FL6: Hahmolomake

Lomaketta ei kannata täyttää ennen kuin olet saanut pelinjohdolta varmistuksen, että hahmokonseptisi sopii.

Jatkohahmo

Ohjeet:

  • Perustiedot-osuuden maksimisivupituus on viisi (5) sivua ja vähimmäispituus kaksi (2) sivua. Lisätiedot-osuudella ei ole sivurajaa, eli sinne voi laittaa kaiken, joka ei mahdu perustietoihin.
  • Älä muuta profiilin väliotsikoita tai niiden järjestystä. Pelinjohto haluaa profiilien olevan jäsentelyltään identtisiä käytännön syistä.
  • Kirjoita profiili kokonaan uusiksi. Vanhasta voi toki copypasteta joitain osuuksia, mutta mieti oikeasti kunnolla, mikä kaikki on muuttunut hahmossa luonnetta myöten. Jos copypasteat, kopioi viimeisimmästä profiilista, jonka olet saanut pelinjohdolta, älä siitä, jonka olet itse lähettänyt!
  • Profiili on katsaus hahmon nykyhetkeen, ja on tärkeintä, että siitä löytyy nykyhetken kannalta relevantit asiat. Siinä ei tarvitse kertoa kuin korkeintaan lyhyesti, millainen hahmo oli ennen.
    Pelinjohto tarpeen vaatiessa päivittää perustietoja vastaamaan juonia. Jos et ole kaikista kohdista varma tai haluat jättää pelinjohdolle pelivaraa, voit lisätä profiiliin kommentteja vaihtoehdoista / aukinaisista kohdista jne. Merkitse kommentit erottuvasti.
  • Kirjoita mieluummin kokonaisia lauseita, älä ranskalaisia viivoja. Joitain asioita voi toki niillä listata.

Tyhjä profiilipohja ilman selityksiä löytyy täältä, muista kuitenkin lukea selitykset alta, jotta tiedät mitä tietoa eri kohdista pitää löytyä! Pohja poikkeaa vanhasta!

Perustiedot

Nimi:
Sukupuoli:
Ikä, syntymäpäivä: Pelissä on 9.-10.10.2015. Jos hahmon syntymäpäivä on loppuvuodesta vasta pelipäivän jälkeen, huomaathan että ikä lasketaan: 2015 – syntymävuosi – 1 = ikä.
Ulkonäkö: Pukeutumistyyli, yleinen olemus
Seksuaalinen suuntautuminen: Mikä on hahmon suuntautuminen, ja halutessasi lisätietoja: kuinka tiukka se on, kuinka varma hahmo on siitä, onko se aina ollut sama vai muuttunut, mistä asti hän on tiennyt sen ja jos suuntautuminen poikkeaa normista, keiden kaikkien tiedossa se on?
Maa: Missä maassa hahmo on syntynyt, minkä maan kansalaisuus hänellä on, missä maassa hän asuu nyt? Voit luetella myös aikaisemmat asuinmaat.
Kielet: Mikä on hahmon äidinkieli? Mitä muita kieliä hän puhuu, kuinka hyvin ja missä hän on oppinut niitä?
Koulu: Missä perustason taikakoulu(i)ssa hahmo on opiskellut ja minä vuosina?
Tupa: Jos hahmo on käynyt Tylypahkan, missä tuvassa hän oli? Halutessasi voit kertoa lisätietoja: kuinka kauan lajittelu kesti, onko hahmo tyytyväinen tupaansa, kuinka vahvasti hän on tätä tupaa ja onko hänessä paljon myös jonkun toisen tuvan piirteitä?

Animaagimuoto: Jätä kohta pois, jos hahmolla ei ole.
Suojelius: Jätä kohta pois, jos ei tiedossa.

Taikasauva: Mistä puusta hahmosi taikasauva on tehty (ei tarvitse vastata sitä miltä sauvasi oikeasti näyttää), mikä on sen ydin ja kuinka pitkä se on? Taikasauvatietoutta avuksi: taikasauvat. Voit halutessasi myös kertoa, mistä hahmo on sauvan saanut, mikä on sen tunnearvo, millainen sauva on ominaisuuksiltaan.

