Aihearkisto: HP7

HP7: Taustatarina

Ilmoitus Päivän profeetassa 1.9.1999
Britannian taikaministeriö järjestää suuret juhlat uuden vuoden 2000 kunniaksi! Tule juhlimaan vuosituhannen vaihdetta taikamaailman kerman kanssa 31.12.1999-1.1.2000. Ohjelmassa on luvassa muun muassa esiintyjiä, arpajaiset, juhlaillallinen sekä totta kai salonkitansseja! Juhlien tarkoituksena on kerätä rahaa hyväntekeväisyyteen. Lahjoituksen tekemällä saat kutsun juhliin, ja myös arpajaisten tuotto menee lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. Kerätyt rahat käytetään sodan jälkeisiin korjaus- ja kehittämistoimiin sekä sotaa ehkäisevään työhön. Lahjoittajien lisäksi kutsun saavat ministeriön omat työntekijät sekä velhomaailman muut merkittävät henkilöt.

Ministeriön ilmoitus 28.12.1999
Juhlat siirrettiin säästösyistä hieman pienempiin tiloihin. Uusi juhlapaikka on konferenssihotelli Keijukehto, n. 70 km Lontoon ulkopuolella. Kaikilla juhlavierailla on mahdollisuus yöpyä paikan päällä. Paikalle voi saapua valmistautumaan jo klo 14, varsinaiset juhlat alkavat klo 17. Taikaministeriössä on myös ollut liikkeellä feeniksflunssaa*. Juhlavieraiden mukavuuden takaamiseksi kaikki juhliin saapuvat tarkastetaan flunssan varalta. Muistathan ottaa kutsusi mukaan sisäänpääsyn varmistamiseksi.

*Feeniksflunssa on velhojen versio jästien tavallisesta flunssasta (jästien flunssan kun velhot voivat parantaa hetkessä). Tauti on saanut nimensä kuumentuvasta ihosta.

Tapahtunut viime aikoina

Politiikka
Historian ensimmäiset taikaministerin vaalit lähestyvät. Ne tulevat olemaan kesällä 2000. Ehdokkaiden pitäisi ilmoittautua tammikuun loppuun mennessä, ja on ollut paljon puhetta siitä, ketkä kaikki mahtavat asettua ehdolle. Tätä aikaisemmin taikaministeri on valittu ministeriön sisäisillä prosesseilla.

Althea Sansoucy Ferreiran isä Jaques Sansoucy valittiin joulukuun alussa Ranskan uudeksi taikaministeriksi. Mies on jämäkkä, vakava ja asiansa osaava.
Pimeyden voimilta suojautumisen kilta on myöntänyt yhdelle jäsenistään, Professori Ciaran Bowenille, tunnustuksen Tylypahkassa tekemästään työstä. Tästä myös uutisoitiin ja se on aiheuttanut pienenmoisen tulvan hakemuksia Professori Bowenin oppipojan paikalle.

Cleantha Rosierista tuli hiljattain Rosierin suvun pää. Hän järjesti kihlattunsa Ollivanderin suvun kustantamina tanssiaiset antaakseen velhomaailman silmäätekeville syyn tulla tapaamaan Rosierin suvun uutta päätä. Tanssiaiset pidettiin 30.11.1999 Rosierin kartanossa, ja niihin oli kutsuttu kaikkien merkittävien puhdasveristen sukujen edustajat. Tanssiaiset sujuivat kuuleman mukaan hyvin ilman sen suurempia sählinkejä. Anwen Oliver oli juhlissa esiintymässä. Erikoista oli, että yksikään Ollivander ei ollut juhlissa paikalla. (Juhlissa oli ainakin: Cleantha Rosier, Pansy Parkinson, Daphne & Astoria Greengrass, Robert Burke, Draco Malfoy, Althea Sansoucy Ferreira, Tracey Davis, Theodore Nott, Llewella Roderick, Urien & Alexandra Tudor, Tegan Tudor)

Tänä syksynä lehdessä on ollut juttu taikaministeri Kingsley Kahlesalvan perhe-elämästä. Otsikko kuului “MINISTERI HÄPEÄÄ PERHETTÄÄN”, ja artikkelissa spekuloitiin syitä sille, miksei hän koskaan maininnut ministeriössä merkittävässä asemassa työskentelevää siskoaan Karla Kahlesalpaa missään haastatteluissa. Jutun kirjoittaja oli myös saanut selville, ettei Kingsley ollut pitänyt yhteyttä vanhempiinsa useisiin vuosiin.

Yleisiä tapahtumia
Viime aikojen oudot tapahtumat ovat herättäneet pientä kummastelua. Vanhoilla rituaalipaikoilla on nähty outoja valoilmiötä öisin. Vapaana vaeltavista ankeuttajista on myös tullut tavallista enemmän ilmoituksia. Taikaministeriö poisti ankeuttajat Azkabanista sodan jälkeen ja kuljetti ne pois ihmisten ilmoilta. Nyt ilmestyneiden ankeuttajien ei uskota olevan samoja. Asiantuntijat salaperäisyyksien osastolta sanovat, että syytä huoleen ei ole ja että näiden ilmiöiden syytä tutkitaan parhaillaan. Jotkut uskovat, että nämä ovat merkkejä vuodenvaihteessa 2000 tapahtuvasta maailmanlopusta.

Päivän profeetassa on jokin aika sitten aloittanut seksikolumnisti, joka kulkee nimellä Aves Kamp. Kukaan ei ole koskaan nähnyt häntä, mutta kolumnin rohkea sisältö on herättänyt sekä ihastelua että kauhistelua Britannian taikayhteisössä. Kuukausi ennen ministeriön Millenium-juhlatilaisuutta tältä julkaistiin kirja nimeltä Velhosutra – kipinöitä sinunkin sauvaasi. George Weasleylla on meneillään vedonlyönti kirjoittajan henkilöllisyydestä.

Lehtiartikkeli Päivän profeetassa 22.10.1999: “Taiteilija Aaron Honeysett on myynyt taideteoksen “Merenväen juhlat” vihdoinkin eteenpäin. Tämä jo 20 vuotta ihasteltu teos oli pitkään esillä taidegalleria Lumossa. Teoksesta maksettiin jopa 50 000 kaljuunaa.”

Tämän päiväisessä (31.12) Päivän profeetassa oli yllättävä uutinen:
“Pyhän Mungon sairaalan ala-aulassa todistettiin edellisiltana varsin odottamatonta kohtausta. Sotasankarikolmikko Harry Potter, Ron Weasley ja Hermione Granger-Weasley näyttivät joutuneen keskenään ilmiriitaan, ainakin lentelevistä kirouksista päätellen. Silminnäkijöiden mukaan Potter ja Weasley onnistuivat lopulta kangistuttamaan raivostuneen oloisen rouva Granger-Weasleyn ja viemään tämän pois. He pahoittelivat kovasti tilannetta läsnäolleille, mutta eivät antaneet mitään selitystä. Alkaako ystävysten välit rakoilla? Toimitus ei tavoittanut ketään kolmikosta kommentoimaan asiaa. Kukaan ei loukkaantunut kärhämässä.”

Viola Wintersin seitsemäs albumi “Taivaallinen” julkaistaan viikon päästä, 8.1.2000. Fanit odottavat albumia suurella jännityksellä.
Supersuositun bändin Kohtalottarien vokalisti Myron Wagtail järjestää uutena vuonna julkkiksille isot bileet. Myronin bileisiin kutsuista saaneet monet ovatkin kohteliaasti kieltäytyneet Ministeriön juhlista. Lienee valinneet hurjat juhlat pönötyksen sijaan.

Viistokujalla sijaitseva Ollivanderin sauvapuoti suljettiin sodan aikana, eikä ole sittemmin avautunut uudestaan, ja britit ovat harmikseen joutuneet hankkimaan sauvansa muualta. Huhua liikkuu, että Ollivanderin pojanpoika olisi avaamassa liikkeen uudelleen lähiaikoina.

Suhde-elämä
Malfoyn suvun perijän Draco Malfoyn ja tunnetun ranskalaisen Sansoucyn suvun perijättären Althea Sansoucy Ferreiran suuret ja julkiset häät olivat viisi päivää sitten Malfoyden kartanolla, 26.12.1999. Häät kuitenkin päättyivät täydelliseen katastrofiin, kun ranskalainen mies nimeltään Séverin Adrien saapui kesken häiden, ja morsian pakeni hänen matkaansa kesken vihkimisen jättäen nuoren Hra Malfoyn alttarille. Neiti Sansoucya ja Hra Adrienia ei ole sittemmin tavoitettu, vaan he näyttävät kadonneen kokonaan maailmankartalta. Nuori hra Malfoy kommentoi lyhyesti lehdistölle toivuttuaan alkujärkytyksestä: “Olen… yllättynyt. Olimme kummatkin valmiita tähän avioliittoon – tai ainakin niin luulin. Kaikki tuntui menevän hyvin, joten nämä tapahtumat ovat olleet pienoinen shokki. En tiennyt, että Althea tuntee näin.” Ihmetystä on myös herättänyt, miksei sulhon äiti Narcissa Malfoy ollut ollenkaan poikansa häissä.

Ron Weasley ja Hermione Granger-Weasley menivät naimisiin pienissä perhehäissä Kotikolossa 9.9.1999. Pansy Parkinson ja Blaise Zabini menivät kihloihin kesällä.

Harry Potter bongattiin tiistaina 21.9.1999 treffeillä Devin-nimisen australialaisen miehen kanssa, jonka seurauksena Potter piti asiasta lehdistötilaisuuden kaksi päivää myöhemmin ja ilmoitti julkisesti olevansa biseksuaali. Ymmärrettävästi asiasta nousi julkisuuskohu, joka on jakanut mielipiteitä vähän suuntaan ja toiseen. Nyt suurin kohu on jo haihtunut, vaikka asia edelleen herättää keskustelua.

Vanhemmat tapahtumat
Kesällä 1998 matkalla Beauxbatonsista kesälomalle katosi Katya Glodovski, josta tytön vanhemmat ovat luvanneet 1000 kaljuunan löytöpalkkion. Asiasta ilmoitettiin keväällä myös Päivän profeetassa. Tyttöä ei ole vieläkään löydetty, vaikka katoamisesta on jo puolitoista vuotta.

Rita Luodikon kirjoittama kirja ”Harry Potterin Traaginen Elämä” julkaistiin maaliskuussa. Kirjassa kerrotaan muun muassa Harryn monista epäonnistuneista naissuhteista: Charlotte (tyttö antoi hänelle pakit ala-asteella), Parvati Patil (antoi pakit), Cho Chang (jätti hänet toisen miehen takia), Hermione Granger (jätti Harryn, koska alkoi seurustella tämän parhaan ystävän kanssa) ja Ginny Weasley (totta kai hekin erosivat, juuri kirjan julkaisun aikaan!).

HP7: Säännöt

Larpissa täytyy ehdottomasti noudattaa Suomen lakia. Muita pelaajia pitää kunnioittaa. Säännöt selitetään tässä hieman syvemmin ensikertalaisten vuoksi, mutta konkareidenkin on hyvä silmäillä läpi larpin käytännöt. Säännöt kerrataan pikaisesti myös alkubriiffissä ennen larppia.

Yleisesti ottaen sääntötekniset jutut pyritään pitämään minimissä pelin aikana ja selviämään tilanteista esittämällä ja ilman turhaa off-gamea.

In-game ja off-game

In-game tarkoittaa sitä, että ollaan pelissä sisällä, eli esitetään omaa hahmoa. Off-game taas tarkoittaa sitä, että ei ole pelissä mukana, eikä esitä omaa hahmoaan. Off-gamen merkki on käsi nostettuna nyrkkiin otsalle. Pelaaja, jolla on käsi nyrkissä otsalla, on off-game, etkä kiinnitä häneen mitään huomiota, jos olet itse in-game. Muutenkaan in-game ei kiinnitetä mitään huomiota off-asioihin.

Pelin aikana off-gamea ei pidä harrastaa turhaan, ja turhaa off-gamea katsotaan pahalla silmällä. Eli kaikki mitä teet, teet hahmollasi in-game, myös vessassa käynti, koska pitäähän hahmonkin käydä vessassa. Kaikki tilanteet pyritään selvittämään in-game niin pitkälle kuin mahdollista. Off-gameen voi mennä silloin, jos on jotain kysyttävää, tärkeää off-game sanottavaa tai jokin asia on esim. sääntöihin liittyen epäselvä. Jos vastaat off-game kysymykseen, muista nostaa myös vastauksen ajaksi kätesi nyrkissä otsalle. Off-gameen voi myös mennä, jos on huono olo tai muusta syystä ei halua enää pelata. Tällöin tulisi siirtyä off-game huoneeseen. Sen sijainti näytetään pelaajille ennen peliä. Jos haluat keskeyttää pelaamisen kokonaan, tule ilmoittamaan pelinjohtajalle.

Joissain in-game esineissä saattaa olla off-game lappuja, joissa neuvotaan miten esine toimii tai mitä tapahtuu jos käytät sitä. Samalla tavalla voit liimata off-game lappuja omiin esineisiisi selittämään, mitä ne tekevät. Merkkaa tällöin lappuun ”off-game huom. +selitys”. Lisäksi jos kannat pelin aikana mukana esineitä, jotka eivät ole mukana pelissä, merkkaa ne lapulla, jossa lukee ”tämä esine on off-game”. Tällöin muut pelaajat tietävät olla koskematta niihin, jos päätyvät vaikkapa tutkimaan laukkusi sisältöä. Muiden omaisuutta ei saa missään tapauksessa hajottaa! (Eli esimerkiksi toisen taikasauvaa ei saa oikeasti katkaista, jos hahmosi tekee näin, niin se pitää vain feikata ja sanoa off-gamessa, että “katkaisin taikasauvasi”.)

