Kaikki kirjoittajan Elli artikkelit

HP7: Hahmot

Hahmoja yhteensä 62

Britannian taikaministeriö

Asahi Hale f (32)
Salaperäisyyksien osasto
Pelaaja: Tiina U-R
Vaikka Neiti Hale työskentelee mystisellä salaperäisyyksien osastolla, on hän tuttu näky monille ministeriön lounasravintolasta. Tämä eläväinen nainen tapaa kerätä ympärilleen äänekkään joukon tauolla olevista työntekijöistä, eikä tässä joukossa ole ikinä tylsää. Monet ovat miettineet naisen taustaa, mutta siitä tiedustelemiseen ei näytä ikinä olevan mahdollisuutta, joko sen takia että tämä on keskellä iloisesti juttelevaa ryhmää tai kiitää pitkin käytäviä mietteissään.

Arthur Weasley m (49)
Taikaonnettomuuksien ja -katastrofien osaston päällikkö
Pelaaja: Kamilla M
Weasleyn klaanin pää on pitkän linjan ministeriöläinen, joka on omistautunut työlleen intohimoisesti lukuisien vuosien ajan. Häntä pidetään erinomaisena isänä ja monet myöntävätkin, että olisivat valmiita hakemaan tältä ymmärtäväiseltä mieheltä neuvoja omaan kotielämäänsä. Vaikka Weasleyn perhettä pidetään hieman heikompana puhdasverisenä perheenä, niin jo pelkästään perheen jatkuvuus ja voimakkaat lapset puhuvat puolestaan.

Durrikan Randolf m (19)
Salaperäisyyksien osasto
Pelaaja: Elisabet A
Durrikan on nuori Durmstrangista valmistunut velho, joka työskentelee nyt Taikaministeriössä Salaperäisyyksien osastolla. Hän menestyi hyvin opinnoissaan ja oli koulussa ollessaan johtajapoika. Nuori mies on koulunsa ja vähän isompienkin piirien keskuudessa tunnettu kohtaamisestaan taikaolennon kanssa, jonka seurauksena hän pelasti toisen oppilaan hengen.

Emilie May f (20)
Taikaolentojen sääntö- ja valvontaosasto, Ihmissusirekisteriyksikkö
Pelaaja: Tytti R
Söpön tyttömäisesti pukeutuva, optimistinen lettipää on keskiluokkaisesta jästiperheestä. Ministeriössä hänet tunnetaan ahkerana ja suvaitsevaisena työntekijänä, joka puhuu ihmissusien oikeuksien puolesta. Tämän vuoksi osa pitää häntä rasittavana aktivistina.

Evonne Bertram f (34)
Auroripäällikkö
Pelaaja: Susanna M
Vain 32-vuotiaana auroriosaston päälliköksi ylennetty uratykki Evonne Bertram on kiireinen nainen, jota on haastavaa kuvitella irrotettuna luonnollisesta työympäristöstään tanssilattialle. Bertram pitää yllä erityisen korkeaa työmoraalia, eikä tunnetusti siedä tyhmyyttä. Aika moni on varma, että muukin kuin hänen katseensa voisi tappaa, siksi töppäilyt ainakin työhön liittyvissä tapahtumissa kannattaa hänen valvovien silmiensä alla jättää vähemmälle.

Ira Marshall f (38)
Tuomari, taikalainvartijain osaston päällikkö
Pelaaja: Cami V
Ira Marshall johtaa Taikalainvartijain osastoa ja toimii Taikaministeriössä korkeimman tuomioistuimen tuomarina. Tämä sanavalmis ja kunnioitusta herättävä nainen on edennyt urallaan nopeasti Ministeriön toiseksi korkeimpaan virkaan. Hän ei silti tunnu sosiaalisessa kanssakäymisessä kaukaiselta, vaan on avoin ja kertoo mielellään mielenkiintoisia tarinoita matkoistaan maailman kaikkiin kolkkiin.

Hermione Granger-Weasley f (20)
Taikaolentojen sääntö- ja valvontaosasto, Henkilöjaosto
Pelaaja: Susa M
Tylypahkan huippuoppilaana ja Harry Potterin läheisenä ystävänä tunnettu nuori rouva meni hiljattain naimisiin Ron Weasleyn kanssa. Hän on heinäkuusta asti työskennellyt ministeriössä Taikaolentojen sääntö- ja valvontaosaston Henkilöjaostossa. Hän pyrkii parantamaan kotitonttujen, ihmissusien ja muiden ihmisten kaltaisten olentojen oikeuksia. Kahden kuukauden harjoittelujakson jälkeen hänet ylennettiin vakituiseksi työntekijäksi.

Karla Kahlesalpa f (37)
Salaperäisyyksien osaston päällikkö
Pelaaja: Miira O
Karla on Taikaministeriön Salaperäisyyksien osaston johtaja ja Taikaministeri Kingsley Kahlesalvan sisko, tosin asia tuli yleiseen tietoon vasta syksyllä. Hän on sosiaalinen, hymyileväinen ja hän nauttii kiinnostavista väittelyistä. Rouva Kahlesalpa työskenteli ennen työtään Salaperäisyyksien osastolla KTI:ssa, ja Ministeriössä työskentelynsä aikana hän on viettänyt useita vuosia ulkomailla. Hänet ylennettiin osastonsa johtoon kaksi vuotta sitten.

Kingsley Kahlesalpa m (42)
Taikaministeri
Pelaaja: Essi K
Rauhoittavasta olemuksestaan tunnettu Kahlesalpa on Britannian ylistetty taikaministeri ja entinen auroripäällikkö, joka on osannut aina rajata yksityisyytensä kunnioitettavalla tavalla. Kahlesalpa on tehnyt koko velhoyhteisön hyväksi merkittäviä poliittisia päätöksiä, jotka ovat vaikuttaneet laajalti myös muualla maailmassa. Viime aikaisten lööppien mukaan Kahlesalpa on vaikuttanut tavallista stressaantuneemmalta, mutta on vakuuttanut Britannian turvallisuuden lepäävän edelleen hyvissä käsissä.

Llewella Roderick f (43)
Velhojen neuvosto, Taikajuomien professori
Pelaaja: Helmi R
Llewella Roderick on Velhojen neuvoston jäsen ja Tylypahkan liemimestari. Rouva Roderickilla on kaksi lasta, Urien ja Tegan Tudor, joiden isä Trahaearn Tudor kuoli ensimmäisen sodan aikana hämärissä olosuhteissa. Nainen herättää kunnioitusta ihmisissä ympärillään, hän on miellyttävää seuraa ja hänen asemansa poliittisella kentällä on vahva. Tällä hetkellä juoruillaan rouva Roderickin mahdollisesta uudesta miesseuralaisesta.

Lucius Malfoy m (45)
Koulutuskehityskeskus, Tylypahkan johtokunta
Pelaaja: Hannele T
Lucius Malfoy on töissä Ministeriön Koulutuskehityskeskuksessa ja Tylypahkan johtokunnassa. Hän on ex-kuolonsyöjä, joka onnistui kuin ihmeen kaupalla välttämään (toistamiseen) vankilan livahtamalla voittajien puolelle. Sodan jälkeen hän on auttanut auroreita saamaan kiinni useita kuolonsyöjiä. Herra Malfoyn tavanneet pitävät häntä usein aika kylmänä miehenä.

Pansy Parkinson f (20)
Taikalainvartijain osasto
Pelaaja: Mira M
Pansy on tällä hetkellä Taikaministeriön Taikalainvartijain osastolla töissä assistenttina. Hän on juoruileva ja kovaääninen tyttö, ja hänellä oli Tylypahkassa oma tyttöjengi, jonka jäsenistä Daphne on läheisin. Tyttöjen välillä on ollut jotain skismaa keväästä lähtien. Pansyn kuolonsyöjä-isä joutui sodan päätteeksi Azkabaniin. Pansy on kihloissa Blaise Zabinin kanssa.

Parvati Patil f (20)
Taikalainvartijain osasto
Pelaaja: Heidi O
Etniseltä taustaltaan intialainen Parvati Patil aikoi lähteä koulun loppumisen jälkeen Intiaan opiskelemaan ennustuksen jatko-opintoja, mutta päätyikin syksyllä hakemaan töihin Taikalainvartijain osastolle. Parvati on periksiantamaton nainen, pitää haasteista ja viihtyy parhaan ystävänsä Lavenderin lisäksi muiden entisten rohkelikkojen seurassa.

Robert Burke m (26)
Taikaministerin sihteeri
Pelaaja: Emppu S
Juuri sopivan näkymätön taikaministerin sihteeri Robert Burke on kaikkialla, missä tarvitaan, mutta ei koskaan tiellä. Hän on mallisihteerin esikuva, josta hänen jatkuva etenemisensä uralla on myös osoituksena. Kovin monet eivät tunnu tietävän, millainen Burke on vapaa-ajallaan ja hän kuulemma asuu yksin. Kai hän sitten on hyvä esimerkki työlleen elämänsä omistaneista velhoista.

Rosamund Thompson f (32)
Salaperäisyyksien osasto
Pelaaja: Ilse T
Kepeä, mutta työasioissaan vakavoituva Rosamund tunnetaan sosiaalisesta asenteestaan. Tuttavapiirien kanssa Rosamundilla riittää puuhaa salaperäisyyksien osaston lisäksi – hänen pikkusiskonsa Rosina ja kummityttö Emilie löytyvät samasta rakennuksesta töistä, eikä kummankaan paikka vaikuta ilahduttavan häntä.

Rosina Culpepper f (28)
Taikaolentojen sääntö- ja valvontaosasto
Pelaaja: Henriikka P
Rosinan toinen avioliitto päättyi onnettomasti aviomiehen kuolemaan ennen kuin se oli edes saanut alkunsa ja nuori leski otti tämän hyvin raskaasti. Huhuja liikkuu että Rosinalla saattoi olla jotain tekemistä kuoleman kanssa, mutta mitään varmuutta asiasta ei ole. Työtään hän ei näytä ottavan kovinkaan vakavasti. Rosina on Rosamund Thompsonin nuorempi sisko.

Tegan Tudor f (22)
Iskuvelho
Pelaaja: Anastasia S
Tegan on Ministeriön iskuvelho ja nainen on osoittautunut äärimmäisen päteväksi työssään. Hän on taitava kaksintaistelija ja osaa myös useita kamppailulajeja. Neiti Tudor on kiivas ja tuittupäinen nuori nainen, jonka olemus on vaativa ja jokseenkin luotaantyöntävä. Hän kuuluu Tudorien sukuun, hänen äitinsä on Llewella Roderick ja veljensä Urien Tudor.

Urien Tudor m (24)
Rahasto- ja verovirasto
Pelaaja: Laura-Maria M
Urien on sukunsa perijä. Herra Tudor on naimisissa Alexandra Tudorin kanssa ja heillä on yksi lapsi. Hänen äitinsä on Llewella, siskonsa Tegan ja hän on Lucius Malfoyn kummipoika. Hän on töissä Ministeriön Rahasto- ja verovirastossa, ja on äärimmäisen älykäs mies. Herra Tudor on lämmin ja luotettava persoona, joka saa ihmiset puolelleen pienen alkukankeuden jälkeen.

Valerie Hansom f (18)
Taikaolentojen sääntö- ja valvontaosasto, Tuholaisneuvontakeskus
Pelaaja: Sonya C
Valerie on entinen puuskupuh, joka valmistui Tylypahkasta hiljattain. Hän on nykyään töissä Taikaministeriössä tuholaisneuvontakeskuksessa. Tyttö on aurinkoinen ja iloinen nuori noita, jonka elämään on mahtunut kaikenlaisia ihmissuhdesolmuja.

Muut taikaministeriöt

Althea “Ali” Sansoucy Ferreira f (18)
Ranska, Taikalainvartijain osasto, apulaislakitarkastaja
Pelaaja: Maria E
Althea on vanhan ja erittäin rikkaan Sansoucyn suvun perijätär. Hänen isänsä Jaques Sansoucy valittiin juuri Ranskan taikaministeriksi. Puhdasverisestä taustastaan huolimatta Althea on tasavertaisuuden kannattaja, hurmaava ja lämminhenkinen lakipuolella uraansa aloitteleva nainen. Althean oli tarkoitus mennä naimisiin Draco Malfoyn kanssa, mutta nainen karkasi viisi päivää sitten pidetyistä jo skandaaliksi muodostuneista häistään.

Marlène Desjardins f (30)
Ranska, Kansainvälisten suhteiden osasto
Pelaaja: Tanja R
Marléne on viehättävä ja sivistynyt uranainen, joka ottaa työnsä vakavasti. Séverin Adrienin siipiensä suojaan ottanutta Marlénea ei kiinnosta yksityiselämän skandaalit, kunhan ne eivät vaikuta työn lopputulokseen. Syksyllä Marléne vietti kuukauden Lontoossa työmatkalla. Hänet on myös tavattu parista urheilutapahtumasta.

Séverin Adrien m (18)
Ranska, Kansainvälisten suhteiden osasto
Pelaaja: Jenni A
Séverin työskentelee Ranskan taikaministeriössä Kansainvälisten suhteiden osastolla Marlènen alaisuudessa. Hän on taitava työssään, erittäin hurmaava ja kohtelias herrasmies, jolla on välillä taipumusta myös flirttailuun. Séverin nousi viisi päivää sitten julkisuuteen ilmestyttyään Dracon ja Althean häihin ja vietyään morsiamen mukanaan.

Tylypahka

Ciaran Bowen m (29)
PVS:n professori, luihuisten tuvanjohtaja
Pelaaja: Milla K
Vastikään omalta Ammattikillaltaan vuoden tunnustuksen saanut pimeyden voimilta suojautumisen opettaja on yksi Tylypahkan tiukimpina pidettyjä opettajia. Yleensä valmistuvien oppilaiden sanat lähinnä kehuvat tätä tiukasta, mutta asiallisesta opettamisesta tunnettua professoria. Tunnustuksen saamisen jälkeen Professori Bowen on saanut huomattavan määrän hakemuksia kisällin pestiin.

Leo Valkeapää m (27)
Muodonmuutosten professori, rohkelikkojen tuvanjohtaja
Pelaaja: Mikko P
Toisin kuin kollegansa professori Bowen, Valkeapää lienee tämänhetkinen oppilassuosikki opettajien joukossa. Tämä eläväinen ja ilmetty entinen Rohkelikko tulee erinomaisesti toimeen lähes kaikkien oppilaiden kanssa ja hänen rento ja mukaanottava opettamistyylinsä saa kehuja monilta.

Minerva McGarmiwa f (64)
Tylypahkan rehtori
Pelaaja: Anna H
Sodan jälkeen uraa Tylypahkan rehtorina tehnyt Rehtori McGarmiwa on tiukan asiallinen kaikissa tilanteissa ja kykenee asettumaan kasvokkain kovimmankin vastaanväittäjän kanssa. Velhomaailmassa häntä kunnioitetaan mittavan maagisen taidon omaavana ja yhtenä edellisen velhosodan kantavana voimana. Hänet on myös nimetty yhdeksi vaikuttavimmaksi noidaksi omalla alallaan, eli muodonmuutoksissa.

Muut kutsuvieraat

Anwen Oliver f (22)
Muusikko, viulisti
Pelaaja: Viivi S
Anwen on ulkonäöltään huoliteltu, muttei huomaamaton. Hänestä jäävät mieleen erikoiset hiuskoristeet ja ketjut. Esiintyminen saa tavallisesti hieman synkähkön oloisen Anwenin valovoimaisuuden esiin. Hänellä on tapana myötäillä keskustelukumppaniensa mielipiteitä. Anwen kuului aiemmin nyt jo hajonneeseen yhtyeeseen Sirpittömät. Hän jatkoi soolouralla säveltäjänä ja viulistina, mutta ei ole vielä kovin laajasti tunnettu.

Ashleig “Ash” Selwyn f (25)
Parantaja, Tylypahka
Pelaaja: Tiina U-R
Lady Ashleig Selwyn on puhdasverisen Selwynien suvun viimeinen jälkeläinen ja samalla sukunsa pää. Aikoinaan parantajaksi opiskellut Lady Selwyn on tunnettu lahjoittaja. Sotien aikana Selwyn kunnostautui aktiivisena taisteluiden eturintamalla parantaen ja poistaen taistelukentältä haavoittuneita. Suhtautuu ammattiinsa vakavasti, mutta potilaisiinsa lämpimästi hymyillen.

Bill Weasley m (29)
Irveta, kiroustenmurtaja
Pelaaja: Heidi V
Weasleyn monipäisen perheen esikoinen, jonka tunnistaa kadulla sodan kasvoille jättämistä arvista. Bill avioitui Fleur Delacourin kanssa pari vuotta sitten. Nuori aviopari on sittemmin viettänyt melko rauhallista perhe-elämää piilossa julkisuudelta. Bill työskentelee tällä hetkellä Irvetaa koskevien muutosprojektien parissa, joissa pyritään laajentamaan pankkia ja lisäämään turvallisuutta.

Draco Malfoy m (19)
Kokeellisen taikuuden instituutti (KTI); Sijoittaja
Pelaaja: Elli O
Luciuksen poika Draco on Malfoyn suvun perijä, ja työskentelee tällä hetkellä KTI:ssa, jossa tutkii muun muassa uudenlaisia suojataikoja. Tämän lisäksi hän tekee sijoitustoimintaa, ja on Millenium-juhlissa lahjoittajan roolissa. Tämä kunnianhimoinen ja nokkela nuorimies on viime päivinä ollut otsikoissa katastrofiksi kääntyneistä häistään, joissa morsian jätti hänet alttarille.

