseen osaan tiistaina klo 18.
Vapaaehtoiset: George Weasley, Lee Jordan, Milo Jordan, Ginny Weasley, Ron Weasley, Dean Rowle, Urien Roderick

Muut
Toimittajat: Wilma Rosier (Päivän Profeetta), Émeline Lachance (historiantutkimuksen kolumnisti)
Enaidin maiden omistajan asianajaja: Lavender Selwyn
Rahoittajat: Cleantha Rosier, Joseph Adrien, Kyle Adrien
Vierailijat (rooli selviää paikan päällä): Althea Sansoucy Ferreira, Antonio Lorenzo, Mariette d’Aramitz, Blaise Zabini, Theodore Nott

Saapumisajat

Voit tarkistaa oman hahmosi sekä kontaktiesi Enaidiin saapumisajan täältä: http://hp.epellarp.net/fl5-hahmojen-saapumisajat/

Arkeologiset kaivaukset: off-ohjeet

KAIKKI arkeologisissa kaivauksissa löytyvät esineet ja paperit täytyy tuoda tutkimuslabraan kaikkien nähtäville. Arkeologisia löytöjä ei saa piilottaa, varastaa tai pitää pitkiä aikoja itsellään. Yhteen löytöön saattaa liittyä useampien eri hahmojen juonia! Kääröjä ei saa taitella taskuun tms, pelinjohto haluaa ne hyvässä kunnossa takaisin, mutta toivon mukaan kukaan hahmo ei muutenkaan saa päähänsä taitella 2000 vuotta vanhaa paperia. Pelissä on pari poikkeusta, nämä on ohjeistettu erikseen, eli hahmo saa pitää löydön ainoastaan, jos sinulle on erikseen ohjeistettu, että se on ok.

Pelissä on joitain löytöjä, jotka ovat triggeröiviä osalle pelaajista: oikeat täytetyt/kuivatetut eläimet ja lasten kärsimykseen tai lasten menetykseen liittyvät löydöt. Nämä tulee viedä erilliselle pöydälle salin nurkassa (osoitetaan alkubriiffissä), ja jos triggeröidyt em. asioista, tiedät vältellä kyseistä pöytää.

Arkeologisia kaivauksia saa tehdä kuka tahansa pelin hahmoista. Toki omat juonet ovat etusijalla, mutta kaivausryhmä ei ehdi kaikkia kaivamaan yksin esiin, eli kunhan myös kaivausryhmälle itselleen jää jotain tehtävää niin on oikein ok auttaa näitä. In-gamessa kaivauksen tekemisestä pitää aina ilmoittaa Vivien Vermontille. Pelinjohdon puolesta kaivauksia saa tehdä ilmoittamattakin, mutta tästä voi tulla in-game sanomista.

Kaikki arkeologiset löydöt on numeroitu, ja kerromme alkubriiffissä, montako niitä on yhteensä. Numeroiden perusteella tiedätte, montako on vielä löytämättä, ja loppupelistä pelinjohto voi neuvoa, mistä puuttuvia löytöjä kannattaa lähteä hakemaan.

Kaikki löydöt on pakattu mustiin jätesäkkeihin. Osa löydöistä on erittäin helposti hajoavia tai kosteudelle hyvin alttiita, eli älä siirrä jätesäkkiä ennen kuin olet avannut sen, äläkä ota säkistä ulos asioita sateella! Jätesäkit on ripoteltu ympäri pelipaikan maastoa, ja in-gamessa säkeissä olevat löydöt sijaitsevat maan alla, mutta maan päällä näkyy joitain johtolankoja siitä, että kyseisessä kohdassa voisi olla jotain. Keksi itse lennosta, mitä nämä johtolangat ovat (esim. törröttävä esineen kulma, jälkiä talon perustuksista).

Kaikissa jätesäkeissä on kiinni laminoitu peliohjelappu. Kaikki nämä laput tulee tuoda pääsalin off-pöydälle sitten kun löytö on kaivettu esiin! Lapuista pelinjohto näkee, mitkä löydöt vielä puuttuvat. Lappu näyttää tältä:

Peliohje: arkeologinen löytö [numero]
Saa löytyä aikaisintaan: Esine voi löytyä aikaisintaan tässä sanottuun aikaan, eli hahmo ei voi nähdä/kaivaa esinettä ennen tätä ajankohtaa.

Pulmat saa skipata alkaen: Kun tässä sanottu kellonaika on mennyt ohi, saa esineen ottaa jätesäkistä esiin suoraan, heti kun säkki on löytynyt, eikä tarvitse alkaa kaivaa multapurkkeja.

Tarvitut henkilöt: Jotta löytö voidaan kaivaa esiin, tarvitsee läsnä olla / kaivamiseen osallistua vähintään näin monta henkilöä TAI ohjeessa mainitun henkilön tulee olla paikalla kaivauksessa. Jos löydät nimetyn löydön, voit hakea siinä mainitun hahmon paikalle tyylillä ”hei tuolla oli jotain jälkiä, jotka vois kiinnostaa sua”. Huom. paria löytöä ei voi edes kukaan muu kuin mainittu henkilö nähdä! Tällöin asia on ilmoitettu peliohjeessa kunnon boldauksella.

Kaiva purkista: Kaivauksia mallinnetaan kaivamalla pikkuesineitä multapurkista. In-gamessa multapurkki on kaivausvälineet. Multapurkkeja on yhteensä koko pelissä kolme, ja ne löytyvät pääsalin tutkimuspöydältä. Jos et tarvitse multapurkkia, palauta se HETI saliin, niin että se vapautuu muiden käyttöön. Älä kaada purkin sisältöä mihinkään. Jos et halua törkätä paljaita käsiäsi kukkamultaan, saatavilla on hanskoja, tai voit tuoda omat. Purkeissa on erivärisiä pikkuesineitä, ja peliohjeessa ohjeistetaan, mi(t)kä niistä sinun pitää kaivaa, esim. ”kaiva purk(e)ista punainen ja musta esine”. Jos on kaivettava useampi esine, voi käyttää useampaa eri purkkia, jolloin useampi eri ihminen voi kaivaa samaan aikaan. Kun olet löytänyt esineen, heitä se takaisin purkkiin ja sekoita kunnolla. Kaikissa purkeissa on kaikki esineet. Jos hukkaat jonkun esineen, kiinnitä purkkiin peliohje, jossa sanotaan “purkissa ei esinettä X”, jotta joku ei sieltä turhaan sitä etsi.

Kaivettuasi katso kirouspeliohje kääntöpuolelta. Kun olet kaivanut esineet niin käännä peliohje, jotta näet kääntöpuolelta, onko löydössä mukana kirousta vai ei. Osassa on, ja niihin saattaa tai ei saata tarvita kirouksenmurtajaa. Tämän vaiheen jälkeen voit avata säkin ja tadah, esine on kaivettu!

*
Pelissä on myös arkeologisten löytöjen off-huone/laatikko. Täältä huoneesta/laatikosta saat hakea asioita vaan, jos sinua on ohjeistettu peliohjeella hakemaan sieltä jotain. Katso tarkkaan, että otat oikean löydön, eli sen, joka peliohjeessasi on mainittu. Löydöt on nimetty/numeroitu.

FL5: Valintaperusteet

Sielunsiipeen otetaan mukaan pääasiassa kampanjassa aikaisemmin pelanneita. Riittää kun on osallistunut yhteen aikaisempaan FL-peliin, myös välipelit lasketaan. Täysin uusi pelaaja voi kuitenkin koittaa onneaan ja ilmota, nimittäin jos vanhoja ei ole tarpeeksi niin castaamme uusia. Valtaosa pelin hahmoista tulee olemaan jatkavia hahmoja, mutta myös uuteen hahmoon voi vaihtaa.

Seuraavat asiat vaikuttavat myönteisesti siihen, että tulee valituksi mukaan. Vaikka kaikki kohdat eivät täyttyisikään, saattaa silti tulla valituksi!

a) Jotakuta meidän kirjoittajista kiinnostaa kirjoittaa kyseistä hahmoa.
b) Koemme, että voimme tehdä mielenkiintoisen pelin kyseiselle hahmolle.
c) Peliin on tulossa hahmolle mielekkäitä kontakteja tai vähintään potentiaalisia kontakteja. Emme ota mukaan hahmoja, joilla on merkittävä vaara jäädä ulkopuoliseksi.
d) Pelaajan oma innostus pelistä ja hahmosta.
e) Hahmosta on saatavilla tietoa edellisistä peleistä, jotta jonkun, joka ei ole aikaisemmin hahmoa kirjoittanut, on sitä mahdollista kirjoittaa. Esim. on kirjoittanut pyydetyt debyt, on halukas juttelemaan ja vastailemaan kirjoittajan kysymyksiin.
f) Pelaajalla on juoni-ideoita tai osaa kertoa kirjoittajaa auttavalla tavalla, millaista peliä toivoisi.

Uusien hahmojen pelaajien valinnoissa vaikuttavat yllä mainittujen lisäksi seuraavat asiat:
a) Pelaaja on valmis kirjoittamaan itse hahmon perustiedot.
b) Pelaajan konsepti sopii hyvin peliin mukaan ja tarjoaa jo itsessään pelattavaa.

Ne, jotka eivät mahtuneet mukaan, saavat halutessaan osallistua peliin etänä esimerkiksi kirjoittamalla etukäteen kirjeen jollekin pelin hahmolle (jonka pelinjohto antaa hahmolle pelin aikana) tai tekstailemalla in-game viestejä sellaisen hahmon kanssa, joka omistaa kännykän – tai jopa soittamalla puhelun. Halutessaan peliin pääsemättömät voivat pelata jopa minipelin samana päivänä, jos joku sellaisen järjestää ja aiheista sovitaan pelinjohdon kanssa.

FL5: Hahmolomake

Lomaketta ei kannata täyttää ennen kuin olet saanut pelinjohdolta varmistuksen, että hahmokonseptisi sopii.

Täytä tähän lomakkeeseen hahmon tiedot. Lähetä hahmo meille nimenomaan tässä lomakemuodossa, älä poista välistä väliotsikoita (“nimi” “luonne” jne).

Tyhjä lomake saatavilla täällä: tyhjä lomake. Tässä lomakkeessa ohjeet mitä kuhunkin kohtaan voi täyttää sekä avustavia kysymyksiä. Kaikkiin lomakkeessa oleviin kysymyksiin ei tarvitse vastata. Ne vain antavat apua siihen, mistä voi kirjoittaa.

Nimi: Hyvä nimi on sellainen, joka muiden pelaajien on helppo muistaa ja lausua.
Sukupuoli:
Ikä, syntymäpäivä:
Ulkonäkö: Pukeutumistyyli, yleinen olemus
Seksuaalinen suuntautuminen: Sano, jos tietty suuntautuminen hahmolle on sinulle ehdoton. Jos hahmon suuntautumisella ei ole sinulle niin paljon väliä tai useampi suuntautuminen käy päinsä, sano myös tästä, sillä se antaa meille enemmän liikkumavaraa mm. romanttisten suhteiden suunnitteluun – voit toki sanoa mikä olisi mieluisin (jos et halua romantiikka, tämä kohta ei ole niin merkityksekäs). Ketkä kaikki tietävät hahmon suuntautumisesta, onko se salaisuus? Mistä asti hahmo on tiennyt suuntautumisensa, vai onko hän siitä vieläkään aivan selvillä?