Älkää ruvetko puhumaan larppiin liittymättömiä juttuja kesken larpin, edes off-gamena. Tämän voi tehdä larpin jälkeen. Off-game keskustelu saattaa pilata muiden pelin, eläytymisen tai tunnelman. Eli jos sinun on ihan välttämättä oltava off-game, niin pyri häiritsemään in-game pelaajia niin vähän kuin mahdollista esimerkiksi siirtymällä sivumpaan.

Kaikista tärkeintä on, että kaikille on koko ajan selvää, oletko sillä hetkellä in- vai off-game. Näiden välimuoto iff-game on pelin ja muiden pelaajien kannalta kaikista pahin.

Pelin keskeyttäminen

Pelissä on turvasana. Jos haluat keskeyttää jonkun epämukavan tilanteen, sano ääneen “TURVASANA”. Silloin vastakkaisen pelaajan pitää välittömästi lopettaa se, mitä ikinä olikaan tekemässä sinulle, tai voit itse lopettaa sen, mitä et halua tehdä toiselle pelaajalle. Tämän jälkeen off-gamena pitää keskustella siitä, miten tilanteesta jatketaan. Esim. jos jokin intiimi kohtaus on sinulle itsellesi liian ahdistava, mutta hahmosi nauttii siitä, voit sanoa “Turvasana”, ja tämän jälkeen pikaisesti sovitaan off-game, että hahmonne harrastivat jotain kiihkeää, mutta itse voit pysyä metrin päässä toisesta pelaajasta. Tällä pyritään välttämään pelaajille ikäviä tilanteita pelin aikana. KÄYTÄ TURVASANAA ROHKEASTI! Joskus turvasanan käyttäminen voi olla vaikeaa, ja onkin tärkeä oppia tuntemaan omat rajansa ja käyttämään sitä aina kun vähänkin tuntuu siltä.

Jos huomaat tai koet jonkin vaaratilanteen, esim. loukkaantumisen, tulipalon tai muuta vastaavaa, huuda “HOLD!”. Kaikki tämän kuulevat toistavat myös “HOLD”, jotta tieto kulkeutuu varmasti kaikille. Tällöin kaikkien täytyy heti lopettaa peli. Tilanne täytyy selvittää ja pelinjohtaja kutsua paikalle. Peliä saa jatkaa vasta kun pelinjohto on antanut luvan.

Jos pelinjohtaja huutaa “PELI SEIS!” kaikki lopettavat pelaamisen. Tämä saatetaan huutaa, jos sattuu esim. jokin onnettomuus. Pelin alkaessa huudetaan “PELI ALKAA!” ja loppuessa “PELI LOPPUU!”.

Konfliktitilanteet

Toista ei saa satuttaa oikeasti! Esimerkiksi tappelussa näyttelette vain mukamas hakkaavanne toisianne, mutta teette sen varovasti ja hellävaraisesti. Tappelun jälkeen et saa unohtaa vahinkoja, jotka sinulle on sattunut: näyttelet vaikka että sinua sattuu leukaan tms.

Jos on epäselvyyksiä siitä, mitä tappelussa tapahtui tai kuka “voitti”, niin tämä voidaan pikaisesti setviä off-game. Luonnollisesti isommalla ja vahvemmalla on fyysisessä tappelussa paremmat mahdollisuudet. Kannattaa kuitenkin soveltaa suuremman draaman sääntöä, eli valita se lopputulos, josta kaikki saavat eniten pelattavaa. Asian voi ratkaista myös helposti ja nopeasti kivi-paperi-sakset -pelillä. Ideaalista olisi toki, jos off-gamea ei tarvita ollenkaan ja asia ratkeaa in-game pelaajien omalla eläytymisellä. Näitä samoja sääntöjä sovelletaan myös taikataistelussa.

Taikataistelun säännöt tarkemmin taikuus-sivulla.

Hahmo ei voi kuolla pelissä, ellei pelaaja toisin halua. On siis pelaajan itsensä päätettävissä, haluaako hahmonsa kuolevan vai ei. Jos hahmosi joutuu tilanteeseen, jossa hän voisi kuolla, selviytyy hän siitä juuri ja juuri, esim. tappoloitsu meneekin vähän ohitse. Muistakaa, että vaikka kyseessä onkin peli, niin hahmon kuolema tai tappoloitsu ei ole mikään kevyt juttu, vaan oikeasti todella vakava asia.

Loitsut

Säännöt ja ohjeet taikuuden käyttöön tällä sivulla: http://hp.epellarp.net/maailma/taikuus/

Intiimit tilanteet

Suudelmaa suulle voidaan kuvata usealla eri tavalla, voit valita itsellesi mieluisimman. Ensimmäinen tapa on asettaa vastapuolen kanssa kämmenet yhteen ja suudella omaa kämmenselkää – tällöin voi helposti kuvata suudelman laatua. Toinen keino on hieroa nenänpäitä yhteen, tämä on taas helpompi tehdä nopeasti tai jos kädessä on vaikka tavaraa. Jos näet jonkun tekemässä jompaa kumpaa näistä, tarkoittaa se, että he suutelevat, eli reagoi sen mukaisesti.

Kolmas mallinnustapa on koskettaa kevyesti toisen huulia omilla huulilla, mutta näin saa tehdä ainoastaan vastapelaajan sanallisella suostumuksella (sopikaa ennen peliä). Pelaajat voivat suudella myös oikeasti ihan täydellä antaumuksella, jos he ovat näin keskenään sopineet. Jos et ole sopinut vastapelaajan kanssa mitään, käytä oletuksena kämmenselkää tai nenänpäätä!

Seksiä voidaan kuvata kahdella tapaa. Ensimmäinen on hieroa toisen hartioita kasvokkain – tällä tapaa voidaan sopia, että hahmot harrastivat seksiä ilman että siitä tarvitsee välttämättä mainita ääneen. Jos koette tarpeelliseksi, niin voitte myös pikaisesti off-gamena sopia, mitä tapahtui. Toisen hierominen takaapäin on ihan tavallista hierontaa, ei siis seksiä. Voitte lisäksi myös kolistella seiniä tai sänkyä asiaan kuuluvan melun aiheuttamiseksi, ja sotkea vähän ulkonäköä.

Toinen menetelmä seksin kuvaamiseen on Ars amandi. Sitä kannattaa käyttää varsinkin jos haluaa tilanteesta tunteellisemman ja herkemmän. Ars amandissa kummatkin koskettelevat toistensa käsiä kyynärpäiden alapuolelta (kämmeniä, sormia, rannetta jne), ja kosketuksen laatu kuvaa hetken laatua, esim. hellä/kovemmat otteet, missä määrin osapuolet osallistuvat jne. Tällä tapaa voidaan välittää paremmin tilanteen tunteita, ja silmiä voi pitää vaikka kiinni keskittyäkseen. Suosittelemme lämpimästi Ars amandin käyttöä, sillä se tuntuu usein luonnollisemmalta kuin hartiahieronta!

Muista myös aina käyttää turvasanaa, jos sinulle tulee läheisyydestä liian epämukava olo! Siinä ei ole mitään noloa tai paheksuttavaa käyttää sitä.

Kielet

Pelissä esiintyy ainakin neljää eri kieltä: englanti, ranska, norja ja venäjä, näiden lisäksi myös muutamia muita. Pelaaminen tapahtuu kuitenkin suomeksi. Yleisesti suomi on pelissä = englanti. Jos hahmosi osaa englantia huonosti, voi halutessaan puhua suomea jonkinlaisella aksentilla (ei kuitenkaan pakko).

Yleisesti voi olettaa, että kaikki puhuvat englantia. Jos jossain tilanteessa haluaa varta vasten sanoa toiselle henkilölle vieraalla kielellä jotain, pitää nostaa lauseen ajaksi käsi sormet ristissä kasvojen viereen. Tämä siis tarkoittaa, että kyseinen asia sanottiin jollain muulla kielellä. On erittäin suositeltavaa tarkentaa, että mitä kieltä käytti, esimerkiksi sanomalla ennen lausetta “off- ranska”.

Jos oikeasti suomenkielinen teksti on in-gamena muuta kieltä kuin englantia, pitää tästä olla off-game huomio tekstin ylälaidassa. Jos et osaa kyseistä kieltä, et voi lukea kirjoitusta, vaikka kirjoitukset ovat oikeasti suomeksi.

Metapelaus

Metapelaus tarkoittaa sitä, että pelaaja käyttää pelissä hyödyksi tietoa, jota hänen hahmonsa ei tiedä, mutta pelaaja itse tietää. Tämä on ehdottoman kiellettyä. Tähän on erityinen vaaraa tässä pelissä, sillä suurin osa pelaajista tietää osasta hahmoista paljon enemmän kuin heidän hahmonsa tietävät. Eli pitäkää siis huoli, että toimitte vaan niiden tietojen mukaan, joita hahmollanne on. Esim. vaikka sinä tiedät, että Harrylla on kelmien kartta, hahmosi ei tätä välttämättä tiedä, joten et voi käyttää tietoa millään tavalla. Joskus metapelaamista tapahtuu vahingossa, mutta sitä pitää tietoisesti yrittää välttää – tämän vuoksi älkää esim. kertoko omien hahmojenne juonia ja salaisuuksia larppiin tulevalle kaverillenne.

Hahmon esittäminen

Harjoittele hahmosi kunnolla ulkoa. Kaikkia pikku yksityiskohtia ei tarvitse muistaa, jos niitä tarvitsee, niin ne voi keksiä itse larpin aikana. Eläydy hahmoosi ja harjoittele vaikka kotona eleitä ja puhetyyliä. Larpin idea on hahmoon eläytyminen ja hänen päämääriensä mukaan toimiminen. Kaikilla on hauskempaa jos osaat eläytyä hahmoosi.

Yksi hahmolomakkeesi tärkeimmistä asioista on kontaktit. Opettele kontaktien nimet, sillä olisi aika noloa, jos hahmosi yhtäkkiä unohtaisikin pitkäaikaisen työtoverinsa tai parhaimman ystävänsä nimen. Tämän helpottamiseksi kaikille jaetaan larpin alussa nimilaput, jotta nimen voi luntata.

Mitä paremmin muistat ulkoa säännöt ja hahmon, sitä sujuvampaa ja helpompaa pelaaminen on kaikkien kannalta. Jos satutkin unohtamaan jotain, ei se ole niin vaarallista. Loppujen lopuksi määränpää on hauskuudenpito. Sinun ei kaikissa tilanteissa tarvitse välttämättä toimia juuri niin kuin hahmosi toimisi, jos sinulla on sille jokin selitys, esim. hetken hairahdus :D. Jos saat tällä tavalla pelistäsi mielenkiintoisempaa, niin siitä vaan. Hahmosi mielipiteet ja tavoitteet voivat muuttua larpin aikana; hahmokirjoitelma on vain lähtötilanne eikä sitä tarvitse seurata orjallisesti.

Lopuksi

Muista, että tämä on vain larppausta. Suomen lain noudattaminen ja maalaisjärjen käyttö on pakollista! Toisia pelaajia tai heidän omaisuuttaan ei saa vahingoittaa. Kaikilla on tarkoitus olla hauskaa. Tämä ei ole kilpailu, kenenkään ei ole tarkoitus voittaa. Hahmojen tavoitteetkin ovat vain sitä varten, että larpissa olisi tekemistä. Ei haittaa, vaikket koskaan saavuttaisi hahmosi tavoitteitta! Jos on tylsää pelissä, kannattaa vaikka möhliä hahmonsa kanssa: se voi tuoda paljonkin hauskuutta lisää peliin. Larpin loputtua asioista voi ja kannattaakin sitten keskustella. Erityisesti jos jokin pelissä tapahtunut asia jäi hiertämään, niin tästä kannattaa ehdottomasti puhua asianomaisten kanssa.

Turvallista ja hauskaa larppausta!

HP7: Proppaus

Proppaus tai propit tarkoittavat hahmon vaatetusta, tarvikkeita ja muita in-game esineitä tai lavasteita.

Kaikkien pitäisi pukeutua hahmolle sopivaan velhomaiseen juhla-asuun. Poikkeuksena jotkin henkilökuntahahmot, mutta näiden kanssa on sovittu asiasta erikseen. Saa olla ihan niin juhlava kuin haluaa, mutta hamevanteet kannattanee jättää pois tilan ja mukavuuden takia (saa sellaisetkin kyllä olla, jos välttämättä haluaa). Mihinkään tosi kalliiseen ei tarvitse investoida (ellei halua), eli jos sinulla ei yksinkertaisesti ole varaa proppautua hulppeasti niin tule sellaisissa vaatteissa, mihin sinulla on varaa. Eivät kaikki hahmotkaan ole mitään rikkaita :)

Pelin voi aloittaa myös arkivaatteissa. Peli alkaa klo 14, mutta varsinaiset juhlat vasta siinä klo 17 maissa, eli juhliin voi pukeutua myös in-game. In-game pelipaikka on konferenssihotelli.

Huomioithan, että ulkokengillä ei saa kävellä sisällä! Sisällä saa käyttää sisäkenkiä, joissa pohjat puhdistettu ja jotka eivät jätä jälkiä (esim. mustia viivoja) lattiaan. Ulos mennessä pitää vaihtaa sitten ulkokengät, tämä siivoustyön vähentämiseksi. Kannattaa varata myös kunnolla lämmintä vaatetta mukaan siltä varalta, että jossain vaiheessa peliä pitää käydä ulkona.

Taikasauva
Kaikilla pitää olla hahmolle sopiva taikasauva. Materiaali, väri yms vapaa, mutta käytä järkeä.

Naiset
Velhomainen mekko, hame tai kaapu. Helman pituus vähintään polviin asti. Voi olla esim. pitkä tai lyhyt iltapuku tai vanhojentanssimekko. Jos et osaa päättää pitkän tai lyhyen helman välillä, niin valitse mieluummin pitkä. Velhomaisuutta voi lisätä esim. asun vanhanaikaisuudella (korsetti, viktoriaaniset vaikutteet jne), isoilla hihoilla, viitalla, capeletilla tai vastaavalla, noitahatulla, fantasiamaisuudella jne. Naiset voivat laittaa myös housut, mutta tämä on perinteisen juhlaetiketin vastaista ja aiheuttaa varmasti kulmien kohottelua.