Perhe & koti: Kerro tässä:
-Hahmon nykyinen puoliso/kumppani(t) ja hää/vuosipäivä, + edelliset puolisot
-Hahmon lapset ja näiden koko nimet (jos määritelty) sekä syntymäpäivät
-Hahmon vanhemmat ja sisarukset (nimet, ikä, jos haluat määritellä / on jo määritelty)
-Hahmon kummit ja kummilapset (jos määritelty, ei tarvitse erikseen keksiä)
-Muut henkilöt, jotka hahmo kokee perheekseen
-Myös muita sukulaisia kuten isovanhempia ja serkkuja voi luetella, jos ne ovat tärkeitä hahmon historian / nykyisyyden kannalta

-Hahmon verisääty (kts. verisäädyt)
-Hahmon / perheen varallisuus
-Infoa suvusta, jos siinä on jotain erityistä (esim. sukukiroukset, omaisuus, perhebisnes, suvun historiaa jne)
-Perheeseen liittyvät isot tapahtumat, kuten avioerot, asuntolainat, ketkä ovat kuolleet
-Lyhyesti hahmon suhteesta perheenjäseniin/sukuun, millainen perheen tunnelma on
-Missä ja millaisessa kodissa hahmo nykyään asuu, ja keiden kanssa. TÄRKEÄÄ: kerro kuinka paljon kodissa on taikuutta, jotta voimme arvioida, mikä kaikki hajoaa taikanegatoinnista. Esim. onko jästi- vai velhokeinoin rakennettu, onko kodissa ekstradimensionaalista tilaa, taikuudella piilotettuja huoneita jne. Kotien tuhoutumisesta ei tule vielä tässä osuudessa puhua!
-Voit kertoa lyhyesti myös edellisistä kodeista tai muista hahmon omistamista kiinteistöistä

Menneisyys: Tämä osuus max 1 sivu, kerro tässä:
-Lyhyesti hahmon lapsuudesta ja sen mahdollisista vaikutuksista nykyisyyteen, esim. oliko onnellinen vai ongelmainen, onko se vaikuttanut siihen millainen vanhempi hahmo on itse
-Hahmon elämän suurimmat ja merkittävimmät tapahtumat ja niiden mahdolliset vaikutukset hahmon kehitykseen: pelkoihin, luonteeseen jne (ei tarvitse kuitenkaan toistella muissa kohdissa sanottuja juttuja)

Työ, koulutus ja taidot:
-Jos hahmo on tehnyt S.U.P.E.R.:it, mitkä aineet hän kirjoitti ja mitkä olivat arvosanat? Katso avuksi lista oppiaineista. Mainitse myös parilla sanalla, millainen oppilas hahmo oli koulussa, esim. priimus, laiskottelija jne.
-Millaista koulutusta hahmo on hankkinut ja mistä? Kerro minä vuosina.
-Luettele hahmon kaikki työpaikat (mukaan lukien mafia) sekä niissä työskentelyvuodet, ylennykset; mahdollisesti myös hahmon mielipiteitä töistä, jos oleellista
-Kerro vähän tarkemmin nykyisen työn sisällöstä ja hahmon tunnelmista sen suhteen (Avuksi lista ammateista)
-Jos hahmo on tehnyt elämässään merkittäviä saavutuksia/epäonnistumisia työn/harrastusten saralla, kerro niistä lyhyesti
-Kerro hahmon taidoista: minkälaisessa taikuudessa hahmo on nykyisin hyvä, ja millaisessa huono? Mitä muita taitoja, vahvuuksia ja heikkouksia hahmolla on?
-Jos sinusta tuntuu luontevammalta, niin voit myös eritellä tämän kohdan sisällön otsikoiden “Koulutus:” “Työ:” ja “Taidot:” alle.

Vapaa-aika: Mitä hahmo tekee vapaa-aikanaan? Kerro harrastuksista ja kiinnostuksen kohteista.