Maa: Missä maassa hahmo asuu tällä hetkellä, mistä maasta on aluperin kotoisin?
Kielet: Mitä kieliä hahmo puhuu, ja kuinka hyvin? Mikä on hahmon äidinkieli, ja missä hän on oppinut muita puhumiaan kieliä?
Koulu: Missä koulussa hahmo on opiskellut? Tylypahka / Beauxbatons / Durmstrang / Jokin muu, mikä?
Tupa: Ainoastaan Tylypahkaa käyneet täyttää tämän kohdan. Vaihtoehdot: rohkelikko, luihuinen, korpinkynsi ja puuskupuh. Onko hahmo täysin jotain yhtä tupaa, vai onko hänessä piirteitä myös muista tuvista? Miettikö hattu kauan lajittelua? Tykkäsikö hahmo omasta tuvastaan vai olisiko mieluummin ollut jossain muussa?

Taikasauva: Mistä puusta hahmosi taikasauva on tehty (ei tarvitse vastata sitä miltä sauvasi oikeasti näyttää), mikä on sen ydin ja kuinka pitkä se on? Taikasauvatietoutta avuksi: taikasauvat. Jos jätät tämän kohdan tyhjäksi, pelinjohto keksii puolestasi.

Perhe: Puhdasverinen, jästisyntyinen, puoliverinen vai jotain tästä väliltä? Kts. myös verisäädyt. Kuinka varakas hahmo on? Kenen kanssa ja missä hahmo asuu tällä hetkellä?
Ovatko vanhemmat elossa, ja naimisissa/eronneet/tms? Millainen suhde hahmolla on vanhempiinsa? Onko hän itse naimisissa? Onko hahmolla sisaruksia tai lapsia? Jos on, minkä nimisiä ja ikäisiä he ovat ja minkälainen suhde hahmolla on heihin?

Menneisyys: Millainen lapsuus hahmolla oli? Miten menneisyys on vaikuttanut siihen, millainen hän on nykyään? Mitkä ovat hahmon elämän kohokohtia, mitkä pahimpia kuoppia? Mitkä ovat hänen elämänsä käännekohtia? Onko hahmo tyytyväinen menneisyyteensä, ja kuinka paljon hän yleensä välittää menneisyydestään? (Tämän kohdan voi myös yhdistää perhe-kohtaan)

Työ, koulutus ja taidot: Minkälaista työtä hahmo tekee juuri nyt, vai tekeekö mitään? (Avuksi lista ammateista) Miten hän päätyi sinne, ja pitääkö hän työstään? Millaisissa paikoissa hahmo on ollut aikaisemmin töissä? Mistä aloista hahmo tietää paljon, ja mistä vähän? Mitkä ovat hänen erikoistaitojaan, ja mitkä heikkouksiaan? Missä hän on oppinut taitonsa? Mistä aineista hahmo kirjoitti S.U.P.E.R:it / V.I.P:it? Kuinka hyvä hahmo oli eri oppiaineissa, millaisia arvosanoja hän sai? Katso avuksi lista oppiaineista. Millainen oppilas hän oli?

Vapaa-aika: Mitä hahmo tekee vapaa-aikanaan? Onko hänellä harrastuksia ja onko hän hyvä niissä? Miten hän suhtautuu harrastuksiinsa? Ovatko harrastukset salaisia vai tietävätkö kaikki niistä? Mitä hahmo haluaisi harrastaa? Missä hän haluaisi olla hyvä?

Luonne: Luonteen luomisen apuna voi käyttää luonne-listaa. Kirjoita tähän myös suhtautumisesta muihin ihmisiin: onko hahmo kaikkien kaveri, vai onko hän etäinen ja syrjäänvetäytyvä? Millainen hän on tuntemattomien ihmisten seurassa? Tutustuuko hän helposti uusiin ihmisiin? Millainen hän on kaverien seurassa? Millainen suhtautuminen hänellä on intiimeihin ja romanttisiin suhteisiin? (Kärjistetyt ääripäät esim. makaa kaikkien kanssa ja säästää neitsyyttään avioliittoon).

Pahin pelko: Mikä/mitkä ovat hahmon pahimmat pelot, ja minkä muodon hänen mörkönsä ottaa? Miksi nämä ovat hänen pahimpia pelkojaan, ja miten hän reagoi niihin?

Politiikka: Miten hahmo suhtautuu politiikkaan? Seuraako hän maailman asioita, ottaako niihin kantaa, osallistuuko keskusteluun? Lukeeko lehtiä? Millaisia asenteita hahmolla on? Miten hän suhtautuu esim. jästisyntyisiin, puhdasverisiin, homoihin jne? Ajaako hahmo jotain erityisiä asioita?

Tulevaisuus: Onko hahmolla tulevaisuudensuunnitelmia tai unelmia? Mitä hän haluaa elämältään? Haluaako hän edetä uralla, naimisiin, lapsia jne? Suunnitteleeko hahmo tulevaisuuttaan, vai elääkö täysin hetkessä?

FL5: Ilmoittaudu

ILMOITTAUTUMINEN ON SULKEUTUNUT. VARAPELAAJAKSI voi vielä ilmoittautua täyttämällä ilmon 1. ja 2. osan oleellisilta osin.

Sielunsiiven ilmoittautuminen koostuu kolmesta osasta. Kaksi ensimmäistä osaa tulee lähettää perjantaihin 12.8.2016 mennessä, jotta ilmoittautuminen huomioidaan. Jommankumman osan puuttuminen johtaa ilmoittautumisen hylkäämiseen. Niiden, jotka valitaan mukaan peliin, tulee lähettää kolmas osa, eli hahmoprofiili ilmoitettuun päivään mennessä (dedis on 31.8-15.9 välillä, tarkka päivä ilmoitetaan samalla kun pelaajavalinnat julkaistaan).

Pelaajat valitaan seuraavilla perusteilla: valintaperusteet

1. osa: henkilötiedot

Käy täyttämässä henkilötietosi tähän lomakkeeseen 12.8 mennessä: Sielunsiipi ilmoittautuminen osa 1

2. osa: pelitoiveet

Täytä tämä lomake ja lähetä se sähköpostitse 12.8 mennessä osoitteeseen potterlarp ät gmail.com.

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt, että henkilötietosi tallennetaan Googlen tarjoamaan palveluun, joka saattaa sijaita Euroopan talousalueen ulkopuolella (ks. rekisteriselosteen kohta 8).

Nimesi:

Haluatko jatkaa jotain edellisen pelin hahmoa (ketä?) vai haluatko pelata uutta? Jos haluat pelata uutta hahmoa, kuvaile tässä lyhyesti hahmokonsepti tai useampi. Voit toivoa myös kumpaakin, niin valitsemme peliin parhaiten sopivan.

Onko sinulla ehtoja yllä mainitun hahmon pelaamiselle? Esimerkiksi: et halua pelata hahmoa jos kontakti X ei tule peliin tai juoni Y ei toteudu.

Keiden kanssa haluaisit erityisesti pelata ja millaista kontaktia?

Jatkohahmot – luettele tärkeysjärjestyksessä kolme hahmosi kontaktia, jotka eniten haluaisit peliin (hahmojen nimet):

Keiden kanssa et halua pelata? Määrittele myös, millaista kontaktia et halua ja millainen taas on ok kyseisen henkilön kanssa:

Mitä sukupuolta romanttinen vastapelaajasi tai tämän hahmo saa olla? Missä ikähaarukassa vastapelaaja saa olla? Kerro mahdolliset rajoitukset. Saako hahmo/pelaaja olla esim. mies, nainen, muunsukupuolinen, ristiinpelaaja? Kerro rajoituksesi, esim. “En halua vastapelaajaksi naispelaajaa naishahmossa, mutta kaikki muut käy, kuten mies tai muunsukupuolinen naishahmossa tai naispelaaja mieshahmossa”.

Millaisia juonia tai aiheita et halua peliisi? Määrittele, onko aihe sinulle ehdoton ei vai voiko se esiintyä lievässä muodossa tai esimerkiksi kontaktillasi. Kerro myös asiat, joita et halua jatkohahmollesi tapahtuvan, vaikka ne olisivatkin sinulle pelaajana ok.

Tässä joitain aiheita, joita pelissä/taustatarinoissa saattaa esiintyä:
-Eläinten/ihmisten ruumiit. Pelissä esiintyy kuolleiden olentojen raatoja&luurankoja, osa näistä on lavasteita ja pienempi osa oikeita eläimiä, esim. täytettyjä/kuivattuja. Jotkut näistä ovat sen verran ällöjä että ovat potentiaalisesti triggeröiviä, ilmoita jos et halua mukaan juoneen jossa näitä tulee varmasti vastaan, joka tapauksessa kaikki tulevat altistumaan vähintäänkin luurangoille.
-Kiduttaminen (tekijä/uhri/sivustakatsoja?), läheisen kuolema, sadismi tai masokismi, murhaaminen, kiusaaminen (tekijä/uhri)
-Lapsiin/vauvoihin kohdistuva väkivalta
-Itsetuhoisuus, masennus, mielenterveydelliset ongelmat
-Huumausaineet tai muut päihteet
-Romantiikka, ihastus (millainen?), seksi, hahmon raskaus, isyys/äiteys, seksuaalinen hyväksikäyttö tai ahdistelu (tekijänä/uhrina?), lemmenjuoma, pettäminen, kolmiodraama
-Ero nykyisestä kumppanista, vanhempien ero, vaikeat perhesuhteet
-Hahmo menettää asemansa / maineensa, saa potkut

Minkä tyylisestä pelaamisesta nautit, ja millaisia aiheita haluaisit pelata? Ehdota tässä myös juonitoiveet ja -ideat.
Kerro esimerkiksi (jos oleellista):
-Onko pelityylisi muille peliä luova, reagoiva, päänsisäistä vai konkreettista, rauhallisempaa fiilistelytahtia vai kiirettä, johtaja, seuraaja vai oman tien kulkija, osaatko luoda peliä itsellesi, nirsompi vai moniruokainen, paljon vai vähän kontakteja
-Haluatko esim. romantiikkaa, politiikkaa, juonittelua, seikkailua, toimintaa, mysteerinratkontaa, ihmissuhdedraamaa, tunteilua, vihamiehiä, perhesuhteita, rituaalien toteutusta tai muita keksimiäsi aiheita
-Mitä ajattelet jatkohahmosi tekevän työkseen vuonna 2003 / millaisessa elämäntilanteessa hän on

Juonitoiveista ja -ideoista:
-Juonitoiveet/ideat kasvattavat mahdollisuuksiasi saada hahmosi mukaan peliin, saatat kuitenkin päästä peliin vaikkei sinulla olisikaan mitään ideoita. :) Erityisesti meitä auttaa toiveet hahmon henkilökohtaisemmista juonista, kaikki ideat otetaan kuitenkin vastaan. Varo mitä toivot, sillä se saattaa toteutua…
-Jatkoa ajatellen pidä mielessä, että seuraavien isojen pelien välillä tulee suurempia aikahyppäyksiä. FL6 on in-game 2007/2008 ja FL7 in-game kenties 2014. FL7 jälkeen aikahyppäykset ovat paljon lyhyempiä. FL7:ssa tulee mukaan vanhimpia uuden sukupolven lapsihahmoja, ja nuorempia tiedossa FL8/9:ssä. Siinä on siis hyvä väli vaihtaa hahmoa nuorempaan.

Onko sinulla ideoita siitä, miksi hahmosi on paikalla pelissä? Jos sinulla ei ole omia ideoita, niin pelinjohto keksii asian puolestasi jos hahmosi pääsee mukaan peliin – meillä on jo joitain ideoita valmiina.