Miehet
Puku tai juhlava kaapu. Jos ei omista tai halua väkertää juhlakaapua, voi sen sijaan tulla jästimallisessa puvussa tai frakissa. Jos tulee puvussa, niin kannattaa sen velhomaisuutta yrittää lisätä esim. liivillä, vanhanaikaisilla kauluksilla tai muilla koristeilla (hanskat, kävelykeppi, hattu, taskukello jne), viitalla tai erikoisemmilla väreillä (mm. violetti on hyvin velhomainen). Kaavun alla voi olla housut tai ei – umpinaisten täyspitkien kaapujen alla ei perinteisesti ole käytetty housuja (paitsi sukkahousuja :D). Velhomaailmassa miesten juhlapukeutuminen on yleensä koristeellisempaa ja värikkäämpää kuin nykyajan jästeillä.

Mistä hankkia

Tässä joitain vinkkejä, mistä asun osia kannattaa lähteä etsimään, jos ei halua itse ommella. Kannattaa edetä tässä järjestyksessä: käy ensin läpi omat kaappisi. Onko kaapissa jo valmiina jokin juhlapuku, kuten ylioppilasjuhla-asu, rippiasu, vanhojentanssi-asu, jokin cosplay/historiallinen asu tms? Jos on, niin saako siitä vaikka lisäasusteilla sopivan larppiin? Onko sisaruksilla, vanhemmillasi tai kavereillasi sopivia pukuja, joita ovat valmiita lainaamaan?

Kirpputorit
Kirpputorit ovat oikeita aarreaittoja. Jos omasta vaatekaapista ei jo valmiiksi löydy, niin tänne kannattaa suunnata ensimmäisenä. Kauluspaitoja löytyy kirppareilta yleensä vaikka millä mitalla, samaten pikkutakkeja, puvun housuja ja kenkiä. Hyvällä tuurilla voi löytää myös kivoja naisten juhlavaatteita. Jos vaatteet ovat vähän liian suuria, niin niiden pienentäminen ei ole kovinkaan vaikeaa.

Suomalaiset harrastajat

Custom-taikasauvat
Henniina valmistaa tilauksesta hienoja taikasauvoja. Hinta on 9 e + 2-7 euroa materiaalikuluja, eli hinta on yleisimmin n. 13 e. Sauvat toimitetaan pääsääntöisesti suoraan larppiin. Yhteydenotossa on lähetettävä lähdekuva, itse piirretty kuva tai kuvailu sauvasta, jota on tarkoitus jäljitellä, eli esimerkiksi: x tuumaa/x senttimetriä, väri/puu (jota imitoidaan, esim. jalava, eben, tms.). Tämän lisäksi vielä muut kuvailut/halutut yksityiskohdat. Mitä yksinkertaisempi sauva, sitä halvemmaksi tulee. Otathan huomioon, että useimmat sauvat saattavat murtua, jos niiden päälle kaatuu esimerkiksi vettä. Yhteydenotot osoitteeseen: henniinaisoaho (ät) hotmail.fi .

Nettikaupat
Edullisia juhla-asuja voi metsästää esimerkiksi Ebaysta. Huom. varaudu 1-2 kuukauden odotukseen, jos tavara tulee Kiinasta!

Peruukit
Kyllästyttääkö suomalaisten naamiaskauppojen halvan ja muovisen näköiset peruukit? Ei hätää, ulkomailta voi tilata hyviä peruukkeja kohtuulliseen hintaan. Tässä linkkilistaa eri kaupoista. Huom. en ole itse tilannut monista näistä, joten en osaa sanoa, kuinka luotettava mikäkin myyjä on. Kannattaa tutkia asiaa.

Laadukkaita valmistusmateriaaleja ovat ainakin Kanekalon, Tokyokalon tai Eleora -kuidut, eli kannattaa lukea peruukin kuvaus. Riippuen siitä, millaisen kampauksen haluat peruukkiin tehdä, on plussaa, jos siinä on “skin top”. Se tarkoittaa, että peruukin päälaen kohdassa on läntti ihon näköistä kumia, jolloin hiukset lähtevät siitä aidon näköisesti ja jakauksen kohtaa on helppo muuttaa. “Lace front” taasen tarkoittaa, että edessä on punos, josta hiukset lähtevät luonnollisen näköisesti, eli siis hiusraja on aidomman näköinen. Nämä ovat useimmiten aidoimman näköisiä peruukkeja, usein myös kalliimpia. On myös olemassa “full lace” -peruukkeja.

Ebaysta löytyy haualla vaikka mitä peruukkeja, kannattaa selata. Tässä ainakin yksi luotettava/laadukas myyjä:
Vogue Wigs (olen joskus itse tilannut täältä)

Ebaysta löytyy paljon muitakin myyjiä, kannattaa tutkia. Jos löydät kuitenkin jonkun aivan uskomattoman halvan (siis tyyliin 4 dollaria) peruukin, kyseessä voi olla huijari. Kannattaa selata läpi sekä Englannin (www.ebay.co.uk) että Amerikan (www.ebay.com) Ebayta.

Muut:
Arda Wigs
Cosplay.com (olen joskus itse tilannut täältä)
Cosplay Anime Wigs
Cosplaymagic (olen joskus itse tilannut täältä)
Hello Cosplay (olen joskus itse tilannut täältä)
Cosplay House
FanPlusFriend
Amphigory
Wilshire Wigs
Cosplay Fu (olen joskus itse tilannut täältä)

Huom. monet näistä kaupoista lähettävät peruukkinsa kiinapostilla, jonka luvattu toimitusaika on 20-30 arkipäivää. Käytännössä voi pahimmassa tapauksessa kuitenkin mennä jopa yli kaksi kuukautta, eli tilaa peruukkisi ajoissa, varsinkin jos se tulee kiinasta!

Bindaus

Suosittelen kaikkia miehiä esittäviä naisia (crossaajia) bindaamaan, jos vain mitenkään mahdollista. Se tuo huomattavasti lisää uskottavuutta ja miehiä esittävät erottaa helpommin. Tässä siihen joitain yksinkertaisia vinkkejä.

Halpa tapa

Tarvittavat materiaalit:
-Yksikertaiset urheilurintaliivit tai toppi, jos ei rintsikoihin ole varaa
-Ideaalisidettä (pienirintaisille 1 rulla, suurempirintaiset saattaa tarvita 2 rullaa). Tätä saa kaikista apteekeista, maksaa pari euroa. Osta sitä leveää sorttia, ja säästä ne mukana tulevat hakaset!
-Hakaneuloja, n. 4 kpl. Keskikokoiset ja tarpeeksi vahvat on parhaita.

Laita päälle urheilurintsikat / toppi. Sitten kiinnitä ideaalisiteen toinen pää hakaneulalla rintaliiveihin/toppiin. Sitten aloita kiertämään ideaalisidettä rintojen ympärille sopivalla kireydellä, niin että rinnat litistyy. Älä laita liian kireälle, koska muuten et pysty hengittämään. Itsellesi sopivan kireyden löydät vain kokeilemalla. Aloita kiertäminen ihan ylhäältä, kainaloiden yläreunasta asti. Jatka siitä tasaisesti alaspäin. Älä laitetta sidettä ihan alas asti, vaan jätä alreunaan hiukan ilmaa siten, että rinnat pääsevät sitä kautta vähän “ulos” ja että side ei paina palleaan. Tällöin pystyt hengittämään paremmin, ja bindi ei tunnu ikävältä. Sitten kiinnitä siteen reuna kiinni mukana tulleilla hakasilla, ja lisäksi vielä hakaneuloilla kiinni rintaliiveihin/toppiin, niin se pysyy paikallaan. Erityisesti kannattaa laittaa siihen kohtaan, josta lähtee rintaliivin olkaimet, niin että side ei valu alaspäin.

Tämä bindaus joustaa ja hengittää, sekä bindaa erittäin tehokkaasti – sillä on saatu litistettyä isojakin rintoja ;) Ideaalisidettä voi käyttää useita kertoja uudestaan, muuta muutaman käyttökerran jälkeen se alkaa olla vähän löysää, jolloin kannattaa ostaa uusi.

Kalliimpi & parempi tapa

Bindaukseen on olemassa ihan valmiiksi tehtyjä bindausliivejä/toppeja, joita voi ostaa esim. netistä. Ne voivat kuitenkin olla vähän hintavia, toisaalta ovat nopeampia laittaa päälle ja juuri siihen tarkoitukseen tarkoitettuja = mukavamman tuntuisia ja terveellisempiä keholle. Jos aikoo crossata paljon, voi olla järkevää investoida sellaiseen.

HP7: Info

Aika

Pe-su 2.-4.1.2015. Perjantaina saa alkaa saapua paikalle aikaisintaan klo 17. Viimeistään paikalla pitää olla lauantaina 3.1 klo 10.00, jolloin pidetään alkubriiffi. Perjantaina pidetään vapaaehtoinen tanssiworkshop klo 19-22, jossa opetetaan yksinkertaisia tansseja lauantai-illan tanssiaisiin. Siellä voi opetella/kerrata tansseja, jotta osaa sitten tanssahdella juhlissa (esim. crossaajat voi opetella miesten askeleet). Jos koet olevasi jo hyvin haka tanssissa, niin voit tulla opettamaan muita :) Lisäksi perjantaina briiffataan jo osa pelaajista.

Larppi alkaa klo 13.30-14 lauantaina, ja päättyy klo 00-01.30. Loppubriiffi pidetään sunnuntaina päivällä, ja pelipaikalta tulee poistua viimeistään klo 15 mennessä. Kaikkien tulee osallistua loppusiivoukseen, niin suoriudutaan siitä nopeasti.

Viikonlopun aikataulu ja ohjelma

Paikka

Peli pidetään Vahojärven leirikeskuksessa, osoite on Vahojärventie 828, 39700 Parkano. Paikka on noin 20 kilometrin päässä Parkanon juna-asemalta. Pelipaikalle järjestetään kimppakyytejä, Parkanoon pääsee junalla ja rautatieasemalta voidaan hakea ihmisiä. Jos siis tarvitset kyytiä, ilmoita siitä hyvissä ajoin, niin järjestämme kyydin sinulle rautatieasemalta tavalla tai toisella.

Perjantaina ja/tai lauantaina lämmitetään sauna. Lisäksi jos järveen on tehty avanto, voi siellä käydä pulahtamassa. Pelipaikalla on vesivessat ja suihkut. Pelipaikalle ei saa tuoda alkoholia ja kaiken tupakoinnin täytyy tapahtua ulkona ennalta osoitetussa tupakkapaikassa. Ulkokengillä ei saa kävellä sisällä! Sisällä saa käyttää sisäkenkiä, joissa pohjat puhdistettu ja jotka eivät jätä jälkiä (esim. mustia viivoja) lattiaan. Ulos mennessä pitää vaihtaa sitten ulkokengät, tämä siivoustyön vähentämiseksi.

Vahojärven leirikeskuksen sivut

Ikäraja ja vakuutukset

Larpin ikäraja on 15 vuotta, eli pelaajan täytyy viimeistään 3.1.2015 täyttää 15. Tästä ei jousteta, sillä vaikka osa tätä nuoremmista olisi ikäistänsä kypsempiä, niin meidän on sitä vaikea reilusti arvioida. Peliin on ikäraja monestakin syystä: ensinnäkin hahmoon eläytyminen vaatii kypsyyttä, ihmistuntemusta ja taitoa asettua toisen osaan. Lisäksi hahmoa täytyy esittää koko päivä, mitä nuoremmat eivät aina jaksa tehdä. Pelissä myös käsitellään joitain aiheita, jotka eivät välttämättä sovi alle 15-vuotiaille.

Alle 18-vuotiaiden tulee kysyä suostumusta huoltajalta.

Pelinjärjestäjien puolesta pelaajia tai pelipaikkaa ei ole vakuutettu. Pelaajat ovat itse vastuussa itsestään ja tekemisistään, eli toivomme kaikkien pitävän huolta itsestään ja myös muista! Pelinjärjestäjillä on mukanaan ensiapulaukku, ja pelissä on mukana useampia ensiaputaitoisia ihmisiä.

Pelimaksu

Pelimaksu on sänkypaikalla 35 euroa ja lattiapaikalla 27 euroa. Merkkaa ilmoittautumiseesi, kumman paikan haluat. Pelimaksun tulee olla maksettuna 4.12.2014 mennessä. Valmiin hahmon voi saada vasta, kun maksu on maksettu. Pelimaksuun sisältyy viikonlopun ruokailu, kahden yön majoitus ja sauna. Lisäksi pelimaksulla kustannetaan lavastuksia sekä pieni ilotulitus (luvat on hankittu).

Ruokailu

Perjantaina tarjotaan iltapalaa. Lauantaina on tarjolla on aamupala, lounas, juhlaillallinen ja iltapala. Sunnuntaina on vielä aamupalaa. Tarjottavilla ruuilla pärjää koko viikonlopun, mutta omia eväitä saa tuoda varmuudeksi mukana, jos kaipaa esim. välipalaa. Kaikki jääkaappitila kuitenkin tarvitaan yhteisille ruoka-aineksille, eli otathan jotain sellaista, jota ei tarvitse viedä jääkaappiin. Jos sinulla on allergioita tai erikoisruokavalioita, niin ilmoitathan hyvissä ajoin, niin osaamme varautua niihin. Tarjolla on sekä liha- että kasvisvaihtoehto. Alkoholin tuominen tapahtumaan on kiellettyä. Alkoholia mallinnetaan pelissä mehulla tai vastaavalla.