Arvot & yhteiskunta:
-Millaisia arvoja ja asenteita hahmolla on? Miten hän suhtautuu nykyään esimerkiksi jästeihin (huomioi nykyinen tilanne!), surkkeihin, verisäätyihin, seksuaalivähemmistöihin, taika- ja puoliolentoihin?
-Osallistuuko hahmo yhteiskunnan toimintaan/politiikkaan, haluaako hän vaikuttaa asioihin (mihin asioihin ja miten?), ottaako hän kantaa politiikkaan ja kuinka julkisesti?
-Seuraako hahmo maailman asioita, uutisia, lukeeko lehtiä? (Halutessasi kerro, mitä lehtiä)

Luonne: Kerro hahmon persoonallisuudesta, apuna voi käyttää luonne-listaa. Esimerkiksi:
-Millainen on hahmon mielenmaailma ja logiikka, jolla hän toimii?
-Miten hahmo toimii, käyttäytyy ja ajattelee erilaisissa tilanteissa?
-Millainen hahmo on sosiaalisissa tilanteissa ja muita ihmisiä kohtaan?

Pahin pelko: Mikä/mitkä ovat hahmon pahimmat pelot ja miksi? Minkä muodon hänen mörkönsä ottaa? Halutessasi kerro myös, miten hahmo niihin reagoisi, jos ne kävisivät toteen.

Tulevaisuus:
-Mitä unelmia, toiveita ja suunnitelmia hahmolla on tulevaisuudesta?
-Mitkä ovat hahmon tavoitteet ja mitä hän haluaa elämältään?
-Miten hahmo suhtautuu tulevaisuuteen: suunnitelmallisesti, elää hetkessä, kauhulla jne?

Lisätiedot

Kontaktit:

  • Listaa nimeltä kaikki hahmon tiedossa olevat kontaktit, vähintäänkin ne ketkä ovat tulossa FL6:een sekä mieluusti myös pelin ulkopuoliset merkittävimmät kontaktit. Tarkista mitä kontakteja edellisissä profiileissa/debyissä/ilmoissasi oli, muista lisätä mukaan minipelien uudet tuttavuudet.
  • Kirjoita jokaisen kontaktin kohdalle, millaiseen tilaan hahmojen suhde jäi viime pelin jäljiltä. Jos suhde on täsmälleen sama, voit copypasteta profiilista.
  • Kerro vähänkin läheisemmistä/merkittävämmistä (kaukaisemmistakin saa, jos haluaa) kontakteista, millaisen uskot tai haluat hahmojen suhteen olevan vuonna 2015. Voit jättää kontaktitoiveen avoimeksi (esim. “tahtoisin näille jonkinlaisia skismoja”) tai kuvailla tarkasti, millainen kontakti on, jos sinulla on siitä vahva mielikuva / sinulle on tärkeää, että kontakti on tietynlainen. Voit keskustella/sopia asioista kontaktipelaajien kanssa (tämä on jopa suositeltavaa), tai voit jättää kontaktin tarkemman suunnittelun pelinjohdolle.
  • Lisää kontaktilistaan myös hahmon lapset (olivat sitten pelissä tai eivät) ja kerro, millainen vanhempi hahmo heille on / millainen haluaisit hahmon suhteen lapsiinsa olevan. Jos lapsi ei ole pelaajahahmo, voit myös kertoa, millainen henkilö haluaisit lapsen olevan.

Juonet: jos kerroit kaiken jo ilmon kakkososassa, tähän ei tarvitse vastata, mutta muussa tapauksessa voit esimerkiksi:
-Kertoa, mitkä kaikki juonet ovat jääneet hahmolla kesken ja haluatko jatkaa niitä
-Esittää täydentäviä / tarkennettuja juonitoiveita/ideoita

Historia: Jos tahdot kertoa hahmosi historiasta jotain, joka ei mahdu perustietoihin, niin kerro tässä. Esimerkiksi viimeisen 12 vuoden aikana tapahtuneita tapahtumia yksityiskohtaisemmin, sekä sellaisten mini/välipelien tapahtumia, joista et ole lähettänyt debyä. Tämä kohta ei pakollinen.