Jos haet jatkohahmoa ja hahmosi oli Varjojen vihassa: oliko hahmosi osallisena missään lintujuonissa ja jos oli, miten ne päättyivät, mitä mieltä hahmo oli asiasta ja kiinnostaako sinua jatkaa niitä? Peliin pääsyyn ei vaikuta, olitko näissä juonissa vai et. Lintujuonia olivat esim. Impundulun taistelijat, Oulam (uudelleensyntyjät, jotka näkivät unen linnun taposta & kaikki jotka auttoivat näitä Auringon jalokivien etsinnässä), Bennun syntymärituaalia seuranneet & linnunpoikasta hoitaneet/kantaneet, Jumalten laatta / yhdeksäs artefakti, lintutatuoinnin saaneet, perintökivet omistaneet / hallussa pitäneet (kerro minkä muotoinen kivi).

Pystytkö tapaamaan kirjoittajasi jossain vaiheessa keskustellaksesi hahmosta joko kasvotusten tai puhelimitse?

3. osa: hahmoprofiili

Tämä osa sinun tarvitsee lähettää vain, jos sinut valittiin mukaan peliin. Deadline on lauantaina 10.9.2016.

Lähetä profiili osoitteeseen potterlarp ät gmail.com jossain seuraavista muodoista:
-Sähköpostikentässä tekstinä
-Liitteenä docx, doc tai rtf -muodossa
-Myös drive-tiedosto hyväksytään, mutta drive tykkää tuhota muotoilut kopioitaessa drive-tiedostosta toiseen (valitettavasti). Huom. lähetä jaettava linkki (kuka tahansa linkin saava voi lukea), älä jaa suoraan pelin sähköpostin kanssa, jälkimmäinen aiheuttaa aikaa vievää lisäsäätöä.
-EI PDF:ää! (meidän pitää pystyä copypasteamaan sisältö helposti)

Laita otsikoksi “Sielunsiipi: hahmoprofiili hahmon nimi

Pidä mielessä, että hahmostasi vastaavan kirjoittajan on helpointa sisäistää ja ymmärtää hyvin kiteytetty ja oikeisiin asioihin keskittyvä profiili, jossa kuitenkin kerrotaan kaikki hahmolle merkityksellinen eikä tärkeitä tietoja puutu. Jos profiili on pitkää jaarittelua ja eksyy epäolennaisuuksiin, voi kirjoittajan olla haastavaa ymmärtää hahmosi pääpointti, eikä hän tällöin todennäköisesti kirjoita hahmon asioita siten kuin olit visioinut. Jos sinulla on paljon pikkufaktaa hahmostasi, etkä ole varma kannattaako niitä laittaa profiiliin vai ei, kokoa niistä erillinen hyvin jäsennelty seloste, jonka kirjoittaja voi silmäillä ja katsoa onko siinä mitään kirjoituksen kannalta oleellista.

UUSI HAHMO
Hahmoprofiili: Profiilin pituus vähintään 1 sivu ja max 5 sivua + juoni-ideat. Lue ohjeet uuden hahmon luontiin täältä: hahmolomake Ota rohkeasti yhteyttä hahmokirjoittajaasi, jos tahdot keskustella hahmon toteutuksesta.

Juonet: jos kerroit kaiken jo ilmon kakkososassa, tähän ei tarvitse vastata, mutta muussa tapauksessa voit esimerkiksi esittää täydentäviä / tarkennettuja juonitoiveita/ideoita.

JATKAVA HAHMO
Hahmoprofiili: kopioi edellisen pelin profiilista perustiedot (hahmon nimi, luonne, historia jne) ja päivitä ne ajan tasalle. Perustietoprofiilin pituus vähintään 1 sivu ja max 8 sivua + juoni-ideat. Huom. älä kopioi profiilia, jonka olet lähettänyt edellisen ilmoittautumisen yhteydessä!! Kopioi nimenomaan se profiili, jonka pelinjohto on lähettänyt sinulle, ja joka sisältää pelinjohdon tekemät korjaukset. Jos olet hukannut sen, ota yhteyttä niin lähetämme uusiksi.

Päivitettäviä asioita:
-Hahmon ikä (in-game päivät ovat 19.-20.5.2003).
-Hahmon historiaan kaikista tärkeimmät elämää muuttaneet tapahtumat.
-Tiivistäminen ja sellaisten yksityiskohtien poistaminen, joilla ei ole enää merkitystä.
-Onko hahmon luonne muuttunut sitten viime pelin? Onko hän esimerkiksi aikuistunut tai katkeroitunut?
-Muut faktat, jotka hahmon elämässä ovat muuttuneet, kuten asuinpaikka, työ, suhde- ja elämäntilanne.

Halutessasi voit keskustella muutoksista hahmokirjoittajasi kanssa, varsinkin jos sinulla on useampi suunta, johon hahmoa voisi viedä – kirjoittaja voi auttaa sinua valitsemaan pelin kannalta mielenkiintoisimman suunnan. Jos koemme pelin kirjoittamisen aikana profiilin vaativan isompia muutoksia, hahmokirjoittaja ottaa yhteyttä ja keskustelee niistä kanssasi.

Kontaktit: käy läpi edellisen ison pelin kontaktilista. Luettele kontakti kerrallaan kaikki kontaktit, joissa on tapahtunut muutoksia (myös silloin, vaikka muutokset olisivat vain pieniä) ja kuvaile, millainen hahmojen suhde on nykyään ja millainen toivoisit sen olevan Sielunsiivessä. Voit jättää kontaktitoiveen hieman avoimeksi (esim. “tahtoisin näille jonkinlaisia skismoja”) tai kuvailla tarkasti, millainen kontakti on, jos sinulla on siitä vahva mielikuva / sinulle on tärkeää, että kontakti on tietynlainen. Voit keskustella/sopia asioista kontaktipelaajien kanssa (tämä on jopa suositeltavaa), tai voit jättää kontaktin tarkemman suunnittelun pelinjohdolle. Muista kertoa myös kaikki uudet kontaktit, joita vanhassa kontaktilistassa ei ole ja joihin hahmo on tutustunut sittemmin. Jos hahmosi on tullut mukaan Kuunvalosta, eikä sillä ole vielä kirjoitettua kontaktilistaa, niin kuvaile kaikki kontaktit, joita sovit peliä varten / jotka muotoutuivat pelissä / joista olet sopinut muiden pelaajien kanssa. Kontakteilla ei ole sivurajoitusta.

Pelinjohto siis kirjoittaa kontaktit, lisäilee uusia kontakteja etenkin niitä kaipaaville jne, mutta tarvitsemme myös kaiken tiedon hahmon nykyisistä kontakteista ja pelaajan toiveista.

Juonet: jos kerroit kaiken jo ilmon kakkososassa, tähän ei tarvitse vastata, mutta muussa tapauksessa voit esimerkiksi:
-Kertoa, mitkä kaikki juonet ovat jääneet hahmolla kesken ja haluatko jatkaa niitä
-Esittää täydentäviä / tarkennettuja juonitoiveita/ideoita

Debrief: jos hahmosi oli Varjojen vihassa etkä ole lähettänyt debyä, lähetä. Jos hahmosi on ollut mini/välipeleissä, huolehdithan siitä, että pelinjohto saa kaikista oleellisista niissä tapahtuneista asioista tiedon, esim. täydentämällä huolellisesti “kontaktit”-kohdan tai vaikkapa lähettämällä yhdistetyn debyn kaikista Varjojen vihan jälkeisistä mini/välipeleistä.

Kaikista ennen syyskuuta pelatuista mini/välipeleistä tulee lähettää oleelliset tiedot viimeistään 10.9. Syys-lokakuussa 2016 pelatuista peleistä tulee lähettää tiedot niin pian pelin jälkeen kuin mahdollista, aivan viimeistään lokakuun lopussa. Mitään radikaaleja muutoksia hahmoon ei kuitenkaan 10.9 jälkeen pystytä enää hyväksymään.

Jos osallistut peliin jollain hahmolla, joka on viimeksi ollut mukana ennen Varjojen vihaa, niin huolehdithan että pelinjohto saa tavalla tai toisella hahmosta kaikki oleelliset tiedot, varsinkin jos sinulla ei ole aikaisemmista peleistä debyä.

JOS JOTAIN EI KERROTA PELINJOHDOLLE SÄHKÖPOSTITSE, NIIN SITÄ EI HUOMIOIDA EIKÄ SITÄ OLE PELIMAAILMASSA TAPAHTUNUT, ELI SILLOIN VOIT SYYTTÄÄ RISTIRIIDOISTA VAIN ITSEÄSI. Facebookissa voi keskustella, MUTTA kaikki tiedot, joiden haluaa jäävän pelinjohdolle muistiin tulee lähettää s-postilla.

FL5: Info

Aika

Sielunsiipi pelataan pe-su 19.-21.5.2017.

12.8.2016 ilmoittautuminen sulkeutuu
10.9.2016 pelaajien lähettämien profiilien deadline
31.10.2016 viimeinen päivä lähettää hahmoihin liittyvät tiedot minipeleistä
31.3.2017 pelimaksun eräpäivä
19.4.2017 hahmoprofiilit lähetetään viimeistään pelaajille

> Tarkempi peliviikonlopun aikataulu

Pelipaikalle voi alkaa saapua perjantaina klo 17, ja viimeistään paikalla tulee olla klo 19. Peli aloitetaan klo 20-20.30 välillä perjantaina ja peli loppuu klo 22 aikoihin lauantaina. Sunnuntaina aamupäivällä siivotaan, ja kaikkien toivotaan osallistuvan siihen.

Paikka

Peli pelataan Tippsundin leirikeskuksessa osoitteessa Kahiluodontie 386, 23310 Taivassalo.

Koko leirikeskuksen alue on in-game lukuunottamatta off-mökkejä, keittiötä ja päärakennuksen päädyn huonetta, joka on yleinen off-tila.

Majoitus

Kaikille on nukkumapaikka kerrossängyssä / sänkysohvalla, eli omaa patjaa ei tarvitse. Pelipaikalla on suurimmalle osalle peitot ja tyynyt. 7 hengen mökeissä yksi saattaa jäädä ilman, eli sopikaa samassa mökissä nukkuvien kanssa etukäteen, kuka tuo oman tyynyn ja kuka oman makuupussin. Omat lakanat (lakana, tyynyliina, pussilakana) tai makuupussi pitää tuoda. Pelinjohto jakaa mökit etukäteen, huonejako julkistetaan profiilien lähetyksen jälkeen.

Pe-la välinen yö on in-game. Off-game mökeissä nukkuvat ne, jotka ovat sitä ilmoittautumisen yhteydessä pyytäneet. In-game mökissä henkilön nukahdettua tästä tulee iff-game eli älkää mieluusti herättäkö ilman painavaa syytä (ellei henkilö itse ole toisin pyytänyt).

Ruoka

Larpissa tarjotaan koko viikonlopun ruuat, eli perjantaina iltapala, lauantaina aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala ja sunnuntaina aamupala. Tarjolla tulee olemaan sekä liha- että kasvisvaihtoehto ja allergiat pyritään huomioimaan. Emme kuitenkaan voi taata, että pystymme tarjoamaan syötävää jollekulle, jolla on todella rajoittunut ruokavalio.

Huom. syöthän perjantaina tukevasti omaa päivällistä, iltapalaa ei ole tarjolla niin paljon, että siitä riittäisi suureen nälkään! Pienen varaevään mukaan ottaminen on myös suositeltavaa. Pelipaikan jääkaapit on varattu pelin yhteisille ruuille, eli jos otat omaa evästä, otathan sellaista, joka ei vaadi jääkaappia. Pelipaikalla on mikro.