Majoitus

Majoitus tarjotaan pe-la ja la-su yöksi. Sängyissä on valmiina patjat, tyynyt ja peitot, eli vain omat lakanat (tyynyliina, pussilakana ja lakana) pitää tuoda. Lattiapaikalla nukkuvien pitää tuoda oma alusta/patja ja makuupussi.

Mitä mukaan

Muistilistaa pakkaukseen:
• Hahmolomake tai muu vastaava lunttilappu, josta voit pelin aikan tarkistaa hahmon tietoja
• Propit, eli hahmon asusteet ja tavarat (muista taikasauva!)
• Lakanat / alusta ja makuupussi
• Pyyhe
• Hygieniatarvikkeet (hammasharja, shampoo, dödö jne)
• Yöpyjama
• Lääkitys, jos sellaista on (särkylääkkeet, allergialääkket jne)
• Korvatulpat
• Kynä ja paperi voivat tulla tarpeeseen
• Kännykkä, kamera, eväät, lempipehmolelusi, mitä ikinä arveletkaan tarvitsevasi :)

Järjestäjät

Peliä järjestävänä tahona toimii Epel Larp ry. Tässä järjestäjätiimin esittely:

Elli O
Toimii larpin pääjärjestäjänä. Hoitaa käytännönasioista suurimman osan, osallistuu kirjoittamiseen ja tekee kaiken, jota kukaan muu ei tee. 26-vuotias vastavalmistunut diplomi-insinööri. Tähän mennessä järjestänyt 16 larppia, lisäksi toiminut apuna muutamisssa muissa. Osallistunut pelisarjan kaikkien osien tekemiseen.

Tiina U-R
Toimii kirjoittajana, juonijana ja kirjeiden väärentäjänä. 23-vuotias kansainvälisen liiketalouden opiskelija. Ollut kirjoittajana lukuisissa pienissä ja keskikokoisissa larpeissa, sekä pelinjohtajana tai apupelinjohtajana kymmenessä erikokoisessa larpissa. Osallistunut kaikkien edeltävien osien tekemiseen.

Helmi R
Juonittelijana ja kirjoittajana toimiva 21-vuotias naikkonen. Omaa pitkän historian ficcaamisen, draaman ja proosan kirjoittamisesta, ja hyödyntää kykyjään hahmojen päiden menoksi. Osallistui jo edellisen osan tekemiseen.

Henniina I
Juonija, kirjoittaja ja sekatyömies sen mukaan, mille on kysyntää. 21-vuotias artesaaniopiskelija-cossaaja. Työstänyt kirjoitusprojektejaan komerossa portaiden alla pentuiästä lähtien. Haaveena jonain päivänä oman kovakantisen julkaiseminen. Osallistui jo edellisen osan tekemiseen.

Heidi T
22-vuotias liiketalouden opiskelija. Takana neljä omaa peliä. Mukana suunnittelemassa pikkusälää ja hahmokiemuroita. Osallistui jo edellisen osan tekemiseen.

Eveliina A
Ideoijana, kirjoittajana ja juonien keksijänä toimiva suunnitteluporukan kuopus. 16-vuotias lukiolainen. Omaa pitkän kirjoitushistorian fanfictionin parissa ja osallistui jo edellisen osan tekemiseen.

Jenni A
Pirteä, jo ylioppilaaksi valmistunut runoilijatyttö. Kirjoittelee juonikiekuroita ja pyrkii auttamaan käytännönasioissa niin pitkälle kuin pystyy. Osallistui jo edellisen osan tekemiseen.

Sofia V
Juonija ja sarkasmin parikymppinen ihmelapsi, joka jossain välissä ehti hankkia ammatin media-assarina. Larppaa omaksi ilokseen ja tähtää kirjailijaksi.

Pauliina R
Aloitti larppiputkensa edellisestä osasta ja yliaktiivisena ideoitsijana päätyi sitten juonijaksi ja hahmokirjoittajaksi tähän osaan. Opiskelee parhaillaan vaatetusalan artesaaniksi, tykkää kokeilla kaikkea uutta ja jonkin akateemisen ammatin ohella haaveilee kirjailija-näyttelijäurasta.

Elisa L
24-vuotias varastotyöntekijä, jolla on sekä ylioppilastutkinto että levyseppähitsaajan koulutus. Jokapaikan työkalu, jolta sujuu työ kuin työ tilanteessa kuin tilanteessa. Kirjoittaminen ja larppaaminen ovat partion lisäksi hyvin lähellä sydäntä, ja toimii myös epävirallisen virallisena halikarhuna kaikkea sitä tarvitseville.

Lisäksi meillä on ihana Tiina-kokki ja hänen apulaisensa, suuret kiitokset heille! :)

Yhteystiedot

Sähköpostilla voi ottaa yhteyttä osoitteeseen potterlarp ät gmail.com (korvaa ät -sana @-merkillä). Nopeiten pelinjohdon tavoittaa yleensä Facebookin kautta. Pelinjohdon tarkemmat yhteystiedot kuten puhelinnumerot lähetetään pelaajille lähetettävässä infomailissa.

Larpista voi keskustella ja esittää kysymyksiä Facebookissa. Suosittelen kaikkia liittymään mukaan kyseiseen Facebook-tapahtumaan. Lisäksi yhdistyksellä on melko epäaktiivinen irc-kanava #epel_larp ircnetissä, siellä voi myös keskustella tulevista larpeista.

HP7: Ilmoittautuminen

Jatkava hahmo

Jos pelasit viime pelissä ja jatkat samalla hahmolla, täytä tämä lomake. Lähetä se sähköpostilla osoitteeseen potterlarp ät gmail.com (korvaa ät @-merkillä ;). Laita viestin otsikoksi HP7: Ilmoittautuminen.

Lomakkeessa kursiivitekstillä kirjoitetut osat ovat ohjeita kohdan täyttämiseen, eli voit poistaa ne täyttäessäsi lomaketta.

Perustiedot

Nimi: Nettisivuille laitamme Hahmot-sivulle pelaamasi hahmon kohdalle vain etunimesi ja sukunimesi ensimmäisen kirjaimen. Ihmisten koko nimiä ei julkaista missään.
Puhelinnumero:
Sähköposti:
Asuinkaupunki:
Sukupuoli:
Syntymäaika: (pp.kk.vvvv) Huomaathan, että peli on K-15. Jos olet alle 18, kysythän lupaa vanhemmiltasi.
Ruoka-allergiat tai erikoisruokavaliot: Pyrimme ottamaan nämä huomioon ruokaa tehdessämme. Jos sinulla on kuitenkin paljon vaikeita allergiota, niin emme välttämättä osaa/pysty tekemään ruokaa, jota voisit syödä. Tässä tapauksessa kannattaa ottaa omat eväät, kerromme tästä sitten sähköpostitse lisää, jos näin käy.
Kenen kanssa haluaisit/et halua pelata: Toiveita voi esittää.
Minkä sukupuolen kanssa voit pelata romanttisia suhteita? Miesten, naisten, miehiä esittävien naisten jne?
Voitko auttaa pelinjohtoa paikan päällä? Jos olet valmis auttamaan edes jonkin verran pelinjohtoa esim. ruuanvalmistuksessa tai siivouksessa, ilmoitathan siitä tässä. Kaikki apu on erittäin tervetullutta!
Onko sinulla ensiapukortti?
Sänkypaikka vai lattiapaikka? Sänkypaikka 30-35 euroa, lattiapaikka vähintään 5 euroa halvempi eli 25-30 euroa. Kumpiakin saatavilla rajoitettu määrä, lattiapaikkoja 9 ja sänkypaikkoja 41. Jos toivomaasi ei ole enää tilaa, laitamme sinut automaattisesti toiseen. Lattiapaikalle pitää tuoda oma alusta ja makuupussi, sängyissä on patjat, peitot ja tyynyt valmiina.
Miten aiot tulla pelipaikalle ja mistä? Voitko tarjota kyytejä?
Tarvitsetko kyydin pelipaikalle Parkanon rautatieasemalta? Ilmoitathan kyydin tarpeesta hyvissä ajoin, jotta ehdimme järjestää sen.
Mitä hahmoa jatkat? Hahmosi nimi.
Onko jotain, jota et halua pelata? Esim. joitain aiheita tai juonia, joita et halua pelata larpin aikana.
Ytimekäs vai tarinallinen? Tykkäätkö enemmän ytimekkäästi kirjoitetuista hahmoista (max 5 sivua) vai pitkästi ja tarinallisemmin kirjoitetuista (5-20 sivua)? Toivetta ei välttämättä toteuteta, mutta se yritetään ottaa huomioon. Hahmojen pituus vaihtelee suuresti esim. kontaktien määrän ja pelaajan itse kirjoittamien perustietojen mukaan.

Hahmotiedot

JOS HALUAT JATKAA HAHMOLLA, VASTAA NÄIHIN 15.7.2014 MENNESSÄ.

Villistä pohjolasta on kulunut 8 kuukautta – selviytymisleiri pidettiin toukokuun 1999 alussa, ja nyt on 31.12.1999. Vastaa näihin sen mukaan, mikä on hahmon tilanne 31.12.1999 aamulla.

Perustiedot: Päivitä hahmosi perustietolomake ajan tasalle. Ovatko hahmon mielipiteet muuttuneet? Onko hän kasvanut ihmisenä? Onko hahmon tilanne muuten muuttunut? Jne. Halutessasi voit siirtää hahmon päivitettyyn lomakepohjaan, johon on helpompi selittää työstä ym. Jos mitään muutoksia ei ole tapahtunut, voit copypasteta perustiedot edellisen pelin hahmokirjoitelmasta (siitä, jonka pelinjohto lähetti). Tarkista se kuitenkin läpi.

Ideaalista olisi kirjoittaa perustiedot niin, että myös vanhat tiedot säilyvät ts. jos joudut äkillisesti perumaan, mahdollinen varapelaaja pysyy mukana, miten hahmo on muuttunut / mitä hahmolle on tapahtunut tiivistetysti.

Ihmissuhteet: Mihin tilanteeseen hahmo on jäänyt ihmissuhteissaan? Onko hän tutustunut joihinkin uusiin tyyppeihin, ja onko hänen suhtautumisensa joihinkin vanhoihin kontakteihin muuttunut? Mitä toiveita sinulla on ihmissuhteiden suhteen, mitä haluaisit pelata Maagisessa Milleniumissa? Jos sinulla ei ole mitään toiveita, pelinjohto keksii puolestasi. Jos olet vastannut kysymykseen jo debriefissäsi, voit jättää tämän tyhjäksi.

Viimeiset 8kk: 7. ja 8. luokkalaiset ovat valmistuneet Tylypahkasta, ja kouluvuosi loppui 19.6.1999. Mitä hahmosi on tehnyt välillä toukokuu-joulukuu 1999? Jatko-opinnot/työpaikka/matkustaminen jne? Voit käyttää apuna tietoa jatko-opinnoista. Jos sinulla ei ole asiasta mielipidettä, pelinjohto keksii puolestasi.

Taikasauva: Saatat tarvita tätä tietoa pelissä, siispä tämä on kaikille pakollinen. Valitse sauvapuu hahmon luonteen mukaan. Mistä puusta hahmosi taikasauva on tehty (ei tarvitse vastata sitä miltä sauvasi oikeasti näyttää), mikä on sen ydin ja kuinka pitkä se on? Taikasauvatietoutta avuksi: taikasauvat. Jos jätät tämän tyhjäksi, pelinjohto valitsee puolestasi.

Miksi hahmo on juhlissa: Monille hahmoille (mutta ei kaikille) on keksitty jo syy, tuo tässä kuitenkin esille vielä oma mielipiteesi. Voit keskustella asiasta myös pelinjohdon kanssa, varsinkin jos et keksi mitään. Taikaministeriöläinen, muu kutsuvieras (jollain tapaa merkittävä henkilö, kuten Tyliksen opet ja lahjoittajat), jonkun kutsuvieraan/ministeriöläisen avec (kenen), henkilökuntaa (juhlien järjestelyt) vai esiintyjä?

Mitä haluat pelata: Onko sinulla jo mielessä jokin tietty idea tai juoni, jonka haluat toteuttaa? Toiveita ja ideoita otetaan oikein mieluusti vastaan :) Minkä tyyppistä peliä haluaisit? Romantiikkaa, ihmissuhdedraamaa, juonimista, politiikkaa, mysteereitä?

************

Uusi hahmo

Jos pelaat uutta hahmoa tai et ollut mukana viime pelissä, täytä ilmoittautuaksesi seuraava lomake. Lähetä lomake kahdessa osassa: ensin perustiedot, ja kun hahmosta päästään pelinjohdon kanssa sopimukseen, niin sitten hahmon tiedot. Lähetä ne sähköpostilla osoitteeseen potterlarp ät gmail.com (korvaa ät @-merkillä ;). Laita viestin otsikoksi HP7: Ilmoittautuminen.

Lomakkeessa kursiivitekstillä kirjoitetut osat ovat ohjeita kohdan täyttämiseen, eli voit poistaa ne täyttäessäsi lomaketta.