Felix Fenwick m (29)
Pyhän Mungon johtokunta
Pelaaja: Henri J
Herra Fenwick on kerännyt mainittavaa huomiota Pyhän Mungon johtokunnan nuorimpana jäsenenä. Hän sai paikan lahjakkuutensa, vahvasti uraorientoituneen asenteen ja monipuolisen opiskeluhistoriansa takia. Huhutaan, että mies on tehnyt mittavia opintoja muillakin mantereilla ja hyödyntää näitä kehittäessään Mungon toimintaa. Hän on johtokunnan jäsenistä lähestyttävin, joten ulkopuoliset tulevat usein puhumaan hänelle parannusehdotuksistaan.

George Weasley m (21)
Weasleyn Welhowitsit, Viistokuja
Pelaaja: Ursula J
Weasleyn Welhowitsien toisena omistajana tunnetuksi noussut George Weasley on toinen puoli kaksosparista, joiden Tylypahkan kouluvuosista kerrotaan edelleen tarinoita, jotka inspiroivat uutta polvea ottamaan kaiken mahdollisen irti kouluvuosistaan. Veljesparin toinen puoli, Fred Weasley, valitettavasti menehtyi edellisen sodan aikana, jonka jälkeen George jatkoi yksin – tai ajoittain Lee Jordanin tukemana – pilailupuotinsa ylläpitoa.

Gideon Ollivander m (25)
Taikasauva-asiantuntija
Pelaaja: Karita M
Ollivanderin suvun vesa, tuleva sauvamestari Gideon Ollivander on palannut usean vuoden ulkomailla olon jälkeen takaisin Britanniaan ja saapuu juhliin nuoren kihlattunsa kanssa. Kuten isoisänsä, herra Ollivander on omistautunut työlleen ja valmis jakamaan tietouttaan taikasauvoista.

Gorgorius Voltán m (46)
Liikemies
Pelaaja: Sami P
Gorgoriuksen käytös ja olemus huokuvat aristokraattisuutta. Siihen on syytäkin, sillä hän on vaikutusvaltaisen venäläisen velhosuvun pää sekä menestynyt liikemies. Gorgorius on seurapiireissä kuin kotonaan, ja tuntuu huomaavan joukosta kaikki merkittävimmät henkilöt.

Michael Harkova m (26)
Huispaaja, Lipilinnan lepakot
Pelaaja: Paula I
Julkisuudessa tunnettu Michael Harkova on pitänyt viimeisten kuukausien ajan päätään piilossa valokeilasta. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että hän panostaa uraansa huispaajana. Michael tulee juttuun useimpien kanssa, mutta välit nuorempaan siskoon vaikuttavat sangen kireiltä.

Neville Longbottom m (19)
Yrttitiedon asiantuntija
Pelaaja: Henniina I
Sotasankarina tunnettu ja teoistaan palkittu Neville lähti kesällä Japaniin puoleksi vuodeksi tutustumaan itämaisiin taikakasveihin. Matkaseuranaan hänellä oli Ophélie Leblanc. Hän on hiljattain palannut takaisin Englantiin. Rohkea, joskin vähän kömpelö ja hajamielinen Neville on loistava yrittitiedossa, ja tulee varmasti menestymään alalla.

Slava Voltán m (19)
Velhojen näyttämötaiteen opisto (VNO)
Pelaaja: Hanna V
Slava kuuluu mahtavaan venäläiseen Voltánien velhosukuun. Hän tuntuu kuitenkin suunnanneen karismansa ja tarmonsa teattereiden lavoille suvun edustamisen sijaan. Slavaa voisi luonnehtia rempseäksi tuhannen ilmeen tapaukseksi, joka saa osakseen etenkin tyttöjen huomiota.

Thur Jernmars m (74)
Durmstrang, taikaeläinten hoidon professori
Pelaaja: Kyösti N
Jokseenkin juron oloinen, mutta arvokas professori Jernmars on kulkenut edustamassa pohjoisen suurta koulua vuoden aikana useammissa kansainvälisissä tapahtumissa, eikä tee poikkeusta ministeriön uuden vuoden juhlien suhteen. Moni saattaa jäädä mielenkiinnolla odottamaan, aikooko professori nostaa tanssijalkaa korkeasta iästään huolimatta.

Valkyria Harkova f (18)
Pelaaja: Jenni J
Valkyria on kuuluisan huispaajan Michael Harkovan pikkusisko. Harkovat ovat varakas ja puhdasverinen perhe, alunperin kotoisin Venäjältä. Valkyria on hiljainen, mutta tulee toimeen ihmisten kanssa. Hän liikkui aikanaan Pansyn tyttöjengissä. Valkyria on kiertänyt pitkin maailmaa viimeiset kuukaudet ja on saanut jotain kautta kutsun juhliin.

Viola Winters f (28)
Laulaja
Pelaaja: Anne-Mari P
Violan tunnistaa vaaleanpunaisista hiuksista ja tyylikkään rokahtavasta pukeutumisesta. Pieni mystisyys ja Violan räväkkyys ovat keränneet hänelle uskollisia faneja. Viola onkin tehnyt jo useita levyjä. Hänen musiikkinsa on suureksi osaksi melodista metallia, joskus muutakin.

Toimittajat

Lavender Brown f (19)
Charmi, apulaistoimittaja
Pelaaja: Sofia V
Syksyllä Charmi-lehden apulaistoimittajana aloittanut Nti Brown on kiinnostunut muodista ja politiikasta – tai poliitikoista. Lavender on tunteellinen, romanttinen ja hieman melodramaattinen. Hän taisteli urheasti mukana Tylypahkan taistelussa.

Rita Luodiko f (48)
Hiiviskelijä!, toimittaja
Pelaaja: Sirpa P
Ennen Päivän Profeetassa, nykyään Hiiviskelijä! -lehdessä toimittajana työskentelevä Rita Luodiko on hyvin tunnettu, ja sen vuoksi myös tietyissä piireissä vältettävä henkilö. Useiden kuuluisuuksien jokseenkin kyseenalaiset elämänkerrat kirjoittanut Luodiko on tulossa juhliin nuuskimaan, siis etsimään aihetta seuraavaan suureen juttuunsa.

Rudolf Marwick m (29)
Päivän profeetta, toimittaja
Pelaaja: Santtu P
Hyvin verkostoitunut Rudolf Marwick on nimekäs Päivän profeetan toimittaja, ja hänet tunnetaan erityisesti politiikkaan liittyvistä artikkeleistaan. Rudolf pyrkii ajamaan Päivän profeettaa asiapitoisempaan suuntaan ja tarttuu äänekkäästi taikaministeriön hallinnon epäkohtiin. Sodan aikaan kirjoitteli Voldemortin vastaisiin maanalaisiin lehtiin.

Avecit

Alexandra Tudor f (24)
Kokeellisen taikuuden instituutti (KTI)
Pelaaja: Iiris K
Alexandra Tudor on Kokeellisen taikuuden instituutin muodonmuutosten osaston yksi johtavista tutkijoista. Nuoresta iästään huolimatta tämä monen mielestä kylmä nainen on edennyt urallaan nopeasti, voittanut alan palkintoja ja osallistunut merkittäviin tutkimuksiin. Rouva Tudor on naimisissa Urien Tudorin kanssa, ja heillä on yksi lapsi.

Angelina Johnson f (22)
Irveta, kirouksenmurtaja
Pelaaja: Malla K
Irvetassa kirouksenmurtajaksi kouluttautunut ja työssään taitava Angelina saapuu Ministeriön juhliin George Weasleyn avecina. Monet odottivat Angelinan päätyvän huispauksen pariin Tylypahkan jälkeen, mutta toisin kävikin. Angelina nauttii työstään ja on varsin huumorintajuinen tyyppi.

Astoria Greengrass f (17)
Pelaaja: Satu A
Rikkaan perheen toinen tytär Astoria on Daphnen pikkusisko ja on tullut juhliin Draco Malfoyn avecina. Nuori neito on vaaleahiuksinen ja hyvin tarkka ulkonäöstään. Astoria tunnetaan suorapuheisuudestaan ja äänekkyydestään, toisin kuin siskonsa. Astoria on Tylypahkassa viimeisellä luokalla.

Blaise Zabini m (20)
Pelaaja: Maiju R
Erittäin komea Blaise Zabini on tunnettu äidistään, jonka seitsemän aviomiestä ovat mystisesti kuolleet jättäen jälkeensä ison omaisuuden. Blaise vaikuttaa ulkopuolisille älykkäältä ja tyyneltä. Mies on ollut poissa koko syksyn, eikä kukaan tiedä missä tai mitä hän on ollut tekemässä. Hän on kihloissa Pansy Parkinsonin kanssa ja on tullut juhliin tämän avecina.

Catherine Smith f (18)
Pelaaja: Heidi T
Sädehtivänvihreät silmät, kullanvaaleat kiharat ja virheetön posliinimainen iho tekevät Cathista kuvankauniin. Luonteeltaan hän on ystävällinen, mutta arka. Cath ei ole aiemmin osallistunut seurapiiritilaisuuksiin.

Cleantha Rosier f (18)
Pelaaja: Eveliina A
Häähumun pyörityksessä elävä päättäväinen neiti Rosier järjesti Ollivanderin suvun kustantamina suuret tanssiaiset, jotka herättivät kiinnostunutta kohinaa Britannian velhojen seurapiireissä syksyllä. Yllättävien sukujen yhdistäminen on vaikuttanut joistakin epäilyttävältä, mutta milloin epätodennäköisyys olisi kahden nuoren välistä rakkautta ollut pidättelemään?

Daphne Greengrass f (19)
Pelaaja: Suvi V
Hillitty, “jääkuningattarena” tunnettu Daphne on vanhempi tytär rikkaiden Greengrassien perheestä ja täten suvun perijätär. Hän on kihloissa Robert Burken kanssa, jonka avecina hän on saapunut juhliin. Daphne on entinen Pansyn luihuistyttöjengin vakiojäsen, mutta tyttöjen välillä tuntuu olleen jotain skismaa jo keväästä asti.

Fleur Weasley f (22)
Irveta
Pelaaja: Iida H
Fleur (os. Delacour) avioitui Bill Weasleyn kanssa pari vuotta sitten sodan kynnyksellä. Hän työskentelee kätevästi aviomiehensä kanssa Irvetassa, konttorihommissa. Naisella on taitoa kääntää miesten päät kulkiessaan huoneesta toiseen. Hänessä on kuulemma veelanverta, joten liekö tuo ihmekään.

Ilse Lowley f (18)
Pelaaja: Mira S
Hieman poikamainen Ilse on matkustellut ympäri maailmaa taikaolentojen perässä valmistuttuaan Tylypahkasta. Hän on ulkonäöstään piittaamaton entinen rohkelikko, joka tulee toimeen lähes kaikkien kanssa.

Molly Weasley f (50)
Pelaaja: Tiia K
Molly Weasley on Weasleyn perheen matriarkka, joka ohjaa lapsikatrastaan tiukalla vaikkakin erittäin rakastavalla otteella. Molly avioitui Arthur Weasleyn kanssa pian heidän valmistuttuaan Tylypahkasta. Molly on kotiäiti.

Ophélie Leblanc f (18)
Kirjastonhoitaja, Wales
Pelaaja: Aino K
Tällä hyväsydämisellä ranskalaisneidolla on suuret luonnonlahjat ennustuksessa. Kesällä Ophélie lähti joksikin aikaa Japaniin Neville Longbottomin kanssa tutustumaan itämaisiin ennustusmenetelmiin. Ophelié on syksyn ajan työskennellyt kirjastonhoitajana Walesissa.

Theodore “Theo” Nott m (19)
Pelaaja: Sanni V
Syrjäänvetäytyvä ja aika huomaamaton nuori mies. Theodoren kuolonsyöjä-isä kuoli toisen sodan aikana ja tästä syystä Theo on asustanut yksin. Vaikuttaa nykyään vetäytyvän jopa aikaisempaa enemmän syrjään katseilta. Ei tiettävästi tee tällä hetkellä mitään.

Henkilökunta

Benjamin “Beni” Sawyer m (19)
Auroriopisto
Pelaaja: Elisa L
Beni on rehti ja reilu entinen puuskupuh. Hän on vahva ja lihaksikas nuori velho, joka tällä hetkellä opiskelee auroriopistossa. Nuori mies on huolehtivainen ja moraalitajuinen ja taisteli Tylypahkan taistelussa Feeniksin killan puolella. Juhliin hän tulee järjestyksenvalvojaksi. Benin ottoisä ja kummisetä on ex-huispaaja ja omistaa huispausliikkeen.

Dean Thomas m (19)
Taiteilija
Pelaaja: Petra A
Valmistumisen jälkeen Dean on majaillut omassa kämpässään Lontoon laidalla ja elättää itsensä taiteella. Vapaa-taiteilijasieluinen Dean ei vakavista suhteista perusta, vaan nukkuu milloin kenenkäkin kanssa. Deanilla on sen verran nimeä, että häntä pyydettiin auttamaan ministeriön uudenvuodenjuhlien järjestelyissä.

Harry Potter m (19)
Auroriopisto
Pelaaja: Laura P
Kaikkien tuntema sotasankari, Poika-joka-elää aloitti syksyllä auroriopistossa, ja onkin nyt juhlissa järjestyksenvalvojana. Rohkea ja itsepäinen Harry on koittanut jossain määrin vältellä julkisuutta, mutta paparazzien bongattua hänet treffeiltä Devin-nimisen miehen kanssa syyskuussa hän piti asiasta lehdistötilaisuuden ja ilmoitti julkisesti olevansa biseksuaali. Suurin kohu tästä on jo haihtunut.

Michael Corner m (19)
Herra Mulpepperin apoteekki, Viistokuja
Pelaaja: Satu S
Entinen korpinkynsipoika Michael työskentelee nykyään Herra Mulpepperin apoteekissa oppipoikana, samassa paikassa kuin Tracey Davis. Hän on erittäin pätevä taikajuomissa ja kiinnostunut myös huispauksesta, vaikka ei itse pelaakaan. Michael taisteli mukana Tylypahkan taistelussa linnaa puolustaen.

Rebecca Doyle f (18)
Pelaaja: Melissa R
Naiivi ja hiukan pikkutyttömäinen laulajatyttö Rebecca on valmistuttuaan kadonnut velhomaailmasta melkein kokonaan. Hän on jästisyntyinen entinen korpinkynsi, joka on täysin vakuuttunut, että maailma loppuu vuonna 2000. Tyttö on iloinen ja optimistinen nuori noita, joka kohtelee kaikkia ihmisiä tasa-arvoisesti ja on vastaanottavainen kaikkia kohtaan.

Ron Weasley m (19)
Auroriopisto
Pelaaja: Lee H
Ron aloitti syksyllä auroriopistossa, ja on juhlissa järjestyksenvalvojana. Kesällä hän oli apulaisena Weasleyn Welhowitseissä. Tämä Weasleyn perheen toiseksi nuorimmainen on tunnettu myös Harry Potterin parhaana ystävänä ja sotasankarina. Ron meni syyskuussa naimisiin ystävänsä Hermione Grangerin kanssa.

Seamus Finnigan m (19)
Räjähde-ekspertti
Pelaaja: Annika T
Mainioista räjäytystaidoistaan tunnettu Seamus palkattiin kesällä pieneen räjähdefirmaan, jossa hän on työskennellyt siitä lähtien. Sitä kautta hän myös päätyi töihin ministeriön uudenvuodenjuhliin. Seamus taisteli mukana Tylypahkan taistelussa ja on luonteeltaan melko perinteinen rohkelikko.

Tracey Davis f (19)
Herra Mulpepperin apoteekki, Viistokuja
Pelaaja: Pauliina R
Tracey on loistava liemissä ja onkin ollut koko syksyn työharjoittelussa Viistokujalla sijaitsevassa apoteekissa Michael Cornerin kanssa. Liemien lisäksi hän tekee taidetta. Tracey on teräväkielinen entinen Pansyn tyttöjengin jäsen ja on tullut tekemään töitä juhliin.

HP7: Ruokalista

Tässä larpin ruokalista. Otamme vapauden muutoksiin, jos kaupasta ei löydykään kaikkea tarvittavaa.

Pe iltapala
Leipä, rasva
Juusto, leikkele, kurkku
Jogurtti
Kahvi, tee, vesi, mehu
(ERV gluteeniton, maidoton)

La aamupala
Puuro, kiisseli
Leipä, rasva
Leikkele, juusto, kurkku, tomaatti
Kahvi, tee, mehu, vesi
(ERV gluteeniton)

La lounas
Kasvissosekeitto
Leipä, rasva
Mehu, vesi
Kahvi, tee
(ERV maidoton)

La illallinen
Salaattibuffet:
-vihreä salaatti
-ananas
-kurkku
-tomaatti
-salaattijuustokuutio
-oliivit
-sipulirengas
-paprikasuikale
-patonki, levite
-salaatinkastike
Mango broileri / Kasvispihvit
Pariisinperunat
Lämmin kasvislisäke
Suklaamousse
Kahvi, tee, mehu ja vesi

La iltapala
Leipä, rasva
Juusto, leikkele
Kahvi, tee, mehu, vesi

Su brunssi
Jämät

HP7: Ohjelma

Tässä on alustava viikonlopun ohjelma, muutokset mahdollisia, jopa todennäköisiä.

Perjantai

17.00 Paikalle voi alkaa saapua

17.00-19.00 Valmistelua, tutustumista, yksilöbriiffausta ja juoneen liittyvien proppien jakelua pelaajille. Jos kaipaat hieman perusteellisempaa yksilöbriiffausta, kannattaa saapua ajoissa, niin ehdimme sinut paremmin briiffaamaan.