Päihteet

Tupakointi tapahtuu ainoastaan ennalta osoitetussa tupakkapaikassa, muualla ei saa tupakoida. Paikalla on tupakansavulle pahasti allergisia, eli tämän suhteen ollaan tiukkoja! Tupakointi on in-game, mutta silloin ei ole sopivaa edistää juonia.

Alkoholin tuominen tapahtumaan on kiellettyä. Myös afterit ovat alkoholittomat. Mahdollisia in-game alkoholijuomia propataan mehuilla ym.

Hygienia

Pelipaikalla on vesivessat ja suihkut, jotka ovat päärakennuksessa. Kauimmaisten mökkien vieressä on myös huussi. Mökkeihin ei tule vettä, mutta sähköä niissä on.

La-iltana pelin jälkeen lämpiää sauna. Saunassa on ainoastaan sekasaunavuoro, mutta saunaan saa tulla uimapuvussa. Jos ei halua käyttää yhteisiä suihkuja, vaan haluaa syystä tai toisesta täysin yksityistä peseytymistä, voi käydä suihkussa päärakennuksen päädyssä olevassa off-tilassa (Huom. tämä käytössä vain silloin, kun kukaan tilassa ei nuku! Eli iltamyöhään ja aamuvarhain tähän suihkuun ei pääse).

Pelimaksu

Larpin pelimaksu on 35 euroa, ja eräpäivä on 31.3.2017. Pelimaksuilla kustannetaan pelipaikka, ruoka, lavasteita, juoniproppeja, logistiikkakustannuksia ja mahdollisia muita kuluja. Sielunsiivessä panostetaan proppaukseen enemmän kuin aiemmissa FL-peleissä.

Larpin off-henkilökunta sekä pelinjohdon ydintiimi tulevat peliin ilmaiseksi, apukirjoittajat ja muut pelinjohdon apulaisjäsenet maksavat hieman alennettua pelimaksua. Jos pelistä jää rahaa yli, menee se Epel Larp ry:lle. Samaten peliä varten hankitut propit jäävät Epel Larp ry:n omistukseen.

Ikäraja ja turvallisuus

Alle 18-vuotiaiden tulee kysyä suostumusta huoltajalta osallistuakseen tapahtumaan. Larpin ikäraja on 15 vuotta, eli pelaajan täytyy viimeistään 19.5.2017 täyttää 15.

Pelinjohdolla on mukana ensiapulaukku, jonka sijainti näytetään kaikille ennen peliä. Mukana on ensiaputaitoisia ihmisiä. Ottakaa mukaan omat lääkkeet, kuten särkylääke, mahalääke, allergialääkkeet.

Olkaa varovaisia älkääkä tehkö mitään typerää, ja pitäkää toisistanne huolta.

Muutamia sääntöjä:
1. Älä mene uimaan yksin.
2. Jos lähdet soutamaan (sallittua pelissä), pelastusliivit ovat pakolliset! Myöskään soutamaan ei saa koskaan lähteä yksin.
3. Kynttilöiden polttaminen on kiellettyä muuten kuin pelinjohdon luvalla.
4. Sisätiloissa ei saa käyttää ulkokenkiä, mutta sisäkenkiä saa.

Järjestäjät

Peli järjestetään Epel Larp ry:n alaisuudessa, eikä kukaan saa korvausta pelin teosta. Kaikki meistä ovat olleet tekemässä Feenikslaulun pelejä aikaisemminkin.

Pelintekijät
Elli O (FL1-FL5) – pää-pj, käytäntö, hahmokirjoitus
Elisa ”Elmu” L (FL3-FL5) – yleisapukäsi & hahmokirjoitus
Eveliina A (FL2-FL5) – hahmokirjoitus
Sonya C (FL4-FL5) – hahmokirjoitus
Eeri S (FL4-FL5) – hahmokirjoitus
Tiina U-R (FL2-FL3, FL5) – hahmokirjoitus
Elisabet V (FL3-FL5) – avustava hahmokirjoitus
Jenni A (FL2-FL5) – avustava hahmokirjoitus
Eiri V (FL4-FL5) – avustava hahmokirjoitus

Muut tekijät
Keittiö: Mia L, Toni L + kokki
Kiitos myös muille avustaville: Susa & Suvi (logistiikka-apu), Nelli & Mira (askarteluapu)

Yllämainittujen lisäksi kampanjaa ovat olleet aikaisemmin tekemässä myös Pauliina R (FL3-FL4), Helmi R (FL2-FL4), Henniina I (FL2-FL3), Heidi T (FL2-FL3) sekä Iina K (FL4), mutta he eivät ole tekemässä Sielunsiipeä. Myös pelaajat ovat itse osallistuneet kampanjan tekemiseen monin eri tavoin, eli Feenikslaulu ei suinkaan ole syntynyt pelkästään tässä mainittujen järjestäjien käsissä!

Yhteystiedot

Sähköpostilla voi ottaa yhteyttä osoitteeseen potterlarp ät gmail.com (korvaa ät -sana @-merkillä). Nopeiten pelinjohdon tavoittaa yleensä Facebookista, jonka kautta saa myös ottaa yhteyttä. Pelinjohdon tarkemmat yhteystiedot kuten puhelinnumerot lähetetään pelaajille lähetettävässä infomailissa lähempänä peliä.

Kampanjalla on oma Facebook ryhmä, mukaan hyväksytään ainoastaan pelaajat.
Lisäksi Sielunsiivellä on yksityinen Facebook-tapahtuma, johon kuka vaan kiinnostunut saa kutsun pyytämällä.

FL5: Hahmot

Sielunsiipeen pelaajat kirjoittavat itse hahmon taustatiedot (luonne ym) ja pelinjohto kirjoittaa juonet ja kontaktit. Omiin juoniin ja kontakteihin on mahdollista vaikuttaa hyvinkin paljon ehdottamalla juonia pelinjohdolle ilmoittautuessa.

Hahmokirjoittajat löytyvät sivun lopusta.

Tutkijat

Eri alojen tutkijoita, jotka tutkivat Enaidin salaisuuksia ja etsivät johtolankoja Sielunsiiven herätykseen.

Karla Kahlesalpa f (40)
Salaperäisyyksien osaston johtaja
Pelaaja: Anska S
Karla joutui huonoon maineeseen tuettuaan taikanegatointilaitteen käyttöä varjosaasteen tuhoamiseen, mutta toisaalta juuri hänen ryhmänsä löysi ratkaisun pimeästä magiasta. Taikaministeriö päätti selvittelyjen jälkeen säilyttää Karlan paikan osaston johtajana. Tämä erittäin taitava tutkija otti katastrofin jälkeen kolmen kuukauden loman ja lähti välimerelle toteuttamaan omia tutkimuksiaan. Palattuaan hän on paneutunut työhönsä uudella innolla.

Aphrodite Floros f (24)
Assistentti, Salaperäisyyksien osasto
Pelaaja: Osmi N
Muutamat ovat kohotelleet kulmiaan sille, että Salaperäisyyksien osaston johtajan asioita hoitaa täysin kouluja käymätön veela. Ehkäpä Kahlesalpa palkkasi kreikkalaisen neiti Floroksen paikkaamaan varjosaasteen aikana kärsinyttä mainettaan? Aphrodite on kuitenkin osoittautunut esimerkilliseksi työntekijäksi, eikä sokaisevan kaunis ulkomuotokaan varmaan ole kollegoista haitaksi.

Seth Allison m (26)
Sanomaton, Salaperäisyyksien osasto
Pelaaja: Minttu M
Taikaministeriö on lähettänyt jo vuosia Sanomattomana Salaperäisyyksien osastolla toimineen Sethin Enaidiin tutkimustoimiin. Mies on hiljattain eronnut vaimostaan Milena Scamanderista, ja syytä voinee hakea miehen intohimoisesta suhtautumisesta työhönsä. Tiedossa on, että Seth on tutkinut paljon ainakin varjosaastetta ja kuului ratkaisun löytäneeseen ryhmään.

Alexandra Roderick f (28)
Muodonmuutostaikuuden tutkija, KTI
Pelaaja: Iiris K
KTI:n tähtitutkija Alexandra on johtanut jo nuoresta omaa muodonmuutosten tutkimusryhmäänsä. Häntä on tosin viime vuosien aikana näkynyt töissä vain vaihtelevasti. Kovin moni ei tiedä mihin tutkija katoaa aina välillä, mutta nyt naista ei ole taas näkynyt toviin. Alexandra on kahden lapsen äiti ja naimisissa Urienin kanssa. Nyt hänet on hälytetty paikalle tutustumaan outoihin kylästä löytyneisiin muodonmuutoskirjoituksiin.

Ethan Brooks m (27)
Taikaesineiden tutkija, KTI
Pelaaja: Ville M
Monta vuotta KTI:lla työskennellyt Ethan on lahjakas ja vauhdikkaasti urallaan edennyt tutkija. Huispausluutien optimointiprojektin jälkeen Ethan on siirtynyt tutkimaan magiakenttää ja selvitellyt, voisiko antimaagisia reikiä korjata jonkinlaisella laitteella. Nyt Ethan on kutsuttu paikalle tutustumaan erityisesti Enaidin taikaesineistöön. 1,5 vuotta sitten Ethan näkyi otsikoissa tämän syyttäessä Alexandraa epäeettisistä tutkimuskäytännöistä.

Draco Malfoy m (22)
Liikemies, sijoittaja; suojataikuuden tutkija, KTI
Pelaaja: Elli O
Nykyisin varsin kiireinen Draco on ottanut enenevissä määrin hoitaakseen sukunsa bisneksiä, joiden lisäksi tekee neljättä vuotta omatoimista tutkimusta suojataikuudesta vieraillen viikoittain KTI:llä. Työn hän on yhdistänyt perhe-elämään kahden lähes 3-vuotiaan lapsen sekä aviomiehen Harry Potterin kanssa unohtamatta aktiivista sosialisointia sekä seurapiireissä että muualla. Nyt hän on tutustumassa Enaidin kylän suojataikuuteen.

Hestia Carrow f (22)
Taikakasvien tutkija, KTI
Pelaaja: Aurora H
Hestia on astunut mukaan seurapiireihin vasta koulunsa päätettyään. Hän on toinen karkuteillä olevan kuolonsyöjä Alekto Carrow’n kaksostyttäristä ja yrittänyt selkeästi puhdistaa omaa mainettaan, ja näyttää siinä onnistuneenkin. Taikakasvien tutkijaksi Kokeellisen taikuuden instituuttiin päässyt nuori nainen on saapunut paikalle tutkimaan alueen outoa kasvillisuutta.

Neville Longbottom m (22)
Yrttitiedon apuopettaja, Tylypahka
Pelaaja: Henniina I
Lähes vuosi sitten Tylypahkan professori Verson apuopettajaksi ryhtynyt Neville on tullut kaivaukselle kasvitieteilijän roolissa tutkimaan alueen outoa kasvillisuutta. Jostain syystä hän on saapunut paikalle eri aikaan kihlattunsa Ophélien kanssa, vaikka toisaalta ei pariskuntaa muutenkaan näy nykyään paljoa yhdessä. Miten lienee, onko häitä tulossa ollenkaan? Nevillen isoäiti Augusta on toiminut kohta kaksi vuotta Britannian taikaministerinä.