Perustiedot

Nimi: Nettisivuille laitamme Hahmot-sivulle pelaamasi hahmon kohdalle vain etunimesi ja sukunimesi ensimmäisen kirjaimen. Ihmisten koko nimiä ei julkaista missään.
Puhelinnumero:
Sähköposti:
Asuinkaupunki:
Sukupuoli:
Syntymäaika: (pp.kk.vvvv) Huomaathan, että peli on K-15. Jos olet alle 18, kysythän lupaa vanhemmiltasi.
Ruoka-allergiat tai erikoisruokavaliot: Pyrimme ottamaan nämä huomioon ruokaa tehdessämme. Jos sinulla on kuitenkin paljon vaikeita allergiota, niin emme välttämättä osaa/pysty tekemään ruokaa, jota voisit syödä. Tässä tapauksessa kannattaa ottaa omat eväät, kerromme tästä sitten sähköpostitse lisää, jos näin käy.
Oletko aikaisemmin larpannut? Uudet pelaajat saavat helpompia juttuja, vanhat vähän monimutkaisempia.
Kenen kanssa haluaisit/et halua pelata: Jos sinulla on tulossa larppiin joku kaveri, kenen kanssa haluaisit ehdottomasti yhdessä pelata, niin kerro tässä. Pyrimme toteuttamaan toiveet.
Minkä sukupuolen kanssa voit pelata romanttisia suhteita? Miesten, naisten, miehiä esittävien naisten jne
Voitko auttaa pelinjohtoa paikan päällä? Jos olet valmis auttamaan edes jonkin verran pelinjohtoa esim. ruuanvalmistuksessa tai siivouksessa, ilmoitathan siitä tässä. Kaikki apu on erittäin tervetullutta!
Onko sinulla ensiapukortti?
Sänkypaikka vai lattiapaikka? Sänkypaikka 30-35 euroa, lattiapaikka vähintään 5 euroa halvempi eli 25-30 euroa. Kumpiakin saatavilla rajoitettu määrä, lattiapaikkoja 9 ja sänkypaikkoja 41. Jos toivomaasi ei ole enää tilaa, laitamme sinut automaattisesti toiseen. Lattiapaikalle pitää tuoda oma alusta ja makuupussi, sängyissä on patjat, peitot ja tyynyt valmiina.
Miten aiot tulla pelipaikalle ja mistä? Voitko tarjota kyytejä?
Tarvitsetko kyydin pelipaikalle Parkanon rautatieasemalta? Ilmoitathan kyydin tarpeesta hyvissä ajoin, jotta ehdimme järjestää sen.
Mitä hahmoa haluaisit pelata? Katso vaihtoehdot hahmot -sivulta.
Onko jotain, jota et halua pelata? Joitain aiheita tai juonia, joita et halua pelata larpin aikana, tai et halua hahmosi taustatarinaan. Esim. väkivalta, itsetuhoisuus tms.
Ytimekäs vai tarinallinen? Tykkäätkö enemmän ytimekkäästi kirjoitetuista hahmoista (max 5 sivua) vai pitkästi ja tarinallisemmin kirjoitetuista (5-20 sivua)? Toivetta ei välttämättä toteuteta, mutta se yritetään ottaa huomioon. Hahmojen pituus vaihtelee suuresti esim. kontaktien määrän ja pelaajan itse kirjoittamien perustietojen mukaan.

Hahmotiedot

HAMOTIETOJEN DEADLINE 15.7.2014.

Jos hahmosi kohdalla sanotaan, että se on valmiiksi kirjoitettu, ei sinun tarvitse tätä kohtaa ollenkaan täyttää. Useita valmiiksi kirjoitettuja hahmoja saa kuitenkin itse vielä muokata (=hahmoon voi siis vaikuttaa), keskustele asiasta pelinjohdon kanssa.

HUOM. ENNEN KUIN ALAT KIRJOITTAA HAHMOA, OTA YHTETTÄ PELINJOHTOON. Yhteyttä voi ottaa niin sähköpostilla kuin Facebookillakin. Annamme hahmontekoon lisäohjeita sekä joihinkin hahmoihin mahdollisesti konseptin, jonka mukaan hahmon voi kirjoittaa. Luethan Maailma ja Hahmot -sivut ennen kuin lähdet tekemään hahmoa.

Hahmon pitäisi olla vähintään noin yhden sivun pituinen, maksimissaan kuitenkin 10 sivua. Jos sinulla on hankaluuksia keksiä tai kirjoittaa hahmoa, ota yhteyttä, niin autamme. Kaikkiin lomakkeessa esitettyihin kysymyksiin ei ole pakko vastata. Kuitenkin, mitä syvällisemmin kirjoitat hahmon, sitä uskottavampi se on ja eläytyminenkin helpottuu. Kysymykset on tarkoitettu hahmonluonnin tueksi ja kirjoituksen avuksi. Tarpeen vaatiessa pelinjohto täyttää aukkoja hahmoissa tai tekee pieniä muutoksia.

Nimi:
Sukupuoli:
Ikä, syntymäpäivä:
Ulkonäkö: Mm. pukeutumistyyli, yleinen olemus.
Seksuaalinen suuntautuminen: Voit esittää toiveen, mutta pelin tasapainon vuoksi saatamme joutua muuttamaan tätä kohtaa. Ketkä kaikki tietävät hahmon suuntautumisesta, onko se salaisuus? Mistä asti hahmo on tiennyt suuntautumisensa, vai onko hän siitä vieläkään aivan selvillä?
Maa: Missä maassa asuu tällä hetkellä, mistä maasta on aluperin kotoisin?
Kielet: Mitä kieliä hahmo puhuu, ja kuinka hyvin? Mikä on hahmon äidinkieli, ja missä hän on oppinut muita puhumiaan kieliä?
Koulu: Missä koulussa hahmo on opiskellut? Tylypahka / Beauxbatons / Durmstrang / Jokin muu, mikä?
Tupa: Ainoastaan Tylypahkaa käyneet täyttää tämän kohdan. Vaihtoehdot: rohkelikko, luihuinen, korpinkynsi ja puuskupuh. Onko hahmo täysin jotain yhtä tupaa, vai onko hänessä piirteitä myös muista tuvista? Miettikö hattu kauan lajittelua? Tykkääkö hahmo omasta tuvastaan vai olisiko mieluummin jossain muussa?

Taikasauva: Saatat tarvita tätä tietoa pelissä, siispä tämä on kaikille pakollinen. Valitse sauvapuu hahmon luonteen mukaan. Mistä puusta hahmosi taikasauva on tehty (ei tarvitse vastata sitä miltä sauvasi oikeasti näyttää), mikä on sen ydin ja kuinka pitkä se on? Taikasauvatietoutta avuksi: taikasauvat. Jos jätät tämän tyhjäksi, pelinjohto valitsee puolestasi.

Perhe: Puhdasverinen, jästisyntyinen, puoliverinen vai jotain tästä väliltä? Kts. myös Verisäädyt. Kuinka rikas hahmo on? Ovatko vanhemmat elossa, ja naimisissa/eroneet/tms? Millainen suhde hahmolla on vanhempiinsa? Kenen kanssa hahmo asuu tällä hetkellä? Onko hän itse naimisissa? Onko hahmolla sisaruksia tai lapsia? Jos on, minkä nimisiä ja ikäisiä he ovat ja minkälainen suhde hahmolla on heihin?

Menneisyys: Millainen lapsuus hahmolla oli? Miten se on vaikuttanut siihen, millainen hän on nykyään? Mitkä ovat hahmon elämän kohokohtia, mitkä pahimpia kuoppia? Mitkä ovat hänen elämänsä käännekohtia? Onko hahmo tyytyväinen menneisyyteensä, ja kuinka paljon hän yleensä välittää menneisyydestään? Millaisia ihmissuhteita hahmolla on ollut? Ketkä olivat parhaita ystäviä ja ketkä pahimpia vihollisia? (Huom. pelinjohto täyttää ihmissuhteita sen mukaan, millaisia muita hahmoja peliin on tulossa, eli tähän kohtaan voi pistää omia ehdotuksia, ideoita ja toivomuksia. Kaikkia toivomuksia ei pystytä välttämättä toteuttamaan.)

Työ, koulutus ja taidot: Minkälaista työtä hahmo tekee juuri nyt, vai tekeekö mitään? Miten hän päätyi sinne, ja pitääkö hän työstään? Millaisissa paikoissa hahmo on ollut aikaisemmin töissä? Mistä aloista hahmo tietää paljon, ja mistä vähän? Mitkä ovat hänen erikoistaitojaan, ja mitkä heikkouksiaan? Missä hän on oppinut taitonsa? Mistä aineista hahmo kirjoitti S.U.P.E.R:it / V.I.P:it? Kuinka hyvä hahmo oli eri oppiaineissa, millaisia arvosanoja hän sai? Katso avuksi lista oppiaineista. Millainen oppilas hän oli?

Harrastukset: Mitä hahmo tekee vapaa-aikanaan? Onko hän hyvä siinä? Miten hän suhtautuu harrastuksiinsa? Ovatko harrastukset salaisia vai tietävätkö kaikki niistä? Mitä hahmo haluaisi harrastaa? Missä hän haluaisi olla hyvä?

Luonne: Luonteen luomisen apuna kannattaa käyttää luonne-listaa. Kirjoita tähän myös suhtautumisesta muihin ihmisiin: onko hahmo kaikkien kaveri, vai onko hän etäinen ja syrjäänvetäytyvä? Millainen hän on tuntemattomien ihmisten seurassa? Tutustuuko hän helposti uusiin ihmisiin? Millainen hän on kaverien seurassa? Millainen suhtautuminen hänellä on intiimeihin ja romanttisiin suhteisiin? (Kärjistetyt ääripäät esim. makaa kaikkien kanssa ja säästää neitsyyttään avioliittoon).

Politiikka: Miten hahmo suhtautuu politiikkaan? Seuraako hän maailman asioita, ottaako niihin kantaa, osallistuuko keskusteluun? Lukeeko lehtiä? Millaisia asenteita hahmolla on? Miten hän suhtautuu esim. jästisyntyisiin, puhdasverisiin, homoihin jne? Ajaako hahmo jotain erityisiä asioita?

Tulevaisuus: Onko hahmolla tulevaisuudensuunnitelmia tai unelmia? Mitä hän haluaa elämältään? Haluaako hän edetä uralla, naimisiin, lapsia jne? Suunnitteleeko hahmo tulevaisuuttaan, vai elääkö täysin hetkessä?

Kontaktit: Pelinjohto kirjoittaa tämän osion. Voit kuitenkin esittää tässä toiveita, keiden kaveri haluaisit olla ja millaisia romanttisia suhteita haluaisit, jos haluat. Tämä kuitenkin riippuu täysin muista pelaajista ja heidän toiveistaan.

Juonikuviot: Minkälaisia juonikuvioita haluaisit / et halua: romantiikkaa (ihastumista, suhteita), ihmissuhdedraamaa (riitoja, väärinkäsityksiä, vihollisia, juoruja jne), juonimista (suunnitelmia asioiden saavuttamiseksi), politiikka (ajankohtaisista asioista väittelyä, päätöksien tekoa jne), mysteereitä (outojen asioiden selvittämistä).

Pelinjohto kirjoittaa juonikuviot. Jos sinulla on ideoita tai toiveta, niin voit kirjoittaa niistä tähän, ideoita otetaan oikein mieluusti vastaan. Onko jotain, jonka pelaamista olet aina halunnut kokeilla, mutta et ole vielä saanut mahdollisuutta? Minkä tyyppisestä pelaamisesta yleensä nautit? Mikä on mielestäsi tylsää /mitä et ainakaan halua? Kuinka rankkoja juttuja hahmollesi voi laittaa, vai haluatko mieluummin kevyempää/iloisempaa pelattavaa?

Jos jätät tämän kohdan tyhjäksi, saatamme laittaa ihan mitä tahansa tai kaivella sinusta esim. facen kautta lisää tietoa irti… :)

HP7: Hahmot

Hahmoja yhteensä 62

Britannian taikaministeriö

Asahi Hale f (32)
Salaperäisyyksien osasto
Pelaaja: Tiina U-R
Vaikka Neiti Hale työskentelee mystisellä salaperäisyyksien osastolla, on hän tuttu näky monille ministeriön lounasravintolasta. Tämä eläväinen nainen tapaa kerätä ympärilleen äänekkään joukon tauolla olevista työntekijöistä, eikä tässä joukossa ole ikinä tylsää. Monet ovat miettineet naisen taustaa, mutta siitä tiedustelemiseen ei näytä ikinä olevan mahdollisuutta, joko sen takia että tämä on keskellä iloisesti juttelevaa ryhmää tai kiitää pitkin käytäviä mietteissään.

Arthur Weasley m (49)
Taikaonnettomuuksien ja -katastrofien osaston päällikkö
Pelaaja: Kamilla M
Weasleyn klaanin pää on pitkän linjan ministeriöläinen, joka on omistautunut työlleen intohimoisesti lukuisien vuosien ajan. Häntä pidetään erinomaisena isänä ja monet myöntävätkin, että olisivat valmiita hakemaan tältä ymmärtäväiseltä mieheltä neuvoja omaan kotielämäänsä. Vaikka Weasleyn perhettä pidetään hieman heikompana puhdasverisenä perheenä, niin jo pelkästään perheen jatkuvuus ja voimakkaat lapset puhuvat puolestaan.

Durrikan Randolf m (19)
Salaperäisyyksien osasto
Pelaaja: Elisabet A
Durrikan on nuori Durmstrangista valmistunut velho, joka työskentelee nyt Taikaministeriössä Salaperäisyyksien osastolla. Hän menestyi hyvin opinnoissaan ja oli koulussa ollessaan johtajapoika. Nuori mies on koulunsa ja vähän isompienkin piirien keskuudessa tunnettu kohtaamisestaan taikaolennon kanssa, jonka seurauksena hän pelasti toisen oppilaan hengen.

Emilie May f (20)
Taikaolentojen sääntö- ja valvontaosasto, Ihmissusirekisteriyksikkö
Pelaaja: Tytti R
Söpön tyttömäisesti pukeutuva, optimistinen lettipää on keskiluokkaisesta jästiperheestä. Ministeriössä hänet tunnetaan ahkerana ja suvaitsevaisena työntekijänä, joka puhuu ihmissusien oikeuksien puolesta. Tämän vuoksi osa pitää häntä rasittavana aktivistina.