Ekstrainfo: Jos sinulla on valmiiksi määriteltynä hahmosta kaikkea sellaista pikkuinfoa, joka ei mahdu perustietoihin, voit laittaa sen tähän. Esim. lempiruuat, kännikäyttäytyminen, sukupuu, lista eksistä, hahmon lempikirjat jne. Jäsentele tiedot kunnolla! Tällöin nämä nippelitiedot eivät turhaan pidennä profiilia, mutta pelinjohto saa ne silti tietoonsa. Koskaan ei tiedä, mitä tietoja juonien punomisessa tarvitsee ;) Tämä kohta ei pakollinen.

***************************

Uusi aikuishahmo

Ohjeet:

  • Perustiedot-osuuden maksimisivupituus on viisi (5) sivua ja vähimmäispituus kaksi (2) sivua. Lisätiedot-osuudella ei ole sivurajaa.
  • Älä muuta profiilin väliotsikoita tai niiden järjestystä. Pelinjohto haluaa profiilien olevan jäsentelyltään identtisiä käytännön syistä.
  • Profiili on katsaus hahmon nykyhetkeen, ja on tärkeintä, että siitä löytyy nykyhetken kannalta relevantit asiat.
  • Pelinjohto tarpeen vaatiessa päivittää perustietoja vastaamaan juonia. Jos et ole kaikista kohdista varma tai haluat jättää pelinjohdolle pelivaraa, voit lisätä profiiliin kommentteja vaihtoehdoista / aukinaisista kohdista jne. Merkitse kommentit erottuvasti.
  • Kirjoita mieluummin kokonaisia lauseita, älä ranskalaisia viivoja. Joitain asioita voi toki niillä listata.

Tyhjä profiilipohja ilman selityksiä löytyy täältä, muista kuitenkin lukea selitykset alta, jotta tiedät mitä tietoa eri kohdista pitää löytyä! Pohja poikkeaa vanhasta!

Perustiedot

Nimi: Nimi ei saa olla sama kuin muulla kampanjahahmolla, ja nimi tulee olla helposti lausuttavissa suomalaisittain.
Sukupuoli:
Ikä, syntymäpäivä: Pelissä on 9.-10.10.2015. Jos hahmon syntymäpäivä on loppuvuodesta vasta pelipäivän jälkeen, huomaathan että ikä lasketaan: 2015 – syntymävuosi – 1 = ikä.
Ulkonäkö: Pukeutumistyyli, yleinen olemus
Seksuaalinen suuntautuminen: Mikä on hahmon suuntautuminen, ja halutessasi lisätietoja: kuinka tiukka se on, kuinka varma hahmo on siitä, onko se aina ollut sama vai muuttunut, mistä asti hän on tiennyt sen ja jos suuntautuminen poikkeaa normista, keiden kaikkien tiedossa se on? Voit jättää tämän kohdan myös avoimeksi, niin pelinjohto päättää asian romanttisia kontakteja suunnitellessaan.
Maa: Missä maassa hahmo on syntynyt, minkä maan kansalaisuus hänellä on, missä maassa hän asuu nyt? Voit luetella myös aikaisemmat asuinmaat.
Kielet: Mikä on hahmon äidinkieli? Mitä muita kieliä hän puhuu, kuinka hyvin ja missä hän on oppinut niitä?
Koulu: Missä perustason taikakoulu(i)ssa hahmo on opiskellut ja minä vuosina?
Tupa: Jos hahmo on käynyt Tylypahkan, missä tuvassa hän oli? Halutessasi voit kertoa lisätietoja: kuinka kauan lajittelu kesti, onko hahmo tyytyväinen tupaansa, kuinka vahvasti hän on tätä tupaa ja onko hänessä paljon myös jonkun toisen tuvan piirteitä?

Animaagimuoto: Jätä kohta pois, jos hahmolla ei ole.
Suojelius: Jätä kohta pois, jos ei tiedossa.

Taikasauva: Mistä puusta hahmosi taikasauva on tehty (ei tarvitse vastata sitä miltä sauvasi oikeasti näyttää), mikä on sen ydin ja kuinka pitkä se on? Taikasauvatietoutta avuksi: taikasauvat. Voit halutessasi myös kertoa, mistä hahmo on sauvan saanut, mikä on sen tunnearvo, millainen sauva on ominaisuuksiltaan.

