HP6: Info

Aika

Pe-su 27.-29.9.2013. Perjantaina saa alkaa saapumaan paikalle aikaisintaan klo 16. Viimeistään paikalla pitäisi olla klo 19.30, jolloin pidetään alkubriiffi, jonka aikana kerrataan säännöt ja muita yleisiä asioita. Olisi hyvä kuitenkin tulla jo aikaisemmin (esim. klo 18), jotta ehdit tarpeen vaatiessa pitämään henkilökohtaisen briiffin hahmostasi pelinjohdon kanssa sekä tutustumaan muihin. Sunnuntaina paikan pitää olla siivottu ja tyhjä klo 13 mennessä.

Suurin osa hahmoista aloittaa pelin perjantai-iltana alkubriiffien jälkeen, n. klo 21-22. Peli loppuu lauantai-iltana klo 21-23.

Paikka

Peli pidetään Vahojärven leirikeskuksessa, osoite on Vahojärventie 828, 39700 Parkano. Paikka on noin. 16 kilometrin päässä Parkanon keskustasta. Parkanoon pääsee junalla ja rautatieasemalta lähtee kimppakyytejä leirikeskukselle, joten jos tarvitset kyytiä, ilmoita siitä hyvissä ajoin, niin järjestämme kyydin sinulle tavalla tai toisella. Lauantai-iltana pääsee myös saunaan. Lisäksi rohkeat kylmää uhmaavat voivat käydä pulahtamassa järvessä.

Pelipaikalle ei saa tuoda alkoholia, kaiken tupakoinnin täytyy tapahtua ulkona ja kengät täytyy jättää aina eteiseen tullessa sisään. Kannattaa siis ottaa kengät, joiden jalkaan laittamisessa tai pois ottamisessa ei mene ikuisuutta.

Vahojärven leirikeskuksen sivut

Ikäraja ja vakuutukset

Larpin ikäraja on 15 vuotta, eli pelaajan täytyy viimeistään pelipäivänä täyttää 15. Tästä ei jousteta, sillä vaikka osa tätä nuoremmista olisi ikäistänsä kypsempiä, niin meidän on sitä vaikea reilusti arvioida. Sen vuoksi kukaan alle 15-vuotias ei saa peliin osallistua. Peliin on ikäraja monestakin syystä: ensinnäkin hahmoon eläytyminen vaatii kypsyyttä, ihmistuntemusta ja taitoa asettua toisen osaan. Lisäksi hahmoa täytyy esittää koko päivä, mitä nuoremmat eivät aina jaksa tehdä. Toiseksi kaikki pelin hahmot ovat vähintään 16-vuotiata, ja tätä paljon nuoremman voi olla vaikea esittää hahmoa uskottavasti. Pelissä myös käsitellään joitain aiheita, jotka eivät välttämättä sovi alle 15-vuotiaille. Pelin järjestäjät eivät myöskään halua katsoa alle 15-vuotiaiden perään.

Alle 18-vuotiaiden tulee kysyä suostumusta huoltajalta.

Pelinjärjestäjien puolesta pelaajia tai pelipaikkaa ei ole vakuutettu. Pelaajat ovat itse vastuussa itsestään ja tekemisistään, eli toivomme kaikkien pitävän huolta itsestään ja myös muista! Pelinjärjestäjillä on mukanaan ensiapulaukku, ja pelissä on mukana useampia ensiaputaitoisia ihmisiä.

Pelimaksu

Pelimaksu on 30-32 euroa, summa tarkentuu myöhemmin. Pelimaksun täytyy olla maksettuna 31.8.2013 mennessä, tarkat maksutiedot tulevat myöhemmin. Valmiin hahmon voi saada vasta, kun maksu on maksettu. Maksuun sisältyy ruokailu sekä majoitus koko viikonlopuksi. Vähän hienomman pelipaikan ja ruoan lisäksi maksuilla kustannetaan mm. pelin lavastuksia.

