Varjojen viha

On elokuu 2000. Toisesta velhosodasta on viimein alettu toipua, mutta nyt taikaväki on jo uuden, entistä suuremman uhan edessä. Tuntemattomasta syystä maailman taikatasapaino on järkkynyt, ja pimeän magian määrä ympäristössä on kasvanut tuhoisiin määriin. Velhot ja noidat ovat joutuneet pakenemaan tämän tappavan pimeän pilven tieltä eri puolille Iso-Britanniaa turvapaikkoihin. Peli sijoittuu yhteen näistä turvapaikoista. Kukaan ei tiedä, miten pimeän magian kasvun saisi pysäytettyä. Aika alkaa loppua kesken – päättyykö taikaväen tarina tähän, vai onko vielä toivoa?

Varjojen viha pelataan 24.-28.6.2015 Ahtelan leirikeskuksessa Sauvossa, noin 50 km Turusta. Kyseessä on Feenikslaulu-pelisarjan neljäs avoin peli, mutta mukaan halutaan myös uusia kasvoja! Peli toimii omana kokonaisuutenaan, eli edellisistä osista ei tarvitse tietää mitään osallistuakseen. Pelissä on 89 hahmoa.

Peli sijoittuu J.K.Rowlingin luomaan Potter-maailmaan. Peliin osallistuakseen ei tarvitse kuitenkaan olla mikään kävelevä Potter-tietokirja. Riittää, että on esimerkiksi nähnyt elokuvat kerran. Niille, jotka eivät tunne kovin hyvin Potter-maailmaa, voidaan tehdä hahmoja, joissa tuntemusta ei vaadita paljonkaan.

Pelin sisältö
Pelissä panostetaan kunnolla mielenkiintoisiin hahmoihin, pelattavaan, juoneen ja tapahtumiin. Pelissä tullaan hyödyntämään pelipaikan tarjoamia mahdollisuuksia, mutta kalliita efektejä tai vastaavaa ei tulla näkemään. Peli sisältää toimintaa, seikkailua, draamaa, romantiikkaa, suuria tunteita ja jännitystä. Mukana on myös ripaus huumoria, kuten pelisarjaan kuuluu. Tähän mennessä pelisarjan pelit ovat olleet melkoisen intensiivisiä, ja sama linja todennäköisesti jatkuu, entistä pahempana pelin pituuden vuoksi. ;)

Peli on K-15, eli viimeistään 24.6 pitää täyttää 15. Pituutensa ja haastavien aiheidensa vuoksi peli ei ole sopiva ensimmäiseksi larpiksi – ensikertalaisia voidaan ottaa mukaan, mutta tätä harkitaan tapauskohtaisesti. Jos mielit mukaan, kannattaa kevään aikana siis hankkia larppikokemusta.

Varjojen vihan materiaalit & info

Yleistä taustatarinaa (Pimeä saaste, turvapaikan 91 toiminta, pelin trailer)
Varjojen vihan aikajana (+saapumisajat turvapaikkaan)
In-game uutiset & juorut

Hahmolista & työryhmät
Proppaus
Ilmoittautuminen

Käytännöninfo
In- ja off-aikataulut
Huonejako
Pelipaikka & tilat (karttoja, pohjapiirroksia, kuvia ym)
Ruokalista
Alkubriiffin sisältö
Kirjoittajat

HP-larp kampanja