19.00-22.00 Tanssiharjoitukset (vapaaehtoinen). Harjoituksissa opetetaan perusaskeleet valssiin, foksiin, tangoon, charlestoniin, rockn’n’rolliin ja jazziin. Kaikki nämä ovat hyvin yksinkertaisia ja helppoja tansseja. Jos osaat jo tanssia, voit tulla auttamaan ja opettamaan muita. Tämä on myös hyvä tilaisuus tutustua muihin ja crossaajille opetella miesten askeleet. Jos pelkkä valssi jo tuottaa sinulle vaikeuksia etkä halua opetella kuin yhden tai muutaman tanssin, voit mennä toiseen tilaan harjoittelemaan ja harjaannuttamaan itseäsi niissä.
Tanssiohjeet

22.00 ILTAPALA

22.00 -> Yksilöbriiffausta ja kontakteihin tutustumista kunnes pelinjohto & pelaajat haluaa nukkumaan

00.00 Hiljaisuus

Lauantai

9.00-10.00 AAMUPALA

10.00-11.00 Yhteinen alkubriiffi

11.00-13.30 Ryhmäbriiffejä, yksilöbriiffejä tarpeen mukaan & proppaamista

12.30-13.30 LOUNAS

13.30-14.00 Peli alkaa liukuvasti siitä, että hahmot saapuvat paikalle.

14.00-17.00 In-game valmistautumista.

15.30-17.00 Kuvauspiste ruokasalissa, kuvaajana Dean Thomas. Kuvaan voi tulla yksinään, parin kanssa tai vaikka pienessä ryhmässä.

17.00 Juhlien avajaiset, tervetulomalja, hyväntekeväisyyden ja arpajaisten esittely, yhteiskuvat (sisällä, kaikki eivät mahdu samaan kuvaan, miehet ja naiset siis omissa kuvissaan. Kuvaajana Rudolf Marwick.)

17.30-19.00 JUHLAILLALLINEN
Ruokailun aikana sopivissa väleissä tai heti sen jälkeen esiintyvät Anwen Oliver ja Viola Winters (kummallakin oma esitys).

19.00-01.00 Tanssilattia, tee-se-itse ennustus & boolipöytä avoinna.

23.00 Stipendien jako & arpajaisten voittajat julkaistaan.

23.00 ILTAPALA

23.50-00.10 Lyhyt ilotulitus

00.00-01.30 Pelin voi lopettaa liukuvasti tällä välillä, viimeistään klo 1.30 peli pistetään poikki.

00.00 -> Sauna lämpiää kunnes joku sen lämmittää, sinne voi mennä lopetettuaan pelin.

Sunnuntai

10.00-11.00 AAMUPALA / BRUNSSI

10.30 Yhteinen loppubriiffi

11.00-15.00 Siivousta ja pakkausta (kaikki osallistuvat siivoukseen! Sitten saa lähteä, kun on siivonnut).

15.00 Tähän mennessä kaikkien pitää olla pelipaikalta pihalla.

HP7: Tanssiohjeet

Perjantai-iltana opetettavat tanssit: valssi, foksi, tango, charleston, rock’n’roll ja jazz. Lähes kaikki tanssiaisten musiikit ovat tanssittavissa näillä askelilla. Juhlissa musiikin välissä on lyhyttä juontoa, jossa aina kerrotaan minkä tyylin tansseja on vuorossa, jotta tiedät, millä askelilla voit tanssia. Lyhyet tanssiohjeet teipataan myös muistin virkistämiseksi salin seinälle.

Valssilla ja foksilla voi jo tanssia lähes kaikki tanssiaisten musiikit. Tulemme soittamaan kerran myös cicapon ja kehruuvalssin, mutta niitä ei opeteta, ne saa mennä halukkaat ja ne osaavat tanssimaan. Opetustahti on melko kova, eli voi olla hyödyllistä vilkaista tansseja vähän etukäteen, mutta ei hätää, ne kyllä opetetaan ihan alusta asti myös paikan päällä :)

Valssi

Valssia voi tanssia monella eri tavalla, ja me opetamme yhden perustyylin. Tässä erittäin hyvä suomenkielinen opetusvideosarja: http://www.youtube.com/playlist?list=PL57963B3207EA3DA8

Ote: miehen oikea käsi naisen lavalla, vasemmalla kädellä naisen oikeasta kädestä kiinni (nainen ottaa miehen peukalosta kiinni). Naisen vasen käsi miehen olalla.

Mies: aloittaa oikealla eteenpäin, ja sitten vasemmalla taaksepäin. Vaihtoaskeleessa ensin oikealla eteen, sitten vasemmalla eteen.
Nainen: aloittaa vasemmalla taaksepäin, ja sitten oikealla eteenpäin. Vaihtoaskeleessa ensin vasemmalla taakse ja sitten oikealla taakse.

Foksi

Foksia voi tanssia moneen tasajakoiseen musiikkiin, esim. iskelmään, tangoon ja swingiin. Ohjeet: http://tanssi.net/fi/lajit/foksi/

Ote: Sama kuin valssissa.

Mies:
1. Askel vasemmalla jalalla eteenpäin (hidas)
2. Askel oikealla jalalla eteenpäin (hidas)
3. Askel vasemmalla jalalla eteenpäin (nopee)
4. Askel oikealla jalalla vasemman viereen (nopee)

Nainen:
1. Askel oikealla jalalla taaksepäin (hidas)
2. Askel vasemmalla jalalla taaksepäin (hidas)
3. Askel oikealla jalalla taaksepäin (nopee)
4. Askel vasemmalla jalalla vasemman viereen (nopee)

Charleston

Charlestonin perusaskelta voi tanssia Charlestoniin ja moniin swing-kappaleisiin. Voi tanssia yksin tai parin kanssa.

1. Aloitusasento: jalat vierekkäin, hieman erillään toisistaan
2. Askel vasemmalla eteen
3. Oikealla jalalla eteen napaus ja takaisin alkuperäiselle paikalleen (napauksen kohdalla voi esim lyödä kädet yhteen, potkaista tms)
4. Vasemmalla taakse napaus ja takaisin alkuperäiselle paikalleen (eli vasen eteen)
5. Oikealla eteen napaus ja jatkuu kohdasta 3. loputtomasti…

Tässä näkyy charlestonin perusaskel, mutta me opetellaan tämä ilman korukuvioita, eli tehdään vähän helpompi versio kuin videolla: http://youtu.be/fQSY-2VtBvg

Kun tanssitaan parin kanssa, tanssitaan vierekkäin, nainen oikealla ja mies vasemmalla. Mies pitää oikeaa kättään naisen lavalla, nainen vasenta kättä miehen hauiksella. Miehen vasen ja naisen oikea pitävät toisistaan kiinni. Ote näkyy tällä videolla: http://youtu.be/BCBG2W8OM1E Tehdään kuitenkin helpompi versio tanssista.

Rock’n’roll

Rock’n’roll-perusaskelta voi tanssia rock’n’rolliin ja muuhun samanrytmiseen (esim. moniin pop-biiseihin). Tässä opetusvideo, joka antaa vähän ideaa: http://youtu.be/XTqIr5Fd8VQ. HUOM. opetamme tästä yksinkertaistetun version, eli videon tyyliä ei tarvi opetella.

Ote: mies pitää vasemmalla kädellä naisen oikeaa kättä, pari seisoo vastakkain, ei liian lähellä toisiaan

Nainen:
1. Jalat vierekkäin, hivenen harallaan. Nosta oikea jalka varpaille (vasen edelleen maassa) ja iske kantapää alas (voi myös potkaista, mutta astuminen helpompaa)
2. Nosta vasen jalka varpailleen ja iske kantapää alas (voi myös potkaista astumisen sijaan)
3. Astu oikealla jalalla vasemman taakse, vasen voi hitusen nousta samalla, siirrä oikea takaisin vasemman viereen varpailleen ja alusta

Mies:
1. Jalat vierekkäin, hivenen harallaan. Nosta vasen jalka varpaille (oikea edelleen maassa) ja iske kantapää alas (voi myös potkaista, mutta astuminen helpompaa)
2. Nosta oikea jalka varpailleen ja iske kantapää alas (voi myös potkaista astumisen sijaan)
3. Astu vasemmalla jalalla oikean taakse, oikea voi hitusen nousta samalla, siirrä vasen takaisin oikean viereen varpailleen ja alusta

Kuviota: nainen pyörähtää miehen käden alta kahdella askelsarjalla; mies vetää/kieräyttää naisen syliin; pari päästää käsistä irti ja kiertää toisensa ympäri kahdella askelsarjalla selät vastakkain.

Jazz

Hyvä opetusvideo: https://www.youtube.com/watch?v=SazDrqagpDc
Voi tanssia jazz-musiikkiin.

Ote: miehen oikea käsi naisen lantiolla, naisen vasen käsi miehen hartialla; miehen vasen käsi ja naisen oikea käsi pitävät toisistaan kiinni alhaalla (ei siis koholla)

Mies:
1. Astu vasemmalla eteen
2. Astu oikealla eteen
3. Vasemmalla eteen napaus
4. Vasemmalla taakse napaus ja alusta

Nainen:
1. Astu oikealla taakse
2. Astu vasemmalla taakse
3. Oikealla taakse napaus
4. Oikealla eteen napaus ja alusta

Tango

Jos aika menee tiukalle, tangon opetus jätetään pois, sillä sitä voi tanssia myös foksin askelin. Tangoa voi tanssia monella eri tavalla, tämän tavan opin itse aikoinaan Tanskassa (en löytänyt sopivaa opetusvideoita, saa vinkata).

Ote kuten valssissa.

Tässä erilaisia tango-liikkeitä, joita voi tanssia haluamassaan järjestyksessä:
Kuvio A: kolme askelta eteen tai taakse (nainen aloittaa vasemmalla, mies oikealla)
Kuvio B: Jalalla askel sivulle, toinen jalka raahataan viereen
Kuvio C: Mies kääntää naisen sivulle (nainen menee taaksepäin), tavallisia askelia
Kuvio D: Toinen jalka edessä, toinen takana, keinuminen jalalta toiselle
Kuvio E: Jalat vähän harallaan, paino jalalta toiselle (“idle”)

Kaikkien näiden aikana voi myös pyöriä ympäri.

HP6: Info

Aika

Pe-su 27.-29.9.2013. Perjantaina saa alkaa saapumaan paikalle aikaisintaan klo 16. Viimeistään paikalla pitäisi olla klo 19.30, jolloin pidetään alkubriiffi, jonka aikana kerrataan säännöt ja muita yleisiä asioita. Olisi hyvä kuitenkin tulla jo aikaisemmin (esim. klo 18), jotta ehdit tarpeen vaatiessa pitämään henkilökohtaisen briiffin hahmostasi pelinjohdon kanssa sekä tutustumaan muihin. Sunnuntaina paikan pitää olla siivottu ja tyhjä klo 13 mennessä.

Suurin osa hahmoista aloittaa pelin perjantai-iltana alkubriiffien jälkeen, n. klo 21-22. Peli loppuu lauantai-iltana klo 21-23.

Paikka

Peli pidetään Vahojärven leirikeskuksessa, osoite on Vahojärventie 828, 39700 Parkano. Paikka on noin. 16 kilometrin päässä Parkanon keskustasta. Parkanoon pääsee junalla ja rautatieasemalta lähtee kimppakyytejä leirikeskukselle, joten jos tarvitset kyytiä, ilmoita siitä hyvissä ajoin, niin järjestämme kyydin sinulle tavalla tai toisella. Lauantai-iltana pääsee myös saunaan. Lisäksi rohkeat kylmää uhmaavat voivat käydä pulahtamassa järvessä.

Pelipaikalle ei saa tuoda alkoholia, kaiken tupakoinnin täytyy tapahtua ulkona ja kengät täytyy jättää aina eteiseen tullessa sisään. Kannattaa siis ottaa kengät, joiden jalkaan laittamisessa tai pois ottamisessa ei mene ikuisuutta.

Vahojärven leirikeskuksen sivut

Ikäraja ja vakuutukset

Larpin ikäraja on 15 vuotta, eli pelaajan täytyy viimeistään pelipäivänä täyttää 15. Tästä ei jousteta, sillä vaikka osa tätä nuoremmista olisi ikäistänsä kypsempiä, niin meidän on sitä vaikea reilusti arvioida. Sen vuoksi kukaan alle 15-vuotias ei saa peliin osallistua. Peliin on ikäraja monestakin syystä: ensinnäkin hahmoon eläytyminen vaatii kypsyyttä, ihmistuntemusta ja taitoa asettua toisen osaan. Lisäksi hahmoa täytyy esittää koko päivä, mitä nuoremmat eivät aina jaksa tehdä. Toiseksi kaikki pelin hahmot ovat vähintään 16-vuotiata, ja tätä paljon nuoremman voi olla vaikea esittää hahmoa uskottavasti. Pelissä myös käsitellään joitain aiheita, jotka eivät välttämättä sovi alle 15-vuotiaille. Pelin järjestäjät eivät myöskään halua katsoa alle 15-vuotiaiden perään.

Alle 18-vuotiaiden tulee kysyä suostumusta huoltajalta.

Pelinjärjestäjien puolesta pelaajia tai pelipaikkaa ei ole vakuutettu. Pelaajat ovat itse vastuussa itsestään ja tekemisistään, eli toivomme kaikkien pitävän huolta itsestään ja myös muista! Pelinjärjestäjillä on mukanaan ensiapulaukku, ja pelissä on mukana useampia ensiaputaitoisia ihmisiä.

Pelimaksu

Pelimaksu on 30-32 euroa, summa tarkentuu myöhemmin. Pelimaksun täytyy olla maksettuna 31.8.2013 mennessä, tarkat maksutiedot tulevat myöhemmin. Valmiin hahmon voi saada vasta, kun maksu on maksettu. Maksuun sisältyy ruokailu sekä majoitus koko viikonlopuksi. Vähän hienomman pelipaikan ja ruoan lisäksi maksuilla kustannetaan mm. pelin lavastuksia.

Ruokailu

Perjantaina tarjotaan iltapalaa. Lauantaina ruokaillaan in-game, ja tarjolla on aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala. Sunnuntaina on vielä aamupalaa. Tarjottavilla ruuilla pärjää koko viikonlopun, mutta omia eväitä saa tuoda varmuudeksi mukana, jos kaipaa esim. välipalaa. Kaikki jääkaappitila kuitenkin tarvitaan yhteisille ruoka-aineksille, eli otathan jotain sellaista, jota ei tarvitse viedä jääkaappiin. Jos sinulla on allergioita tai erikoisruokavalioita, niin ilmoitathan hyvissä ajoin, niin osaamme varautua niihin. Alkoholin tuominen tapahtumaan on kiellettyä.

Majoitus

Pelipaikalla on kaikille sängyt. Makuupussi/peitto/tyyny/lakanat täytyy tuoda itse. Majoitus tarjotaan sekä pe-la yöksi että la-su yöksi.

Mitä mukaan

Muistilistaa pakkaukseen:
• Hahmolomake tai muu vastaava lunttilappu, josta voit pelin aikan tarkistaa hahmon tietoja
• Propit, eli hahmon asusteet ja tavarat (muista taikasauva!)
• Kynää ja paperia
• Makuupussi tai tyyny, peitto ja lakanat
• Pyyhe
• Hygieniatarvikkeet (hammasharja, shampoo, dödö jne)
• Yöpyjama
• Lääkitys, jos sellaista on (särkylääkkeet jne)
• Kännykkä, kamera, eväät, lempipehmolelusi, mitä ikinä arveletkaan tarvitsevasi :)

Järjestäjät

Peliä järjestävänä tahona toimii Epel Larp ry, pieni rekisteröity roolipeliyhdistys. Tässä järjestäjätiimin esittely:

Elli O
Toimii larpin pääjärjestäjänä: hoitaa käytännönasioista suurimman osan, osallistuu kirjoittamiseen ja tekee kaiken, jota kukaan muu ei tee. 24-vuotias tekniikan kandidaatti. Tähän mennessä järjestänyt 13 pientä larppia (5-15 pelaajaa) ja yhden ison, tämä on toinen isompi.

Tiina U-R
Toimii kirjoittajana, juonijana ja kirjeiden väärentäjänä. 22-vuotias kansainvälisen liiketalouden opiskelija. Ollut kirjoittajana lukuisissa pienissä ja keskikokoisissa larpeissa, sekä pelinjohtajana tai apupelinjohtajana kahdeksassa erikokoisessa larpissa.

Helmi R
Juonittelijana ja kirjoittajana toimiva kaksikymppinen naikkonen. Omaa pitkän historian ficcaamisen, draaman ja proosan kirjoittamisesta, ja hyödyntää kykyjään hahmojen päiden menoksi.

Henniina I
Juonija, kirjoittaja ja sekatyömies sen mukaan, mille on kysyntää. 20-vuotias artesaaniopiskelija-cossaaja. Työstänyt kirjoitusprojektejaan komerossa portaiden alla pentuiästä lähtien. Haaveena jonain päivänä oman kovakantisen julkaiseminen.

Heidi T
21-vuotias liiketalouden opiskelija. Takana kolme omaa peliä. Mukana suunnittelemassa pikkusälää ja hahmokiemuroita.

Eveliina A
Ideoijana, kirjoittajana ja juonien keksijänä toimiva suunnitteluporukan kuopus. 15-vuotias lukiolainen. Omaa pitkän kirjoitushistorian fanfictionin parissa.

