FL7: Proppaus

Ohjeita, miten Valonkantajaan tulisi pukeutua ja mitä pakata mukaan.

Kaikilla tulee olla taikasauva! Sellaisen voi veistää itse, etsiä sopivan oksan metsästä, valmistaa kukkakepistä tai pensselistä, ja syömäpuikkokin on todettu toimivaksi. Netistä löytyy kaikenlaisia ohjeita. Tärkeintä on, että sauva ei hajoa heitettäessä. Viralliset replikat hajoavat helposti, joten kannattaa harkita, haluaako sellaisen todella ottaa mukaan.

Aikuishahmot

Hahmoilla voi olla päällään mitä tahansa hahmoille sopivaa arki- tai työvaatetta. Koska hahmot ovat taikaväen sotatukikohdassa, voivat he vapaasti pukeutua velhovaatteisiin, ja etenkin esim. puhdasveriset haluavat hyödyntää joka mahdollisuuden pukeutua velhosti (“ei anneta jästien tuhota meidän kulttuuria” -ajatuksella). Toisaalta osa on saattanut tottua jästivaatteiden käyttöön, koska on joutunut naamioitumisen vuoksi käyttämään niitä paljon. Ne, jotka ovat tulossa jästialueilta, voivat olla jästivaatteissa saapuessaan.

Velhopukeutumisesta: velhot pukeutuvat keskimäärin vanhanaikaisemmin ja värikkäämmin kuin jästit, toki myös musta on aina muodissa. Pukeutumisessa voi tuoda esille esimerkiksi hahmon varallisuutta, puhdasverisyyttä/jästisyntyisyyttä ja persoonallisuutta. Velhomaisuutta voi lisätä myös asusteilla (esim. hatut, taskukellot, sauvapussi) ja taianomaisilla kuvioinneilla/materiaaleilla/leveillä hihoilla jne. Pinterest-taulu pukeutumisinspiraatioksi: https://fi.pinterest.com/purplieh/magical-garments/

Lapsihahmot

Lapsihahmoilla muuten samat pukeutumisohjeet kuin aikuisilla, mutta sotatukikohdassa on yritetty lapsille pitää vähän yllä Tylypahkan henkeä ja näillä olisi hyvä olla päällään jotain tupaa ilmentävää, esim. kravatti, kaulaliina, pinssi, hiusnauha tai villasukat. Valvojaoppilailla on asiasta ilmoittava pinssi.

Muut propit

  • Koska peli kestää yön yli, on toivottavaa, että sinulla on mukana hahmolle sopiva yöasu & petivaatteet, mutta tämä ei pakollista.
  • Pelissä ollaan pääasiassa sisällä, mutta joitain kohtauksia pelataan myös ulkona. Kannattaa siis varata sopivaa vaatetta myös ulos. Maaliskuussa lienee aika viileää, mahdollisesti märkää ja lumista. Pelipaikan lattiat ovat hyvin kylmät, eli mukaan kannattaa ottaa villasukat tai sisäkengät. Ulkokengillä ei saa olla sisällä!
  • Suurin osa hahmoista on asunut sotatukikohdassa 1-2 vuotta, ja voit ottaa sen mukaisesti kaikkea in-game tavaraa mukaan. Makuuhuoneisiin saa vapaasti tuoda niin paljon sisustus- ja henkilökohtaista tavaraa kuin niihin mahtuu. Varmasti hahmot ovat halunneet tehdä paikasta niin kotoisan kuin mahdollista.
    • Ideoita sisustustavarasta: pöytäliina, koristevaloja, mattoja, verhoja sänkyihin tai ikkunoihin, kuvia seinille, huonekasveja, patsaita, peilejä, säilytystilaa, lehtiä, kirjoja, pelejä, harrastustavaroita, naposteltavaa…
  • Pieni osa hahmoista on sotatukikohdassa vain vierailemassa, eikä heillä välttämättä ole suurta määrää omaisuutta mukana. Näilläkin kannattaa olla toki mukana muistiinpanovälineitä, jotain hiljaisten hetkien tekemistä ynnä muuta vastaavaa yleishyödyllistä.
  • Huomioi, että suuri osa hahmojen omaisuudesta on saattanut jäädä näiden tuhoutuneisiin vanhoihin asuntoihin, eikä uuden tavaran hankkiminen ole ollut ihan yksinkertaista. Mm. kaikkien taikaväen omien tarvikkeiden hinta on sodan aikana moninkertaistunut ja niiden saatavuus heikkoa. Lisäksi ekstradimensionaalinen tila tukikohdassa on kiellettyä, joten hahmot ovat joutuneet optimoimaan mitä tavaraa säilyttävät siellä.
  • Lisäksi mukana voi olla kaikkea sotaan ja hahmojen tehtäviin liittyvää proppia. Esim. salaisia yhteydenpitotapoja, vakoilumuistiinpanoja, sotasuunnitelmia, naamioitumiskeinoja, suojatusmisvälineistöä, kiikareita, työkaluja jne.

Ampuma-asejäljitelmät

Aiemmista peleistä poiketen Valonkantajaan ampuma-asejäljitelmien tai lateksi/muoviaseiden tuomiseen ei tarvitse erillistä lupaa. Kaikilla hahmoilla saa olla sellaisia, jos se on hahmolle loogista. Pelimaailmassa yhteisestä sotabudjetista kaikille tarvitseville (myös lapsille) on hankittu aseita, mm. iskuryhmäläisille ja taikanega-alueilla liikkuville. Osa aseista saattaa olla kämäisiä. ;) Jästirikollisten kanssa verkostoituneet ja/tai rahakkaat hahmot ovat voineet hankkia myös omia. Huomaa, että aseiden hankkiminen sotatilassa ei ole helppoa! Tukikohdassa on jonkin verran koulutettu aseiden käyttöön, mutta monet saattavat silti olla huonoja niiden käytössä, koska harjoitteluun ei ole ollut paljonkaan aikaa ja ammuksia on haluttu säästellä.

Pitäkää aseiden koossa ja määrässä järki kädessä. Kaikkien aseiden tulee olla jäljitelmiä ja tyhjiä, oikeita aseita ei saa missään nimessä tuoda. Tarkista hyvin tarkkaan, että aseessa ei ole kuulia tai muita ammuksia sisällä. Aseet tulee pitää piilossa ohikulkijoilta, esim. autotien läheisyydessä ne tulee pitää piilossa.