Ruokailu

Perjantaina tarjotaan iltapalaa. Lauantaina ruokaillaan in-game, ja tarjolla on aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala. Sunnuntaina on vielä aamupalaa. Tarjottavilla ruuilla pärjää koko viikonlopun, mutta omia eväitä saa tuoda varmuudeksi mukana, jos kaipaa esim. välipalaa. Kaikki jääkaappitila kuitenkin tarvitaan yhteisille ruoka-aineksille, eli otathan jotain sellaista, jota ei tarvitse viedä jääkaappiin. Jos sinulla on allergioita tai erikoisruokavalioita, niin ilmoitathan hyvissä ajoin, niin osaamme varautua niihin. Alkoholin tuominen tapahtumaan on kiellettyä.

Majoitus

Pelipaikalla on kaikille sängyt. Makuupussi/peitto/tyyny/lakanat täytyy tuoda itse. Majoitus tarjotaan sekä pe-la yöksi että la-su yöksi.

Mitä mukaan

Muistilistaa pakkaukseen:
• Hahmolomake tai muu vastaava lunttilappu, josta voit pelin aikan tarkistaa hahmon tietoja
• Propit, eli hahmon asusteet ja tavarat (muista taikasauva!)
• Kynää ja paperia
• Makuupussi tai tyyny, peitto ja lakanat
• Pyyhe
• Hygieniatarvikkeet (hammasharja, shampoo, dödö jne)
• Yöpyjama
• Lääkitys, jos sellaista on (särkylääkkeet jne)
• Kännykkä, kamera, eväät, lempipehmolelusi, mitä ikinä arveletkaan tarvitsevasi :)

Järjestäjät

Peliä järjestävänä tahona toimii Epel Larp ry, pieni rekisteröity roolipeliyhdistys. Tässä järjestäjätiimin esittely:

Elli O
Toimii larpin pääjärjestäjänä: hoitaa käytännönasioista suurimman osan, osallistuu kirjoittamiseen ja tekee kaiken, jota kukaan muu ei tee. 24-vuotias tekniikan kandidaatti. Tähän mennessä järjestänyt 13 pientä larppia (5-15 pelaajaa) ja yhden ison, tämä on toinen isompi.

Tiina U-R
Toimii kirjoittajana, juonijana ja kirjeiden väärentäjänä. 22-vuotias kansainvälisen liiketalouden opiskelija. Ollut kirjoittajana lukuisissa pienissä ja keskikokoisissa larpeissa, sekä pelinjohtajana tai apupelinjohtajana kahdeksassa erikokoisessa larpissa.

Helmi R
Juonittelijana ja kirjoittajana toimiva kaksikymppinen naikkonen. Omaa pitkän historian ficcaamisen, draaman ja proosan kirjoittamisesta, ja hyödyntää kykyjään hahmojen päiden menoksi.

Henniina I
Juonija, kirjoittaja ja sekatyömies sen mukaan, mille on kysyntää. 20-vuotias artesaaniopiskelija-cossaaja. Työstänyt kirjoitusprojektejaan komerossa portaiden alla pentuiästä lähtien. Haaveena jonain päivänä oman kovakantisen julkaiseminen.

Heidi T
21-vuotias liiketalouden opiskelija. Takana kolme omaa peliä. Mukana suunnittelemassa pikkusälää ja hahmokiemuroita.

Eveliina A
Ideoijana, kirjoittajana ja juonien keksijänä toimiva suunnitteluporukan kuopus. 15-vuotias lukiolainen. Omaa pitkän kirjoitushistorian fanfictionin parissa.

Jenni A
Pirteä, kohta valkolakin päähänsä vetävä runoilijatyttö. Kirjoittelee yhden larpin kokemuksella juonikiekuroita ja pyrkii auttamaan käytännönasioissa niin pitkälle kuin pystyy.

Lisäksi meillä on ihana kokki ja hänen apulaisensa, suuret kiitokset heille! :)

Yhteystiedot

Sähköpostilla voi ottaa yhteyttä osoitteeseen potterlarp ät gmail.com (korvaa ät -sana @-merkillä). Pelinjohdon tarkemmat yhteystiedot kuten puhelinnumerot lähetetään pelaajille lähetettävässä infomailissa.

Larpista voi keskustella ja esittää kysymyksiä Facebookissa. Lisäksi yhdistyksellä on irc-kanava #epel_larp ircnetissä, siellä voi keskustella tulevista larpeista.