Jenni A
Pirteä, kohta valkolakin päähänsä vetävä runoilijatyttö. Kirjoittelee yhden larpin kokemuksella juonikiekuroita ja pyrkii auttamaan käytännönasioissa niin pitkälle kuin pystyy.

Lisäksi meillä on ihana kokki ja hänen apulaisensa, suuret kiitokset heille! :)

Yhteystiedot

Sähköpostilla voi ottaa yhteyttä osoitteeseen potterlarp ät gmail.com (korvaa ät -sana @-merkillä). Pelinjohdon tarkemmat yhteystiedot kuten puhelinnumerot lähetetään pelaajille lähetettävässä infomailissa.

Larpista voi keskustella ja esittää kysymyksiä Facebookissa. Lisäksi yhdistyksellä on irc-kanava #epel_larp ircnetissä, siellä voi keskustella tulevista larpeista.

HP6: Ilmoittautuminen

Jatkava hahmo

Ilmoittautumisen ja hahmojen deadline on sunnuntaina 23.6.2013.

Jos pelasit viime pelissä ja jatkat samalla hahmolla, täytä tämä lomake. Lähetä se sähköpostilla osoitteeseen potterlarp ät gmail.com (korvaa ät @-merkillä ;). Laita viestin otsikoksi HP6: Ilmoittautuminen.

Lomakkeessa kursiivitekstillä kirjoitetut osat ovat ohjeita kohdan täyttämiseen, eli voit poistaa ne täyttäessäsi lomaketta.

Perustiedot

Nimi: Nettisivuille laitamme Hahmot-sivulle pelaamasi hahmon kohdalle vain etunimesi ja sukunimesi ensimmäisen kirjaimen. Ihmisten koko nimiä ei julkaista missään.
Puhelinnumero:
Sähköposti:
Asuinkaupunki:
Sukupuoli:
Syntymäaika: (pp.kk.vvvv) Huomaathan, että peli on K-15. Jos olet alle 18, kysythän lupaa vanhemmiltasi.
Ruoka-allergiat tai erikoisruokavaliot: Pyrimme ottamaan nämä huomioon ruokaa tehdessämme. Jos sinulla on kuitenkin paljon vaikeita allergiota, niin emme välttämättä osaa/pysty tekemään ruokaa, jota voisit syödä. Tässä tapauksessa kannattaa ottaa omat eväät, kerromme tästä sitten sähköpostitse lisää, jos näin käy.
Kenen kanssa haluaisit/et halua pelata: Toiveita voi esittää.
Minkä sukupuolen kanssa voit pelata romanttisia suhteita? Miesten, naisten, miehiä esittävien naisten jne?
Voitko nukkua samassa huoneessa vastakkaisen sukupuolen kanssa? Makuuhuoneet pyritään jakamaan pelaajien oman sukupuolen mukaan, mutta jos se ei ole mahdollista, niin voitko nukkua myös vastakkaisen sukupuolen kanssa samassa huoneessa?
Voitko auttaa pelinjohtoa paikan päällä? Jos olet valmis auttamaan edes jonkin verran pelinjohtoa esim. ruuanvalmistuksessa tai siivouksessa, ilmoitathan siitä tässä. Kaikki apu on erittäin tervetullutta!
Onko sinulla ensiapukortti?
Miten aiot tulla pelipaikalle ja mistä? Voitko tarjota kyytejä?
Tarvitsetko kyydin pelipaikalle Parkanon rautatieasemalta? Ilmoitathan kyydin tarpeesta hyvissä ajoin, jotta ehdimme järjestää sen.
Mitä hahmoa jatkat? Hahmosi nimi.
Onko jotain, jota et halua pelata? Esim. joitain aiheita tai juonia, joita et halua pelata larpin aikana.

Hahmo

HUOM. TÄMÄN TÄYTTÄMINEN ON PAKOLLISTA JOS HALUAT JATKAA.

Jos haluat tehdä muutoksia vanhaan hahmolomakkeeseen, niin voit lähettää meille koko lomakkeen uusiksi. Käytä kuitenkin pohjana sitä versiota, joka sinulle lähetettiin ennen viime peliä, sillä alkuperäisiin kirjoittamiinne hahmoihin useisiin tehtiin pieniä korjailuja ja muutoksia ennen viime peliä. Jos haluat muuttaa vain jotain pientä juttua, ei tarvitse koko lomaketta lähettää, ilmoita vain, minkä muutoksen haluat tehdä.

Oppiaineet: (Vain oppilaille) Mitä kaikkia aineita hahmo opiskelee tällä hetkellä (luettele kaikki) ja mistä aineista hän aikoo kirjoittaa S.U.P.E.R:it? Tarvitsemme tämän tiedon, jotta tiedämme, keiden opejen oppitunneilla hahmo on. Kuinka hyvä hahmo on kyseisissä aineissa? (Halutessasi voit kertoa hahmon tavoittelemat arvosanat/odotettavat arvosanat/V.I.P kokeissa saamat arvosanat – ei pakollista). Katso avuksi lista oppiaineista.

Viime pelin lopputilanne: Jos olet jo lähettänyt debriefin tai tiivistelmän lopputilanteesta, ei sinun tarvitse tätä kohtaa täyttää. Mihin tilanteeseen hahmo jäi viime larpin lopuksi? Erityisesti tarvitsemme tietoa ihmissuhteista – mitä useammasta kontaktista kerrot sen parempi. Tutustuiko hahmo johonkin uusiin tyyppeihin? Onko hahmolla mitään suunnitelmia tulevaisuudesta (esim. miten haluaa edetä ihmissuhteissaan, vai annatko meille asiassa vapaat kädet)? Tämä tieto on meille erittäin tärkeää, jotta osaamme kirjoittaa jatkoa. Sitä ei voi kirjoittaa, jos emme tiedä, mihin tilanteeseen hahmosi jäi.

Mitä haluat pelata: Onko sinulla toiveita siitä, minkä tyyppisiä juonia haluaisit pelata? Onko sinulla jo mielessä jokin tietty idea tai juoni, jonka haluat toteuttaa? Toiveita ja ideoita otetaan mieluusti vastaan :) Jos olet tämän meille jo kertonut kirjallisesti (esim. sähköpostiviestissä), niin uusiksi ei tarvitse kirjoittaa, ne on kaikki otettu ylös. Sanallisia ei lasketa, sillä ne olemme saattaneet jo unohtaa, lisäksi hahmosi juonet saattaa seuraavaan peliin kirjoittaa eri henkilö kuin jolle olet asiasta puhunut.

Uusi hahmo

Jos pelaat uutta hahmoa tai et ollut mukana viime pelissä, täytä ilmoittautuaksesi seuraava lomake. Lähetä lomake kahdessa osassa: ensin perustiedot, ja kun hahmosta päästään pelinjohdon kanssa sopimukseen, niin sitten hahmon. Lähetä ne sähköpostilla osoitteeseen potterlarp ät gmail.com (korvaa ät @-merkillä ;). Laita viestin otsikoksi HP6: Ilmoittautuminen.

Lomakkeessa kursiivitekstillä kirjoitetut osat ovat ohjeita kohdan täyttämiseen, eli voit poistaa ne täyttäessäsi lomaketta.

Perustiedot

Nimi: Nettisivuille laitamme Hahmot-sivulle pelaamasi hahmon kohdalle vain etunimesi ja sukunimesi ensimmäisen kirjaimen. Ihmisten koko nimiä ei julkaista missään.
Puhelinnumero:
Sähköposti:
Asuinkaupunki:
Sukupuoli:
Syntymäaika: (pp.kk.vvvv) Huomaathan, että peli on K-15. Jos olet alle 18, kysythän lupaa vanhemmiltasi.
Ruoka-allergiat tai erikoisruokavaliot: Pyrimme ottamaan nämä huomioon ruokaa tehdessämme. Jos sinulla on kuitenkin paljon vaikeita allergiota, niin emme välttämättä osaa/pysty tekemään ruokaa, jota voisit syödä. Tässä tapauksessa kannattaa ottaa omat eväät, kerromme tästä sitten sähköpostitse lisää, jos näin käy.
Oletko aikaisemmin larpannut? Uudet pelaajat saavat helpompia juttuja, vanhat vähän monimutkaisempia.
Kenen kanssa haluaisit/et halua pelata: Jos sinulla on tulossa larppiin joku kaveri, kenen kanssa haluaisit ehdottomasti yhdessä pelata, niin kerro tässä. Pyrimme toteuttamaan toiveet.
Minkä sukupuolen kanssa voit pelata romanttisia suhteita? Miesten, naisten, miehiä esittävien naisten jne
Voitko nukkua samassa huoneessa vastakkaisen sukupuolen kanssa? Makuuhuoneet pyritään jakamaan pelaajien oman sukupuolen mukaan, mutta jos se ei ole mahdollista, niin voitko nukkua myös vastakkaisen sukupuolen kanssa samassa huoneessa?
Voitko auttaa pelinjohtoa paikan päällä? Jos olet valmis auttamaan edes jonkin verran pelinjohtoa esim. ruuanvalmistuksessa tai siivouksessa, ilmoitathan siitä tässä. Kaikki apu on erittäin tervetullutta!
Onko sinulla ensiapukortti?
Miten aiot tulla pelipaikalle ja mistä? Voitko tarjota kyytejä?
Tarvitsetko kyydin pelipaikalle Parkanon rautatieasemalta? Ilmoitathan kyydin tarpeesta hyvissä ajoin, jotta ehdimme järjestää sen.
Mitä hahmoa haluaisit pelata? Katso vaihtoehdot hahmot -sivulta.
Onko jotain, jota et halua pelata? Joitain aiheita tai juonia, joita et halua pelata larpin aikana, tai et halua hahmosi taustatarinaan. Esim. väkivalta, itsetuhoisuus tms.

Hahmo

Jos hahmosi kohdalla sanotaan, että sen saa kokonaan valmiina, ei sinun tarvitse tätä kohtaa ollenkaan täyttää. Useita valmiiksi kirjoitettuja hahmoja saa kuitenkin itse vielä muokata (=hahmoon voi siis vaikuttaa), keskustele asiasta pelinjohdon kanssa.

HUOM. ENNEN KUIN ALAT KIRJOITTAA HAHMOA, OTA YHTETTÄ PELINJOHTOON. Annamme hahmontekoon lisäohjeita sekä mahdollisesti konseptin, jonka mukaan hahmon voi kirjoittaa. Osassa hahmoista on jo valmis idea, ja vain yksityiskohdat täytyy itse keksiä. Osan hahmoista taas saa kirjoittaa kokonaan itse, silloinkin annamme kuitenkin joitain ohjeita. Tällä tavalla pyrimme varmistamaan, että kaikki itsetehdyt hahmot sopivat hyvin peliin mukaan. Luethan maailma ja hahmot -sivut ennen kuin lähdet tekemään hahmoa.

Hahmon pitäisi olla vähintään noin yhden sivun pituinen, maksimissaan kuitenkin 10 sivua. Jos sinulla on hankaluuksia keksiä tai kirjoittaa hahmoa, ota yhteyttä, niin autamme. Kaikkiin lomakkeessa esitettyihin kysymyksiin ei ole pakko vastata. Kuitenkin, mitä syvällisemmin ja pidemmin kirjoitat hahmon, sitä uskottavampi se on ja eläytyminenkin helpottuu. Kysymykset on tarkoitettu hahmonluonnin tueksi ja kirjoituksen avuksi. Tarpeen vaatiessa pelinjohto täyttää aukkoja hahmoissa.

Nimi:
Sukupuoli:
Ikä, syntymäpäivä:
Ulkonäkö: Mm. pukeutumistyyli, yleinen olemus.
Seksuaalinen suuntautuminen: Toistaiseksi otetaan vastaan vain heteroja hahmoja pelin tasapainon vuoksi – jos kuitenkin haluasit jotain muuta, niin voit esittää tässä toiveen ja katsomme asiaa tilanteen mukaan. Ketkä kaikki tietävät hahmon suuntautumisesta, onko se salaisuus? Mistä asti hahmo on tiennyt suuntautumisensa, vai onko hän siitä vieläkään aivan selvillä?
Maa: Missä maassa asuu tällä hetkellä, mistä maasta on aluperin kotoisin?
Kielet: Mitä kieliä hahmo puhuu, ja kuinka hyvin? Mikä on hahmon äidinkieli, ja missä hän on oppinut muita puhumiaan kieliä?
Koulu: Tylypahka / Beauxbatons / Durmstrang / Jokin muu, mikä?
Tupa: Ainoastaan Tylypahkaa käyneet täyttää tämän kohdan. Vaihtoehdot: rohkelikko, luihuinen, korpinkynsi ja puuskupuh. Onko hahmo täysin jotain yhtä tupaa, vai onko hänessä piirteitä myös muista tuvista? Miettikö hattu kauan lajittelua? Tykkääkö hahmo omasta tuvastaan vai olisiko mieluummin jossain muussa?

Perhe: Veristatus, eli puhdasverinen, jästisyntyinen vai puoliverinen? Kuinka rikas hahmo on? Ovatko vanhemmat elossa, ovatko he naimisissa/eronneet vai jotain muuta? Millainen suhde hahmolla on vanhempiinsa? Kenen kanssa hahmo asuu tällä hetkellä? Onko hän itse naimisissa? Onko hahmolla sisaruksia tai lapsia? Jos on, minkä nimisiä ja ikäisiä he ovat ja minkälainen suhde hahmolla on heihin?

Harrastukset: Mitä hahmo tekee vapaa-aikanaan? Onko hän hyvä siinä? Miten hän suhtautuu harrastuksiinsa? Ovatko harrastukset salaisia vai tietävätkö kaikki niistä? Mitä hahmo haluaisi harrastaa? Missä hän haluaisi olla hyvä?

Oppiaineet: HUOM. tähän kohtaan on PAKOLLISTA vastata, jotta tiedämme, keiden opejen tunneilla hahmo käy ja kuinka hyvin hän niillä menestyy! Mitä kaikkia aineita hahmo opiskelee tällä hetkellä (luettele kaikki) ja mistä aineista hän aikoo kirjoittaa S.U.P.E.R:it? Kuinka hyvä hahmo on kyseisissä aineissa (halutessasi voit kertoa hahmon tavoittelemat arvosanat/odotettavat arvosanat/V.I.P kokeissa saamat arvosanat – ei pakollista). Katso avuksi lista oppiaineista. Lisäksi voit kertoa, mitkä ovat hahmon lempiaineita ja miksi, ei pakollista.

Opettaja: Tähän kysymykseen vastaavat vain opettajat. Mitä oppiainetta opettaa ja miksi? Millainen hahmo on opettajana: miten hän kohtelee oppilaita, kuinka paljon hän antaa läksyä, kuinka helposti antaa jälki-istuntoa/ottaa pistetitä, kuinka suhtautuu tunneilta myöhästymiseen ja meluamiseen? Millainen opetustyyli hahmolla on? Esim. kuinka nopeasti etenee, mitä asioita tunneilla yleensä opiskellaan, teoriaa vai käytäntöä?

Menneisyys: Millainen lapsuus hahmolla oli? Miten se on vaikuttanut siihen, millainen hän on nykyään? Mitkä ovat hahmon elämän kohokohtia, mitkä pahimpia kuoppia? Mitkä ovat hänen elämänsä käännekohtia? Onko hahmo tyytyväinen menneisyyteensä, ja kuinka paljon hän yleensä välittää menneisyydestään? Millaisia ihmissuhteita hahmolla on ollut? Ketkä olivat parhaita ystäviä ja ketkä pahimpia vihollisia? (Huom. pelinjohto täyttää ihmissuhteita sen mukaan, millaisia muita hahmoja peliin on tulossa, eli tähän kohtaan voi pistää omia ehdotuksia, ideoita ja toivomuksia. Kaikkia toivomuksia ei pystytä välttämättä toteuttamaan.)

Luonne: Luonteen luomisen apuna kannattaa käyttää luonne-listaa.

Suhtautuminen muihin ihmisiin: Onko hahmo kaikkien kaveri, vai onko hän etäinen ja syrjään vetäytyvä? Millainen hän on tuntemattomien ihmisten seurassa? Tutustuuko hän helposti uusiin ihmisiin? Millainen hän on kaverien seurassa? Millainen suhtautuminen hänellä on intiimeihin ja romanttisiin suhteisiin? (Kärjistetyt ääripäät esim. makaa kaikkien kanssa ja säästää neitsyyttään avioliittoon). Miten hahmo suhtautuu esim. jästisyntyisiin, puhdasverisiin, homoihin jne?

Politiikka: Ajaako hahmo jotain erityisiä asioita? Esim. eläinten oikeuksia, puhdasveristen oikeuksia, enemmän huispausta maailmaan jne? Seuraako hahmo maailman asioita, ottaako niihin kantaa? Vai kiinnostaako hahmoa politiikka ollenkaan?

Tulevaisuus: Onko hahmolla tulevaisuudensuunnitelmia? Useilla hahmoilla loppuu koulu kuukauden päästä, mitä hahmo aikoo tehdä sen jälkeen? Tietääkö hän edes vielä, mitä haluaa tehdä?

Kontaktit: Pelinjohto kirjoittaa tämän osion. Voit kuitenkin esittää tässä toiveita, keiden kaveri haluaisit olla. Lisäksi jos sinulla on toiveita “parituksen” suhteen, niin esitä se tässä :) Tämä kuitenkin riippuu täysin muista pelaajista ja heidän toiveistaan.

Juonikuviot: Pelinjohto kirjoittaa juonikuviot. Jos sinulla on ideoita, niin voit kirjoittaa niistä tähän, ideoita otetaan mieluusti vastaan. Ilmaise myös tässä, millaisia asioita haluaisit mieluiten pelata: romantiikkaa, toimintaa, juonittelua, mysteerien selvitystä vai jotain muuta?