Eva Espina Bello f (32)
Genetiikan tutkija
Pelaaja: Susanna M
Espanjasta aivan hetki sitten ystävänsä Marisan kanssa saapunut viehättävä sekä älykäs Eva on kouluttautunut hieman erikoisemmalle alalle, nimittäin genetiikan tutkijaksi. Hän on tullut tutustumaan Enaidin asukkaiden geeniperintöön ja on lyhyessä ajassa tullut melko hyvin juttuun muun tutkimusryhmän kanssa.

Marisa Fierro Durante f (31)
Taikatautien tutkija
Pelaaja: Miku P
Tulisen luonteen omaava Marisa on erikoistunut taikatautien tutkimukseen. Hän on tullut selvittämään Enaidin kuolleiden asukkaiden mahdollisia sairauksia ja kuolinsyitä. Marisa on aivan vastikään saapunut Espanjasta ystävänsä Evan kanssa. Pienten alkukankeuksien jälkeen myös hän on tutustunut ryhmän jäseniin ja auttanut brittiläisiä tutkijakollegoitaan kylän salaisuuksien selvittämisessä.

Aaron Valkeapää m (31)
Mytologian tutkija
Pelaaja: Leo P
Aikaisemmin nimellä Aaron Korpivaara tunnettu mies paljastui syksyllä Tylypahkan entiseksi muodonmuutosten opettajaksi L. Valkeapääksi. Hänen oli pitänyt muuttaa identiteettiään jouduttuaan todistajansuojeluohjelmaan. Vanhaan sukunimeensä hiljattain palannut, mutta uuden etunimensä pitänyt Aaron on viimeiset pari vuotta tutkinut mytologiaa ja saapunut Enaidiin keräämään kokoon kylästä löytyvää mytologiatietoa.

Vivien Vermont f (34)
Olentometsästäjä, arkeologi
Pelaaja: Taru L
Vuoden 1999 yhteistyöleirin jälkeen Vivieniä ei ole pahemmin näkynyt, mutta tuskin nainen on ainakaan paikallaan pysynyt. Vivienin 15 vuotta sitten menehtynyt isä oli tunnettu ja menestynyt arkeologi, joka teki töitä sekä maagisilla että jästikaivauksilla. Vivien on nyt päättänyt kokeilla taitojaan ja seurata isänsä jalanjäljissä.

Quincy Quinton f (29) [pelin loppupuoli]
Taika-arkeologi
Pelaaja: Lee H
Maailmaa nähnyt Quincy paneutuu laajaa taitoarsenaalia vaativaan työhönsä intensiivisesti, mutta on saanut hiukan hankalan tyypin maineen. Hän on tullut Enaidiin erityisesti jumallintuhavaintojen perässä. Merlin yksin tietää miksi juuri ne kiinnostavat, sillä Quincy välttelee omista asioistaan puhumista kuin ruttoa.

Dragonologit & maretologit

Erikoistutkijaryhmä, joka on kutsuttu paikalle tutkimaan outoa matelijan jäämää, jonka laji on toistaiseksi tuntematon.

Charlie Weasley m (30)
Dragonologi
Pelaaja: Ursula J
Vastikään takaisin leipätyönsä äärelle palannut Charlie venytti uraa etsijänä Rapakon Palloseurassa reilun vuoden ajan. Asuu tätä nykyä Briteissä yhdessä nuorikkonsa Léa Weasleyn kanssa. Kuukausi takaperin Charlie jäi isoveljensä kanssa poliiseille kiinni kaahailusta jästiautolla. Liekö tämä jonkinlainen oire kolmenkympin kriisistä, vai alkaako mopo karata käsistä?

Bernhard “Berni” Valdemarson m (36)
Dragonologi
Pelaaja: Annastina N
Islantilainen maailmaa nähnyt reppureissaaja Berni vaikuttaa toistaiseksi asettuneen aloilleen Britanniaan. Berni on kiltti ja välitön, mutta toisinaan jopa dramaattinen luonne. Kaikki hänet tavanneet britit varmasti tietävät, että hän on myös armoton brittifani. Tällä hetkellä Berniä pitää kiireisenä uuden lohikäärmereservaatin perustaminen, jonka läheisyydessä hän asuu kollegansa Francescon sekä tämän adoptiolapsen Tinon kanssa.

Francesco “Esco” Minetti m (47)
Dragonologi
Pelaaja: Jenna N
Vatikaanista syntyperää oleva Francesco, tai tuttavallisemmin vain Esco, on rento ja letkeä tyyppi – ainakin lähipiirilleen, sillä ensin hänestä saattaa saada jopa jörön vaikutelman. Francescoa pitää kiireisenä uuden lohikäärmereservaatin perustaminen sekä adoptiolapsi Tinon huoltajuus. Britit ovat pitkään olleet Francescon intohimon kohde, joten ei ihme, että hän on viimein muuttanut sinne. Enaidiin dragonologit ovat saapuneet työnsä puolesta.

Séverin Adrien m (21)
Maretologi (taikamerenelävien tutkija)
Pelaaja: Jenni A
Séverin on viimeiset pari vuotta syventynyt merenelävien maailmaan ja käynyt tutustumassa aiheeseen ympäri palloa. Hänestä on hyvää vauhtia tulossa alan ammattitutkija. Mies seurustelee Sansoucyn suvun perijättären Althean kanssa ja vierailee usein Briteissä. Enaidiin hän on tullut tutkimaan sieltä löytyneen olennon jäämää yhdessä dragonologien kanssa.

Kirouksenmurtajat

Tekevät kaivauksia ja esiraivaustyötä purkamalla kirouksia ja ehkäisemällä muuta pahansuopaa taikuutta.

Bill Weasley m (32)
Kirouksenmurtaja, Irveta
Pelaaja: Eiri V
Kahden lapsen isä ei turhia jarruttele. Bill ja velipoika Charlie jäivät kuukausi sitten kiinni kaahailusta jästiautolla, ja kaksikon meno vaikuttaisi vähän ajan sisään olleen muutenkin railakasta. Liekö kotielämä sitten tylsää? Työnsä vastuuntuntoisesti hoitava Bill on saapunut Enaidiin työparinsa Angelinan kanssa hoitamaan virkatehtävää.

Angelina Weasley f (25)
Kirouksenmurtaja, Irveta
Pelaaja: Maiju H
Varjosaaste-episodin pahimman kriisin selviämisen jälkeen Angelina ryhtyi suorittamaan edistyneemmän kirouksenmurtamisen opintoja ja on sen ohella työskennellyt Irvetassa mm. ystävänsä ja kollegansa Bill Weasleyn kanssa. Hän meni naimisiin George Weasleyn kanssa syksyllä 2001.

Kylie Bell f (27)
Kirouksenmurtaja, Irveta
Pelaaja: Matilda M
Pitkien ulkomaanmatkojen jälkeen Kylie palasi Britanniaan työskentelemään Irvetaan, jonka kautta hän on myös saapunut kylään auttamaan kollegoitaan sekä tutkijoita.
Suorapuheinen ja työlleen omistautunut Kylie on hyvin läheisissä väleissä taikaministeriössä työskentelevän Emilie Mayn kanssa.

Aurorit & iskuvelhot

Aurorit ja iskuvelhot ovat valvomassa kyläprojektin turvallisuutta. Aurorikolmikon oli tarkoitus saapua töihin maanantai-iltapäivänä – paitsi että koko joukko on jostain syystä jo puoli päivää myöhässä ilman mitään ilmoitusta.

Harry Potter m (22)
Aurori, Taikaministeriö
Pelaaja: Laura P
Kaikkien tuntema sotasankari on toiminut nyt vuoden aurorina, ja ura näyttää varsin lupaavalta. Viime vuosina mies on onnistunut välttämään kaikki suuremmat uutiskohut, vaikka toki juorulehdet välillä seuraavatkin hänen ilmeisen onnellista perhe-elämäänsä aviomiehen Draco Malfoyn sekä kahden lähes 3-vuotiaan lapsen kanssa.

Katie Bell f (24)
Aurori, Taikaministeriö
Pelaaja: Joanna M
Parisen kuukautta sitten Benin kanssa kihloihin mennyt aina yhtä lempeä Katie on luonut hyvää uraa aurorina jo 3 vuoden ajan ja onkin kutsuttu paikan päälle ryhmänjohtajaksi ja vastuuhenkilöksi turvallisuusjoukoissa. Katie on vastikään aloittanut muodonmuutosten iltakurssien käymisen KTI:lla.

Benjamin “Beni” Sawyer m (23)
Aurori, Taikaministeriö
Pelaaja: Elisa L
Harryn kanssa samaan aikaan auroriopistosta valmistunut ja pari kuukautta sitten Katien kanssa kihloihin mennyt Beni on tullut paikalle osana ministeriön määräämää auroriryhmää. Päällisin puolin näyttää että tällä rauhallisella ja luotettavalla miehellä menee elämä niin täydellisesti kuin olla ja voi.

Michael Harkova m (29)
Jahtaaja, Lipilinnan Lepakot
Pelaaja: Dani I
Huispaajana maailmanmaineeseen noussut Harkova saapui kaivaukselle jossain päin ministeriötä laadittu ohjeistus mukanaan. Ohjeistus ilmoitti, että Harkova tulisi asettaa osaksi aurori- ja iskuvelhojoukkoa iskuvelhon oikeuksilla varustettuna. Mitään selitystä asialle ei oltu annettu, ja kukaan ei ole kuullut, että Michael olisi opiskellut iskuvelhoksi.

Parantajat

Päivystämässä paikalla mahdollisten haavereiden varalta.

Liira Valkeapää f (28)
Parantaja, Pyhä Mungo
Pelaaja: Mira S
Kutsuttu paikalle paikkaamaan kaikki itsensä kaivauksilla kolhivat. Erityisesti otusten aiheuttamat onnettomuudet, liemi- ja kasvimyrkytykset ovat tavallisesti Mungossa työskentelevän Liiran ominta alaa. Hän on seurustellut onnellisesti jo useamman vuoden Lee Jordanin kanssa.

Léa Weasley f (26)
Parantaja, Pyhä Mungo & Ash Selwyn säätiö
Pelaaja: Carita I
Nuori veelaneito solmi avioliiton Charlie Weasleyn kanssa reilu vuosi sitten ja jätti yhteiskuntansa Kreikassa muuttaakseen Britteihin. Léa on ahkera parantaja, joka on työskennellyt niin Ash Selwyn säätiölle kuin myös auttanut vapaaehtoisena Pyhässä Mungossa. Léa sai henkilökohtaisen kutsun Enaidiin veelaperimänsä vuoksi.

Meril Finn f (22)
Parantajaopiskelija, Pyhä Mungo
Pelaaja: Fey J
Mungon parantajakoulussa erikoistumisjaksoaan suorittavaa ja Ash Selwynin säätiötä autellutta parantajaopiskelijaa on epävirallisesti syytetty pimeiden ja laittomien menetelmien käytöstä työssään. Kaikesta päätellen syytökset eivät ole häntä lannistaneet, päinvastoin Meril on hakenut erityislupaa metodeilleen. Enaidiin Meril ilmoittautui vapaaehtoiseksi avuksi.

Liemiammattilaiset

Toimivat sekä parantajien että tutkijoiden tukena valmistamalla kaivauksilla tarvittuja liemiä.