Perhe & koti: Kerro tässä:
-Hahmon nykyinen puoliso/kumppani(t) ja hää/vuosipäivä, + edelliset puolisot
-Hahmon lapset ja näiden nimet sekä syntymäpäivät
-Hahmon vanhemmat ja sisarukset (nimet, ikä, jos haluat määritellä)
-Hahmon kummit ja kummilapset (nämä kannattaa jättää pois ellei niihin liity jotain merkittävämpää tai elleivät ne ole kampanjan hahmoja)
-Muut henkilöt, jotka hahmo kokee perheekseen
-Myös muita sukulaisia kuten isovanhempia ja serkkuja voi luetella, jos ne ovat tärkeitä hahmon historian / nykyisyyden kannalta

-Hahmon verisääty (kts. verisäädyt)
-Hahmon / perheen varallisuus
-Infoa suvusta, jos siinä on jotain erityistä (esim. sukukiroukset, omaisuus, perhebisnes, suvun historiaa jne)
-Perheeseen liittyvät isot tapahtumat, kuten avioerot, asuntolainat, ketkä ovat kuolleet
-Lyhyesti hahmon suhteesta perheenjäseniin/sukuun, millainen perheen tunnelma on
-Missä ja millaisessa kodissa hahmo nykyään asuu, ja keiden kanssa. TÄRKEÄÄ: kerro kuinka paljon kodissa on taikuutta, jotta voimme arvioida, mikä kaikki hajoaa taikanegatoinnista. Esim. onko jästi- vai velhokeinoin rakennettu, onko kodissa ekstradimensionaalista tilaa, taikuudella piilotettuja huoneita jne. Kotien tuhoutumisesta ei tule vielä tässä osuudessa puhua!
-Voit kertoa lyhyesti myös edellisistä kodeista tai muista hahmon omistamista kiinteistöistä

Menneisyys: Tämä osuus max 1 sivu, kerro tässä:
-Lyhyesti hahmon lapsuudesta ja sen mahdollisista vaikutuksista nykyisyyteen, esim. oliko onnellinen vai ongelmainen, onko se vaikuttanut siihen millainen vanhempi hahmo on itse
-Hahmon elämän suurimmat ja merkittävimmät tapahtumat ja niiden mahdolliset vaikutukset hahmon kehitykseen: pelkoihin, luonteeseen jne (ei tarvitse kuitenkaan toistella muissa kohdissa sanottuja juttuja)

Työ, koulutus ja taidot:
-Jos hahmo on tehnyt S.U.P.E.R.:it, mitkä aineet hän kirjoitti ja mitkä olivat arvosanat? Katso avuksi lista oppiaineista. Mainitse myös parilla sanalla, millainen oppilas hahmo oli koulussa, esim. priimus, laiskottelija jne.
-Millaista koulutusta hahmo on hankkinut ja mistä? Kerro minä vuosina.
-Luettele hahmon kaikki työpaikat (mukaan lukien rikolliset puuhat) sekä niissä työskentelyvuodet, ylennykset; mahdollisesti myös hahmon mielipiteitä töistä, jos oleellista
-Kerro vähän tarkemmin nykyisen työn sisällöstä ja hahmon tunnelmista sen suhteen (Avuksi lista ammateista)
-Jos hahmo on tehnyt elämässään merkittäviä saavutuksia/epäonnistumisia työn/harrastusten saralla, kerro niistä lyhyesti
-Kerro hahmon taidoista: minkälaisessa taikuudessa hahmo on nykyisin hyvä, ja millaisessa huono? Mitä muita taitoja, vahvuuksia ja heikkouksia hahmolla on?
-Jos sinusta tuntuu luontevammalta, niin voit myös eritellä tämän kohdan sisällön otsikoiden “Koulutus:” “Työ:” ja “Taidot:” alle.

Vapaa-aika: Mitä hahmo tekee vapaa-aikanaan? Kerro harrastuksista ja kiinnostuksen kohteista.