HP6: Proppaus

Proppaus tai propit tarkoittavat hahmon vaatetusta, tarvikkeita ja muita in-game esineitä tai lavasteita.

Pakollinen tarkoittaa, että kaikilla kyseisen hahmoryhmän pelaajilla tulisi olla kyseinen asuste.

Suositeltava tarkoittaa, että asuste on suositeltava, muttei pakollinen.

Vapaaehtoinen tarkoittaa, että asuste on täysin vapaaehtoinen, mutta kiva lisä.

Tylypahkan oppilaat

Tylypahkan oppilailla tulee olla koulupuku. Koulupuvusta tulisi käydä jotenkin ilmi, mihin tupaan oppilas kuuluu, eli otathan mukaan jonkin tupaa ilmaisevan osan. Illalla oppilaat voivat halutessaan vaihtaa vapaa-ajan vaatteisiin.

Taikasauva, pakollinen: Hahmollesi sopiva taikasauva. Materiaali, väri yms vapaa, mutta käytä järkeä :)

Kauluspaita, pakollinen: Valkoinen kauluspaita, lyhyt- tai pitkähihainen.

Housut/hame, pakollinen: Pojilla harmaat tai mustat (mieluiten tummanharmaat) pitkät housut, mieluiten puvunhousut. Ei farkkuja, verkkareita tms. Tytöillä harmaa tai musta hame (mieluiten tummanharmaa). Vekkihame tai vastaava olisi paras, mutta suorakin hame käy. Hameen pituus hahmon mukaan.

Sukat/sukkahousut, pakollinen: Vain tytöille. Paras vaihtoehto olisi polvipituiset harmaat sukat, mutta myös mustat ja valkoiset hyväksytään. Vaihtoehtoisesti voi laittaa paksut sukkahousut, mieluiten harmaat tai mustat. Myös reisipituiset sukat käyvät, mutta harkitsethan hahmon mukaan ;) Polvisukkien alle voi laittaa esim. ihonväriset sukkahousut, jos haluaa.

Kengät, pakolliset: Ulkona ei juosta sukkasillaan ;) Kengät ovat vapaat, mutta niiden olisi hyvä sopia koulupukuun ja hahmoon.

Kaapu, suositeltava: Musta, edestä avoin kaapu. Vähintään polvitaipeisiin asti, mutta mieluiten nilkkoihin tai vähän nilkkojen yläpuolelle asti. Vaapaaehtoisena kaapuun voi laittaa tupamerkin sydämen kohdalle ja vuoret voivat olla tupavärissä (rohkelikoilla tummanpunainen, luihuisilla tummanvihreä, korpinkynsillä tummansininen ja puuskupuheilla tummankeltainen).

Kravatti, suositeltava: Rohkelikoilla punainen tai puna-keltaraitainen. Luihuisilla vihreä tai vihreä-hopea/harmaaraitainen. Korpinkynsillä sininen tai sini-pronssi raitainen (pronssin voi korvata myös valkoisella/harmaalla). Puuskupuheilla keltainen tai kelta-mustaraitainen.

Päälyspaita, suositeltava: Päälyspaitaan on kolme eri vaihtoehtoa. Se voi olla slipoveri, eli v-kauluksinen hihaton neule. Se voi olla myös v-kauluksinen pitkähihainen neule. Pitkähihainen paita voi olla edestä umpinainen tai napitettava. Suositeltava väri on tummanharmaa, mutta myös harmaa ja musta hyväksytään. Suositeltavaa olisi, että se olisi suurinpiirtein samaa väriä housujen tai hameen kanssa, mutta ei mitenkään pakollista. Myös päälyspaitaan voi halutessaan laittaa tupamerkin, varsinkin jos ei ole kaapua.

Tupakaulaliina, vapaaehtoinen: Rohkelikoilla puna-kelta raidallinen. Luihuisilla vihreä-harmaa/hopea raidallinen. Korpinkynsillä sini-pronssi (pronssin voi korvata myös valkoisella/harmaalla/vaaleansinisellä tms) raidallinen. Puuskupuheilla kelta-musta raidallinen.

Laukku, vapaaehtoinen: Mukaan voi ottaa hahmoon ja asuun sopivan laukun. Siellä voi kantaa kätevästi pelin aikana tarvittavia tavaroita.

Muita proppeja: Kynää ja paperia/vihko. Mukaan voi myös ottaa kaikkea muuta hahmoon sopivaa tavaraa ja lavastusta, kuten kirjoja, kirjoitusvälineitä, harrastusvälineitä, vapaa-ajan vaatteita, naposteltavaa jne. Paloturvallisuussyistä kynttilöitä ei saa polttaa, eli ettehän ota niitä mukaan.

Hogwarts Uniform

Kuvassa rohkelikon koulupuvun osat. Ainoastaan sukat puuttuu.

Beauxbatonsin oppilaat

Beauxbatonsin oppilailla tulee olla koulupuku. Illalla oppilaat voivat halutessaan vaihtaa vapaa-ajan vaatteisiin.

Beauxbatonsin koulupukusäännöt ovat vähän vapaammat kuin Tylypahkan. Tyttöhahmolle voi halutessaan tehdä kumman tahansa elokuvissa esiintyvistä uniformuista. Poikahahmolle voi tehdä elokuvan tyyliin tämän asun, hame vain korvataan samanvärisillä housuilla. Jos ei kuitenkaan näitä halua tehdä, niin tässä ohjeita vähän yksinkertaisempaan koulupukuun:

Taikasauva, pakollinen: Hahmollesi sopiva taikasauva. Materiaali, väri yms vapaa, mutta käytä järkeä :)

Kauluspaita, pakollinen: Lyhyt- tai pitkähihainen sininen kauluspaita. Värin tulisi olla mahdollisimman lähellä elokuvien koulupuvussa esiintyvää sinistä sävyä (kts linkit yllä), mutta muutkin sinisen sävyt hyväksytään.

Housut/hame, pakollinen: Pojilla harmaat, mustat tai siniset (keskiharmaa tai sopiva sininen olisi paras väri) pitkät housut, mieluiten puvunhousut. Ei farkkuja tai verkkareita. Tytöillä harmaa, musta tai sininen hame (keskiharmaa tai sopiva sininen olisi paras). Hameen pituus vapaa, mieluiten suora/vähän levenevä tai vekkihame, ei mitään pitsihörhelöitä. Hameen voi korvata myös hihattomalla mekolla, joka laitetaan kauluspaidan päälle. Sen tulisi kuitenkin sopia koulupukuun.

Kengät, pakolliset: Ulkona ei juosta sukkasillaan ;) Kengät ovat vapaat, mutta niiden olisi hyvä sopia koulupukuun ja hahmoon.

“Capelet”/viitta/kaapu, suositeltava: Hartioille puettava pieni sininen viitta, joka elokuvissakin näkyy. Voi tehdä myös kokopitkän sinisen viitan tai kaavun, jos ei halua ulkona palella :)

Liivi/takki, suositeltava: Harmaa, musta tai sininen edestä napitettava puvun liivi. Mieluiten samanvärinen housujen tai hameen kanssa. Vaihtoehtoisesti myös puvun takki käy, tämän tulisi olla mahdollisimman lähellä elokuvissa esiintyvää puvun takkia.

Kravatti, suositeltava: Valkoinen tai tummansininen kravatti. Vähän oman harkinnan mukaan, sopiiko se omaan asukokonaisuuteen vai ei.

Hattu/baskeri, vapaaehtoinen: Elokuvissa esiintyvä hassu suippohattu tai sininen, harmaa tai musta baskeri.

Sukat/sukkahousut, vapaaehtoinen: Vapaavalintaiset, kunhan sopivat asuun.

Laukku, vapaaehtoinen: Mukaan voi ottaa hahmoon ja asuun sopivan laukun. Siellä voi kantaa kätevästi pelin aikana tarvittavia tavaroita.

Muita proppeja: Kynää ja paperia/vihko. Mukaan voi myös ottaa kaikkea muuta hahmoon sopivaa tavaraa ja lavastusta, kuten kirjoja, kirjoitusvälineitä, harrastusvälineitä, vapaa-ajan vaatteita, naposteltavaa jne. Paloturvallisuussyistä kynttilöitä ei saa polttaa, eli ettehän ota niitä mukaan.

Beauxbatons Uniform

Kuvassa esimerkkejä Beauxbatonsin koulupuvuista.

Durmstrangin oppilaat

Taikasauva, pakollinen: Hahmollesi sopiva taikasauva. Materiaali, väri yms vapaa, mutta käytä järkeä.

Poolopaita, pakollinen: Maastonvihreä pitkähihainen poolopaita. Jos et löydä mistään sopivaa poolopaitaa tai kaulus on sinulle hirveän suuri ongelma, myös kaulukseton, normaali pitkähihainen käy.

Koulun merkki paitaan, vapaaehtoinen: Durmstrangin merkki paitaan, sydämen kohdalle. Henniina valmistaa näitä tilauksesta, ota yhteyttä henniinaisoaho (ät) hotmail.fi . Itsekin voi toki tehdä ;) Malli:

Durmstrang vaakuna

Housut, pakollinen: Sekä tytöillä että pojilla mustat tai maastonvihreät housut.

Kengät, pakolliset: Kengät ovat vapaat, mutta niiden olisi hyvä sopia koulupukuun ja hahmoon.

Viitta/kaapu, suositeltava: Musta tai maastonvihreä viitta / kaapu, jossa turkiskoristeluja (koristelut vapaaehtoisia). Viitta voi olla täyspitkä tai myös puolipituinen (esim. vain takamukseen asti).

Muut asusteet, vapaaehtoinen: Mm. sauvapussi, nahkahansikkaat, nahka- ja turkisasusteet, kuten hattu. Suositeltava väriskaala maastonvihreä, erisävyiset ruskeat ja musta.

Laukku, vapaaehtoinen: Mukaan voi ottaa hahmoon ja asuun sopivan laukun. Siellä voi kantaa kätevästi pelin aikana tarvittavia tavaroita.

Muita proppeja: Kynää ja paperia/vihko. Mukaan voi myös ottaa kaikkea muuta hahmoon sopivaa tavaraa ja lavastusta, kuten kirjoja, kirjoitusvälineitä, harrastusvälineitä, vapaa-ajan vaatteita, naposteltavaa jne. Paloturvallisuussyistä kynttilöitä ei saa polttaa, eli ettehän ota niitä mukaan.

Henkilökunta ja muut

Ainoa pakollinen asustuksen osa on taikasauva. Materiaali, väri yms vapaa, mutta käytä järkeä. Muuten tulisi pukeutua hahmolle sopivalla velhomaisella tavalla. Mukaan kannattaa ottaa myös laukku, kynää ja paperia.

Mistä hankkia

Tässä joitain vinkkejä, mistä asun osia kannattaa lähteä etsimään, jos ei halua itse ommella. Tämä osio on vielä kesken, eli vinkkejä on tulossa lisää.

Kirpputorit
Kirpputorit ovat oikeita aarreaittoja. Jos omasta vaatekaapista ei jo valmiiksi löydy, niin tänne kannattaa suunnata ensimmäisenä. Kauluspaitoja löytyy kirppareilta yleensä vaikka millä mitalla, ja pienellä tuurilla löydät myös sopivat housut, hameen ja päällyspaidan. Esim. itse olen ostanut kaikki edellä mainitut osat kirppikseltä pilkkahintaan. Jos vaatteet ovat vähän liian suuria, niin niiden pienentäminen ei ole kovinkaan vaikeaa.

Suomalaiset harrastajat
Tilaustöitä suomalaisten harrastajien tekemänä.

Custom-taikasauvat
Henniina valmistaa tilauksesta taikasauvoja. Hinta on 9 e + 2-7 euroa materiaalikuluja, eli hinta on yleisimmin n. 13 e. Sauvat toimitetaan pääsääntöisesti suoraan larppiin. Yhteydenotossa on lähetettävä lähdekuva, itse piirretty kuva tai kuvailu sauvasta, jota on tarkoitus jäljitellä, eli esimerkiksi: x tuumaa/x senttimetriä, väri/puu (jota imitoidaan, esim. jalava, eben, tms.). Tämän lisäksi vielä muut kuvailut/halutut yksityiskohdat. Mitä yksinkertaisempi sauva, sitä halvemmaksi tulee. Otathan huomioon, että useimmat sauvat saattavat murtua, jos niiden päälle kaatuu esimerkiksi vettä. Yhteydenotot osoitteeseen: henniinaisoaho (ät) hotmail.fi .

Nettikaupat
Whimsic Alley – Täältä saa monenlaista Harry Potter -asustetta, esim. päälyspaitoja, kaapuja, kravatteja, kaulaliinoja ja niin edelleen.
Allivan’s – Täältä saa kaikenlaista Harry Potter -asustetta, kuten taikasauvoja, kaapuja ja kravatteja.
Varustelekasta saa vihreitä poolokauluspaitoja, taitavat tosin olla miesten kokoa.

Ebaysta ja Amazonista saa tupakravatteja, kaulaliinoja ja tupamerkkejä suht edullisella, laittaa vain hakusanaksi esim. “gryffindor tie”. Kannattaa vain vähän katsoa, millaiselta myyjältä tilaa. Kannataa tsekata myös UK:n Ebay ja Amazon (eri mailla on omat sivunsa).

Peruukit
Kyllästyttääkö suomalaisten naamiaskauppojen halvan ja muovisen näköiset peruukit? Ei hätää, ulkomailta voi tilata hyviä peruukkeja kohtuulliseen hintaan. Tässä linkkilistaa eri kaupoista. Huom. en ole itse tilannut monista näistä, joten en osaa sanoa, kuinka luotettava mikäkin myyjä on. Kannattaa tutkia asiaa.

Laadukkaita valmistusmateriaaleja ovat ainakin Kanekalon, Tokyokalon tai Eleora -kuidut, eli kannattaa lukea peruukin kuvaus. Riippuen siitä, millaisen kampauksen haluat peruukkiin tehdä, on plussaa, jos siinä on “skin top”. Se tarkoittaa, että peruukin päälaen kohdassa on läntti ihon näköistä kumia, jolloin hiukset lähtevät siitä aidon näköisesti ja jakauksen kohtaa on helppo muuttaa. “Lace front” taasen tarkoittaa, että edessä on punos, josta hiukset lähtevät luonnollisen näköisesti, eli siis hiusraja on aidomman näköinen. Nämä ovat useimmiten aidoimman näköisiä peruukkeja, usein myös kalliimpia. On myös olemassa “full lace” -peruukkeja.

Ebay:
Vogue Wigs (olen joskus itse tilannut täältä)
Fantasy Sheep (kaveri on joskus tilannut täältä)
Cosplay Kingdom 2012
Fashion Cosplay Wigs
shuimu749 (olen joskus itse tilannut täältä)
cosplaydna2009 (olen joskus itse tilannut täältä)
outdooronsale365

Ebaysta löytyy paljon muitakin myyjiä, kannattaa tutkia. Jos löydät kuitenkin jonkun aivan uskomattoman halvan (siis tyyliin 4 dollaria) peruukin, kyseessä voi olla huijari. Kannattaa selata läpi sekä Englannin (www.ebay.co.uk) että Amerikan (www.ebay.com) Ebayta.

Muut:
Arda Wigs
Cosplay.com (olen joskus itse tilannut täältä)
Cosplay Anime Wigs
Cosplaymagic (olen joskus itse tilannut täältä)
Hello Cosplay (olen joskus itse tilannut täältä)
Cosplay House
FanPlusFriend
Amphigory
Wilshire Wigs
Cosplay Fu (olen joskus itse tilannut täältä)

Huom. monet näistä kaupoista (myös Ebay) lähettävät peruukkinsa kiinapostilla, jonka luvattu toimitusaika on 20-30 arkipäivää. Käytännössä voi pahimmassa tapauksessa kuitenkin mennä jopa yli kaksi kuukautta, eli tilaa peruukkisi ajoissa, varsinkin jos se tulee kiinasta!

Bindaus

Suosittelen kaikkia miehiä esittäviä naisia (crossaajia) bindaamaan, jos vain mitenkään mahdollista. Se tuo huomattavasti lisää uskottavuutta ja miehiä esittävät erottaa helpommin. Tässä siihen joitain yksinkertaisia vinkkejä.

Halpa tapa

Tarvittavat materiaalit:
-Yksikertaiset urheilurintaliivit tai toppi, jos ei rintsikoihin ole varaa
-Ideaalisidettä (pienirintaisille 1 rulla, suurempirintaiset saattaa tarvita 2 rullaa). Tätä saa kaikista apteekeista, maksaa pari euroa. Osta sitä leveää sorttia, ja säästä ne mukana tulevat hakaset!
-Hakaneuloja, n. 4 kpl. Keskikokoiset ja tarpeeksi vahvat on parhaita.

Laita päälle urheilurintsikat / toppi. Sitten kiinnitä ideaalisiteen toinen pää hakaneulalla rintaliiveihin/toppiin. Sitten aloita kiertämään ideaalisidettä rintojen ympärille sopivalla kireydellä, niin että rinnat litistyy. Älä laita liian kireälle, koska muuten et pysty hengittämään. Itsellesi sopivan kireyden löydät vain kokeilemalla. Aloita kiertäminen ihan ylhäältä, kainaloiden yläreunasta asti. Jatka siitä tasaisesti alaspäin. Älä laitetta sidettä ihan alas asti, vaan jätä alreunaan hiukan ilmaa siten, että rinnat pääsevät sitä kautta vähän “ulos” ja että side ei paina palleaan. Tällöin pystyt hengittämään paremmin, ja bindi ei tunnu ikävältä. Sitten kiinnitä siteen reuna kiinni mukana tulleilla hakasilla, ja lisäksi vielä hakaneuloilla kiinni rintaliiveihin/toppiin, niin se pysyy paikallaan. Erityisesti kannattaa laittaa siihen kohtaan, josta lähtee rintaliivin olkaimet, niin että side ei valu alaspäin.