Evonne Bertram f (34)
Auroripäällikkö
Pelaaja: Susanna M
Vain 32-vuotiaana auroriosaston päälliköksi ylennetty uratykki Evonne Bertram on kiireinen nainen, jota on haastavaa kuvitella irrotettuna luonnollisesta työympäristöstään tanssilattialle. Bertram pitää yllä erityisen korkeaa työmoraalia, eikä tunnetusti siedä tyhmyyttä. Aika moni on varma, että muukin kuin hänen katseensa voisi tappaa, siksi töppäilyt ainakin työhön liittyvissä tapahtumissa kannattaa hänen valvovien silmiensä alla jättää vähemmälle.

Ira Marshall f (38)
Tuomari, taikalainvartijain osaston päällikkö
Pelaaja: Cami V
Ira Marshall johtaa Taikalainvartijain osastoa ja toimii Taikaministeriössä korkeimman tuomioistuimen tuomarina. Tämä sanavalmis ja kunnioitusta herättävä nainen on edennyt urallaan nopeasti Ministeriön toiseksi korkeimpaan virkaan. Hän ei silti tunnu sosiaalisessa kanssakäymisessä kaukaiselta, vaan on avoin ja kertoo mielellään mielenkiintoisia tarinoita matkoistaan maailman kaikkiin kolkkiin.

Hermione Granger-Weasley f (20)
Taikaolentojen sääntö- ja valvontaosasto, Henkilöjaosto
Pelaaja: Susa M
Tylypahkan huippuoppilaana ja Harry Potterin läheisenä ystävänä tunnettu nuori rouva meni hiljattain naimisiin Ron Weasleyn kanssa. Hän on heinäkuusta asti työskennellyt ministeriössä Taikaolentojen sääntö- ja valvontaosaston Henkilöjaostossa. Hän pyrkii parantamaan kotitonttujen, ihmissusien ja muiden ihmisten kaltaisten olentojen oikeuksia. Kahden kuukauden harjoittelujakson jälkeen hänet ylennettiin vakituiseksi työntekijäksi.

Karla Kahlesalpa f (37)
Salaperäisyyksien osaston päällikkö
Pelaaja: Miira O
Karla on Taikaministeriön Salaperäisyyksien osaston johtaja ja Taikaministeri Kingsley Kahlesalvan sisko, tosin asia tuli yleiseen tietoon vasta syksyllä. Hän on sosiaalinen, hymyileväinen ja hän nauttii kiinnostavista väittelyistä. Rouva Kahlesalpa työskenteli ennen työtään Salaperäisyyksien osastolla KTI:ssa, ja Ministeriössä työskentelynsä aikana hän on viettänyt useita vuosia ulkomailla. Hänet ylennettiin osastonsa johtoon kaksi vuotta sitten.

Kingsley Kahlesalpa m (42)
Taikaministeri
Pelaaja: Essi K
Rauhoittavasta olemuksestaan tunnettu Kahlesalpa on Britannian ylistetty taikaministeri ja entinen auroripäällikkö, joka on osannut aina rajata yksityisyytensä kunnioitettavalla tavalla. Kahlesalpa on tehnyt koko velhoyhteisön hyväksi merkittäviä poliittisia päätöksiä, jotka ovat vaikuttaneet laajalti myös muualla maailmassa. Viime aikaisten lööppien mukaan Kahlesalpa on vaikuttanut tavallista stressaantuneemmalta, mutta on vakuuttanut Britannian turvallisuuden lepäävän edelleen hyvissä käsissä.

Llewella Roderick f (43)
Velhojen neuvosto, Taikajuomien professori
Pelaaja: Helmi R
Llewella Roderick on Velhojen neuvoston jäsen ja Tylypahkan liemimestari. Rouva Roderickilla on kaksi lasta, Urien ja Tegan Tudor, joiden isä Trahaearn Tudor kuoli ensimmäisen sodan aikana hämärissä olosuhteissa. Nainen herättää kunnioitusta ihmisissä ympärillään, hän on miellyttävää seuraa ja hänen asemansa poliittisella kentällä on vahva. Tällä hetkellä juoruillaan rouva Roderickin mahdollisesta uudesta miesseuralaisesta.

Lucius Malfoy m (45)
Koulutuskehityskeskus, Tylypahkan johtokunta
Pelaaja: Hannele T
Lucius Malfoy on töissä Ministeriön Koulutuskehityskeskuksessa ja Tylypahkan johtokunnassa. Hän on ex-kuolonsyöjä, joka onnistui kuin ihmeen kaupalla välttämään (toistamiseen) vankilan livahtamalla voittajien puolelle. Sodan jälkeen hän on auttanut auroreita saamaan kiinni useita kuolonsyöjiä. Herra Malfoyn tavanneet pitävät häntä usein aika kylmänä miehenä.

Pansy Parkinson f (20)
Taikalainvartijain osasto
Pelaaja: Mira M
Pansy on tällä hetkellä Taikaministeriön Taikalainvartijain osastolla töissä assistenttina. Hän on juoruileva ja kovaääninen tyttö, ja hänellä oli Tylypahkassa oma tyttöjengi, jonka jäsenistä Daphne on läheisin. Tyttöjen välillä on ollut jotain skismaa keväästä lähtien. Pansyn kuolonsyöjä-isä joutui sodan päätteeksi Azkabaniin. Pansy on kihloissa Blaise Zabinin kanssa.

Parvati Patil f (20)
Taikalainvartijain osasto
Pelaaja: Heidi O
Etniseltä taustaltaan intialainen Parvati Patil aikoi lähteä koulun loppumisen jälkeen Intiaan opiskelemaan ennustuksen jatko-opintoja, mutta päätyikin syksyllä hakemaan töihin Taikalainvartijain osastolle. Parvati on periksiantamaton nainen, pitää haasteista ja viihtyy parhaan ystävänsä Lavenderin lisäksi muiden entisten rohkelikkojen seurassa.

Robert Burke m (26)
Taikaministerin sihteeri
Pelaaja: Emppu S
Juuri sopivan näkymätön taikaministerin sihteeri Robert Burke on kaikkialla, missä tarvitaan, mutta ei koskaan tiellä. Hän on mallisihteerin esikuva, josta hänen jatkuva etenemisensä uralla on myös osoituksena. Kovin monet eivät tunnu tietävän, millainen Burke on vapaa-ajallaan ja hän kuulemma asuu yksin. Kai hän sitten on hyvä esimerkki työlleen elämänsä omistaneista velhoista.

Rosamund Thompson f (32)
Salaperäisyyksien osasto
Pelaaja: Ilse T
Kepeä, mutta työasioissaan vakavoituva Rosamund tunnetaan sosiaalisesta asenteestaan. Tuttavapiirien kanssa Rosamundilla riittää puuhaa salaperäisyyksien osaston lisäksi – hänen pikkusiskonsa Rosina ja kummityttö Emilie löytyvät samasta rakennuksesta töistä, eikä kummankaan paikka vaikuta ilahduttavan häntä.

Rosina Culpepper f (28)
Taikaolentojen sääntö- ja valvontaosasto
Pelaaja: Henriikka P
Rosinan toinen avioliitto päättyi onnettomasti aviomiehen kuolemaan ennen kuin se oli edes saanut alkunsa ja nuori leski otti tämän hyvin raskaasti. Huhuja liikkuu että Rosinalla saattoi olla jotain tekemistä kuoleman kanssa, mutta mitään varmuutta asiasta ei ole. Työtään hän ei näytä ottavan kovinkaan vakavasti. Rosina on Rosamund Thompsonin nuorempi sisko.

Tegan Tudor f (22)
Iskuvelho
Pelaaja: Anastasia S
Tegan on Ministeriön iskuvelho ja nainen on osoittautunut äärimmäisen päteväksi työssään. Hän on taitava kaksintaistelija ja osaa myös useita kamppailulajeja. Neiti Tudor on kiivas ja tuittupäinen nuori nainen, jonka olemus on vaativa ja jokseenkin luotaantyöntävä. Hän kuuluu Tudorien sukuun, hänen äitinsä on Llewella Roderick ja veljensä Urien Tudor.

Urien Tudor m (24)
Rahasto- ja verovirasto
Pelaaja: Laura-Maria M
Urien on sukunsa perijä. Herra Tudor on naimisissa Alexandra Tudorin kanssa ja heillä on yksi lapsi. Hänen äitinsä on Llewella, siskonsa Tegan ja hän on Lucius Malfoyn kummipoika. Hän on töissä Ministeriön Rahasto- ja verovirastossa, ja on äärimmäisen älykäs mies. Herra Tudor on lämmin ja luotettava persoona, joka saa ihmiset puolelleen pienen alkukankeuden jälkeen.

Valerie Hansom f (18)
Taikaolentojen sääntö- ja valvontaosasto, Tuholaisneuvontakeskus
Pelaaja: Sonya C
Valerie on entinen puuskupuh, joka valmistui Tylypahkasta hiljattain. Hän on nykyään töissä Taikaministeriössä tuholaisneuvontakeskuksessa. Tyttö on aurinkoinen ja iloinen nuori noita, jonka elämään on mahtunut kaikenlaisia ihmissuhdesolmuja.

Muut taikaministeriöt

Althea “Ali” Sansoucy Ferreira f (18)
Ranska, Taikalainvartijain osasto, apulaislakitarkastaja
Pelaaja: Maria E
Althea on vanhan ja erittäin rikkaan Sansoucyn suvun perijätär. Hänen isänsä Jaques Sansoucy valittiin juuri Ranskan taikaministeriksi. Puhdasverisestä taustastaan huolimatta Althea on tasavertaisuuden kannattaja, hurmaava ja lämminhenkinen lakipuolella uraansa aloitteleva nainen. Althean oli tarkoitus mennä naimisiin Draco Malfoyn kanssa, mutta nainen karkasi viisi päivää sitten pidetyistä jo skandaaliksi muodostuneista häistään.

Marlène Desjardins f (30)
Ranska, Kansainvälisten suhteiden osasto
Pelaaja: Tanja R
Marléne on viehättävä ja sivistynyt uranainen, joka ottaa työnsä vakavasti. Séverin Adrienin siipiensä suojaan ottanutta Marlénea ei kiinnosta yksityiselämän skandaalit, kunhan ne eivät vaikuta työn lopputulokseen. Syksyllä Marléne vietti kuukauden Lontoossa työmatkalla. Hänet on myös tavattu parista urheilutapahtumasta.

Séverin Adrien m (18)
Ranska, Kansainvälisten suhteiden osasto
Pelaaja: Jenni A
Séverin työskentelee Ranskan taikaministeriössä Kansainvälisten suhteiden osastolla Marlènen alaisuudessa. Hän on taitava työssään, erittäin hurmaava ja kohtelias herrasmies, jolla on välillä taipumusta myös flirttailuun. Séverin nousi viisi päivää sitten julkisuuteen ilmestyttyään Dracon ja Althean häihin ja vietyään morsiamen mukanaan.

Tylypahka

Ciaran Bowen m (29)
PVS:n professori, luihuisten tuvanjohtaja
Pelaaja: Milla K
Vastikään omalta Ammattikillaltaan vuoden tunnustuksen saanut pimeyden voimilta suojautumisen opettaja on yksi Tylypahkan tiukimpina pidettyjä opettajia. Yleensä valmistuvien oppilaiden sanat lähinnä kehuvat tätä tiukasta, mutta asiallisesta opettamisesta tunnettua professoria. Tunnustuksen saamisen jälkeen Professori Bowen on saanut huomattavan määrän hakemuksia kisällin pestiin.

Leo Valkeapää m (27)
Muodonmuutosten professori, rohkelikkojen tuvanjohtaja
Pelaaja: Mikko P
Toisin kuin kollegansa professori Bowen, Valkeapää lienee tämänhetkinen oppilassuosikki opettajien joukossa. Tämä eläväinen ja ilmetty entinen Rohkelikko tulee erinomaisesti toimeen lähes kaikkien oppilaiden kanssa ja hänen rento ja mukaanottava opettamistyylinsä saa kehuja monilta.

Minerva McGarmiwa f (64)
Tylypahkan rehtori
Pelaaja: Anna H
Sodan jälkeen uraa Tylypahkan rehtorina tehnyt Rehtori McGarmiwa on tiukan asiallinen kaikissa tilanteissa ja kykenee asettumaan kasvokkain kovimmankin vastaanväittäjän kanssa. Velhomaailmassa häntä kunnioitetaan mittavan maagisen taidon omaavana ja yhtenä edellisen velhosodan kantavana voimana. Hänet on myös nimetty yhdeksi vaikuttavimmaksi noidaksi omalla alallaan, eli muodonmuutoksissa.

Muut kutsuvieraat

Anwen Oliver f (22)
Muusikko, viulisti
Pelaaja: Viivi S
Anwen on ulkonäöltään huoliteltu, muttei huomaamaton. Hänestä jäävät mieleen erikoiset hiuskoristeet ja ketjut. Esiintyminen saa tavallisesti hieman synkähkön oloisen Anwenin valovoimaisuuden esiin. Hänellä on tapana myötäillä keskustelukumppaniensa mielipiteitä. Anwen kuului aiemmin nyt jo hajonneeseen yhtyeeseen Sirpittömät. Hän jatkoi soolouralla säveltäjänä ja viulistina, mutta ei ole vielä kovin laajasti tunnettu.

Ashleig “Ash” Selwyn f (25)
Parantaja, Tylypahka
Pelaaja: Tiina U-R
Lady Ashleig Selwyn on puhdasverisen Selwynien suvun viimeinen jälkeläinen ja samalla sukunsa pää. Aikoinaan parantajaksi opiskellut Lady Selwyn on tunnettu lahjoittaja. Sotien aikana Selwyn kunnostautui aktiivisena taisteluiden eturintamalla parantaen ja poistaen taistelukentältä haavoittuneita. Suhtautuu ammattiinsa vakavasti, mutta potilaisiinsa lämpimästi hymyillen.