Michael Corner m (22)
Liemiasiantuntija, Herra Mulpepperin apoteekki
Pelaaja: Satu S
Michael on ollut naimisissa Astoria Greengrassin kanssa puolisentoista vuotta, mutta huhuista päätellen pariskunnan avio-onni on jo alkanut karisemaan. Liekö syynä kahdenkeskeisen ajan puute? Michael pikkusiskoineen nimittäin asuu edelleen Greengrasseilla yhteisen lemmenpesän sijaan. Michael toimii asiantuntijana Herra Mulpepperin apoteekissa Viistokujalla, ja hän on saapunut Enaidiin työnsä puolesta.

Daphne Greengrass f (23)
Liemikisälli, seurapiirivaikuttaja
Pelaaja: Suvi V
Llewella Roderickin alaisena liemikisällinopintojaan päättelevä nuori Lady on saapunut paikalle töihin. Daphne viettää onnellista perhe-elämää aviomiehensä Malcolmin ja kahden tyttärensä, Theian ja Larisan, kanssa. Tämä seurapiirirouva tapaa pääosin ystäviään ja liikkuu lastensa kanssa sen lisäksi että hallinnoi Kuunvalo-klubin asioita, vaikka onkin siirtänyt päivittäisen klubityön jo muille.

Gerald Montmirail m (33)
Liemimestari
Pelaaja: Ilse T
Ranskalainen entinen kuolonsyöjä Gerald joutui vuoden 1999 yhteistyöleirin fiaskonsa jälkeen vankilaan, mutta jostain syystä hänet vapautettiin joitain vuosia sitten. Mies on kutsuttu paikalle loistavien liemenkeittelytaitojensa vuoksi – hän on vastikään onnistunut kehittämään arkeologiaa hyödyttävän uudenlaisen liemen.

Byrokraatit

Valvomassa asioiden etenemistä ministeriön ohjeiden mukaisesti ja hoitamassa byrokratiapuolta.

Marlène Desjardins f (34)
Kansainvälisten suhteiden osasto, Taikaministeriö
Pelaaja: Tanja R
Ammattitaitoisena poliitikkona tunnettu Marlène on rakentanut vahvasti nousujohteista uraa. Naisen koulutus Ranskan Suurlähettilääksi on enää loppunäyttöä vailla, ja hänen tehtävänsä Enaidissa ilmeisesti liittyy jotenkin siihen. Kaivauksille Marlène on saapunut osana Velhojen neuvoston asettamaa valvojaryhmää. Nainen toimii myös vapaaehtoistyössä johtamalla Ash Selwyn säätiön toimintaa.

Lucius Malfoy m (48)
Projektipäällikkö, Taikaministeriön Taikatietousosasto
Pelaaja: Hannele T
Mainettaan merkittävästi parantanut Lordi Malfoy on edistänyt uraansa tärkeään rooliin taikatietousosastolla. Koko osaston johtajan paikka on vapautumassa puolen vuoden päästä, ja kuuleman mukaan Lucius olisi hakemassa siihen. Mies on viettänyt paljon aikaa myös perheensä parissa. Kaivauksille Malfoy on tullut osana Velhojen neuvoston asettamaa valvontaa ja raportoimaan edistyksestä ja tapahtumista suoraan heille.

Rosina Culpepper f (31)
Kotitonttujen uudelleensijoittamistoimisto, Taikaministeriö
Pelaaja: Henriikka P
Rosinan toinen avioliitto päättyi onnettomasti aviomiehen kuolemaan muutama vuosi sitten, ja sen koomin ei ole uutta miestä hänen kainalossaan ainakaan julkisesti nähty. Rosina uudelleensijoittaa kotitonttuja ja Hermionen uuden lain myötä tätä työtä onkin ollut aikaisempaa enemmän. Naisella on yllättävä ja laaja kontaktiverkosto, ja hän on monille jostain tuttu. Kaivauksilla hän on osana ministeriön valvojaryhmää.

Pansy Parkinson f (23)
Virkamies, Taikaministeriön Taikalainvartijain osasto
Pelaaja: Mira M
Pari vuotta sitten esikoisensa saanut Pansy on äitiyslomansa jälkeen nähty tekemässä lähinnä töitä. Kihlaus Blaise Zabinin kanssa kolme vuotta sitten meni pahasti pieleen ja äpäränä syntynyt lapsi on pistänyt seurapiirit supisemaan. Nainen on tuntunut pitävän matalaa profiilia nämä pari vuotta.

Rituaalijohtajat

Taikaministeriön nimittämät rituaalijohtajat ovat saaneet kunniatehtäväkseen johtaa Sielunsiiven vuorokauden kestävää herätysrituaalia.

Emilie May f (23)
Ihmissusirekisteriyksikön johtaja, Taikaministeriö
Pelaaja: Tytti R
Jaa että Emilie May rituaalijohtajan kunniatehtävään? Ihmissusien tukipalvelu -uudistusten parissa uutterasti työskennellyt Emilie on aiemmin ollut helppo leimata yli-innokkaaksi aktivistiksi. Hänen vuosi sitten saamansa ylennys assistentista oman yksikkönsä johtajaksi on kuitenkin selkeästi pistänyt monet katsomaan naista uusin silmin. Emilien katse puolestaan pysyy edelleen visusti Kylie Bellissä, he ehtivät jo muuttaa yhteenkin.

Ophélie Leblanc f (22)
Ennustajakisälli
Pelaaja: Aino K
Varjosaasteen aikaan tätä kaunista ranskatarta ei näkynyt, mutta vuosi-pari sitten hän palasi piireihin yhtä hurmaavana ja eloisana kuin ennenkin. Nykyään Ophélie asuu Briteissä ja opiskelee ennustusta mestarin johdolla. Outoa kyllä häntä harvemmin näkee kihlattunsa Nevillen seurassa, mikä saakin ihmiset miettimään onko parin pitkä kihlaus joutumassa karille. Ophélie ilmoittautui vapaaehtoiseksi kaivauksille ja nimitettiin rituaalijohtajaksi.

Hermione Weasley f (23) [pelin alkupuoli]
Virkamies, Taikaministeriön henkilöjaosto
Pelaaja: Susa M
Hermione ajaa taikaministeriössä eteenpäin olentojen, kuten kotitonttujen, oikeuksia. Hän onkin saanut jo läpi kotitonttujen pahoinpitelystä rankaisevan lain. Nainen nauttii työnsä lisäksi perheonnesta aviomiehen Ronin sekä päälle 1-vuotiaan tyttären kanssa. Hermione on tunnetusti erittäin etevä ja pysynyt ajan hermolla tarulintu-uutisista, joten ei ihme, että ministeriö on pyytänyt häntä toimimaan rituaalijohtajana.

Fleur Weasley f (26)
Kotiäiti
Pelaaja: Heli L
Kolmivelhoturnajaisista muistettu osaveela Fleur on elänyt enemmän tai vähemmän onnellista kotielämää viimeiset vuodet 3-vuotiaan Victoiren ja melkein 1,5-vuotiaan Bryanin kanssa. Samalla tämä omapäinen ranskatar kuitenkin opiskelee uutterasti loitsuoppia, jossa on varsin taitava. Paikalle hän on tullut vapaaehtoisena ja hänet on nimetty vararituaaliajohtajaksi. Hän siirtyy johtoon jos joku kolmesta nykyisestä estyy.

Rituaaliapulaiset

Rituaaliapulaiset ovat lupautuneet auttamaan Sielunsiiven herätysrituaalissa. Apulaisten lisäksi useimpien muidenkin paikallaolijoiden apua tullaan viimeistään rituaalin loppuvaiheessa tarvitsemaan.

George Weasley m (25)
Omistaja, Weasleyn Welhowitsit
Pelaaja: Ulla K
George oli perustamassa Viistokujan Yrittäjien liittoa varjosaaste-episodin jälkeen, mikä auttoi useita liikkeenomistajia pahimman kriisin jälkeen. Hän on nyt saapunut paikalle auttamaan tutkijoita toimittamalla heille turvallisuus- ja apuvälineitä sekä toimimaan vapaaehtoisena muussakin tarvitussa. Georgen ja Angelina Johnsonin häitä juhlittiin syksyllä 2001.

Lee Jordan m (25)
Osakas, Weasleyn Welhowitsit
Pelaaja: Sonya C
Lee on voitu nähdä kiertelemässä ympäriinsä muutaman viime vuoden aikana etsimässä sitä todellista kutsumusammattiaan, vaikka onkin edelleen mukana Weasleyn Welhowitsien toiminnassa. Hän on Georgen kanssa tullut toimittamaan heidän tuotteitaan tutkimuksen avuksi. Hän on onnellisesti seurustellut vuosia parantaja Liira Valkeapään kanssa.

Milo Jordan m (21)
Työtön
Pelaaja: Ida P
Useamman vuoden työnhaku ei vieläkään ole tuottanut tulosta, mutta Milo ei vaikuta murehtivan moista. Hänet on saattanut tavata milloin mihinkin opuksiin hautautuneena, tai vaihtoehtoisesti kuokkimassa opiskelijoiden juhlamenoissa ja muissa klubi-illoissa. Rituaaliapulaiseksi hän kuulemma tuli “kun ei nyt ollut muutakaan”.

Ginny Weasley f (21)
Työtön
Pelaaja: Eeri S
Vuoden 2002 kisakaudella luudan selästä pudotettu Ginny joutui keskeyttämään lupaavan uransa jahtaajana kokonaan. Tapauksen johdosta nuori nainen on ollut varsin arvaamaton, ja media on tallentanut useita kohulööppejä kansainvälisillä käsimerkeillä koristettuina. Huhujen mukaan Ginnyn huolestunut lähipiiri lähetti hänet Enaidiin kunnostautumaan.

Ron Weasley m (23) [pelin alkupuoli]
Strategiapelien suunnittelija, Weasleyn Welhowitsit
Pelaaja: Lee H
Auroriopistosta pari vuotta sitten ulos lentänyt Ron on löytänyt kutsumuksensa strategiapelien suunnittelusta Weasleyn Welhowitseille. Mies viettää paljon aikaa kotona 1-vuotiaan tyttärensä kanssa vaimon Hermionen tehdessä uraa ministeriössä. Ilmeisesti Ron on sekaantunut tarulintuihin liittyviin asioihin enemmänkin.

Dean Rowle m (23)
Taidevälittäjä
Pelaaja: Petra A
Aiemmin Dean Thomasina tunnettu mies vihittiin virallisesti sukuunsa ja sen Lordiksi vuonna 2001, jonka jälkeen hänen aiempi taiteilijanuransa on kääntynyt taidevälitykseen ja seurapiirielämään. Hän hallitsee sukunsa raha-asioita varmoin ottein. Mies kihlautui Lavender Selwynin kanssa pari vuotta sitten, mutta ilmeisesti häitä ei olla pitämässä aivan hetkeen. Deanin vapaaehtoistuminen apulaiseksi on ehkä hieman hassua.

Urien Roderick m (28)
Lordi
Pelaaja: Laura-Maria M
Urien lopetti työnsä kirjanpitäjänä Taikaministeriössä, kun hänet nimettiin sukunsa Lordiksi. Viimeiset päälle pari vuotta hän on sukunsa asioiden hoitamisen lisäksi toiminut koti-isänä hänen ja vaimonsa Alexandran lapsille, joihin kuuluu 2-vuotias poika ja 3,5 -vuotias tytär. Miestä taitaa vaivata pieni seikkailunhalu, kun hän on kerta vapaaehtoistunut rituaaliapulaiseksi. Tai kenties hän tahtoo vain katsoa vaimonsa perään.