Arvot & yhteiskunta:
-Millaisia arvoja ja asenteita hahmolla on? Miten hän suhtautuu nykyään esimerkiksi jästeihin (huomioi nykyinen tilanne!), surkkeihin, verisäätyihin, seksuaalivähemmistöihin, taika- ja puoliolentoihin?
-Osallistuuko hahmo yhteiskunnan toimintaan/politiikkaan, haluaako hän vaikuttaa asioihin (mihin asioihin ja miten?), ottaako hän kantaa politiikkaan ja kuinka julkisesti?
-Seuraako hahmo maailman asioita, uutisia, lukeeko lehtiä? (Halutessasi kerro, mitä lehtiä)

Luonne: Kerro hahmon persoonallisuudesta, apuna voi käyttää luonne-listaa. Esimerkiksi:
-Millainen on hahmon mielenmaailma ja logiikka, jolla hän toimii?
-Miten hahmo toimii, käyttäytyy ja ajattelee erilaisissa tilanteissa?
-Millainen hahmo on sosiaalisissa tilanteissa ja muita ihmisiä kohtaan?

Pahin pelko: Mikä/mitkä ovat hahmon pahimmat pelot ja miksi? Minkä muodon hänen mörkönsä ottaa? Halutessasi kerro myös, miten hahmo niihin reagoisi, jos ne kävisivät toteen.

Tulevaisuus:
-Mitä unelmia, toiveita ja suunnitelmia hahmolla on tulevaisuudesta?
-Mitkä ovat hahmon tavoitteet ja mitä hän haluaa elämältään?
-Miten hahmo suhtautuu tulevaisuuteen: suunnitelmallisesti, elää hetkessä, kauhulla jne?

Lisätiedot

Kontaktit:

  • Jos sinulla on jo määriteltynä jotain kontakteista, esim. olet sopinut jo perheenjäsenten tai hahmon seurustelukumppanin kesken jotain, kirjoita sovitut asiat auki tähän.
  • Voit myös esittää tässä kontakteihin liittyviä toiveita.

Juonet: Tässä voit halutessasi esittää täydentäviä / tarkennettuja juonitoiveita/ideoita.

Ekstrainfo: Jos sinulla on valmiiksi määriteltynä hahmosta kaikkea sellaista pikkuinfoa, joka ei mahdu perustietoihin, voit laittaa sen tähän. Näitä ei kannata kuitenkaan uusille hahmoille lähteä erikseen vielä keksimään, eli kirjoita vaan jos on jo valmis idea. Voit kehitellä näitä tarkemmin eteenpäin profiilin saatuasi. Esim. lempiruuat, kännikäyttäytyminen, sukupuu, lista eksistä, hahmon lempikirjat jne. Jäsentele tiedot kunnolla! Tällöin nämä nippelitiedot eivät turhaan pidennä profiilia, mutta pelinjohto saa ne silti tietoonsa. Tämä kohta ei pakollinen.

***************************

Lapsihahmo

Ohjeet:

  • Perustiedot-osuuden maksimisivupituus on viisi (5) sivua ja vähimmäispituus kaksi (2) sivua. Lisätiedot-osuudella ei ole sivurajaa.
  • Älä muuta profiilin väliotsikoita tai niiden järjestystä. Pelinjohto haluaa profiilien olevan jäsentelyltään identtisiä käytännön syistä.
  • Profiili on katsaus hahmon nykyhetkeen, ja on tärkeintä, että siitä löytyy nykyhetken kannalta relevantit asiat.
  • Pelinjohto tarpeen vaatiessa päivittää perustietoja vastaamaan juonia. Jos et ole kaikista kohdista varma tai haluat jättää pelinjohdolle pelivaraa, voit lisätä profiiliin kommentteja vaihtoehdoista / aukinaisista kohdista jne. Merkitse kommentit erottuvasti.
  • Kirjoita mieluummin kokonaisia lauseita, älä ranskalaisia viivoja. Joitain asioita voi toki niillä listata.

Tyhjä profiilipohja ilman selityksiä löytyy täältä, muista kuitenkin lukea selitykset alta, jotta tiedät mitä tietoa eri kohdista pitää löytyä! Pohja poikkeaa vanhasta!