Bill Weasley m (29)
Irveta, kiroustenmurtaja
Pelaaja: Heidi V
Weasleyn monipäisen perheen esikoinen, jonka tunnistaa kadulla sodan kasvoille jättämistä arvista. Bill avioitui Fleur Delacourin kanssa pari vuotta sitten. Nuori aviopari on sittemmin viettänyt melko rauhallista perhe-elämää piilossa julkisuudelta. Bill työskentelee tällä hetkellä Irvetaa koskevien muutosprojektien parissa, joissa pyritään laajentamaan pankkia ja lisäämään turvallisuutta.

Draco Malfoy m (19)
Kokeellisen taikuuden instituutti (KTI); Sijoittaja
Pelaaja: Elli O
Luciuksen poika Draco on Malfoyn suvun perijä, ja työskentelee tällä hetkellä KTI:ssa, jossa tutkii muun muassa uudenlaisia suojataikoja. Tämän lisäksi hän tekee sijoitustoimintaa, ja on Millenium-juhlissa lahjoittajan roolissa. Tämä kunnianhimoinen ja nokkela nuorimies on viime päivinä ollut otsikoissa katastrofiksi kääntyneistä häistään, joissa morsian jätti hänet alttarille.

Felix Fenwick m (29)
Pyhän Mungon johtokunta
Pelaaja: Henri J
Herra Fenwick on kerännyt mainittavaa huomiota Pyhän Mungon johtokunnan nuorimpana jäsenenä. Hän sai paikan lahjakkuutensa, vahvasti uraorientoituneen asenteen ja monipuolisen opiskeluhistoriansa takia. Huhutaan, että mies on tehnyt mittavia opintoja muillakin mantereilla ja hyödyntää näitä kehittäessään Mungon toimintaa. Hän on johtokunnan jäsenistä lähestyttävin, joten ulkopuoliset tulevat usein puhumaan hänelle parannusehdotuksistaan.

George Weasley m (21)
Weasleyn Welhowitsit, Viistokuja
Pelaaja: Ursula J
Weasleyn Welhowitsien toisena omistajana tunnetuksi noussut George Weasley on toinen puoli kaksosparista, joiden Tylypahkan kouluvuosista kerrotaan edelleen tarinoita, jotka inspiroivat uutta polvea ottamaan kaiken mahdollisen irti kouluvuosistaan. Veljesparin toinen puoli, Fred Weasley, valitettavasti menehtyi edellisen sodan aikana, jonka jälkeen George jatkoi yksin – tai ajoittain Lee Jordanin tukemana – pilailupuotinsa ylläpitoa.

Gideon Ollivander m (25)
Taikasauva-asiantuntija
Pelaaja: Karita M
Ollivanderin suvun vesa, tuleva sauvamestari Gideon Ollivander on palannut usean vuoden ulkomailla olon jälkeen takaisin Britanniaan ja saapuu juhliin nuoren kihlattunsa kanssa. Kuten isoisänsä, herra Ollivander on omistautunut työlleen ja valmis jakamaan tietouttaan taikasauvoista.

Gorgorius Voltán m (46)
Liikemies
Pelaaja: Sami P
Gorgoriuksen käytös ja olemus huokuvat aristokraattisuutta. Siihen on syytäkin, sillä hän on vaikutusvaltaisen venäläisen velhosuvun pää sekä menestynyt liikemies. Gorgorius on seurapiireissä kuin kotonaan, ja tuntuu huomaavan joukosta kaikki merkittävimmät henkilöt.

Michael Harkova m (26)
Huispaaja, Lipilinnan lepakot
Pelaaja: Paula I
Julkisuudessa tunnettu Michael Harkova on pitänyt viimeisten kuukausien ajan päätään piilossa valokeilasta. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että hän panostaa uraansa huispaajana. Michael tulee juttuun useimpien kanssa, mutta välit nuorempaan siskoon vaikuttavat sangen kireiltä.

Neville Longbottom m (19)
Yrttitiedon asiantuntija
Pelaaja: Henniina I
Sotasankarina tunnettu ja teoistaan palkittu Neville lähti kesällä Japaniin puoleksi vuodeksi tutustumaan itämaisiin taikakasveihin. Matkaseuranaan hänellä oli Ophélie Leblanc. Hän on hiljattain palannut takaisin Englantiin. Rohkea, joskin vähän kömpelö ja hajamielinen Neville on loistava yrittitiedossa, ja tulee varmasti menestymään alalla.

Slava Voltán m (19)
Velhojen näyttämötaiteen opisto (VNO)
Pelaaja: Hanna V
Slava kuuluu mahtavaan venäläiseen Voltánien velhosukuun. Hän tuntuu kuitenkin suunnanneen karismansa ja tarmonsa teattereiden lavoille suvun edustamisen sijaan. Slavaa voisi luonnehtia rempseäksi tuhannen ilmeen tapaukseksi, joka saa osakseen etenkin tyttöjen huomiota.

Thur Jernmars m (74)
Durmstrang, taikaeläinten hoidon professori
Pelaaja: Kyösti N
Jokseenkin juron oloinen, mutta arvokas professori Jernmars on kulkenut edustamassa pohjoisen suurta koulua vuoden aikana useammissa kansainvälisissä tapahtumissa, eikä tee poikkeusta ministeriön uuden vuoden juhlien suhteen. Moni saattaa jäädä mielenkiinnolla odottamaan, aikooko professori nostaa tanssijalkaa korkeasta iästään huolimatta.

Valkyria Harkova f (18)
Pelaaja: Jenni J
Valkyria on kuuluisan huispaajan Michael Harkovan pikkusisko. Harkovat ovat varakas ja puhdasverinen perhe, alunperin kotoisin Venäjältä. Valkyria on hiljainen, mutta tulee toimeen ihmisten kanssa. Hän liikkui aikanaan Pansyn tyttöjengissä. Valkyria on kiertänyt pitkin maailmaa viimeiset kuukaudet ja on saanut jotain kautta kutsun juhliin.

Viola Winters f (28)
Laulaja
Pelaaja: Anne-Mari P
Violan tunnistaa vaaleanpunaisista hiuksista ja tyylikkään rokahtavasta pukeutumisesta. Pieni mystisyys ja Violan räväkkyys ovat keränneet hänelle uskollisia faneja. Viola onkin tehnyt jo useita levyjä. Hänen musiikkinsa on suureksi osaksi melodista metallia, joskus muutakin.

Toimittajat

Lavender Brown f (19)
Charmi, apulaistoimittaja
Pelaaja: Sofia V
Syksyllä Charmi-lehden apulaistoimittajana aloittanut Nti Brown on kiinnostunut muodista ja politiikasta – tai poliitikoista. Lavender on tunteellinen, romanttinen ja hieman melodramaattinen. Hän taisteli urheasti mukana Tylypahkan taistelussa.

Rita Luodiko f (48)
Hiiviskelijä!, toimittaja
Pelaaja: Sirpa P
Ennen Päivän Profeetassa, nykyään Hiiviskelijä! -lehdessä toimittajana työskentelevä Rita Luodiko on hyvin tunnettu, ja sen vuoksi myös tietyissä piireissä vältettävä henkilö. Useiden kuuluisuuksien jokseenkin kyseenalaiset elämänkerrat kirjoittanut Luodiko on tulossa juhliin nuuskimaan, siis etsimään aihetta seuraavaan suureen juttuunsa.

Rudolf Marwick m (29)
Päivän profeetta, toimittaja
Pelaaja: Santtu P
Hyvin verkostoitunut Rudolf Marwick on nimekäs Päivän profeetan toimittaja, ja hänet tunnetaan erityisesti politiikkaan liittyvistä artikkeleistaan. Rudolf pyrkii ajamaan Päivän profeettaa asiapitoisempaan suuntaan ja tarttuu äänekkäästi taikaministeriön hallinnon epäkohtiin. Sodan aikaan kirjoitteli Voldemortin vastaisiin maanalaisiin lehtiin.

Avecit

Alexandra Tudor f (24)
Kokeellisen taikuuden instituutti (KTI)
Pelaaja: Iiris K
Alexandra Tudor on Kokeellisen taikuuden instituutin muodonmuutosten osaston yksi johtavista tutkijoista. Nuoresta iästään huolimatta tämä monen mielestä kylmä nainen on edennyt urallaan nopeasti, voittanut alan palkintoja ja osallistunut merkittäviin tutkimuksiin. Rouva Tudor on naimisissa Urien Tudorin kanssa, ja heillä on yksi lapsi.

Angelina Johnson f (22)
Irveta, kirouksenmurtaja
Pelaaja: Malla K
Irvetassa kirouksenmurtajaksi kouluttautunut ja työssään taitava Angelina saapuu Ministeriön juhliin George Weasleyn avecina. Monet odottivat Angelinan päätyvän huispauksen pariin Tylypahkan jälkeen, mutta toisin kävikin. Angelina nauttii työstään ja on varsin huumorintajuinen tyyppi.

Astoria Greengrass f (17)
Pelaaja: Satu A
Rikkaan perheen toinen tytär Astoria on Daphnen pikkusisko ja on tullut juhliin Draco Malfoyn avecina. Nuori neito on vaaleahiuksinen ja hyvin tarkka ulkonäöstään. Astoria tunnetaan suorapuheisuudestaan ja äänekkyydestään, toisin kuin siskonsa. Astoria on Tylypahkassa viimeisellä luokalla.

Blaise Zabini m (20)
Pelaaja: Maiju R
Erittäin komea Blaise Zabini on tunnettu äidistään, jonka seitsemän aviomiestä ovat mystisesti kuolleet jättäen jälkeensä ison omaisuuden. Blaise vaikuttaa ulkopuolisille älykkäältä ja tyyneltä. Mies on ollut poissa koko syksyn, eikä kukaan tiedä missä tai mitä hän on ollut tekemässä. Hän on kihloissa Pansy Parkinsonin kanssa ja on tullut juhliin tämän avecina.

Catherine Smith f (18)
Pelaaja: Heidi T
Sädehtivänvihreät silmät, kullanvaaleat kiharat ja virheetön posliinimainen iho tekevät Cathista kuvankauniin. Luonteeltaan hän on ystävällinen, mutta arka. Cath ei ole aiemmin osallistunut seurapiiritilaisuuksiin.

Cleantha Rosier f (18)
Pelaaja: Eveliina A
Häähumun pyörityksessä elävä päättäväinen neiti Rosier järjesti Ollivanderin suvun kustantamina suuret tanssiaiset, jotka herättivät kiinnostunutta kohinaa Britannian velhojen seurapiireissä syksyllä. Yllättävien sukujen yhdistäminen on vaikuttanut joistakin epäilyttävältä, mutta milloin epätodennäköisyys olisi kahden nuoren välistä rakkautta ollut pidättelemään?

Daphne Greengrass f (19)
Pelaaja: Suvi V
Hillitty, “jääkuningattarena” tunnettu Daphne on vanhempi tytär rikkaiden Greengrassien perheestä ja täten suvun perijätär. Hän on kihloissa Robert Burken kanssa, jonka avecina hän on saapunut juhliin. Daphne on entinen Pansyn luihuistyttöjengin vakiojäsen, mutta tyttöjen välillä tuntuu olleen jotain skismaa jo keväästä asti.

Fleur Weasley f (22)
Irveta
Pelaaja: Iida H
Fleur (os. Delacour) avioitui Bill Weasleyn kanssa pari vuotta sitten sodan kynnyksellä. Hän työskentelee kätevästi aviomiehensä kanssa Irvetassa, konttorihommissa. Naisella on taitoa kääntää miesten päät kulkiessaan huoneesta toiseen. Hänessä on kuulemma veelanverta, joten liekö tuo ihmekään.

Ilse Lowley f (18)
Pelaaja: Mira S
Hieman poikamainen Ilse on matkustellut ympäri maailmaa taikaolentojen perässä valmistuttuaan Tylypahkasta. Hän on ulkonäöstään piittaamaton entinen rohkelikko, joka tulee toimeen lähes kaikkien kanssa.

Molly Weasley f (50)
Pelaaja: Tiia K
Molly Weasley on Weasleyn perheen matriarkka, joka ohjaa lapsikatrastaan tiukalla vaikkakin erittäin rakastavalla otteella. Molly avioitui Arthur Weasleyn kanssa pian heidän valmistuttuaan Tylypahkasta. Molly on kotiäiti.

Ophélie Leblanc f (18)
Kirjastonhoitaja, Wales
Pelaaja: Aino K
Tällä hyväsydämisellä ranskalaisneidolla on suuret luonnonlahjat ennustuksessa. Kesällä Ophélie lähti joksikin aikaa Japaniin Neville Longbottomin kanssa tutustumaan itämaisiin ennustusmenetelmiin. Ophelié on syksyn ajan työskennellyt kirjastonhoitajana Walesissa.

Theodore “Theo” Nott m (19)
Pelaaja: Sanni V
Syrjäänvetäytyvä ja aika huomaamaton nuori mies. Theodoren kuolonsyöjä-isä kuoli toisen sodan aikana ja tästä syystä Theo on asustanut yksin. Vaikuttaa nykyään vetäytyvän jopa aikaisempaa enemmän syrjään katseilta. Ei tiettävästi tee tällä hetkellä mitään.

Henkilökunta

Benjamin “Beni” Sawyer m (19)
Auroriopisto
Pelaaja: Elisa L
Beni on rehti ja reilu entinen puuskupuh. Hän on vahva ja lihaksikas nuori velho, joka tällä hetkellä opiskelee auroriopistossa. Nuori mies on huolehtivainen ja moraalitajuinen ja taisteli Tylypahkan taistelussa Feeniksin killan puolella. Juhliin hän tulee järjestyksenvalvojaksi. Benin ottoisä ja kummisetä on ex-huispaaja ja omistaa huispausliikkeen.

Dean Thomas m (19)
Taiteilija
Pelaaja: Petra A
Valmistumisen jälkeen Dean on majaillut omassa kämpässään Lontoon laidalla ja elättää itsensä taiteella. Vapaa-taiteilijasieluinen Dean ei vakavista suhteista perusta, vaan nukkuu milloin kenenkäkin kanssa. Deanilla on sen verran nimeä, että häntä pyydettiin auttamaan ministeriön uudenvuodenjuhlien järjestelyissä.