Toimittajat

Wilma Rosier f (32)
Toimittaja, Päivän Profeetta
Pelaaja: Aino R
Rosierin suvun mustana lampaana pidetty Wilma on aiheuttanut juorumyllyn kuohuntaa näkyessään velhomaailman yöelämässä useamman kuin yhden kumppanin kanssa. Viimeiset kaksi vuotta ovatkin tainneet tälle toimittajalle olla yhtä juhlaa. Kaivauksilla nainen on tekemässä töitä, ja raportteja Profeetalle varmasti tämän naisen kynästä saadaankin.

Émeline Lachance f (34)
Kolumnisti velhojen tiedelehdessä, Psykoterapeutti
Pelaaja: Tiina U-R
Neiti Lachance on jo vuosia julkaissut historiantutkimukseen erikoistuvaa kolumnia kuukausittain ilmestyvässä tiedejulkaisussa ja on saapunut paikalle kronikoimaan historiallista tapahtumaa. Jonkin aikaa sitten Britanniaan muuttanut ranskatar on nähty usein Marlène Desjardinsin ja Léa Weasleyn kanssa lounastamassa.

Asianajajat

Lavender Selwyn f (22)
Asianajaja, kolumnisti Charmi-lehdessä
Pelaaja: Elisabet V
Kovia kokeneesta Lavenderista on tullut pesunkestävä bisnesnainen ja aktiivinen sosialiitti niin seurapiireissä kuin muualla. Hän kihlautui Deanin kanssa pari vuotta takaperin. Lavender on opiskellut ahkerasti lakia ja hankkinut itselleen lisenssin toimia yksityisenä asianajajana, lisäksi hän toimii edelleen Charmi-lehdessä kolumnistina. Enaidin kylän maat omistava velho on palkannut Lavenderin huolehtimaan oikeuksistaan.

Sponsorit

Sponsorit ovat rahoittaneet Enaidin kylän tutkimustoimia.

Cleantha Rosier f (22)
Muotisuunnittelija, Rosier Designs
Pelaaja: Eveliina A
Rosierin suvun pää ja nykyisin Rosier Designsin muotisuunnittelijana sekä omistajana tunnettu Cleantha on viimeiset pari vuotta tehnyt paljon lahjoituksia hyväntekeväisyyteen sekä pitänyt erinäisiä puheenvuoroja. Tämän ansiosta Rosierin nimi on alkanut niittää hyvää mainetta. Cleantha on myös kiireinen äiti, sillä hänellä on kolme lasta aviomiehensä Gideon Ollivanderin kanssa.

Joseph Adrien m (50)
Toimitusjohtaja, Casino Macabre; Taikaedustaja, Ranskan Taikaedustajisto
Pelaaja: Essi I
Karismaattinen ja auktoriteettinen herra Adrien on saapunut kaivauksille rahoittajan roolissa. Ranskan Taikaedustajistossa istuva mies on ollut kiireinen Pariisissa sijaitsevan Casino Macabren uudelleenrakennusprojektin kanssa, ja kasinohotellin avajaisia juhlitaankin syksyllä 2003.

Kyle Adrien m (24)
Rakennuspäällikkö, Casino Macabre
Pelaaja: Nelli H
Isänsä Josephin kanssa paikalle saapunut Kyle on ollut yhtä kiireinen (ellei kiireisempikin) Casino Macabren uudelleenrakennuksen kanssa. Tämä ympäristöään tarkkaileva nuori mies kuitenkin viettää huomattavasti enemmän aikaa saaren puolella kanaalia kuin keskiverto ranskalainen. Aikanaan Tylypahkan käyneellä pojalla vaikuttaisi olevan paljon ystäviä Britanniasta, niin ei se mikään ihme ole.

Vierailijat

Kaikkia vierailijoita on pyydetty (vaadittu) ottamaan osaa Sielunsiiven herätysrituaaliin.

Althea Sansoucy Ferreira f (22)
Liikenainen, sijoittaja
Pelaaja: Tricen T
Monet julkiset skandaalit läpikäynyt neito on nyt kunnostautunut sukunsa liikeasioiden hoitamisessa ja seurapiiriedustamisessa isän ollessa kiireinen Ranskan taikaministerinä. Althea asuu puoliksi Ranskassa ja puoliksi Briteissä, jossa hoitaa mm. kiinteistöbisneksiä. Tänä keväänä Rosier Designs julkaisi Althean suunnitteleman pienen kesäkaapumalliston. Enaidissa nainen on kenties poikaystävänsä Séverinin perässä.

Antonio Lorenzo m (26)
Liikemies
Pelaaja: Annina L
Espanjalaisen mahtisuvun esikoispoika on varsinainen rikkaan pelurin ruumiillistuma. Harvemmin näkee yötä kun Antonio ei ole juhlimassa, ja miehen maine naisten keskuudessa tunnetaan. Kuitenkin päivisin tämä herra kunnostautuu varsinaiseksi liikemiehen perikuvaksi, ja onkin hommassaan erinomainen.

Mariette d’Aramitz f (26) [pelin loppupuoli]
Seurapiirivaikuttaja
Pelaaja: Susa M
Italialainen seurapiiriprinsessa ja harvinaisen usein Joseph Adrienin seurassa nähty nuori neiti vaikuttaa olevan kuin kotonaan lööpeissä ja parrasvaloissa. D’Aramitzin suvun perijätär ei ole aivan yhtä tunnettu Britanniassa kuin Keski-Euroopassa, mutta maine on kiirinyt kantajansa edelle, sillä viime aikoina tämän neidin nimeä ollaan kuiskailtu monissa miellyttävissä ja epämiellyttävissä yhteyksissä.

Blaise Zabini m (23)
Yrittäjä?
Pelaaja: Maiju R
Lontoon velhot saivat muutama vuosi sitten biletyspaikan, kun Blaise Zabini avasi Kuunvalo-klubin Daphne ja Theodore liikekumppaneinaan. Katoaminen kaksi vuotta sitten yhdessä Theon kanssa tosin on todennäköisesti muuttanut miehen asemaa yrittäjänä. Blaise on tiedetty katoilutempuistaan jo aiemminkin, viimeksi tämä oli tehnyt komean ulkomuotonsa ansiosta mallintöitä. Mitä mies tekee nyt paikalla on suuri kysymys.

Theodore “Theo” Nott m (23)
Työnkuva tuntematon
Pelaaja: Sanni V
Kaksi vuotta sitten Theo ja Blaise aiheuttivat seurapiiriskandaalin aloittamalla seurustelun ja katoamalla maailmalle, eikä heistä ole sen koomin kuulunut. Theon huhutaan sekaantuneen huumeisiin, ja kuolleeksi luultu Theon isoisä Cogintos aiheutti kohua ilmestymällä jostain 2001. Mies on vaatinut Nottin suvun varoja ja Lordin titteliä itselleen, mutta Theon ollessa kadoksissa asia ei ole ilmeisesti edistynyt. Kaksikon ilmestyminen paikalle on monille yllätys.

Hahmokirjoittajat

Ole ensisijaisesti oman hahmosi kirjoittajaan yhteydessä hahmoon liittyvissä asioissa, isommissa jutuissa ja yleisissä pelin asioissa voi ottaa yhteyttä pää-pj-Elliin.

Elli O: Draco Malfoy, Lucius Malfoy, Urien Roderick (osittain), Harry Potter, Hermione Weasley, Ron Weasley, Althea Sansoucy Ferreira, Séverin Adrien, Lavender Selwyn, Seth Allison, Karla Kahlesalpa, Theodore Nott, Meril Finn

Eveliina A: Joseph Adrien, Kyle Adrien, Hestia Carrow, Rosina Culpepper, Daphne Greengrass, Wilma Rosier, Antonio Lorenzo, Gerald Montmirail, Dean Rowle, Mariette d’Aramitz

Sonya C: Neville Longbottom, Ophélie Leblanc, Katie Bell, Benjamin Sawyer, Fleur Weasley, Alexandra Roderick, Ethan Brooks

Elisa “Elmu” L: George Weasley, Angelina Johnson, Lee Jordan, Aaron Korpivaara, Kylie Bell, Eva Espina Bello, Marisa Fierro Durante, Quincy Quinton

Eeri S: Milo Jordan, Liira Valkeapää, Emilie May, Aphrodite Floros, Michael Corner

Tiina U-R: Marlène Desjardins, Michael Harkova, Vivien Vermont, Émeline Lachance, Urien Roderick (osittain)

Elisabet V: Bill Weasley, Léa Weasley, Charlie Weasley, Ginny Weasley

Jenni A: Blaise Zabini, Pansy Parkinson, Cleantha Rosier

Eiri V: Bernhard Valdemarson, Francesco Minetti

FL5: Ruokalista

Ruokailun on suunnitellut meille Ami. Kaikki allergiat ja erikoisruokavaliot on huomioitu, keittiöstä voi kysyä tarkennuksia asiaan. Ruokalistaan saattaa tulla muutoksia sen mukaan, mitä kaupasta löytyy.

Joka aterialla on tarjolla mehua, ja aamupalalla teetä ja kahvia.

L = Laktoositon
M = Maidoton
G = Gluteeniton
V = Vegaaninen

Perjantai iltapala

Tavallinen leipä
Gluteeniton leipä
Levitettä
Lisukkeita leivän päälle

Lauantai aamupala

Tattaripuuro (M, G, V) + hilloa
Tavallinen leipä
Gluteeniton leipä
Levitettä
Lisukkeita leivän päälle

Lauantai lounas

Kasvis-broilerikiusaus (L, G; maidottomille oma annos keittiöstä)
Kasviskiusaus (M, G, V)
Linssikeitto (M, G, V)
Salaattia (vihersalaatti, kurkku, tomaatti erikseen)
Leipää + levitettä

Lauantai päivällinen

Broilerikastike (L, G; maidottomille oma annos keittiöstä)
Soijasuikalekastike ja sosekeitto (M, G, V)
Riisiä
Salaattia (vihersalaatti, kurkku, tomaatti erikseen)
Leipää + levitettä
Kääretorttu (M, G) (viinirypäleitä niille, jotka ei voi tätä syödä)
Kermavaahto (L, G)

