Proppaus

Ohjeita, miten Taivaiden temppeliin tulisi pukeutua ja mitä pakata mukaan.

Kaikilla tulee olla taikasauva! Sellaisen voi veistää itse, etsiä sopivan oksan metsästä, valmistaa kukkakepistä tai pensselistä, ja syömäpuikkokin on todettu toimivaksi. Netistä löytyy kaikenlaisia ohjeita. Tärkeintä on, että sauva ei hajoa heitettäessä. Viralliset replikat hajoavat helposti, joten kannattaa harkita, haluaako sellaisen todella ottaa mukaan.

Valkoista päällä: alkulinnut ovat ohjeistaneet, että kaikilla temppelissä oleilijoilla tulisi olla omien vaatteiden päällä jokin valkoinen päälivaate, esim. viitta, kaapu, keeppi, tabardi, iso huivi, takki, paita tai vastaava. Alkulintujen mukaan tällainen pukeutuminen osoittaa kunnioitusta temppeliä ja alkulintuja kohtaan, luo yhteenkuuluvuutta sekä kuvastaa sitä kuinka alkulinnut toivat valon, pelastuksen ja toivon. Alkulinnut saattavat paikalla ollessaan antaa pieniä rangaistuksia niille, joilta tämä valkoinen vaate puuttuu lintujen nähden, jos ehtivät. Temppelissä säännöstä kuitenkin lipsutaan silloin kun alkulinnut eivät ole paikalla. Ihmiset eivät koskaan rankaise toisiaan valkoisen puutteesta, vaikka alkulintujen kannattajat saattavatkin valkoisesta huomautella.

Toisin sanoen siis vaikka olisikin toivottavaa olla jotain valkoista kangasta proppien päällä, niin se ei ole pakollista. Valkoisen sävyllä ei ole väliä, saa olla luonnonvalkoista tai puhtaan valkoista, ja pienet kuviotkaan eivät haittaa jos valkoinen on selkeästi pääväri.

Valkoisen alla: Käytännössä valkoisen alla voi olla mitä vaan hahmon työhön, varallisuustasoon, persoonallisuuteen ja tilanteeseen sopivaa. Koska temppeli on taikaministeriö, osa saattaa haluta pukeutua virallisiin ja siisteihin työvaatteisiin – ministeriössä kun kuitenkin käy usein vieraita. Toisaalta useimmat hahmot myös asuvat temppelillä ja tuntevat toisensa, minkä vuoksi osa saattaa haluta pukeutua rennompiin arkivaatteisiin, etenkin jos eivät ole missään edustusvirassa. Osalla voi olla päällään myös virkapuku, jos rooliin kuuluu sellainen. Pelin aikana Tylypahkasta on vapaapäivät, mutta oppilaalla saa olla myös koulupuku päällä, jos tämä ei ole esim. jaksanut miettiä muita vaatteita. Nyt kun jästeiltä ei tarvitse enää piilotella, niin osa varmasti haluaa ilmentää taikakulttuuria pukeutumalla sen mukaisesti (kts. ohje alta). Osa taas voi olla tottunut käyttämään jästivaatteita.

Taikapukeutumisesta: taikaväki pukeutuu keskimäärin vanhanaikaisemmin ja värikkäämmin kuin jästit, toki myös musta on aina muodissa. Velhomaisuutta voi lisätä myös asusteilla (esim. hatut, taskukellot, sauvapussi) ja taianomaisilla kuvioinneilla/materiaaleilla/leveillä hihoilla jne. Pinterest-taulu pukeutumisinspiraatioksi: https://fi.pinterest.com/purplieh/magical-garments/

Juhla-asu (vapaaehtoinen): juhla-asu ei ole millään tapaa pakollinen. Jos kuitenkin haluaa laittautua, niin voi ottaa jotain juhlavampaa vaatetta Kultakuningattaren juhlamenoja varten.

Feenikslaulu t-paita (vapaaehtoinen): teetämme kampanjan viimeisen pelin kunniaksi lintukuvioisen t-paidan (tai vastaavan). Halukkaat voivat ostaa kys. paidan muistoksi kampanjasta (ostaminen täysin vapaaehtoista). Jos haluaa, paitaa saa käyttää myös in-game. In-gamessa paita on temppelin “maskottipaita”, jolla kertoo olevansa Taivaiden temppeliltä (vrt. firman t-paita). In-gamessa paidan käyttäminen on kuitenkin täysin vapaaehtoista, eivätkä monet hahmoista välttämättä edes ole hankkineet kys. paitaa.

Muut propit

  • Koska peli kestää yön yli, on toivottavaa, että sinulla on mukana hahmolle sopiva yöasu & petivaatteet, mutta tämä ei pakollista.
  • Pelissä ollaan pääasiassa sisällä, mutta joitain kohtauksia pelataan myös ulkona. Kannattaa siis varata sopivaa vaatetta myös ulos. Syksyllä lienee aika viileää ja märkää, mahdollisesti liukasta. Pelipaikan lattiat voivat olla kylmät, eli mukaan kannattaa ottaa villasukat tai sisäkengät. Ulkokengillä ei saa olla sisällä!
  • Suurin osa hahmoista on asunut temppelillä 2 vuotta, ja voit ottaa sen mukaisesti kaikkea in-game tavaraa mukaan. Makuuhuoneisiin saa vapaasti tuoda niin paljon sisustus- ja henkilökohtaista tavaraa kuin niihin mahtuu. Varmasti hahmot ovat halunneet tehdä paikasta niin kotoisan kuin mahdollista.
    • Ideoita sisustustavarasta: pöytäliina, koristevaloja, mattoja, verhoja sänkyihin tai ikkunoihin, kuvia seinille, huonekasveja, patsaita, peilejä, säilytystilaa, lehtiä, kirjoja, pelejä, harrastustavaroita, naposteltavaa…
  • Pieni osa hahmoista on temppelillä vain vierailemassa, eikä heillä välttämättä ole suurta määrää omaisuutta mukana. Näilläkin kannattaa olla toki mukana muistiinpanovälineitä, jotain hiljaisten hetkien tekemistä ynnä muuta vastaavaa yleishyödyllistä.
  • Huomioi, että suuri osa hahmojen omaisuudesta on saattanut jäädä näiden tuhoutuneisiin vanhoihin asuntoihin. Sodan loputtua ei ole ollut järkeä hankkia paljon uutta tavaraa, sillä se ei mahdu temppelille eikä rahaakaan ole välttämättä ollut. Turvallisuussyistä ekstradimensionaalinen tila temppelillä on kiellettyä, joten hahmot ovat joutuneet optimoimaan mitä tavaraa säilyttävät siellä.
  • Lisäksi mukana voi olla kaikkea hahmojen tehtäviin ja työhön liittyvää proppia.

HP-larp kampanja