Tämä bindaus joustaa ja hengittää, sekä bindaa erittäin tehokkaasti – sillä on saatu litistettyä isojakin rintoja ;) Ideaalisidettä voi käyttää useita kertoja uudestaan, muuta muutaman käyttökerran jälkeen se alkaa olla vähän löysää, jolloin kannattaa ostaa uusi.

Kalliimpi tapa

Bindaukseen on olemassa ihan valmiiksi tehtyjä bindausliivejä/toppeja, joita voi ostaa esim. netistä. Ne voivat kuitenkin olla vähän hintavia, toisaalta ovat nopeampia laittaa päälle ja juuri siihen tarkoitukseen tarkoitettuja = mukavamman tuntuisia ja terveellisempiä keholle.

HP6: Taustatarina

Selviytymistaitojen intensiivileiri on Durmstrangin vuosisatoja vanha perinne. Leiri on perinteisesti ollut pakollinen kaikille viimeisen vuoden Durmstrangin opiskelijoille, ja se ollaan järjestetty aina keväisin Durmstrangin lähistöllä sijaitsevassa käresmetsän pienessä metsälinnassa. Leirin tarkoituksena on valmentaa nuoria noitia ja velhoja elämän tulevia koitoksia varten, mutta myös hioa taitoja vielä viimeisiä loppukokeita varten, jotka ovat Durmstrangissa usein hieman rajumpia kuin Tylypahkassa.

Noin sata vuotta sitten Durmstrang järjesti kyseistä leiriä vuosittain myös halukkaille Tylypahkan oppilaille, mutta tämä perinne jostain tuntemattomasta syystä lopetettiin. Sodan aikana ministeriö huomasi, että nuorten taidot monissa asioissa ovat hieman puuttellisia, ja leiri on nyt päätetty ottaa uudestaan käyttöön. Lisäksi yhteistyötä taikakoulujen välillä on pyritty lisäämään viime aikoina monin tavoin, ja edellisen leirin jälkeen ministeriö päätti, että tällaiset leirit ja tapahtumat olisivat siihen hyvä keino.

Leirillä on tarkoitus kerrata mm. suojataikoja, kaksintaistelua, rohtoja ja vastamyrkkyjä, erätaitoja sekä keinoja hämäyttää vastustajaa.

Myös Beauxbatons on kutsuttu mukaan leirille, ja Beauxbatonsin oppilaskunnan hallitus onkin saapunut paikalle testaamaan leiriä ja sitä, kannattaisiko tällainen leiri ottaa käytännöksi myös Beauxbatonsissa. Niinpä perjantaina 7.5.1999 tylypahkalaiset ja beauxbatonsilaiset lähtevä kohti Norjan Jotunheimeniä ja käresmetsää.

Tylypahkassa tapahtuu

Tylypahkassa oli sen jälkeen kuhissut, kun makuusalien ilmoitustauluille oli ilmestynyt lappu, joka ilmoitti oppilaiden lähtevän jo toistamiseen samana vuonna ulkomaille.

”Velhojen intensiivileiri toivottaa tervetulleiksi ne noidille ja velhoille suunnattujen koulujen oppilaat, jotka haluavat kehittää selviytymistaitojaan vaativammissa olosuhteissa kansainvälisen yhteistyön merkeissä.

Intensiivileiri on osa vanhaa durmstrangilaista perinnettä, jolla mitattiin yksilön käytännönvalmiutta tuleviin elämäntehtäviin ja koettelemuksiin. Taikaministeriö on tänä vuonna päättänyt palauttaa perinteen kokeellisella tasolla koulujen opetussuunnitelmaan.

Kaikille osallistuville jaetaan todistukset, joista on hyötyä etenkin auroritutkintoa havitteleville. Tämän lisäksi leirillä menestyneet palkitaan helpotuspisteillä kevään kokeissa. Parhaille on luvassa myös aimo annos tupapisteitä.

Leirille otetaan oppilaita kustakin tuvasta kuudennesta vuosiluokasta ylöspäin.

Leiri järjestetään 7.-9.5.1999 Jotunheimenissä, Norjassa. Paikkoja on rajoitetusti, mutta tuvanjohtajilla on oikeus määrätä oppilaita omista tuvistaan ottamaan osaa leirille, jotta tarvittava osallistujamäärä saadaan kokoon.

Ystävällisin terveisin,

Marigold Luukato,
Kansainvälisen Taikayhteistyön Osaston Vastaava Ylisihteeri,
Taikaministeriö”

Pian sen jälkeen, kun tieto leirille lähdöstä oli kirinyt kaikkien korviin, oli alkanut liikkua tarinoita. Toiset sanoivat, että leiri oltiin järjestetty sitä varten, että ministeriö pelkäsi uutta sotaa ja joku sanoi, että leiri ei ollut vain leiri, vaan se oli Taikaministeriön asettama koetus, jonka tarkoituksena oli päästä eroon heikoimmista. Pian kuitenkin selvisi, että edellisen oli sanonut Ron Weasley ja tieto oltiin jätetty suuremmitta ongelmitta omaan nojaansa.

Eräs korpinkynsiläinen oppilas, joka tunsi sattumalta paikallisen noidan, oli eräänä viikonloppuna kertonut Suuressa salissa kovaäänisesti tarinan kylää asuttaneista muinaisista velhoista, jotka olivat jättäneet jälkensä sitä ympäröivään luontoon. Vielä tänäkin päivänä jästit kertoivat paikalla vallitsevista omituisista valo-ilmiöistä, joiden syytä ei osannut kukaan selittää…

Ei kestänyt kauaa, kun tupien välillä kiersi tieto siitä, että nämä mystiset velhot olivatkin itseasiassa olleet alkemisteja. Joku puuskupuhilainen oli sitä mieltä, että kyseessä oli ollut ryhmä maahisia, mutta oli melko varmaa, että joku sanoi alkemisteja. Siitä alkoi huhumylly, jossa toiset sanoivat että vielä tänäkin päivänä metsiin oli varmasti piilotettu voimakasta taikuutta… Sitten kiri tieto, että sen lähteen löytämällä voisi saada Midaan kosketuksen, toiset sanoivat, että se toteuttaisi minkä tahansa käyttäjänsä osoittaman toiveen.

Lopulta kukaan ei oikeastaan tiennyt, keneltä ensimmäinen tieto metsiin piilotetusta salaisuudesta oli lähtenyt, mutta varmaa oli, että se oli saanut monen oppilaan kihisemään seikkailunhimosta ja pistämään nimensä leirin ilmoittautumislistaan. Motivaation lähteenä toimivat monille myös bonuspisteet kokeisiin sekä tupapisteet – leirillä saatavat pisteet saattaisivat olla ratkaiseva tekijä siinä, mikä tupa voittaa tämän vuoden tupamestaruuden.

Beauxbatonsilaiset testaamassa

Beauxbatons ei ollut kutsun ja esittelyn perusteella vielä täysin vakuuttunut leirin hyödyllisyydestä. Koulun oppilaskunnan hallitus päättikin lähteä siis testaamaan, olisiko leiri sellainen, että sen voisi tulevina vuosina ottaa käyttöön myös Beauxbatonsissa.

HP6: Hahmot

Hahmoja on yhteensä 54. Kuvaukset kuvaavat sitä, mitä hahmoista tiedetään julkisesti.

Tylypahka: rohkelikot

Rohkelikkoja yhteensä: 8

Harry Potter m
8. Luokka
Pelaaja: Laura P
Jos ei ole kuullut Harry Potterista, niin silloin on kyllä elänyt täysin kiven alla. Harry on Englannin kultapoju, poika-joka-elää, valittu. Hän on suuri sotasankari sekä Pimeyden Lordin moninkertainen kukistaja. Potter on tällä hetkellä kuuminta uutiskamaa, ja varsinkin nuoren miehen suhde-elämä tuntuu kiinnostavan lehdistöä valtavasti. Harryn erottua Ginnystä lehdistö on seurannut tarkkaavaisesti, kenet mies valitsee seuraavaksi, mutta valitettavasti mitään tietoa ei tästä vielä ole.

Ron Weasley m
8. Luokka, valvojaoppilas
Pelaaja: Lee H
Ron Weasley tunnetaan Harry Potterin uskollisena ystävänä sekä myös sotasankarina, jolle Potter on antanut tunnustusta. Hän tulee suuresta melko köyhästä puhdasverisestä perheestä ja on ihan julkisesti tiedossa, että hän seurustelee onnellisesti Hermione Grangerin kanssa. Tylypahkassa Ron tunnetaan hauskana tyyppinä, joka on hyvä shakissa, mutta ei niinkään hyvä opiskelussa. Ron pelaa pitäjänä rohkelikkojen huispausjoukkueessa.

Hermione Granger f
8. Luokka, valvojaoppilas
Pelaaja: Susa M
Tunnettu Harry Potterin toisena parhaana ystävänä sekä sotasankarina. Hän on selvästi porukan “aivot”. Koulussa Hermione tunnetaan nerona ja lukutoukkana, mutta myös oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolustajana. Hermionen oletetaan kirjoittavan S.U.P.E.R.-kokeensa loistavin arvosanoin. On julkisesti tiedossa, että hän on jästisyntyinen sekä onnellisesti yhdessä Ron Weasleyn kanssa. Aikaisemmin liikkui huhuja Harryn ja Hermionen suhteesta, mutta ne lienevät lähes hälvenneet. Neiti Granger on viime aikoina osallistunut aktiivisesti poliittiseen keskusteluun esimerkiksi kotitonttujen ja ihmissusien oikeuksista.

Neville Longbottom m
8. Luokka
Pelaaja: Henniina I
Kolmen edellisen tapaan myös Neville on sotasankari ja palkittu rohkeista teoistaan sodan aikana. Hän on puhdasverisestä perheestä, mutta erittäin jästiystävällinen. Koulussa monet muistavat hänen olleen ujo, kömpelö ja hajamielinen, mutta tuosta pojasta on nyt kuoriutunut rohkea nuori mies. Hänet tunnetaan reiluna kaikkien kaverina, vaikka pysytteleekin yleensä erossa luihuisista. Neville on myös loistava yrttitiedossa.

Lavender Brown f
8. Luokka
Pelaaja: Sofia V
Lavender on yksi niistä tytöistä, jotka kikattavat usein ja puhuvat pojista. Seurusteli joskus vähän aikaa Ronin kanssa. Parvati Patilin paras kaveri, tosin tämä ei tullut leirille mukaan. Puhdasverisestä, keskiluokkaisesta perheestä. Lavender on yleensä siististi laitettu ja meikattu. Hän on sosiaalinen, tunteellinen ja kiinnostunut myös ennustuksesta. Taisteli urheasti mukana viimeisessä toisen sodan taistelussa. Edellisellä leirillä nousi kohu Lavenderin miestoilailuista ranskalaisen Séverinin kanssa.

Seamus Finnigan m
8. Luokka
Pelaaja: Annika T
Puoliverinen velho melko normaalista perheestä. Mukava ja rehellinen tyyppi, jonka kanssa useimmat tulevat juttuun, ei tosin tykkää olla tekemisissä luihuisten kanssa. Seamusilla tiedetään olleen useampikin tyttöystävä. Dean Thomas on hänen paras ystävänsä. Taisteli kunniakkaasti sodan viimeisessä taistelussa. Kaikki myös tietävät hänen olevan hyvä asioiden räjäyttelyssä. Tarvitsetko räjähdyksiä? Kysy Finniganilta.

Ginny Weasley f
7. Luokka, jahtaaja
Pelaaja: Sirpa P
Tunnetaan julkisuudessa parhaiten Harry Potterin ex-naisena. Ron Weasleyn pikkusisko. Temperamenttinen, räiskyvä tyttö, joka ei pelkää sanoa suoria sanoja. On koko kouluaikansa ollut aika suosittu poikien keskuudessa, sillä on hauska ja hyvännäköinen. Näiden lisäksi hänet tunnetaan esim. loistavasta lepakonräkäherjastaan sekä siitä, että pelaa jahtaajana rohkelikon joukkueessa. Köyhästä puhdasverisestä perheestä, jonka ainoa ja nuorin tytär on. Monet tosin unohtavat Ginnyn perhetaustan kokonaan kun ovat hänen kanssaan tekemisissä.

Ilse Lowley f
7. Luokka
Pelaaja: Mira S
Ilse on huoleton tyttö, joka ei piittaa pätkän vertaa ulkonäöstään. Hän on hieman poikamainen luonne, luonnonläheinen ja kestävä. Ilse on puoliverinen, äiti on töissä taikaministeriössä ja isä tutkii taikaeläimiä ja on tunnettu tutkimuksistaan. Ilse on laiskuuden takia vähän huono koulussa. Hän on myös erottamaton osa muita rohkelikkoja ja kuittailee joskus luihuisille. Hän tulee hyvin toimeen myös puuskupuhien kanssa.

Tylypahka: luihuiset

Luihuisia yhteensä: 9

Draco Malfoy m
8. Luokka, valvojaoppilas
Pelaaja: Elli O
Englannissa aika monet ovat varmaankin kuulleet Malfoyn perheestä, sillä he ovat yksi maan rikkaimmista velhosuvuista. Muuallakin Euroopassa puhdasveristen keskuudessa nimi on tunnettu. Dracon isä Lucius Malfoy oli tunnetusti kuolonsyöjä, mutta perhe käänsi takkinsa sodan viime metreillä ja onnistui kuin ihmeen kaupalla välttämään (toistamiseen) vankilan. Draco itse oli tunnettu koulussa aikaisemmin luihuisten “prinssinä”, ilkeä ja tunteeton tyyppi, joka on tosin sodan jälkeen pitänyt huomattavan matalaa profiilia. Viimeisen kuukauden aikana poika on kuitenkin jostain syystä vaikuttanut aikaisempaa pirteämmältä, ja on tuntunut myös välttelevän perinteisiä luihuiset vs. rohkelikot konflikteja.

Blaise Zabini m
8. Luokka, jahtaaja
Pelaaja: Viivi Sa
Blaise Zabini on tunnettu äidistään, jonka seitsemän aviomiestä ovat mystisesti kuolleet jättäen samalla jälkeensä ison omaisuuden. Blaise ei pidä kovinkaan suurta meteliä itsestään, mutta hänen tiedetään kannattaneen puhdasverisiä arvoja, vaikka hänellä ei suoranaisia kuolonsyöjäyhteyksiä olekaan. Blaise ei ole koskaan erityisemmin kiusannut ihmisiä, vaikka saattaa muuten vaikuttaakin kylmältä. Tästä huolimatta rohkelikkojen kanssa on tullut jälleen pieniä kohtauksia Blaisen liikkuessa Pansyn jengissä. Hän on myös erityisen hyvännäköinen mies.

Theodore “Theo” Nott m
8. Luokka
Pelaaja: Sanni V
Theodore ei ole koskaan osallistunut erityisen paljon rohkelikkojen dissaukseen, vaikka ei hänen mielipiteensä ole mikään salaisuuskaan ollut. Hän on yleensä hiljainen ja pysyttelee reunamilla, minkä vuoksi monetkaan eivät aina kiinnitä häneen huomiota. Theodore on vanhasta rikkaasta puhdasverisestä suvusta. Hänen isänsä oli kuolonsyöjä, mutta tämä kuoli toisen sodan aikana.

Pansy Parkinson f
8. Luokka, valvojaoppilas
Pelaaja: Mira M
Pansy on ilkeä, juoruileva, kovaääninen tyttö, joka on aina arvostelemassa muita. Hän on luihuisten toinen johtohahmo Dracon rinnalla, jonka kanssa hän on seurustellut, seurustelee? Kukaan ei tunnu olevan selvillä kaksikon suhteen tilasta. Pansyn luotsaamaan tyttöjengiin kuuluvat muun muassa Daphne ja Tracey, joiden kanssa hän kurmoottaa julmasti kaikkia, joita he haluavat. Pansy on vanhasta rikkaasta puhdasverisestä suvusta, ja hänen isänsä oli tunnetusti kuolonsyöjä, joka päätyi sodan loputtua Azkabaniin. Se ei saanut Pansya kuitenkaan ilmeisesti luopumaan ääri-puhdasverisistä arvoistaan, vaan hän tuo mielipiteensä puhdasveristen ylemmyydestä edelleen julki.

Daphne Greengrass f
8. Luokka
Pelaaja: Suvi V
Daphne on puhdasverisestä varakkaasta perheestä. Daphnen perhe ei ollut kovinkaan aktiivisesti mukana sodassa, eivätkä hänen vanhempansa olleet kuolonsyöjiä, vaikka perhe kannattaakin puhdasverisiä arvoja. Ennen sotaakin Daphne suhtautui jästeihin ja jästisyntyisiin melko neutraalisti. Aina huolitellun näköinen tyttö on rauhallinen, sulavaliikkeinen ja ylpeä. Siinä missä hänen ystävänsä Pansy on räväkämpi, Daphne on “jääkuningatar”. Daphne on ollut jo pidempään osa Pansyn luihuistyttöjengiä, mutta viimeaikoina hänen välinsä Pansyyn ovat olleet koetuksella. Kukaan ei kuitenkaan tiedä minkä takia.