Lauantai iltapala

Tavallinen leipä
Gluteeniton leipä
Levitettä
Lisukkeita leivän päälle

Sunnuntai aamupala

Tavallinen leipä
Gluteeniton leipä
Levitettä
Lisukkeita leivän päälle

FL5: Alkubriiffi

  • Jos hahmosi on jo saapunut Enaidiin, täytä oleskelulupalappuun hahmosi tiedot. Täytä myös ne “virkailija täyttää” tiedot ja palauta lappu alkubriiffin loputtua Tanjalle (Marlène).
  • Arkeologisia löytöjä on yhteensä 33 kpl, ja ne on kaikki numeroitu. Muistakaa palauttaa löydöissä olevat peliohjelaput off-pöydän purkkiin, jotta pelinjohto tietää, mitkä löydöt on vielä löytämättä. Jätesäkit voi palauttaa off-pöydän alla olevaan laatikkoon.
    • Kaikki löydöt pitää tuoda tutkimuslaboratorioon kaikkien nähtäville. Kääröpaperit voi kiinnittää vaikka seinälle. Poikkeuksena ne löydöt, joiden peliohjeessa sanotaan, että ei tarvitse viedä labraan.
    • Älä varasta/piilota löytöjä. Lainaaminen juonta / peliä luovaa toimintaa varten on ok, kunhan löydön palauttaa kohtuullisen ajan päästä.
    • Kuka vaan saa mennä kaivamaan löytöjä, kunhan ilmoittaa Vivienille.
    • Varoitusnauhalla (tutkimuspöydällä) voi rajata kaivausalueita, jotka halutaan suojata / joiden kaivaus on kesken.
    • Löytöhuoneen paikka.
  • Pöllöpostina saapuvat kirjeet tulevat tarjottimelle, sitä kannattaa aina välillä vilkuilla. Osa kirjeistä on suunnattu hahmojen aliaksille ym. Älä ota kenenkään muun kirjeitä! Jos huomaat, että kukaan pelinjohdosta ei ole levittänyt kirjesatsia, vaikka kirjesatsiin merkattu aika on jo mennyt, niin pelaajatkin saavat sen tarjottimelle levittää.
    • Lähtevän postin voi myös jättää tarjottimelle. Emme vastaa niihin pelin aikana (ellei toisin sanottu). Jos asia tärkeä, tule kysymään kirjeeseen sanallinen vastaus pj:ltä.
  • In-gamessa ilmestyy Päivän Profeetta ja Hiiviskelijä!. Lehtiä ei riitä kaikille, eli älä omi niitä, vaan levitä ja jätä niitä pöydille! Vasta pelin loputtua voit ottaa itsellesi sellaisen muistoksi.
  • Animaageja ja ihmissusia mallinnetaan erilaisilla asusteilla (esitellään alkubriiffissä).
  • Veelojen lumovoima on pikkurilli pystyssä pään päällä, lintumuoto on kädellä muodostettu nokka ja tulivoimat on “tulipallo” -huuto.
  • Näkymättömyysviitta on oranssi harsokangas. Alle mahtuu kaksi aikuista, jos kulkee ihan kiinni toisissaan.
  • Off-lippis (punainen lippis, jossa otsalla keltainen kangas jossa lukee isolla “off”): henkilökunta saattaa käyttää näitä kun kulkevat alueella offissa, eli jätä huomiotta tällainen henkilö.
  • Pelissä saattaa esiintyä peliohje, jossa huudetaan: “peliohje, pikkulinnut hyökkää sun/mun kimppuun!” Tällöin parvi tavallisia lintuja ympäristöstä (varpusia, lokkeja ym) hyökkää joko huutajan itsensä tai sinun hahmosi kimppuun ja jatkaa hyökkäämistä, kunnes hyökkäyksen aiheuttanut tilanne ohi. Reagoi asian vaatimalla tavalla. (Peliohjeen huutajalle: sano selkeästi, kenen kimppuun linnut hyökkäävät)
  • Nimilaput ovat kokonaan in-game. Niitä ei ole pakko pitää off-game, mutta in-gamessa ne toimivat todisteena siitä, että hahmolla on oleskelulupa alueella, eli nimilapun puuttumisesta voi joutua viranomaisten kanssa tekemisiin…Palauta nimilappu nimen kanssa pelin jälkeen.
  • Tiedoksi niille, joiden hahmot ovat jo ehtineet alueella rämpiä: Enaidin metsissä on useita omituisia taikakasveja. Mitään oikeasti vaarallista kasvia siellä ei ole tavattu.
  • Off-pöydällä on pullonkorkkeja, jotka kuvastavat kaljuunoita, voit hakea niitä, jos pelissä tarvitset, mutta älä turhaan kanniskele mukana. 1 kaljuuna on 8 euroa. Palauta joka ikinen korkki! Pöydältä löytyy myös shekkejä. Vaikka shekeissä on Irvetan logo, niin ne voivat olla minkä vaan pankin shekkejä in-game. Ota shekki vain silloin, kun sitä oikeasti tarvitset.
  • Ajatukset/muistot ovat hopeisia papereita, joissa lukee kys. ajatuksen sisältö. Sisällön voi katsoa ainoastaan ajatusseulassa (sellainen on salissa). Tyhjiä ajatuslappuja off-pöydällä. Ajatusseulan ajatuksen voi ottaa päästään kahdella tavalla: joko tekemällä siitä kopion (eli muisto jää myös itselle), tai siirtämällä sen kokonaan nestemäiseen muotoon (eli ei muista tapahtumaa enää).
  • Älä häiritse herätysrituaalia. Hahmo joutuu siitä vastuuseen.
  • Hahmot voivat ilmiintyä pois kesken pelin suojien ulkopuolelta esim. hakemaan jotain. Enaidin sisällä ei voi ilmiintyä.
  • Varahahmoja ei ole. Kaikilla hahmoilla pitäisi olla syitä pysyä paikan päällä, mutta jos ne syyt jostain syystä katoavat pelissä tai juonet saa valmiiksi liian paljon ennen pelin loppua, niin keksikää jokin syy hahmolle jäädä peliin, esim. ihan vain uteliaisuus ja sosialisointi. Ihan lopussa pelin voi halutessaan lopettaa hahmon kotiin lähdöllä (mutta kannattaa olla tappiin asti ;)
  • Pelissä käy kaksi vierailevaa tähteä, Valerie Hansom ja Cogintos Nott. Näitä ei ole kirjoitettu erikseen useimpien kontakteihin, tiedätte itse parhaiten mitkä hahmojenne välit ovat.
  • Sekaannusten välttämiseksi: lintutatuointi (lintua esittävä tatuointi) ja salamatatuointi (salamanmuotoinen tatuointi) ovat eri asiat. Älkää kutsuko jälkimmäistä lintutatuoinniksi.
  • Perjantaina illalla klo 22 pidettävään merikasteeseen saa vielä vapaaehtoistua in-gamessa, jos tekee mieli kastautua kylmään mereen.
  • Maastossa saattaa olla kyykäärmeitä. Pitäkää pientä meteliä metsässä rämpiessänne.
  • Tekoverta saa käyttää korkeintaan ihan vähän, ja jos sitä menee yhtään minnekään muualle kuin piti (esim. lattioille, huonekaluihin, lavastekankaisiin), jynssäät sen itse irti heti! Mielikuvitus korvatkoon suuret määrät tekoverta.
  • Ensiapulaukku off-pöydällä, samaten muutakin hyödyllistä tavaraa. Seinällä lähimmän sairaalan osoite. Ilmoittakaa onnettomuuksista Ellille. Ensiaputaitoiset viitatkaa. Muistakaa turvasana ja hold. Kunnioittakaa muita ja muiden peliä.
  • Off-tila päätalon sivussa. Suljettu yöllä, tällöin offatkaa vaikka omassa sängyssä, ja pääsy kielletty klo 17-20 la-iltana, käyttäkää silloin off-mökkiä.
  • Off-tavarat sänkyjen alle / komeroon / merkatkaa off-lapulla. Kaikki muu in.
  • Missään muualla ei saa tupakoida kuin tupakointipaikalla. Paikalla on tupakansavulle yliherkkä, eli asiasta ollaan tiukkoja. Tupakointi on in-game, mutta siellä ei sovi edistää mitään tärkeämpiä juonia.
  • Kynttilöiden polttaminen kielletty, ellei toisin ohjeistettu. Tuikkuja ja tulitikkuja löytyy off-pöydän alta, jos juonesi niitä vaatii.
  • Älä mene veteen yksi, veneessä AINA pelastusliivit.
  • Hahmoon liittyvät kysymykset ensisijaisesti hahmokirjoittajalle, jos hän ei tiedä, kysy Elliltä. Kiireellisissä asioissa saa soittaa, vähemmän kiireellisissä tekstaa. Numero seinällä.
  • Terveydentilat, joista haluat kertoa muille. Ilmaise asia hyvin ytimekkäästi!
  • Valokuvaajan puheenvuoro. (Onko joku, joka ei halua, että kuvia itsestä julkaistaan?)
  • Nimikierros (nimi, ikä, titteli).

FL5: Huonejako

Päätalo – sali: in-game koko pelin, mutta hiljaisuus klo 23.30-08.00 (viereisessä huoneessa nukkuu pelinjohtoa). In-game täällä on sekä ruokailu että koko saliin levittäytynyt tutkimuslaboratorio.

Päätalo – keittiö ja keittiön takahuone: off-game koko pelin, tänne ei saa mennä!

Päätalo – sivuhuone: off-game koko pelin. Tänne voi tulla pelin aikana offaamaan, jos tarvitsee. Huom. pääsy kielletty klo 23-08.30 (pelinjohto nukkuu), jolloin offauksen voi suorittaa vaikkapa omassa sängyssä tai ulkona. Lisäksi la klo 17-20 huoneessa on spoilerivaara, eli käytä silloin mieluummin off-mökkiä. Pelinjohto nukkuu huoneessa in-game, oudosta makuujärjestelystä saa kysyä.
Draco Malfoy
Lee Jordan
Ginny Weasley

Sauna: Pukuhuone on koko pelin in-game ja siellä saa mökätä koko yön läpi. Sauna/suihkutilaan saa mennä ainoastaan, jos on saanut asiasta peliohjeen, tilaa ei ole in-game olemassa.

Läheiset mökit

Huom. 7 hengen mökeissä yksi nukkuu sohvalla (sopikaa keskenänne kuka) ja yhdelle ei välttämättä riitä peittoa & tyynyä, joten sopikaa etukäteen, kuka tuo oman tyynyn ja kuka makuupussin. Sohvan patjan voi siirtää lattialle, jos se on mieluisampaa (sohvat näyttävät tältä: klik).

Mökki 1: 7 hlö, in-game
Bill Weasley
Aaron Valkeapää
Liira Valkeapää
Meril Finn
Harry Potter
Ron Weasley
Hermione Weasley

Mökki 2: 6 hlö, in-game
Marisa Fierro Durante
Eva Espina Bello
Karla Kahlesalpa
Alexandra Roderick
Seth Allison
Aphrodite Floros

Mökki 3: 7 hlö, in-game
Ophélie Leblanc
Neville Longbottom
Michael Corner
Beni Sawyer
Katie Bell
Angelina Weasley
Kylie Bell

Mökki 4: 7 hlö, off-game koko pelin
Tässä huoneessa olevat pelaajat voivat halutessaan viedä hahmon in-tavarat vapaavalintaiseen in-game mökkiin.
Kokki
Mia L (Keittiöapu 1)
Toni L (Keittiöapu 2)
Mikael P (Valokuvaaja)
Ulla K (George)
Tiina U-R (Émeline)
Annina L (Antonio)

Mökki 5: 6 hlö, off-game yöllä, pelaajat päättää itse onko päivällä in vai off
Taru L (Vivien)
Maiju R (Blaise)
Tytti R (Emilie)
Laura-Maria M (Urien)
Hannele T (Lucius)
Essi I (Joseph)

Kaukaiset mökit

Huom. näissä mökeissä yksi nukkuu sohvalla (sopikaa keskenänne kuka) ja yhdelle ei välttämättä riitä peittoa & tyynyä, joten sopikaa etukäteen, kuka tuo oman tyynyn ja kuka makuupussin. Sohvan patjan voi siirtää lattialle, jos se on mieluisampaa (sohvat näyttävät tältä: klik).

Mökki 6: 7 hlö, in-game
Rosina Culpepper
Pansy Parkinson
Althea Sansoucy Ferreira
Séverin Adrien
Kyle Adrien
Milo Jordan
Gerald Montmirail

Mökki 7: 7 hlö, in-game
Daphne Greengrass
Hestia Carrow
Cleantha Rosier
Wilma Rosier
Fleur Weasley
Lavender Selwyn
Dean Rowle
Theodore Nott (oma alusta & nukkumiskamppeet)

Mökki 8: 7 hlö, extra-hiljainen in-game
Ethan Brooks
Marlène Desjardins
Michael Harkova
Francesco Minetti
Berni Valdemarson
Charlie Weasley
Léa Weasley