Perustiedot

Nimi: Nimi ei saa olla sama kuin muulla kampanjahahmolla, ja nimi tulee olla helposti lausuttavissa suomalaisittain.
Sukupuoli:
Ikä, syntymäpäivä: Pelissä on 9.-10.10.2015. Jos hahmon syntymäpäivä on loppuvuodesta vasta pelipäivän jälkeen, huomaathan että ikä lasketaan: 2015 – syntymävuosi – 1 = ikä.
Ulkonäkö: Pukeutumistyyli, yleinen olemus
Seksuaalinen suuntautuminen: Mikä on hahmon suuntautuminen, ja halutessasi lisätietoja: kuinka tiukka se on, kuinka varma hahmo on siitä, onko se aina ollut sama vai muuttunut, mistä asti hän on tiennyt sen ja jos suuntautuminen poikkeaa normista, keiden kaikkien tiedossa se on? Voit jättää tämän kohdan myös avoimeksi, niin pelinjohto päättää asian romanttisia kontakteja suunnitellessaan.
Maa: Missä maassa hahmo on syntynyt, minkä maan kansalaisuus hänellä on, missä maassa hän asuu nyt? Voit luetella myös aikaisemmat asuinmaat.
Kielet: Mikä on hahmon äidinkieli? Mitä muita kieliä hän puhuu, kuinka hyvin ja missä hän on oppinut niitä?
Koulu: Tylypahka, 20xx-nyt
Tupa: Missä tuvassa hahmo on? Halutessasi voit kertoa lisätietoja: kuinka kauan lajittelu kesti, onko hahmo tyytyväinen tupaansa, kuinka vahvasti hän on tätä tupaa ja onko hänessä paljon myös jonkun toisen tuvan piirteitä?

Animaagimuoto: Jätä kohta pois, jos hahmolla ei ole. (Jos haluat animaagihahmon, kysy pelinjohtajalta ensin)
Suojelius: Jätä kohta pois, jos ei tiedossa. (Monet lapset eivät vielä osaa tätä)

Taikasauva: Mistä puusta hahmosi taikasauva on tehty (ei tarvitse vastata sitä miltä sauvasi oikeasti näyttää), mikä on sen ydin ja kuinka pitkä se on? Taikasauvatietoutta avuksi: taikasauvat. Voit halutessasi myös kertoa, mistä hahmo on sauvan saanut, mikä on sen tunnearvo, millainen sauva on ominaisuuksiltaan.

Perhe & koti: Kerro tässä:
-Hahmon biologiset vanhemmat, huoltajat, henkiset vanhemmat (nimet ja ikä)
-Hahmon sisarukset (nimet ja ikä)
-Hahmon kummit (jos määritelty, ei tarvitse erikseen keksiä)
-Muut henkilöt, jotka hahmo kokee perheekseen
-Myös muita sukulaisia kuten isovanhempia ja serkkuja voi luetella, jos ne ovat tärkeitä hahmon historian / nykyisyyden kannalta

-Hahmon verisääty (kts. verisäädyt)
-Hahmon / perheen varallisuus
-Infoa suvusta, jos siinä on jotain erityistä (esim. sukukiroukset, omaisuus, perhebisnes, suvun historiaa jne)
-Perheeseen liittyvät isot tapahtumat, kuten perheenjäsenen kuolema
-Lyhyesti hahmon suhteesta perheenjäseniin/sukuun, millainen perheen tunnelma on
-Missä ja millaisessa kodissa hahmo nykyään asuu, ja keiden kanssa. TÄRKEÄÄ: kerro kuinka paljon kodissa on taikuutta, jotta voimme arvioida, mikä kaikki hajoaa taikanegatoinnista. Esim. onko jästi- vai velhokeinoin rakennettu, onko kodissa ekstradimensionaalista tilaa, taikuudella piilotettuja huoneita jne. Kotien tuhoutumisesta ei tule vielä tässä osuudessa puhua!
-Voit kertoa lyhyesti myös edellisistä kodeista tai muista hahmoon liittyvistä kiinteistöistä

Menneisyys: Tämä osuus max 1 sivu, kerro tässä:
-Lyhyesti hahmon aikaisemmasta lapsuudesta ja sen mahdollisista vaikutuksista nykyisyyteen, esim. onko ollut onnellinen vai ongelmainen
-Hahmon elämän suurimmat ja merkittävimmät tapahtumat ja niiden mahdolliset vaikutukset hahmon kehitykseen: pelkoihin, luonteeseen jne (ei tarvitse kuitenkaan toistella muissa kohdissa sanottuja juttuja)