Tracey Davis f
8. Luokka
Pelaaja: Pauliina R
Huolimatta puoliverisestä taustastaan, Tracey on vahva osa luihuisten porukoita. Tracey hengaa Pansyn luihuistyttöjengin kanssa, mutta häntä on viime aikoina nähty myös paljon Valkyrian seurassa. Hän on kylmä, teräväkielinen ja käyttäytyy ylimielisesti. Hän on myös jollain tapaa hieman etäinen, eikä hänestä aina ota selvää.

Valkyria Harkova f
7. Luokka, jahtaaja
Pelaaja: Jenni O
Valkyria on varakkaasta puhdasverisestä perheestä ja kuuluisan huispaajan Michael Harkovan pikkusisko. Myös Valkyria on loistava huispaaja, mutta ei pidä siitä, että häntä verrataan veljeensä. Valkyria on hieman hiljaisempi, mutta suuttuu herkästi. Ei ole kovin sosiaalinen, mutta tulee kuitenkin kohtuullisesti toimeen useimpien kanssa.. Valkyria hengaa Pansyn tyttöjengin kanssa silloin tällöin, mutta tapasi viettää enemmän aikaa omien luokka-asteensa tyttöjen seurassa.

Cleantha Rosier f
7. Luokka, pitäjä
Pelaaja: Eveliina A
Cleantha on puhdasverisestä perheestä, joka tuli varsinkin sotien aikana tunnetuksi pimeyden lordin kannattajana. Cleanthaa pidetään kenties hieman epäluihuismaisena muiden tupien puolesta, sillä tyttö vaikuttaa kuitenkin sosiaaliselta, ystävälliseltä ja luotettavalta, ja flirttaileekin usein muiden tupalaistenkin kanssa. Cleantha on siististi pukeutuva itsevarma nuori noita, jonka meikki on aina kohdallaan.

Astoria Greengrass f
6. Luokka
Pelaaja: Satu A
Astoria on rikkaasta puhdasverisestä perheestä, ja Daphne Greengrassin nuorempi sisar. Tämä vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen nuori noita hengaa usein isosiskonsa mukana Pansyn luihuistyttöjengissä. Astoria on erittäin tarkka ulkonäöstään ja arvostaa ihmisiä jotka näkevät vaivaa oman ulkonäkönsä eteen. Ollessaan Pansyn luihuistyttöjengin kanssa, hän ei arkaile käyttää ääntään ja sanoo varmasti juuri sen mitä ajattelee.

Tylypahka: korpinkynnet

Korpinkynsiä yhteensä: 6

Michael Corner m
8. Luokka
Pelaaja: Satu S
Michael koulussa lienee tunnetuin siitä, että hänellä on ollut samat naiset kuin Harry Potterilla. Hän on nimittäin seurustellut sekä Ginny Weasleyn että Cho Changin kanssa. Ylpeä korppari, joka kuului aikoinan AK:hon ja osallistui myös viimeiseen taisteluun. Puoliverinen, mutta kummatkin vanhemmat osaavat kyllä taikoa. Erittäin pätevä taikajuomissa ja kiinnostunut myös huispauksesta, vaikka ei itse pelaakaan. Michael ei tuo itseään erityisemmin esille, vaan on sellainen ihan mukava perustyyppi.

Sheila Brooks f
8. Luokka
Pelaaja: Niina K
Tasapainoinen, itsepäinen ja määrätietoinen Sheila on fiksu tyttö. Hän viihtyy omassa kaveriporukassaan, mutta tulee toimeen myös muista tuvista tulevien ihmisten kanssa. Hänellä on ystäviä kaikissa tuvissa. Hän osaa olla paikoittain pomottelevakin. Keskiluokkaisesta puhdasverisestä perheestä.

Luna Lovekiva f
7. Luokka
Pelaaja: Viivi Se
Luna on suoraan sanottuna outo. Hänestä ja hänen jutuistaan vain harvat ottavat selvää. Luna on kuitenkin hymyilevä ja ystävällinen kaikkia kohtaan eikä tuomitse ihmisiä. Hän on oikea vihamielisyyden vastakohta. Rehellinen ja luova tyttö, joka puhuu usein uneliaasti. Joskus häntä kiusattiin hänen puhumiensa outojen juttujen takia, mutta hän on sittemmin saanut paljon hyviä ystäviä, etenkin rohkelikosta. Luna taisteli muiden mukana urheasti viimeisessä taistelussa.

Catherine Smith f
7. Luokka
Pelaaja: Heidi T
Arkisen nimen takaa löytyy hoikka ja muodokas tyttö, jolla on posliini-iho, täyteläiset huulet, säihkyvänvihreät silmät ja pitkät kullanvaaleat kiharat. Satumaisen kauneutensa ansiosta Catherine saa paljon huomiota, pojat esimerkiksi yrittävät kilvan tehdä pieniä palveluksia ilahduttaakseen häntä. Moni tietysti ottaisi hymyn ja kiitoksen sijaan tytön mieluummin lakanoiden väliin. Kateellisten mielestä taas tyttö sopisi paremmin sisuliskon lounaaksi.
Catherine on luonteeltaan arka ja vaatimaton tyttö. Hän tuli kouluun vasta viime syksynä opiskeltuaan aiemmin kotonaan. Catherine on piileskellyt johtajatyttö Cindy Candlen viitanliepeissä, eikä ole vielä tutustunut kovin läheisesti muihin. Catherine on tosin huomattu muodonmuutoksissa ja liemissä, joissa tyttö onnistuu ilmiömäisen hyvin.

Conor Callahan m
6. Luokka, etsijä
Pelaaja: Saara S
Conor on rento ja sosiaalinen tyyppi, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Hän onkin pidetty ja haluttua juttuseuraa. Hänellä on jalat maassa ja terävä pää, vaikka tämä ei kyllä näy arvosanoissa, jotka ovat keskivertoja, jos aina sitäkään… Sen sijaan hän on hyvä huispaaja, ja pelaakin etsijänä korpinkynsien joukkueessa. Tavallisesta puoliverisestä perheestä.

Rebecca Doyle f
7. Luokka
Pelaaja: Elsa K
Jästisyntyinen Rebecca on positiivinen, rento ja ajattelee kaikista aina hyvää. Hän kohtelee kaikkia ihmisiä tasapuolisesti ja on hyvin vastaanottavainen. Hän on erittäin utelias ja aurinkoinen persoona, jolla koulu sujuu hyvin. Iloisen ja avoimen asenteensa takia Rebecca omistaakin paljon kavereita lähes kaikista tuvista. Parhaiten Rebeccaa voisikin kuvailla sanalla päivänkakkara.

Tylypahka: puuskupuh

Puuskupuheja yhteensä: 5

Zacharias “Zach” Smith m
7. Luokka, jahtaaja, huispauskapteeni
Pelaaja: Tuula T
Zacharias on äänekäs ja suorasanainen töykeyteen saakka, ja onkin tämän takia loukannut useampiakin ihmisiä. Enimmäkseen hän on kuitenkin mukava toisia kohtaan, tietyllä varauksella kuitenkin. Zacharias on puhdasverisestä perheestä, ja hän on lahjakas jahtaaja. Sen sijaan hän ei ehkä ole se paras kapteeni, ja jotkut ovatkin syyttäneet Zachariasta puuskupuhien huonosta menestymisestä huispauksessa tänä vuonna, mitä Zacharias on toki vastustanut äänekkäästi. Kuului aluksi AK:hon, mutta ei ollut mukana enää edellisenä vuonna.

Abigail “Abby” Fawley f
7. Luokka, jahtaaja
Pelaaja: Sirja L
Pukeutumistyyliltään huoleton Abigail on kohtalaisen varakkaasta puhdasverisestä suvusta. Fawleyt ovat olleet sodassa puolueettomia, mutta kuitenkin kuolonsyöjämielisiä, sen sijaan Abigail itse on vastustanut kuolonsyöjiä äänekkäästi. Tyttö on aina oma itsensä, itsepäinen, ystävällinen ja tasapuolinen. Abigail antaa jokaiselle ihmiselle tilaisuuden olla hänen ystävänsä, eikä haasta turhaan riitaa. Ystäviään hän puolustaa kuitenkin hanakasti. Abigail pelaa jahtaajaa puuskupuhien joukkueessa.

Katerina “Kat” Clayton f
6. Luokka
Pelaaja: Sani P
Katerina on puhdasverisestä perheestä, mutta asuu tätinsä kanssa, sillä hänen vanhempansa kuolivat kymmenisen vuotta sitten tulipalossa. Katerina on sulavaliikkeinen, hiljainen ja erittäin ujo tyttö, joka yrittää usein pysyä huomaamattomana. Hän on hyvin ahkera ja tämän ansiosta saa hyviä arvosanoja. Tulee usein kirjastosta suurien kirjapinojen kanssa. Hän on aina ajoissa ja muutenkin kaikin tavoin korrekti, mikä ärsyttää joitain ihmisiä.

Benjamin ”Beni” Sawyer m
8. Luokka, lyöjä
Pelaaja: Elisa L
Asuu kummisetänsä kanssa, sillä omat vanhemmat kuolleet tulipalossa kauan sitten. Setä on entinen ammattihuispaaja (Tutshillin Tornadot) ja omistaa huispausliikkeen, jossa monet Tylypahkalaisetkin käyneet. Beni itsekin pelaa lyöjää puuskupuhin huispausjoukkueessa. Tämä korkean moraalin omaava nuori mies on epäitsekäs, kohtelias herrasmies, hyväsydäminen ja luotettava. Hänellä on karhumainen olemus, ja hän on ahkera ja rohkea. Viihtyy hyvin myös rohkelikkojen seurassa. Melko rauhallinen, mutta osaa myös pistää rähinäksi. Vihaa ylimielisiä ja kapeakatseisia ihmisiä. Puoliverinen. Taisteli mukana viimeisessä taistelussa ja kuului AK:hon.

Valerie “Val” Hansom f
7. Luokka
Pelaaja: Sonya C
Valerie on melko normaali, tavallisesta puoliverisestä perheestä. Hän on aurinkoinen, pirteä ja haluaa olla ystävä kaikkien kanssa. Keskiverto oppilas, hiljainen, mutta innostuessaan puhetulvaa ei saa loppumaan. Vähän kömpelöhkö, mikä näkyy satunnaisena seiniin törmäilynä. Menevyytensä takia häntä käytetään usein juoksupoikana. Opettaa kaikille halukkaille jästipelejä, joita rakastaa. Valvojaoppilaat ovat saaneet hänet useamminkin kiinni käytävillä hortoilemisesta hiljaisuuden jälkeen.

Beauxbatons: oppilaat

Beauxbatonsin oppilaita yhteensä: 7

Beauxbatonsissa 10. luokka vastaa Tylypahkan 7.luokkaa, sillä Beauxbatonsissa aloitetaan aikaisemmin.

Althea “Ali” Sansoucy Ferreira f
10A, oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja
Pelaaja: Maria E
Althea on rikkaan puhdasverisen perheen vanhin tytär ja sukunsa perijätär. Althea on vahva, itsenäinen ja hurmaava nainen, joka tietää ja tekee mitä tahtoo. Hän on suosittu koulussa ja osaa puhua ihmisiä puolelleen. Kun hän haki oppilaskunnan hallitukseen, ei ollut epäilystäkään, etteikö hän sinne pääsisi. Hänen puheenjohtajakautenaan on nähty jos jonkinmoista tapahtumaa, mahtavat bileet ovat ehkä kuuluisimpia. Hän on ylpeä suvustaan ja puhdasverisyydestään, mutta hänellä on myös jästisyntyisiä kavereita. Althean tiedetään rakastavan shoppailua välillä vähän turhankin paljon. On tunnetusti myös niitä vähän vaikeampia naisia.

Séverin Adrien m
10A, oppilaskunnan hallituksen varapuheenjohtaja
Pelaaja: Jenni A
Kohtelias ja pirteä Séverin on oikea naistenmies, ja on aina flirttailemassa jollekulle. Kukaan ei oikein pysy kärryillä, ketä kaikkia hän oikeastaan onkaan deittaillut. Mies panostaa ulkonäköönsä ja harrastaa mm. uintia, ja onkin suht hyvännäköinen. Maailmanmenosta ja politiikasta kiinnostunut hurmuri on itsevarma ja hyvä kaveri. Séverinin perhe on varakas ja lähes puhdasverinen. Suurimman osan äänistään oppilaskunnan hallitukseen päästessään lienee saanut siltä kauniimmalta sukupuolelta…

Vincent Bonnet m
10A, oppilaskunnan hallituksen rahastonhoitaja
Pelaaja: Hannele T
Vincentin perhe on keskiluokkainen, melkein puhdasverinen. Hän suhtautuu myönteisesti kaiken taustaisiin ihmisiin. Vincent osallistuu aktiivisesti koulun tapahtumiin ja bileiden järjestämiseen. Hän on myös erittäin innostunut politiikasta ja vetääkin monenlaisia kampanjoita koulussa. Hänet näkee usein jakelemassa lehtisiä, tarroja tai pinssejä, jotka liittyvät mm. tasa-arvoon, avoimuuteen ja kansainvälisyyteen. Vincent on luonteeltaan positiivinen, ulospäinsuuntautunut ja rento tyyppi. Fiksu, innostunut ja kiltti oman tiensä kulkija.

Gael Vadeboncoeur m
10C, oppilaskunnan hallituksen sihteeri, lyöjä
Pelaaja: Anne-Mari P
Gaelia ei ole kyllä älyllä pilattu. Sen kuulee sekä hänen puheistaan että näkee arvosanoissa. Silti Gael kuin ihmeen kaupalla pääsi oppilaskunnan hallitukseen, jossa jonkin kumman kiemuran kautta päätyi sihteeriksi. Gael ei ole turhan vakava ja on aika leikkimielinen ja hauska kaveri. Välillä tosin vähän turhankin vitsaileva ja sarkastinen. Itsepäinenkin hän osaa olla, mutta kuitenkin hyväntahtoinen. On myös hyvä taekwondossa, että häntä ei välttämättä kannata ihan ensimmäisenä haastaa tappeluun, sen ovat ainakin koulussa pari tyyppiä oppineet. Lisäksi hän pelaa lyöjää yhdessä Beauxbatonsin joukkueista. Gael on jästisyntyinen.

Laurence Roussignol m
10C, oppilaskunnan hallituksen tiedottaja ja valokuvaaja
Pelaaja: Minttu M
Aasialaissyntyinen, kuitenkin Ranskassa syntynyt puoliverinen Laurence on lupaava toimittajanalku. Hän kantaa kameraa mukana melkein kaikkialle ja kuvaa sekä velho- että jästikameralla. Laurence on luonteeltaan rauhallinen, avaramielinen, vastuullinen ja luotettava. Hän viihtyy hyvin muiden ihmisten seurassa. Laurence on kiinnostunut maailman menosta ja puolustaa sananvapautta. Lukee myöskin paljon. On kuin ilmetty tehtäviinsä oppilaskunnan hallituksen tiedottajana ja valokuvaajana.

Marise Perel f
10B, oppilaskunnan hallituksen jäsen
Pelaaja: Malla K
Puhdasverisen hyvin toimeentulevan perheen ainoa lapsi, isällä korkea virka ministeriössä. Ystävällinen ja avoin Marise on kaikkien kaveri ja melko romanttinen tyttö. Marisella on paljon kavereita ja hän on pidetty, mikä onkin varmasti osasyy siihen, että pääsi oppilaskunnan hallitukseen. Harrastaa ratsastusta.

Ophélie Leblanc f
10B
Pelaaja: Aino K
Paljon filosofisia juttuja pohtiva nainen on loistava ennustuksessa, ja jotkut käyvätkin kyselemässä häneltä ennustuksia ja muita näkyjä. Tämä tyyni nainen on kiltti ja melko myötäilevä. Hänen tiivis tuijottamisensa saattaa joskus olla jopa hieman pelottavaa, sillä tuntuu kuin hän näkisi lävitsesi… Ophélie on isossa joukossa melko vähäpuheinen. Jästisyntyinen.

Durmstrang: oppilaat

Durmstrangin oppilaita yhteensä: 5

Durrikan Randolf m
III-IX, johtajapoika
Pelaaja: Elisabet A
Durrikan Randolf on sisäisesti hieman eristäytyvältä vaikuttava, puhdasverisen velhosuvun jäsen, Durmstrangin johtajapoika ja tutor. Hän tuli edellisenä vuotena tunnetuksi sankarillisesta kohtaamisestaan taikaolennon kanssa, jonka seuraksena yksi Durmstrangin oppilas pelastui. Hän vietti pitkän ajan sairaalassa, minkä vuoksi Durrikan suorittaa nyt viimeistä vuottaan toistamiseen. Durrikan on etevä ja kylmähermoinen loitsija, joka ei koskaan kiroaisi aavistamatonta vihollistaan selkään. Vapaalla hän kuluttaa paljon aikaa kirjojen parissa.

Slava Voltán m
III-IX, lyöjä
Pelaaja: Hanna V
Slava on hieman kapinallisluonteinen nuorukainen, jolla löytyy kiinnostusta huispauksen lisäksi myös näyttelemisen saloihin. Hän haaveilee urasta teatterilavoilla ja ainakin naispuolisia ihailijoita löytyy koulun puolelta valmiina kunnollinen liuta. Kainalon lämmöstä löytyykin aina uusi neito, kun edellinen on jättänyt kuviot. Slava on leirillä tutorina sekä toimii Durmstrangissa Veristen Vasaroiden lyöjänä. Myös Slavan suku on käytännössä katsoen puhdasverinen.