Harry Potter m (19)
Auroriopisto
Pelaaja: Laura P
Kaikkien tuntema sotasankari, Poika-joka-elää aloitti syksyllä auroriopistossa, ja onkin nyt juhlissa järjestyksenvalvojana. Rohkea ja itsepäinen Harry on koittanut jossain määrin vältellä julkisuutta, mutta paparazzien bongattua hänet treffeiltä Devin-nimisen miehen kanssa syyskuussa hän piti asiasta lehdistötilaisuuden ja ilmoitti julkisesti olevansa biseksuaali. Suurin kohu tästä on jo haihtunut.

Michael Corner m (19)
Herra Mulpepperin apoteekki, Viistokuja
Pelaaja: Satu S
Entinen korpinkynsipoika Michael työskentelee nykyään Herra Mulpepperin apoteekissa oppipoikana, samassa paikassa kuin Tracey Davis. Hän on erittäin pätevä taikajuomissa ja kiinnostunut myös huispauksesta, vaikka ei itse pelaakaan. Michael taisteli mukana Tylypahkan taistelussa linnaa puolustaen.

Rebecca Doyle f (18)
Pelaaja: Melissa R
Naiivi ja hiukan pikkutyttömäinen laulajatyttö Rebecca on valmistuttuaan kadonnut velhomaailmasta melkein kokonaan. Hän on jästisyntyinen entinen korpinkynsi, joka on täysin vakuuttunut, että maailma loppuu vuonna 2000. Tyttö on iloinen ja optimistinen nuori noita, joka kohtelee kaikkia ihmisiä tasa-arvoisesti ja on vastaanottavainen kaikkia kohtaan.

Ron Weasley m (19)
Auroriopisto
Pelaaja: Lee H
Ron aloitti syksyllä auroriopistossa, ja on juhlissa järjestyksenvalvojana. Kesällä hän oli apulaisena Weasleyn Welhowitseissä. Tämä Weasleyn perheen toiseksi nuorimmainen on tunnettu myös Harry Potterin parhaana ystävänä ja sotasankarina. Ron meni syyskuussa naimisiin ystävänsä Hermione Grangerin kanssa.

Seamus Finnigan m (19)
Räjähde-ekspertti
Pelaaja: Annika T
Mainioista räjäytystaidoistaan tunnettu Seamus palkattiin kesällä pieneen räjähdefirmaan, jossa hän on työskennellyt siitä lähtien. Sitä kautta hän myös päätyi töihin ministeriön uudenvuodenjuhliin. Seamus taisteli mukana Tylypahkan taistelussa ja on luonteeltaan melko perinteinen rohkelikko.

Tracey Davis f (19)
Herra Mulpepperin apoteekki, Viistokuja
Pelaaja: Pauliina R
Tracey on loistava liemissä ja onkin ollut koko syksyn työharjoittelussa Viistokujalla sijaitsevassa apoteekissa Michael Cornerin kanssa. Liemien lisäksi hän tekee taidetta. Tracey on teräväkielinen entinen Pansyn tyttöjengin jäsen ja on tullut tekemään töitä juhliin.

HP7: Ohjelma

Tässä on alustava viikonlopun ohjelma, muutokset mahdollisia, jopa todennäköisiä.

Perjantai

17.00 Paikalle voi alkaa saapua

17.00-19.00 Valmistelua, tutustumista, yksilöbriiffausta ja juoneen liittyvien proppien jakelua pelaajille. Jos kaipaat hieman perusteellisempaa yksilöbriiffausta, kannattaa saapua ajoissa, niin ehdimme sinut paremmin briiffaamaan.

19.00-22.00 Tanssiharjoitukset (vapaaehtoinen). Harjoituksissa opetetaan perusaskeleet valssiin, foksiin, tangoon, charlestoniin, rockn’n’rolliin ja jazziin. Kaikki nämä ovat hyvin yksinkertaisia ja helppoja tansseja. Jos osaat jo tanssia, voit tulla auttamaan ja opettamaan muita. Tämä on myös hyvä tilaisuus tutustua muihin ja crossaajille opetella miesten askeleet. Jos pelkkä valssi jo tuottaa sinulle vaikeuksia etkä halua opetella kuin yhden tai muutaman tanssin, voit mennä toiseen tilaan harjoittelemaan ja harjaannuttamaan itseäsi niissä.
Tanssiohjeet

22.00 ILTAPALA

22.00 -> Yksilöbriiffausta ja kontakteihin tutustumista kunnes pelinjohto & pelaajat haluaa nukkumaan

00.00 Hiljaisuus

Lauantai

9.00-10.00 AAMUPALA

10.00-11.00 Yhteinen alkubriiffi

11.00-13.30 Ryhmäbriiffejä, yksilöbriiffejä tarpeen mukaan & proppaamista

12.30-13.30 LOUNAS

13.30-14.00 Peli alkaa liukuvasti siitä, että hahmot saapuvat paikalle.

14.00-17.00 In-game valmistautumista.

15.30-17.00 Kuvauspiste ruokasalissa, kuvaajana Dean Thomas. Kuvaan voi tulla yksinään, parin kanssa tai vaikka pienessä ryhmässä.

17.00 Juhlien avajaiset, tervetulomalja, hyväntekeväisyyden ja arpajaisten esittely, yhteiskuvat (sisällä, kaikki eivät mahdu samaan kuvaan, miehet ja naiset siis omissa kuvissaan. Kuvaajana Rudolf Marwick.)

17.30-19.00 JUHLAILLALLINEN
Ruokailun aikana sopivissa väleissä tai heti sen jälkeen esiintyvät Anwen Oliver ja Viola Winters (kummallakin oma esitys).

19.00-01.00 Tanssilattia, tee-se-itse ennustus & boolipöytä avoinna.

23.00 Stipendien jako & arpajaisten voittajat julkaistaan.

23.00 ILTAPALA

23.50-00.10 Lyhyt ilotulitus

00.00-01.30 Pelin voi lopettaa liukuvasti tällä välillä, viimeistään klo 1.30 peli pistetään poikki.

00.00 -> Sauna lämpiää kunnes joku sen lämmittää, sinne voi mennä lopetettuaan pelin.

Sunnuntai

10.00-11.00 AAMUPALA / BRUNSSI

10.30 Yhteinen loppubriiffi

11.00-15.00 Siivousta ja pakkausta (kaikki osallistuvat siivoukseen! Sitten saa lähteä, kun on siivonnut).

15.00 Tähän mennessä kaikkien pitää olla pelipaikalta pihalla.

HP7: Tanssiohjeet

Perjantai-iltana opetettavat tanssit: valssi, foksi, tango, charleston, rock’n’roll ja jazz. Lähes kaikki tanssiaisten musiikit ovat tanssittavissa näillä askelilla. Juhlissa musiikin välissä on lyhyttä juontoa, jossa aina kerrotaan minkä tyylin tansseja on vuorossa, jotta tiedät, millä askelilla voit tanssia. Lyhyet tanssiohjeet teipataan myös muistin virkistämiseksi salin seinälle.

Valssilla ja foksilla voi jo tanssia lähes kaikki tanssiaisten musiikit. Tulemme soittamaan kerran myös cicapon ja kehruuvalssin, mutta niitä ei opeteta, ne saa mennä halukkaat ja ne osaavat tanssimaan. Opetustahti on melko kova, eli voi olla hyödyllistä vilkaista tansseja vähän etukäteen, mutta ei hätää, ne kyllä opetetaan ihan alusta asti myös paikan päällä :)

Valssi

Valssia voi tanssia monella eri tavalla, ja me opetamme yhden perustyylin. Tässä erittäin hyvä suomenkielinen opetusvideosarja: http://www.youtube.com/playlist?list=PL57963B3207EA3DA8

Ote: miehen oikea käsi naisen lavalla, vasemmalla kädellä naisen oikeasta kädestä kiinni (nainen ottaa miehen peukalosta kiinni). Naisen vasen käsi miehen olalla.

Mies: aloittaa oikealla eteenpäin, ja sitten vasemmalla taaksepäin. Vaihtoaskeleessa ensin oikealla eteen, sitten vasemmalla eteen.
Nainen: aloittaa vasemmalla taaksepäin, ja sitten oikealla eteenpäin. Vaihtoaskeleessa ensin vasemmalla taakse ja sitten oikealla taakse.

Foksi

Foksia voi tanssia moneen tasajakoiseen musiikkiin, esim. iskelmään, tangoon ja swingiin. Ohjeet: http://tanssi.net/fi/lajit/foksi/

Ote: Sama kuin valssissa.

Mies:
1. Askel vasemmalla jalalla eteenpäin (hidas)
2. Askel oikealla jalalla eteenpäin (hidas)
3. Askel vasemmalla jalalla eteenpäin (nopee)
4. Askel oikealla jalalla vasemman viereen (nopee)

Nainen:
1. Askel oikealla jalalla taaksepäin (hidas)
2. Askel vasemmalla jalalla taaksepäin (hidas)
3. Askel oikealla jalalla taaksepäin (nopee)
4. Askel vasemmalla jalalla vasemman viereen (nopee)

Charleston

Charlestonin perusaskelta voi tanssia Charlestoniin ja moniin swing-kappaleisiin. Voi tanssia yksin tai parin kanssa.

1. Aloitusasento: jalat vierekkäin, hieman erillään toisistaan
2. Askel vasemmalla eteen
3. Oikealla jalalla eteen napaus ja takaisin alkuperäiselle paikalleen (napauksen kohdalla voi esim lyödä kädet yhteen, potkaista tms)
4. Vasemmalla taakse napaus ja takaisin alkuperäiselle paikalleen (eli vasen eteen)
5. Oikealla eteen napaus ja jatkuu kohdasta 3. loputtomasti…

Tässä näkyy charlestonin perusaskel, mutta me opetellaan tämä ilman korukuvioita, eli tehdään vähän helpompi versio kuin videolla: http://youtu.be/fQSY-2VtBvg

Kun tanssitaan parin kanssa, tanssitaan vierekkäin, nainen oikealla ja mies vasemmalla. Mies pitää oikeaa kättään naisen lavalla, nainen vasenta kättä miehen hauiksella. Miehen vasen ja naisen oikea pitävät toisistaan kiinni. Ote näkyy tällä videolla: http://youtu.be/BCBG2W8OM1E Tehdään kuitenkin helpompi versio tanssista.

Rock’n’roll

Rock’n’roll-perusaskelta voi tanssia rock’n’rolliin ja muuhun samanrytmiseen (esim. moniin pop-biiseihin). Tässä opetusvideo, joka antaa vähän ideaa: http://youtu.be/XTqIr5Fd8VQ. HUOM. opetamme tästä yksinkertaistetun version, eli videon tyyliä ei tarvi opetella.

Ote: mies pitää vasemmalla kädellä naisen oikeaa kättä, pari seisoo vastakkain, ei liian lähellä toisiaan

Nainen:
1. Jalat vierekkäin, hivenen harallaan. Nosta oikea jalka varpaille (vasen edelleen maassa) ja iske kantapää alas (voi myös potkaista, mutta astuminen helpompaa)
2. Nosta vasen jalka varpailleen ja iske kantapää alas (voi myös potkaista astumisen sijaan)
3. Astu oikealla jalalla vasemman taakse, vasen voi hitusen nousta samalla, siirrä oikea takaisin vasemman viereen varpailleen ja alusta

Mies:
1. Jalat vierekkäin, hivenen harallaan. Nosta vasen jalka varpaille (oikea edelleen maassa) ja iske kantapää alas (voi myös potkaista, mutta astuminen helpompaa)
2. Nosta oikea jalka varpailleen ja iske kantapää alas (voi myös potkaista astumisen sijaan)
3. Astu vasemmalla jalalla oikean taakse, oikea voi hitusen nousta samalla, siirrä vasen takaisin oikean viereen varpailleen ja alusta

Kuviota: nainen pyörähtää miehen käden alta kahdella askelsarjalla; mies vetää/kieräyttää naisen syliin; pari päästää käsistä irti ja kiertää toisensa ympäri kahdella askelsarjalla selät vastakkain.

Jazz

Hyvä opetusvideo: https://www.youtube.com/watch?v=SazDrqagpDc
Voi tanssia jazz-musiikkiin.

Ote: miehen oikea käsi naisen lantiolla, naisen vasen käsi miehen hartialla; miehen vasen käsi ja naisen oikea käsi pitävät toisistaan kiinni alhaalla (ei siis koholla)

Mies:
1. Astu vasemmalla eteen
2. Astu oikealla eteen
3. Vasemmalla eteen napaus
4. Vasemmalla taakse napaus ja alusta

Nainen:
1. Astu oikealla taakse
2. Astu vasemmalla taakse
3. Oikealla taakse napaus
4. Oikealla eteen napaus ja alusta

Tango

Jos aika menee tiukalle, tangon opetus jätetään pois, sillä sitä voi tanssia myös foksin askelin. Tangoa voi tanssia monella eri tavalla, tämän tavan opin itse aikoinaan Tanskassa (en löytänyt sopivaa opetusvideoita, saa vinkata).

Ote kuten valssissa.

Tässä erilaisia tango-liikkeitä, joita voi tanssia haluamassaan järjestyksessä:
Kuvio A: kolme askelta eteen tai taakse (nainen aloittaa vasemmalla, mies oikealla)
Kuvio B: Jalalla askel sivulle, toinen jalka raahataan viereen
Kuvio C: Mies kääntää naisen sivulle (nainen menee taaksepäin), tavallisia askelia
Kuvio D: Toinen jalka edessä, toinen takana, keinuminen jalalta toiselle
Kuvio E: Jalat vähän harallaan, paino jalalta toiselle (“idle”)

Kaikkien näiden aikana voi myös pyöriä ympäri.