Koulutus ja taidot:
-Mitä aineita hahmo opiskelee Tylypahkassa, ja kuinka hyvä hän on niissä? Kerro myös hahmon arvioitu taso arvosanalla, tai jos tämä on jo tehnyt V.I.P.:it niin saatu arvosana. Katso avuksi lista kunkin opiskeluvuoden oppiaineista ja arvosanoista: lista oppiaineista
-Millainen oppilas hahmo on koulussa, esim. priimus, laiskottelija jne?
-Kerro hahmon taidoista kouluarvosanojen ulkopuolelta: minkälaisessa taikuudessa hahmo on hyvä, ja millaisessa huono? Mitä muita taitoja, vahvuuksia ja heikkouksia hahmolla on?
-Onko hahmolla koulussa jokin erikoistehtävä, esim. huispaujoukkueen jäsen, valvojaoppilas?
-Onko hahmo tehnyt kesätöitä tai muita hommia, joissa on oppinut taitoja?

Vapaa-aika: Mitä hahmo tekee vapaa-aikanaan? Kerro harrastuksista ja kiinnostuksen kohteista.

Arvot & yhteiskunta:
-Millaisia arvoja ja asenteita hahmolla on? Miten hän suhtautuu esimerkiksi jästeihin (huomioi nykyinen tilanne!), surkkeihin, verisäätyihin, seksuaalivähemmistöihin, taika- ja puoliolentoihin?
-Osallistuuko hahmo yhteiskunnan toimintaan/politiikkaan, haluaako hän vaikuttaa asioihin (mihin asioihin ja miten?), ottaako hän kantaa politiikkaan ja kuinka julkisesti?
-Seuraako hahmo maailman asioita, uutisia, lukeeko lehtiä? (Halutessasi kerro, mitä lehtiä)

Luonne: Kerro hahmon persoonallisuudesta, apuna voi käyttää luonne-listaa. Esimerkiksi:
-Millainen on hahmon mielenmaailma ja logiikka, jolla hän toimii?
-Miten hahmo toimii, käyttäytyy ja ajattelee erilaisissa tilanteissa?
-Millainen hahmo on sosiaalisissa tilanteissa ja muita ihmisiä kohtaan?

Pahin pelko: Mikä/mitkä ovat hahmon pahimmat pelot ja miksi? Minkä muodon hänen mörkönsä ottaa? Halutessasi kerro myös, miten hahmo niihin reagoisi, jos ne kävisivät toteen.

Tulevaisuus:
-Mitä unelmia, toiveita ja suunnitelmia hahmolla on tulevaisuudesta?
-Mitkä ovat hahmon tavoitteet ja mitä hän haluaa elämältään?
-Miten hahmo suhtautuu tulevaisuuteen: suunnitelmallisesti, elää hetkessä, kauhulla jne?

Lisätiedot

Kontaktit:

  • Jos sinulla on jo määriteltynä jotain kontakteista, esim. olet sopinut jo perheenjäsenten tai hahmon seurustelukumppanin kesken jotain, kirjoita sovitut asiat auki tähän.
  • Voit myös esittää tässä kontakteihin liittyviä toiveita.

Juonet: Tässä voit halutessasi esittää täydentäviä / tarkennettuja juonitoiveita/ideoita.

Ekstrainfo: Jos sinulla on valmiiksi määriteltynä hahmosta kaikkea sellaista pikkuinfoa, joka ei mahdu perustietoihin, voit laittaa sen tähän. Näitä ei kannata kuitenkaan lapsihahmoille lähteä erikseen vielä keksimään, eli kirjoita vaan jos on jo valmis idea. Voit kehitellä näitä tarkemmin eteenpäin profiilin saatuasi. Esim. lempiruuat, kännikäyttäytyminen, sukupuu, lista eksistä, hahmon lempikirjat jne. Jäsentele tiedot kunnolla! Tällöin nämä nippelitiedot eivät turhaan pidennä profiilia, mutta pelinjohto saa ne silti tietoonsa. Tämä kohta ei pakollinen.