Kelda Randolf f
III-IX, lyöjä
Pelaaja: Sohvi L-Ä
Kelda pelaa Durmstrangin Mylvivissä Myrskypilvissä lyöjänä ja huispaus onkin hänen intohimonsa. Kuten muut koulunsa oppilaat selviytymisleirillä, hän on tullut tutoroimaan uusia tulokkaita. Kelda saattaa joskus vaikuttaa töykeältä tai hitusen tyhmältä, mutta jotain tuon ulkokuoren takana on kuitenkin liikuttava, koska hän on saavuttanut hienosti kolmannen tasoryhmän. Kelda on osa Randolfien muinaista ja puhdasta velhosukua.

Eugenia Fink f
III-IX, Johtajatyttö
Pelaaja: Ilse T
Tämä huoliteltu ja näpsäkkä noita on myöskin selviytymisleirin tutorina ja on saanut kunnian toimia Durmstrangin johtajatyttönä. Eugenia on poliittisesti aktiivinen ja ottaa historian omien ammattihaaveidensa kannalta vakavammin kuin muut aineet, vaikka hänellä olisi lahjakkuutta myös muuhun. Puhdasverisyys pitää Eugenian omasta mielestään arvoasteikolla astetta korkeammalla, siispä hän saattaa joskus tuntua hieman kylmäkiskoiselta puoliverisiä tai jästisyntyisiä kohtaan.

Boudica Blair f
III-IX
Pelaaja: Miira O
Neiti Blair on politiikasta kiinnostunut Durmstrangilainen, jota muiden mielipiteet eivät pahemmin hetkauta. Tämä ylpeä, puhdasverinen nuori nainen on vahva mielipiteissään ja lämpenee helpoiten suorasukaisille ihmisille. Hänellä ei ole kuin pari lähempää tuttavaa, joista kumpaakaan ei voi kutsua ystäväksi. Boudica suosiikin yksinoloa ja viettää aikaa kirjastossa politiikkaan ja historiaan perehtyen. Boudica ei voi sietää selkärangattomia ihmisiä, jotka vain antavat toisten kävellä itsensä yli.

Opettajat

Henkilökuntaa yhteensä: 8

Henkilökunnan tehtäviin kuuluu pelin aikana mm. leirin ohjelman vetäminen. Pelinjohto suunnittelee ohjelmaa, mutta esim. oppituntien tarkan sisällön suunnitteluun toivotaan apua opettajilta – keskustele asiasta pelinjohdon kanssa.

Ashleig “Ash” Selwyn f (25)
Tylypahka, parantaja
Pelaaja: Tiina U-R
Parantajakoulun käynyt Parantaja Selwyn saapui Tylypahkaan noin vuosi sitten Pomfreyn tilalle. Ashleig on entinen korpinkynsi ja pienestä todellisesta puhdasverisestä suvusta, mutta perhe menehtyi sotien aikana. Sotien aikana Ashleigh kunnostautui aktiivisena taisteluiden eturintamalla parantaen ja poistaen taistelukentältä haavoittuneita. Suhtautuu ammattiinsa vakavasti, ja oppilaat uskaltavat käydä puhumassa tälle hymyilevälle ja kohteliaalle naiselle ongelmistaan. Ashista on oikeastaan nopeasti tullut koulun epävirallinen kallonkutistaja parantajan työn lisäksi. Suhtautuu ennakkoluulottomasti kaiken taustaisiin ihmisiin. Ashin on tunnettu ratkaisevan myös hieman epätavallisempiakin ongelmia…

Llewella Roderick f (42)
Tylypahka, taikajuomat
Pelaaja: Helmi R
Professori Roderick on syksystä lähtien ollut Tylypahkan taikajuomien opettaja. Hän on puhdasverinen luihuinen, jolla on kaksi jo aikuista lasta, ja hänen aviomiehensä kuoli jo ensimmäisessä sodassa. Professori Roderick on jämäkkä opettaja, joka vaatii muilta kunnioitusta. Hän on silti lempeä ja kärsivällinen ja hän välittää siitä, että oppilaat ymmärtävät sen, mitä hän heille opettaa. Läksyt ovat liemitunneilla harvinaisia, muutamaa hassua esseetä ja tutkielmaa lukuunottamatta. Oppitunnit ovat rentoja, sillä Roderick antaa oppilaiden keskustella niiden aikana. Jälki-istunnot ovat harvinaisia, eikä myöhästyminen hyvällä syyllä ole rangaistavaa, mutta jos professori huomaa, että oppilaalla on ongelmia, hän keskustelee niistä tämän kanssa. Hän on kuitenkin tehnyt selväksi, että se miten hän käyttäytyy oppitunneilla ei päde muuhun elämään – ”mitä tapahtuu liemiluokassa, pysyy liemiluokassa”. Koulun ulkopuolella professori Roderick on poliittinen vaikuttaja, ja tuntee myös Malfoyn perheen, sillä hän on Dracon kummi.

Ciaran Bowen m (28) [Kiiran]
Tylypahka, pimeyden voimilta suojautuminen, luihuisten tuvanjohtaja
Pelaaja: Milla K
Professori Bowen on luihuisten tuvanjohtaja sekä pimeyden voimilta suojautumisen opettaja. Luonnollisesti entinen luihuinen, sekä puhdasverinen, mutta perhe on aika keskituloinen. Ei kovinkaan huumorintajuinen, ja vaatii oppilailta paljon, välillä hieman liikaakin. Ankara ja auktoriteettinen, eikä pidä tunneilla puhumisesta tai vastaan väittämisestä. Pisteitä lähtee helposti, ja niiden saamiseen täytyy nähdä vaivaa. Jos oppilas käyttäytyy hyvin, Ciaran kohtelee myös oppilasta hyvin ja ystävällisesti riippumatta tämän perhetaustasta, rodusta tai muusta vastaavasta. Ciaran antaa usein aika paljon läksyjä ja haastavia tehtäviä. Toisaalta hän on erittäin ammattitaitoinen, vaikka tapaakin keskittyä enemmän teoriaan kuin käytäntöön – sitäkin totta kai jonkin verran harjoitellaan. Ciaran rohkaisee oppilaita keräämään käytännön kokemusta esim. liittymällä kaksintaistelukerhoon. On aika varautunut, mutta tulee kuitenkin toimeen varsin hyvin ihmisten kanssa. Ei ilmeisestikään ole naimisissa.

Leo Valkeapää m (27)
Tylypahka, muodonmuutokset, rohkelikon tuvanjohtaja
Pelaaja: Mikko P
Professori Valkeapää tunnetaan oikeudenmukaisena ja vahvana tuvanjohtajana rohkelikoille ja korkeamoraalisena opettajana kaikille. McGarmiwan tilalle tullut opettaja, vaikkakin taustaltaan suomalainen, on erittäin lahjakas muodonmuutoksissa ja hyvänä pidetty opettaja. Mies on vahva heikkojen ja vähempiveristen puolustaja ja suuri huispauksen fani, mikä on nostanut hänet lukuisten oppilaiden suosioon. Luihuiset lähinnä kuitenkin pitävät miestä hieman tekopyhänä ja perhetaustansa takia vähempiarvoisena – isä kun on jästi ja veli surkki.

Sibylla Punurmio f (48)
Tylypahka, ennustus (S.U.P.E.R-luokat)
Pelaaja: Henriikka P
Nekin, jotka eivät opiskele ennustusta, tuntevat varmasti Sibyllan maineen. Nainen kietoutuu lukuisiin huiveihin ja käyttää silmiä suurentavia laseja. Sibyllan yritys olla mystinen menee usein dramaattisuuden puolelle. Sibyllalla on myös tapana ottaa oppilaista suosikkeja ja silmätikkuja. Osa ottaa naisen ennustukset vakavasti kun taas toiset eivät usko niistä sanaakaan. Sibylla osallistui toiseen sotaan. Voldemortin kukistuminen ei ole kuitenkaan saanut Sibyllaa luopumaan synkkien asioiden ennustamisesta.

Eaphie McLeary f (36)
Tylypahka, loitsut
Pelaaja: Anastasia S
Eaphie on entinen aurori, mikä näkyy tunneilla tiukkana kurina. Myöhästyminen tietää pisteiden menetystä ja vastaan väittäminen punnerruksia. Tunnit ovat hyvin käytännönläheisiä, ja niitä värittävät silloin tällöin jutut Eaphien auroriajoista. Eaphie on taitava loitsuissa ja vaatii myös muilta paljon. Eaphie huutaakin usein opiskelijoille, vaikka selvästi haluaakin huolehtia heistä.

Yvette Beauvoir f (39)
Beauxbatons, yrttitieto
Pelaaja: Laura-Maria M
Professori Beauvoir on opettanut Beauxbatonsissa yrttitietoa jo yli kymmenen vuotta. Hänen opetustahtinsa on nopea ja välillä aika sekava, joten oppilailla on usein vaikeuksia pysyä kärryillä. Asiaa ei myöskään helpota se, että apua pyydettäessä hän tulee antamaan tukiopetusta aivan liian lähelle, toisin sanoen istuu oppilaan eteen pulpetille tai liimautuu kylkeen kiinni. Toisissa tämä saattaa herättää vaivautuneisuutta tai suorastaan kauhua ja toisilla se taas saa ajatukset lentämään ihan johonkin muuhun.
Yvette on kuitenkin huumorintajuinen opettaja, jolla on hersyvä nauru, ja joka tulee yleensä hyvin toimeen oppilaiden kanssa. Hän on tasapuolinen ja antaa kohtuullisesti läksyjä. Osaa myös tarpeen vaatiessa olla tiukka, ja huomauttaa kyllä oppilaalle, joka puhuu samaan aikaan kuin hän. Puoliverisestä Rennessiläisestä hippiperheestä, ylemmästä keskiluokasta.

Thur Jernmars m (59)
Durmstrang, taikaeläinten hoito
Pelaaja: Kyösti N
Professori Jernmars on juron oloinen vanhempi mies, joka on todella vanhasta pudasverisestä suvusta ja kokee, että hänellä on oikeus ja velvollisuus olla kovempi epäpuhtaampia opiskelijoita kohtaan, jotta tekisi heistä puhdasveristen arvoisia. Taikaeläinten hoidon opettajaksi hoito on hänelle varsin suhteellinen käsite, koska hän keskittyy enemmän niiden metsästykseen ja hyötykäyttöön. Hän on opettajana hyvin rankka ja hänen kokeensa ovat yleensä pelättyjä suurten tapaturmatilastojen takia, tästä liikkuu huhu ”lohikäärme”-välikohtauksesta, josta ei ole paljoa tietoa. Hän on opetuksessaan erittäin käytännönläheinen ja voi usein vain antaa oppilaille työkalut oppimiseen ja antaa heidän itse keksiä oikeat tavat toimia. Vaikka hän ei anna jälki-istuntoja, hän tapaa keksiä omia rangaistuksiaan muun muassa lisätehtävien muodossa.

Muut

Muita yhteensä: 6

Marlène “Dessy” Desjardins f (30)
Ranskan taikaministeriössä
Pelaaja: Tanja R
Marlène Desjardins, eli tuttavallisemmin Dessy, tuli monelle tutuksi jo edellisen leirin kautta ja hän toimii virkamiehenä Ranskan Taikaministeriön Kansainvälisten suhteiden osastolla, edustaa liberaalia näkökulmaa. Osallistui tunnetusti Toisen Sodan aikana ranskalaiseen solidaarisuusliikkeeseen, joka antoi tukea Britannian vastarintaliikkeelle, toisin sanoen mm. Feeniksin Killalle. Ranska ajoi Britanniassa riehuneen sodan aikana voimakasta puolueettomuus- ja liittoutumattomuuspolitiikkaa, joten kaikki eivät katsoneet tätä touhua hyvällä. Marlène on puoliverinen ja pukeutuu klassisen tyylikkäästi. Hän on valmistunut Beauxbatonsista, ja on tullut leirille tutustumaan Ranskan Taikaministeriön edustajana.

Rudolf Marwick m (28)
Toimittaja
Pelaaja: Santtu P / Japsu
Päivän profeettaa seuraavat todennäköisesti tuntevat tämän miehen nimeltä, sillä hän on Profeetan toimittaja. Voldemortin paluun aikoihin sai potkut Päivän Profeetasta vastustettuaan Ministeriön pyrkimyksiä tiukentaa otettaan lehdestä. Toisen sodan aikaan piileskeli ja pakeni kuolonsyöjiä kirjoittaen ja valokuvaten samalla useisiin Voldemortin vastaisiin maanalaisiin lehtiin ja pamfletteihin. On sittemmin päässyt takaisin Profeettaan. Kampanjoi Kansainvälisen salaisuussäädöksen purkamisen puolesta ja tarttuu äänekkäästi aina kaikkiin hallinnon epäkohtiin. Rudolf sai paljon hyvää lukijapalautetta viime leiriä koskevista artikkeleistaan, joten hänet on lähetetty raportoimaan myös Durmstrangin selviytymisleiristä.

Michael Harkova m (25)
Huispaaja
Pelaaja: Paula I
Michael Harkova on kuuluisa, hyvännäköinen huispaaja. Pelaa jahtaajana Lipilinnan lepakoissa (Ballycastle Bats), joka on Englannin kaikkien aikojen toiseksi menestynein joukkue. Meneillään oleva kausi on mennyt Lipilinnan lepakoilta mainiosti ja he ovatkin Englannin johdossa. Puhdasverisestä ja hyvävaraisesta suvusta, myöskin Tylypahkassa opiskelevan Valkyria Harkovan isoveli. Tylypahkassa opiskellessaan oli luihuisessa. Julkisuudessa esiintyessään on hallittu ja sulavaliikkeinen, kuitenkin myös erittäin suorasanainen. Joutunut juorulehtiin mm. siitä syystä, että on harrastellut irtosuhteita – sekä naisten että miesten kanssa. Selviytymisleirillä julkkisvieraana kertomassa huispaustaitojen soveltamisesta selviytymistilanteeseen, ja kuuleman mukaan aloittelemassa ”poliittista uraansa”.

Lucius Malfoy m (44)
Poliitikko/Yhteiskunta-aktiivi
Pelaaja: Karita M
Lucius Malfoy on poliitikko ja ex-kuolonsyöjä, joka käänsi takkinsa sodan viime metreillä ja onnistui kuin ihmeen kaupalla välttämään (toistamiseen) vankilan. Hän on pyytänyt julkisesti anteeksi, osoittanut myötämielisyyttä jästisyntyisiä kohtaan ja auttanut auroreita saamaan kiinni useita kuolonsyöjiä luovuttamalla paljon arvokasta tietoa. Herra Malfoyn tavanneet pitävät häntä usein aika kylmänä miehenä. Hän tuntee ilmeisesti professori Roderickin, sillä nainen on hänen poikansa Dracon kummi. Luciuksen saapuminen leirille lienee suurimmalle osalle täysi yllätys.

Klaus Åsmund m (33)
Yksityisaurori
Pelaaja: Henri J
Yksityisaurori Åsmund on alallaan yksi tunnetuimmista ja menestyneimmistä. Hänen tiedetään ratkaisseen useita tapauksia aina kadonneista velhoista kauan kadoksissa olleisiin maagisiin artifakteihin, oudoista tapahtumista petoksiin ja kaikkea mihin kaivataan älyä, viekkautta, hyviä taistelutaitoja ja kyseenalaista moraalia. Tapaa pukeutua vanhanaikaisen klassisesti, koruihin katettuna ja yllättää työnantajansa värikkäällä, vaikkakin asiallisella käyttäytymisellään. Entisestä Durmstrangin oppilaasta ei tiedetä kovin paljon työn ulkopuolella, mutta joskus kuulee villejä teorioita omalaatuisesta monitaiturista, jolla on tapana räjäytellä metsän pieniä eläimiä ja hamstrata hopeaa kuin harakka konsanaan.

Grimpaw m (38)
Selviää myöhemmin…
Pelaaja: Aleksi J
Nuhjuiset vaatteet, tatuointi vasemmassa poskessa… Tämä paljon nähnyt ja kuullut väkijuomien ystävä pitää vedonlyönnistä, vaeltamisesta ja vaarasta. Pimeyden voimat eikä Azkabanin vankila ole kumpikaan miehelle kaukainen tuttavuus.

HP6: Ruokalista

Ruokailun on suunnitellut meille Tiina R, ja hän ja Essi K valmistavat meille viikonlopun ruuat. Suuri kiitos heille! Erityisesti astioiden keräämisessä, tiskikoneeseen laittamisessa ja pöytien pyyhkimisessä halutaan apua pelaajilta.

HUOM. ruokalistaan saattaa tulla muutoksia sen mukaan, mitä on perjantaina kaupassa saatavilla.

Perjantai iltapala

Karjalanpiirakka
Kananmuna
Levite
Kurkku
Tee, mehu

Lauantai aamupala

4-viljanpuuro
Kiisseli
Leipä (myös gluteeniton)
Levite
Juusto
Tomaatti, kurkku
Kahvi, tee, mehu

Lauantai lounas

Lempeä Broilerkeitto
Kasvisversio keitosta
Tumma leipä, levite
Maustekurkku
Mustikkarahka
Mehu, vesi, kahvi, tee

Lauantai päivällinen

Jauhelihakiusaus
Kasviskiusaus
Vihersalaatti-persikka-kurkku
Salaatinkastike
Tumma leipä, levite
Mehu, vesi

Lauantai iltapala

Leipä, levite
Juusto
Maustekurkku
Tomaatti
Tee, mehu

Sunnuntai aamupala

4-viljanpuuro
Kiisseli
Leipä, levite
Juusto
Kurkku
Tomaatti
+(kaikki mitä jäljellä lisäksi)